Musiikkitapahtumia riittää Suomen suvessa joka niemeen ja notkoon, mutta harva niistä pitää yhtä jääräpäisesti kiinni ilmaisesta sisäänpääsystä kuin vuodesta 2003 toiminnassa ollut raumalainen Klustermus. Festivaali on siitä erikoinen, että se tarjoaa vain musiikkia. Alueelta ei löydy kaljatelttoja eikä metrilakua. Klustermus onkin joutunut käymään selviytymistaistelua useampaan otteeseen. Taloudellinen taantuma on vähentänyt yhteistyökumppanuuksia ja tämän vuoden uumoiltiin naputtavan arkkuun sen viimeisen naulan.
Klustermus on yksipäivänen festivaali, joka kokoaa vaihtoehtoisen musiikin ystävät Syvänraumanlahteen. Luonnonkauniiseen vesien ympäröimälle puistosaarekkeelle on rakennettu bändejä varten kaksi lavaa. Toinen lava on maantasolle kyhätty minilava, jonka edustalla tavoitti poikkeuksellisen intiimin tunnelman. Isompi lava oli normaalinkokoinen rokkialttari trusseineen ja valonheittimineen. Bändit vuorottelivat lavoilla niin, että musiikki jatkui käytännössä tauoitta. Yksi tapahtuman taustavoimista Aju hoiti välispiikit tyylikkäästi ja keikkojen aikana taltioi videokamerallaan festarimeininkiä jakaen samalla kestohymyään.
Vapaa pääsy mahdollisti omat eväät, mutta harva levitti vilttiään märälle nurmelle. Paras tuontitavara olisi ollut sadetakki, sillä sateenvarjo estää näkyvyyttä. Festivaalialueella ei myyty käytännössä mitään, ainoastaan infokaupasta sai ostaa artistien albumeja ja t-paitoja. Käymälöitä oli juuri sen verran, ettei tarvinnut jonottaa. Paikalle ei ollut vaivautunut myöskään yhtään sheriffiä, mikä kertoo tapahtuman rauhallisesta hippitunnelmasta.
Klustermuksen ohjelma alkoi iltapäivällä kello 14, mutta ehdin paikalle vasta kun tamperelainen Mumrunners oli juuri aloittanut keikkansa The Hearingin jälkeen. Bändi soitti äänekästä indierockia, jossa surisevat kitarat johdattivat välillä dreampopin puolelle. Vastikään ensimmäisen Full Blossom EP-levyn julkaissut Mumrunners on lähes ainoan vakavasti otettavan vaihtoehtobändejä esille nostavan Soliti -labelin uusia löytöjä.
Seuraavana päälavalle astui vanha tuttu Pimeys. Yhden alkuvuoden parhaimmista kotimaisista albumeista julkaissut bändi on kiertänyt koko kevään tiuhaan ja hommassa alkaa näkyä kokeneemman kehäketun merkkejä. Aika tihentyy -levyn biisit toimivat edelleen hyvin, mutta nälkäisenä Pimeyden ystävänä toivoi kuultavaksi jonkin uuden biisin tai yllättävän coverin. Soittoaika oli vain äärimmäisen nafti ja bändi ei tahtonut ehtiä soittaa edes suunniteltua settiä. Keikka keskeytettiin tylysti aikatauluun vedoten. Alkupäässä oli tapahtunut viivästyksiä, joista Pimeys sai nyt maksaa. Toki oman keikan käynnistyminen hidastui teknisten ongelmien vuoksi. En käy tässä nyt tarkemmin Pimeyden biisilistaa, mutta halukkaat voivat lukea aikaisemman keikkaraportin tammikuun Tavastian keikalta: https://keikkakeppi.com/2015/02/05/pimeys-tavastia-helsinki-31-1-2015/. Ainoa uusi piirre Pimeyden keikassa oli se, että kokoonpanoon oli lisätty viides soittaja, joka hoiti vuoroin koskettimia ja kitaraa. Hän on tuskin bändin uusi jäsen.
Pimeyden jälkeen pikkulavan täytti tamperelainen We Are Waiting, jolla on muuten harvinaisen lattea nimi. Punkrokista ponnistava rokkipoljento ei jäänyt muutamasta melodisesta koukusta huolimatta sen paremmin mieleen.
