Vuosi sitten New Yorkissa vieraillessani tarkoitukseni oli tsekata uusi brooklynilainen klassista rockia soittava orkesteria nimeltä Hollis Brown. Keikan piti olla Mercury Loungessa, mutta Sandy-myrskyn vuoksi klubi ei saanut sähköjä toimimaan, joten konsertti jouduttiin peruuttamaan. Tänä vuonna koitui uusi mahdollisuus Philadelphiassa, mihin poikkesin läpikulkumatkalla juoksemaan lapsuuden elokuvasankarin Rockyn portaita. Kaupungissa tarjoitui myös yksi ilta perehtyä paikalliseen klubisceneen ja sitä tutkiessani osui silmään Hollis Brown.
North Star Bar sijaitsee Fairmontin alueella 15 minuutin kävelymatkan päässä downtownista pohjoiseen.Rauhallisen oloisen Poplarkadun kulmassa loistaa mainosvalo, joka on vilkuttanut vaihtoehtomusiikin ilosanomaa jo pitkään. Bänditarjonta koostuu kansallisista pienistä nimistä, mutta on venuen lauteilla huhkinut jopa White Stripes. Hieman nukkavieru, mutta särmikäs North Star Bar tarjoaa hyvän valikoiman olutta, maittavaa sapuskaa, ystävällisen henkilökunnan ja 250 henkeä vetävän konserttisalin. Jos asuisin näillä kulmilla, epäilemättä North Star olisi meikäläisen kantakapakka – yhdellä varauksella.
Lippuja en ostanut ennalta, mutta eipä tuntunut ovellakaan olevan tunkua. Luulin maksaneeni huokean 10$ hinnan Hollis Brownista, mutta sisään päästyäni selvisi, että tarjolla on peräti kolme bändiä. Reissumiehellä oli nälkä ja ehdin nähdä ensimmäisenä aloittanutta philadelphialaista Bastards of Earle -bändiä vain vilaukselta. Mikä siinä olisi ollut samalla katsoa orkesteria ja vetää burgeria naamariin, mutta ruokasali oli erotettu klubista seinällä, jonka läpi Earlen Downtown Girl kuitenkin tunkeutui.
Cabin Dogs @ The North Star Bar
Lavalle nousi illan kakkosbändinä Cabin Dogs, joka teki ensitahdilta vaikutuksen. Uusi tuttavuus kuljetti välittömästi mieleni junassa mantereen halki nähden maisemissa americanan ja juurevamman folk rockin mestareita. Enkä liioittele, jos sanon ensimäisenä mieleen tulleen orkesterin nimeltä The Band. Eikä kaukana ollut The Jayhawks. Silti Cabin Dogs tuntui hieman löysästä lavaolemuksesta huolimatta persoonalliselta ja hyvin yhteen soittavalta kokoonpanolta. Bändin nokkamiehet ovat veljekset Rich & Rob Kwait. Rich hoitaa pääosin laulun kitaran soiton ohessa, Rob laulaa myös samalla kun pitää bassolinjan kurissa. Bändissä soittaa lead-kitaraa Ira Race ja taitavasti soittaakin, koskettimissa Lee Shusterman pitää homman raikkaana ja paketti pysyy kasassa Stephan DiVincenzon ansiosta. Bändin olemus on vetelä, mutta samalla jäntevä. Rich laulaa hieman kapea-alaisesti, mutta tulkinnassa on vuorien rinteiltä kaikuvaa syvyyttä ja istuu lajityyppiin kuin haukka kanjonin päälle liitämään. Bändi tavoittaa tiukalla yhteissoitollaan sujuvan grooven, joka antaa vapauden jamittaa biisejä jopa hieman ylipitkiksi.
