Dinosaur Jr. (US) @ Tavastia, Helsinki, 5.12.2017

Kuvahaun tulos haulle dinosaur jr tavastiaDinosaur Jr. vieraili kuluvana vuonna Suomessa jo toistamiseen. Kesäkuinen Sideways jäi väliin, mutta niin oli kaikki aikaisemmatkin keikat menneet ohi. Nyt aukko sivistyksessä korjaantui vihdoin. Dinosaur Jr. on aina ollut se tyylilleen uskollinen särökitaroiden ja melodioiden hallittu kovaääninen sekamelska. Yhtyeen taival alkoi 1984 ja pitkän välirikon jälkeen kokoonpano on ollut alkuperäisessä kuosissa vuodesta 2005 lähtien. Jos kitaristi-laulaja J Mascis on bändin pää, niin basisti-laulaja Lou Barlow on keho ja rumpali Murph raajat. Näin ainakin Tavastian keikan pohjalta voi päätellä.

Näin Lou Barlowin muutama vuosi takaperin hänen Sebadoh -yhtyeensä kanssa. Jostain syystä Barlowin tuotokset ovat kiinnostaneet minua enemmän kuin Dinosaur Jr. Tästä lähtökohdasta ajattelin, että olisiko nyt Dinojen vuoro nousta meikäläisen mittapuussa korkeammalle. Onhan Dinosaur Jr. selkeästi suositumpi yhtye.  https://keikkakeppi.com/2013/11/12/sebadoh-us-bowery-ballroom-manhattan-ny-1-11-2013/

IMG_3304Keikka alkoi itsenäisyyspäivän aattoiltana tasan 21 miltei täydelle tuvalle. Bändin taakse lavalle kasattu backline oli vaikuttava. Marshall -kaappien määrä todisti bändin maineen lujaa soittavana yhtyeenä. Keikalle piti varautua korvatulpilla. Ensimmäiset 45 minuuttia kuuntelin korvat suojattuina, mitä teen ani harvoin. Todettava taas, että korvat tukittuna kuunteleminen tuntuu yhtä kumiselta kuin uiminen märkäpuvussa kesäisessä järvessä. Keikan loppupuoliskon väijyin lavan oikealla reunalla oviaukossa, joka itsessään dumppasi äänenvoimakkututa sen verran, että pärjäsin ilman kuulosuojaimia. Heti kuulosti paljaaltaan paremmalta.

Dinosaur Jr aloitti vakuuttavasti kappaleella Thumb, vaikka J Mascisin  leipiintynyt olemus muuta osoittaa. Mies ei juttele mukavia, ei liiku. Hän tönöttää ilmeettömästi lavalla kuin seinää vasten hylätty skeittilauta. Hän laulaa varsin lakonisesti, vaikka ääniala nousee tarvittaessa tuttuun falsettiin. Mutta kitaran varressa Mascisista irtoaa puristamatta mitä tiukimmat soolot. Lou Barlow pitää lavaenergiaa yllä heilumalla ja hakkaamalla bassostaan kaiken irti. Hänen kasvojansa on vaikea erottaa hiuspehkon alta, sillä karvat roikkuvat naaman edessä kuin unkarilaisella pulilla. Rumpali Murph hakkaa kannuja välillä niin, että iskutiheys saa silmät väpättämään.

IMG_3346Dinosaur Jr kiertää viime vuonna julkaistun Give a Glimbpse of What Yer Not -albumin puolesta. Tuotos on laadukas ja tarjoaa tukun Mascisin rustaamia tarttuvia kappaleita kuten Tiny ja Lost All Day. Lou Barlowin kynästä lähtenyt Left/Right sisältää tuttua melodista haikeutta. Bändin elinvoimaisuudesta kertoo, että pari viimeistä albumia ovat varsin laadukkaita. Illan parhaan vedon tittelin nappasi Watch the Corners, joka löytyy edelliseltä pitkäsoitolta I Bet on Sky (2012).  Setti kattoi uudemman materiaalin ohessa kaikki bändin tunnetuimmat biisit kuten Feel the Pain ja Start Choppin’.

Bändin päätettyä varsinaisen osuuden vieressäni ventovieras totesi, että illan kruunaisi jos Dinot soittaisivat vielä coverina The Curen Just Like Heaven. Sieltä se ensimmäisenä encorena heti napsahti ja kaveri ryntäsi lavan eteen ärhäkästi pogoamaan. Bändillä riittää fanipohjaa Suomessa, jotta maahan kannattaa tulla parikin kertaa vuodessa. Dinosaur jr. soitti kaiken kaikkiaan kelpo keikan, mutta miten paljon biiseistä olisi nauttinut enemmän, jos volumenappi olisi ollut kaakon sijaan koilisessa. Biisit nousisivat hiljaisempina paremmin esiin, mutta mitenkäs dinosaurus hetkessä sisiliskoksi muuttuisi.

IMG_3320