Kari Peitsamo @ Semifinal, Helsinki 26.12.2015

Kari Peitsamon legendaarinen joulushow on Semifinalissa vuodesta toiseen toistuva perinne, jonne en ole joulumenoiltani koskaan ehtinyt. Joulupukin tuoma lahjakirja Kari Peitsamo: Rokkari ja saarnamies kannusti liikkeelle. Nyt jos koskaan oli paras hetki tarkistaa onko perinteinen joulushow maineensa veroinen. Saavuin kymmenen minuuttia ennen ilmoitettua alkamisaikaa ja ulko-oven takana riitti jonoa. Hetken pelkäsin, että mahdunko sisään, mutta yhden miehen varassa toiminut lipunmyynti ja narikka vei oman aikansa. Pääsin sisälle pulitettuani pääsylipusta huokeat kahdeksan euroa ja narikasta kolme euroa.

Kari Peitsamo astui lavalle vartin ilmoitettua myöhässä klo 21.45. Tavaramerkiksi noussut liina kiersi miehen päätä, jonka alta harmaantunet hiukset kertoivat, että omintakeista matkaa on takana lähes 40 vuotta. Kari Peitsamo on suomalaisen rokkiskenen pisin vitsi, joka on otettava vakavasti. Hän parodisoi koko rokin historiaa oman persoonansa kautta. Siksi ujosta Nokian takametsien pojasta on kasvanut yksi viihdyttävimmistä suomirokin koomikoista. Hän on lonely rider, joka ei ole koskaan istunut mihinkään muottiin, ei suomirokkiin, ei punkkiin, uuteen aaltoon, ei mihinkään. Kari Peitsamo on musiikillisesti yhden hitin mies ja siten ehkä yhdentekevä, mutta sanoituksellisesti satojen pelkistettyjen oivallusten taituri. Absurdius tai ehkä kosmisuus on sana, joka parhaiten kuvaa miehen aforistisia lyriikoita. FullSizeRender-1

Perinteinen joulushow alkoi maailman myydyimmällä laululla White Christmas, mutta siihen joulumusiikki sitten jäikin. Hitusen yli tunnin kestäneessä setissä kuultiin kattavasti Peitsamon tuotantoa, josta ihailtavan suuri osa osui miehen siniselle kaudelle eli vuosille 1977-1979. Peitsamon mukaan se toinen musta kausi alkoi vuonna 1980 ja jatkuu edelleen. Keikka oli vuorovaikutuksen juhlaa. Vastaavaa toivekonserttia en ole aiemmin päässyt näkemään. Peitsamo oli yleisön vastaanotosta mielissään ja jutusteli asiaan perehtyneen fanijoukon kanssa välittömästi. Intiimi tunnelma pisti Peitsamon toteamaan pariin kertaan, että kotiin ei ole syytä lähteä keikan jälkeen lepäämään, vaan nyt vedetään perseet.

Kakkosbiisinä kuultu muutaman vuoden takainen Kuulehan –biisi osui napakasti ensimmäiseen talvikeliin, jonka Tapaninpäivä vihdoin meille toi tänne Etelä-Suomeen. Kari muistutti talvirenkaiden tärkeydestä. Takametsä piti pintansa vielä tuoreimmassa aineistossa, mutta sen jälkeen laskeuduttiinkin varhaisen materiaalin pariin. Vedestä nousee kasvi hoilattiin yhteislauluna. Fanaattinen yleisö osasi sanat ja se helpotti Peitsamoa kaivamaan aarteita arkiston perukoilta. Itse en ole Peitsamon fani, mutta aina olen helsinkiläistynyttä Nokian miestä arvostanut. Tätä ennen olen nähnyt miehen vain pari kertaa livenä ja yhtään albumia en ole koskaan kuunnellut kokonaan läpi. Peitsamo heitti tunnin setissä reilut kaksikymmentä biisiä, joita kuunteli huulet korvissa. Enpä muista nauraneeni näin paljon kenenkään keikalla. Hirtehisimmät hetket tarjosivat Ice Hockey For You ja Porno With Whiskey. Kari Peitsamo on eittämättä intellektuelli, joka katsoo maailmaa omintakeisten aurinkolasiensa takaa. Jatkuvasti yllättävä Peitsamo on toiminut haudankaivajana, tunnustautunut kommunistiksi ja pari vuotta sitten aloittanut teologian opinnot. Musiikki on välillä jäänyt, mutta ei koskaan loppunut.FullSizeRender-2