Ison lavan toiseksi viimeinen esiintyjä oli kotikaupungin ylpeys Musta valo. Bändi on julkaissut pari albumia ja edustaa ylppöläistä tummasävyistä suomirokkia. Mustan valon keulamies Lauri-Matti Parppei on myös Klustermuksen puuhamies. Parppei on bändin sielu ja antaumuksellinen esiintyjä, vaikka koko bändi laittaa komeasti itsensä peliin. Musta valo ei ole nimestään ja ulkomuodostaan huolimatta aivan pikimusta. Bändin kitararokki nojaa sävelissään kuitenkin vahvasti koskettimien melodiakulkuihin. Pateettiset ja epätoivoisetkin sanat kylvävät kuitenkin sen verran pientä toivon siementä, että mustasta lampusta voi hitusen löytää valkoista hehkua. Bändin setistä parhaat biisit ensikuulemalta olivat Ei maailmanloppua, Joku puuttuu ja 26200 Rauma.
Minilavan viimeinen esiintyjä oli yksiselitteisesti päivän positiivisin yllätys. Turkulainen Pelkkä Pirttinen ei ehkä ole maailman omaperäisin duo, mutta kitaristi laulaja Pelkkä Pirttisen ja rumpali Mujon Aurojoen deltasta vyöryttämä garageblues soi maagisen vastustamattomasti. Pelkkä Pirttinen muistuttaa kovasti Tuomari Nurmiota ja toisaalta kokoonpanonsa vuoksi The Black Keysiä, mutta tästä huolimatta tiukka duo niittää ihan omaa peltoansa. Takana on vasta sinkku, EP ja mestaruus Mururock-kisassa. Piakkoin voikin olettaa eetterissä rymisee kokopitkä albumi. Pelkkä Pirttinen ei ole musikaalinen virtuoosi, mutta alkukantainen ilmaisu, viileän tyylikkäät biisit ja lakoniset sanat imaisevat pauloihinsa. Etenkin biisi tai jossa kuulin laulettavan liikutit minua (ett paskoin housuun) oli poskettoman imuvoimainen. Lisäksi voimabluesit Koira, Kuolema tulee ja En tunne sua pimeässä jäivät väkevästi mieleen. Ei mene kauan, kun Pelkkä Pirttinen liitää blueshipsteripiireissä aallonharjalla.
Illan viimeinen artisti Love Sport nousi päälavalle jo yhdeksän jälkeen. Soittoaikaa asuintalojen läheisyydessä tuskin olisi saanutkaan venyä iltakymmentä myöhemmäksi. Love Sport on Soliti-tallin uusi ”superkokoonpano”, sillä bändin ovat perusteneet Black Twigin, Hopeajärven, Big Wave Ridersin ja Lady Escapen jäsenet. Love Sportin ensimmäinen biisi kuulosti hyvältä kitaravetoiselta vaihtoehtorokilta, mutta seuraavat kappaleet alkoivat tuntua yhdentekevältä. Love Sport kuten myös Mumrunners pitää ottaa haltuun ensin äänitteiltä ja antaa sitten uusi mahdollisuus elävänä.
Näin Klustermuksessa vajaassa neljässä tunnissa tiukan kuuden bändin kattauksen. Ohjelma oli huolella valittu ja riittävän monipuolinen. Pimeys piti huolen, ettei festivaalilta tarvitsisi lähteä pettyneenä, mutta onneksi matkaan lähti uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia, joille voi antaa vielä monta mahdollisuutta. Tällaisia talkoovoimin, pieteetillä ja sydänverellä värkättyille vaihtoehtoisille musiikkitapahtumille on tilausta muissakin kaupungeissa. Onneksi festivaalin aikana sain kuulla, että henkitoreissaan ollut Klustermus jatkaa vielä ensi vuonnakin. Viime hetken epätoivoa saatiin korjattua vapaaehtoismaksuilla – ja toivottavasti yksityishenkilöiden sijaan jatkossa tuki löytyy Rauman elinkeinoelämästä. Klustermusta on varaa jopa kasvattaa hieman, mutta tällaisena pienimuotoisena sillä on varmasti kestävämpi tulevaisuus.
Keikkakeppi 