Kello 22 jono ravintolan edessä lauantai-iltana ei normaalisti yllätä, mutta enpä ole koskaan käkkinyt Juttutuvan oven takana lauman jatkeena. Edessäni odotti portsarin armeliasta vinkkausta sisään sakki, jonka keski-ikä oli reilusti lähempänä kuolemaa kuin syntymää. Hoedown on vetänyt demarikuppilan piripintaan monta kertaa aikaisemminkin. Itse asiassa jo kymmenkunta vuotta ja yleisö koostuu valtaosin varttuneemmasta väestä. Suosio on saletti. Yhtye juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan vetämällä legendaarisia Hoedown-klubikeikkoja peräti neljänä iltana putkeen. Kiertue jatkuu ympäri maata, mutta Juttutupa on Hoedownin koti – sieltä on hyvä startata. Bändi syntyi Art Goes Kapakan myötä Taidehallin kuppilassa kun Mika Kuokkanen (kitaristi, laulaja) ja Masa Maijanen (basisti )vetivät perustamansa bändinsä kanssa keikan vierainaan Olli Haavisto (pedal steel etc.) ja Esa Kaartamo (laulu, kitara). Vieraileva duo liittyi bändiin samantein ja nykyään kombo kattaa kaikkiaan seitsemän jäsentä. Vahvistukseksi ovat sittemmin liittyneet Ninni Poijärvi (laulu, viulu, haitari), Jarmo Nikku (Kitara etc.) ja Topi Kurki (rummut). Kasassa on siis eräänlainen dreamteam.
Itse päätin lähteä todistamaan Juttutupa-tourin toiseksi viimeistä iltaa. Sunnuntain päätöskeikkaa mainostettiin ikärajattomana. Olisipa ollut kiinnostavaa nähdä millaista settiä bändi tarjoilisi koko perheelle sopivalla teemalla. Perinteikkäästi Juttutuvan keikat alkavat jo iltayhdeksän huitteilla. Tiesin tämän, mutta paikalle ehdin vasta kymmeneksi. Reilun tunnin sain kuitenkin kuunnella Hoedownin vilpitöntä rakkautta roots-musiikkia kohtaan. Se ponnistaa syvältä. Orkesterin vahvuus on taidokas yhteissoitto ja sävykkäät stemmalaulut, mutta heikkous taas hienoinen laiskanpulskeus. No, eipä tässä genressä nyt kukaan odotakaan mitään revittelyä, mutta pieni irrottelu piristää kummasti kokemusta kuten basisti Masa Maijanen, joka intoutui keikan lopussa laulamaan rehvakkaat bluesit. Settilista koostuu juurimusiikin klassikoista ja sekoittaa folkia bluesiin ja rock’n rollia countryyn. Hoedown tarjoaa tyylitajuisia ja paikoin varsin sielukkaita cover-versioita menneistä mestaripaloista ja esittää välillä myös omaa tuotantoa, joka ei erotu muusta materiaalista ainakaan pahassa.
Hoedown-klubi-iltojen perinteeseen kuuluu kutsua mukaan vierailevia kotimaisia artisteja. Ilman näitä eturivin yllätysvieraita Hoedown jäisi pikkasen tasapaksuksi. Sehän tässä hassua, kun kukin Hoedown-jäsen pärjää yksin karismallaan, mutta yhdessä he ovat vähän kuin The Band. Loistava orkesteri, yksi parhaista, mutta kun The Last Waltzin vieraslitanjan tapaan eteen astuu vaikkapa Bob Dylan, niin johan kombinaation ylle nousee sädekehä. Hoedown oli kutsunut lauantain vieraaksi herran nimeltä Tokela. Alkuillan keikkaa oli erään kuulijan mukaan ihastuttanut eniten Esa Kaartamon tulkinnat. En epäile yhtään. Itsellä skarppi oli nyt Hoedownin ja Tokelan osuudessa. Yhteistyö on jatkunut pitkään ja siitä on todisteena kimpassa väsätty ja kovasti kehuttu pitkäsoitto Honky Tonk Merry-Go-Around (2008). Spiikissään Tokela mainitsi nuoruuden esikuvakseen Eddie Cochranin, jonka Three Steps to Heaven -biisi soikin rapeana versiona. Samoin albumin nimibiisi kantrikuningatar Patsy Clinen Honky Tonk Merry-Go-Around höyrytti ilmanalaa hyvällä buustilla. Tokelan Melrose on allekirjoittaneelle aina ollut vähän yhden biisin bändi, vaikka asenne triolla on kohdillaan. Tokelan ja Tommi Vikstenin duo The Munsons on mielenkiintoisempi. Tokelan laulu on ollut aina herpaantumatonta, raastavaa ja samalla ilmavaa. Tälläkin kertaa mies osoitti olevansa vähän pehmeämmällä maaperällä valtakuntamme juurimusiikin tulkitsijoiden peruskiviä.
Hoedown on kuin juurikasmaan bataatti. Perusperunaa muistuttava, mutta kuitenkin makeampi ja värikkäämpi, silti perinteikäs ja ravitseva. Onhan se huikeaa, että bändi on kymmenen vuoden ajan tarjoillut säännöllisesti ilmaisia klubi-iltoja. Nyt neljä iltaa putkeen tarjosi tosifaneille hurmoksellisen viikonlopun, mutta kukapa pelkkää bataattia vetäisi napaan. Meikäläinenkin innostuu, jos kyytipojaksi tarjotaan jotain lisuketta kuten herra Tokela.
Keikkakeppi 