Kari Peitsamo synnyttää taiteensa populaarikulttuurin uudelleen vääntäjänä, jonka esikuvat ovat selkeitä. Creedence Clearwater Revival on läsnä aina kuten myös The Beatles, joista John Lennon on eittämättä miehen suurin esikuva. Idolit saavat Peitsamon käsittelyssä aina hienon kohtelun. Peitsamo on tribuuttien mestari. J.J. Calen Cocaine-väännös Ilpo on hatunnosto taksikuskeille. Mustanaamio kumartaa sarjakuvasankarille yhtä lailla kuin Peer Günt ei saa lopettaa kouvolalaiselle legendalle tai Sibeliuksen musiikkipallo 150 vuotta sitten syntyneelle Suomen Beethovenille.

Kari Peitsamon settilistat eivät ole tuttuja eikä niitä pahemmin löydä netistä. Ymmärtäähän sen, jos järjettömästä biisimassasta poimii esitettäväksi biisejä, on vaihtelu hurjaa. Perinteinen joulushow antoi mahdollisuuden kirjata biisit talteen, koska Kari alusti joka ainoan kappaleen. Keikka päättyi Frank Sinatran My Way-klassikkoon, sillä Peitsamo on vihdoin kasvanut kappaleen mittaiseksi. Biisiin sisältyi myös lainaus Peitsamon ainoasta hitistä Kauppaopiston naiset. Ennen kuin Karin oli aika vetää ne luvatut perseet, hän heitti vielä encoreksi hersyvän Koira –kappaleen. Keikka päättyi hurmiollisesti ja yhteenvetona voisi todeta, että Kari Peitsamo, jos kuka, tekee parhaat lastenlaulut aikuisille. Hän on suomirokin naivisti numero yksi.FullSizeRender.jpg

Settilista:

White Christmas

Kuulehan

Takametsä

Vedestä nousee kasvi

Tuhatkaunon tapaus

Blub Blump molskis

Mustanaamio

Kari vanhana

Oliivinvihreä Dodge Dart vm. -75

Ice Hockey For You

Sibeliuksen musiikkipallo

Perseitä, Perseitä, Perseitä

Puoliksi palanut pikkusikari

Setä Ben ja hänen syntetisaattorinsa: Minut lukittiin vahingossa galleriaan

Mekaaninen susi

Peer Günt ei saa lopettaa

Porno With Whiskey

Checkin’ and bowlin’

Funky shit

Ilpo

Lennon elää

Hello kottarainen

My way (sis. Kauppaopiston naiset)

Encore

Koira

 

 

Mumrunners, Pimeys, We Are Waiting, Musta valo, Pelkkä Pirttinen, Love Sport @ Klustermus, Rauma, 6.6.2015

Musiikkitapahtumia riittää Suomen suvessa joka niemeen ja notkoon, mutta harva niistä pitää yhtä jääräpäisesti kiinni ilmaisesta sisäänpääsystä kuin vuodesta 2003 toiminnassa ollut raumalainen Klustermus. Festivaali on siitä erikoinen, että se tarjoaa vain musiikkia. Alueelta ei löydy kaljatelttoja eikä metrilakua. Klustermus onkin joutunut käymään selviytymistaistelua useampaan otteeseen. Taloudellinen taantuma on vähentänyt yhteistyökumppanuuksia ja tämän vuoden uumoiltiin naputtavan arkkuun sen viimeisen naulan.

