Amsterdamista lähtöisin oleva Nits on yli nelikymppisenä edelleen iskukykyinen yhtye. Nits kiertää viime vuonna julkaistun Angst -albumin kunniaksi Manner-Euroopassa ja Suomessa. Vaikka yhtye laulaa englanniksi, se ei ole lyönyt koskaan läpi anglosaksisissa maissa eikä isommin Pohjoismaissa. Ainoastaan Suomessa heillä on vankka suosio ja tälläkin kertaa he soittavat Helsingin lisäksi konsertit Tampereella ja Turussa.
Savoyssa Nits esitti tuoreen albumin kokonaisuudessaan, mikä kertoo bändin luottavan uuteen materiaalinsa. He eivät jumita paikallaan soittaen vanhoja varmoja kappaleita, vaan kunnianhimoisesti treenaavat uudet kappaleet live-kuntoon. Angst on todellakin mainio albumi. Nits soitti kaksiosaisessa konsertissaan myös tutumpia säveliä vuosien varrelta. Ensimmäinen setti kesti tunnin ja 30 minuutin väliajan jälkeen saatiin kuulla vielä toinen tunti. Konserttilippu permannolle miksauspöydän taakse maksoi 42€, mikä ei ollut kuin viisi euroa enemmän kuin kuusi vuotta sitten
Nitsin kokoonpano on pysynyt pitkään samana. Alkuperäinen biisintekijä Henk Hofsteden lisäksi yhtyeessä soittavat rumpali Rob Kloet ja kosketinsoittaja Robert Jan Stips. Edellisellä näkemälläni Nits -keikalla sairastunutta Stipsiä tuurasi Laetitia Van Krieken, mutta nyt Stips oli hoiti tonttinsa taatun tyylikkäästi. Nits vierailee Suomessa muutaman vuoden välein ja ensimmäinen kerran he kävivät täällä jo vuonna 1982. Itse olen ehtinyt näkemään heidät kolme kertaa ja koskaan en ole pettynyt, en tälläkään kertaa.
https://keikkakeppi.com/2012/05/19/nits-savoy-helsinki-18-5-2012/
Nitsille leimallista on live-esitysten huoliteltu rakenne, johon kuuluun aina hiottu visualisointi. Senpä vuoksi yleisön edessä improvisointi ei kuulu yhtyeen pirtaan, vaikka yleisön laulattamista Hofstede jälleen pienimuotoisesti yritti. Musiikillisesti Nits toimii pätevästi triona, mutta yhtyeen matkassa kulkevat uskollisesti myös veljekset Paul ja Tom Telman. He ovat ikään kuin yhtyeen viralliset ulkojäsenet, jotka pitävät huolta miltä Nits kuulostaa ja näyttää. Tällä kertaa visuaalisuus kasvoi alun pelkistetystä ilmeestä lopun runsaaseen lavan täyttäneeseen eheään kokonaisuuteen. Erityispiirteenä mainittakoon rekvisiitan lisääminen osana esitystä, kun loppupuolella rakennusmies ripusti tikapuilla katosta roikkumaan yhtyeen jatkaessa musisointia.
Keikka ei pettänyt. Uusista biiseistä Flowershop Forget-Me-Not ja Cow with Spleen nousevat helposti keikkasuosikeiksi tulevaisuudessakin. Vanhoista biiseistä J.O.S Days soitettiin hieman liian suoraviivaisesti, josta sen sävykkyys hieman kärsi. Tähän lienee syy, että olen tykästynyt liikaa alkuperäiseen albumiversioon. Henk Hofstede on mainio viihdyttäjä. Sivistynyt mies on mainio tarinankertoja, jonka jutustelun lomassa on helppo asettua sodanjälkeisen Amsterdamin kaduille. Pockets of Rain kappaleen taustalla nähtiin arkistomateriaalia meteorologi Kari Nyströmin sääennustuksista. Nits osaa lokalisoinnin, mutta ihmekös, sillä Suomeen inspiroi heitä erityisesti. Yellow Socks & Angst – kappaleessa tehdään matkaa laivalla Tukholmasta Turkuun. Suussa maistuu salmiakki ja lopussa ääniraidalla risteilyaluksen kapteeni Nordström kuuluttaa selvällä suomen kielellä matkustajat tervetulleeksi maihin.
Settilista:
Oom-Pah-Pah
Les Nuits
Flowershop Forget-Me-Not
J.O.S Days
Sopa Bubble Box
Nescio
Yellow Socks & Angst
Radio Orange
Lits-Jumeaux
Along A German River
2 setti:
Breitner on A Kreidler
Cow with Spleen
Sketches of Spain
Two Sisters
Cars & Cars
No Man’s Land
A Touch of Henry Moore
Pockets of Rain
Port of Amsterdam
Encore
Zündapp nach Oberheim
Giant Normal Dwarf
In the Dutch Mountains