Klustermus

Klustermus on yksipäivänen festivaali, joka kokoaa vaihtoehtoisen musiikin ystävät Syvänraumanlahteen. Luonnonkauniiseen vesien ympäröimälle puistosaarekkeelle on rakennettu bändejä varten kaksi lavaa. Toinen lava on maantasolle kyhätty minilava, jonka edustalla tavoitti poikkeuksellisen intiimin tunnelman. Isompi lava oli normaalinkokoinen rokkialttari trusseineen ja valonheittimineen. Bändit vuorottelivat lavoilla niin, että musiikki jatkui käytännössä tauoitta. Yksi tapahtuman taustavoimista Aju hoiti välispiikit tyylikkäästi ja keikkojen aikana taltioi videokamerallaan festarimeininkiä jakaen samalla kestohymyään.

Vapaa pääsy mahdollisti omat eväät, mutta harva levitti vilttiään märälle nurmelle. Paras tuontitavara olisi ollut sadetakki, sillä sateenvarjo estää näkyvyyttä. Festivaalialueella ei myyty käytännössä mitään, ainoastaan infokaupasta sai ostaa artistien albumeja ja t-paitoja. Käymälöitä oli juuri sen verran, ettei tarvinnut jonottaa. Paikalle ei ollut vaivautunut myöskään yhtään sheriffiä, mikä kertoo tapahtuman rauhallisesta hippitunnelmasta.

Klustermuksen ohjelma alkoi iltapäivällä kello 14, mutta ehdin paikalle vasta kun tamperelainen Mumrunners oli juuri aloittanut keikkansa The Hearingin jälkeen. Bändi soitti äänekästä indierockia, jossa surisevat kitarat johdattivat välillä dreampopin puolelle. Vastikään ensimmäisen Full Blossom EP-levyn julkaissut Mumrunners on lähes ainoan vakavasti otettavan vaihtoehtobändejä esille nostavan Soliti -labelin uusia löytöjä.Mumrunners

Seuraavana päälavalle astui vanha tuttu Pimeys. Yhden alkuvuoden parhaimmista kotimaisista albumeista julkaissut bändi on kiertänyt koko kevään tiuhaan ja hommassa alkaa näkyä kokeneemman kehäketun merkkejä. Aika tihentyy -levyn biisit toimivat edelleen hyvin, mutta nälkäisenä Pimeyden ystävänä toivoi kuultavaksi jonkin uuden biisin tai yllättävän coverin. Soittoaika oli vain äärimmäisen nafti ja bändi ei tahtonut ehtiä soittaa edes suunniteltua settiä. Keikka keskeytettiin tylysti aikatauluun vedoten. Alkupäässä oli tapahtunut viivästyksiä, joista Pimeys sai nyt maksaa. Toki oman keikan käynnistyminen hidastui teknisten ongelmien vuoksi. En käy tässä nyt tarkemmin Pimeyden biisilistaa, mutta halukkaat voivat lukea  aikaisemman keikkaraportin tammikuun Tavastian keikalta: https://keikkakeppi.com/2015/02/05/pimeys-tavastia-helsinki-31-1-2015/. Ainoa uusi piirre Pimeyden keikassa oli se, että kokoonpanoon oli lisätty viides soittaja, joka hoiti vuoroin koskettimia ja kitaraa. Hän on tuskin bändin uusi jäsen.pimeys_bass

Pimeyden jälkeen pikkulavan täytti tamperelainen We Are Waiting, jolla on muuten harvinaisen lattea nimi. Punkrokista ponnistava rokkipoljento ei jäänyt muutamasta melodisesta koukusta huolimatta sen paremmin mieleen.

Ison lavan toiseksi viimeinen esiintyjä oli kotikaupungin ylpeys Musta valo. Bändi on julkaissut pari albumia ja edustaa ylppöläistä tummasävyistä suomirokkia. Mustan valon keulamies Lauri-Matti Parppei on myös Klustermuksen puuhamies. Parppei on bändin sielu ja antaumuksellinen esiintyjä, vaikka koko bändi laittaa komeasti itsensä peliin. Musta valo ei ole nimestään ja ulkomuodostaan huolimatta aivan pikimusta. Bändin kitararokki nojaa sävelissään kuitenkin vahvasti koskettimien melodiakulkuihin. Pateettiset ja epätoivoisetkin sanat kylvävät kuitenkin sen verran pientä toivon siementä, että mustasta lampusta voi hitusen löytää valkoista hehkua. Bändin setistä parhaat biisit ensikuulemalta olivat Ei maailmanloppua, Joku puuttuu ja 26200 Rauma.musta_valo

Minilavan viimeinen esiintyjä oli yksiselitteisesti päivän positiivisin yllätys. Turkulainen Pelkkä Pirttinen ei ehkä ole maailman omaperäisin duo, mutta kitaristi laulaja Pelkkä Pirttisen ja rumpali Mujon Aurojoen deltasta vyöryttämä garageblues soi maagisen vastustamattomasti. Pelkkä Pirttinen muistuttaa kovasti Tuomari Nurmiota ja toisaalta kokoonpanonsa vuoksi The Black Keysiä, mutta tästä huolimatta tiukka duo niittää ihan omaa peltoansa. Takana on vasta sinkku, EP ja mestaruus Mururock-kisassa. Piakkoin voikin olettaa eetterissä rymisee kokopitkä albumi. Pelkkä Pirttinen ei ole musikaalinen virtuoosi, mutta alkukantainen ilmaisu, viileän tyylikkäät biisit ja lakoniset sanat imaisevat pauloihinsa. Etenkin biisi tai jossa kuulin laulettavan liikutit minua (ett paskoin housuun) oli poskettoman imuvoimainen. Lisäksi voimabluesit Koira, Kuolema tulee ja En tunne sua pimeässä jäivät väkevästi mieleen. Ei mene kauan, kun Pelkkä Pirttinen liitää blueshipsteripiireissä aallonharjalla.pp2

Illan viimeinen artisti Love Sport nousi päälavalle jo yhdeksän jälkeen. Soittoaikaa asuintalojen läheisyydessä tuskin olisi saanutkaan venyä iltakymmentä myöhemmäksi. Love Sport on Soliti-tallin uusi ”superkokoonpano”, sillä bändin ovat perusteneet Black Twigin, Hopeajärven, Big Wave Ridersin ja Lady Escapen jäsenet. Love Sportin ensimmäinen biisi kuulosti hyvältä kitaravetoiselta vaihtoehtorokilta, mutta seuraavat kappaleet alkoivat tuntua yhdentekevältä. Love Sport kuten myös Mumrunners pitää ottaa haltuun ensin äänitteiltä ja antaa sitten uusi mahdollisuus elävänä.Love Sport

Näin Klustermuksessa vajaassa neljässä tunnissa tiukan kuuden bändin kattauksen. Ohjelma oli huolella valittu ja riittävän monipuolinen. Pimeys piti huolen, ettei festivaalilta tarvitsisi lähteä pettyneenä, mutta onneksi matkaan lähti uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia, joille voi antaa vielä monta mahdollisuutta. Tällaisia talkoovoimin, pieteetillä ja sydänverellä värkättyille vaihtoehtoisille musiikkitapahtumille on tilausta muissakin kaupungeissa. Onneksi festivaalin aikana sain kuulla, että henkitoreissaan ollut Klustermus jatkaa vielä ensi vuonnakin. Viime hetken epätoivoa saatiin korjattua vapaaehtoismaksuilla – ja toivottavasti yksityishenkilöiden sijaan jatkossa tuki löytyy Rauman elinkeinoelämästä. Klustermusta on varaa jopa kasvattaa hieman, mutta tällaisena pienimuotoisena sillä on varmasti kestävämpi tulevaisuus.

Klustermus