Ennen Cabin Dogs -nimeä veljekset soittivat nimellä Kwait Brothers Band, mutta kavuttuaan vuorille ja murehdittuaan lemmikkikoiriensa poismenoa, ottivat nimekseen jämäkästi Cabin Dogs. Keikkaa katsellessa en tuntenut vielä orkesterin tuotantoa, mutta omatuotantoiselta se vaikutti. Jälkeen päin tutkiessani asiaa selvisi, että Kwait veljekset tekevät bändin biisit joitakin covereita lukuunottamatta. North Star Barin illassa he soittivat myös erittäin kelvollisen version Neil Youngin Out on the Weekend -biisistä. Cabin Dogsin veto jäi vaivaamaan, joten päätin ottaa yhteyttä orkesteriin. Sain nopean vastauksen Rich Kwaitilta ja täydellisen settilistan myös. En lähde sitä purkamaan, vaan liitän tähän sen sellaisenaan:
- High Falls – albumilta Midnight Trail
- Safe Passage – Kwait Brothers Band albumilta Hillside
- Forty Miles – Kwait Brothers Band albumilta Hillside
- Pulling Me Away – uusi laulu, joka soitettiin ensi kertaa livenä. Julkaistaan seuraavalla albumilla loppuvuodesta 2014.
- Woman’s Got to Groove It – uusi laulu, joka soitettiin ensi kertaa livenä. Julkaistaan seuraavalla albumilla loppuvuodesta 2014.
- Out on the Weekend – Neil Young cover
- Higher than the Mountain – uusi laulu, joka julkaistaan seuraavalla albumilla loppuvuodesta 2014.
- Mountain Man – uusi laulu, joka julkaistaan seuraavalla albumilla loppuvuodesta 2014.
Etenkin keikan kaksi viimeistä uutta vuoristoaiheista kappaletta vakuuttivat allekirjoittaneen. Heti keikan jälkeen otin bändin kaksi pitkäsoittoa Electric Cabin (2006) ja Midnight Trail (2011) ahkeraan kuunteluun Spotifyn kautta. Eittämättä on tartuttava myös Kwait Brothers Bandin Outland Disco ja Hillside -plattoihin. Mikäli letkeän groovyn omaava americana kiinnostaa, niin suosittelen Cabin Dogsia vilpittömästi.
North Star Bar osoittautui kiehtovaksi nuhjuiseksi rokkiluolaksi. Nyt nostan esiin aikaisemmin mainitsemani varauksen. Ainoa ongelma oli liian kovalle miksattu äänenvoimakkuus. Joko miksaaja on huonokuuloinen tai putkimaisen ja matalan salin akustiikka tekee sen, että lavalla volyymi on ok, mutta yleisö joutuu pitelemään korviaan. Sama koski kaikkia illan esiintyjiä. Mieleni teki käydä vinkkamassa miksaajalle, mutta suomalaiseen vieraskoreuteen ei kuulu mennä valittamaan. Kärsitään mieluummin. Missään muualla Pohjois-Amerikan klubeissa en ollut törmännyt näin kovaan äänentoistoon. Lienee North Star Barin perinne.
Hollis Brown @ The North Star Bar
Cabin Dogs soitti illan ykkösaktin rummuilla ja näin Hollis Brownin sisääntulo kävi melko nopeasti. Hollis Brownin jätkien tehdessä soundcheckiä kävi mielessä, että nyt jos koskaan namiskoja vois kääntää hitusen pois kaakosta. Eivät kääntyneet. Hollis Brown aloitti perinnetietoisen ja ryhdikkään vetonsa saatuaan instrumenttinsa kondikseen. Laulaja, kitaristi Mike Montali totesi: ”Me olemme Hollis Brown New Yorkista”. Ja sitten mentiin. Jos Cabin Dogs saa voimansa vaihtoehtoisesta countryrockista niin Hollis Brown repii ryhtinsä niukasta blues-rock -perinteestä, jossa mellestää kuitenkin melodiat ja ilmavat kitarariffit. Vanhan liiton ajaton tunnelma täyttyy Mike Montalin riipivästä tulkinnasta. Kitaristi Jon Bonilla hoitaa kitaroinnin rennon tarkasti. Ei kukkoilua vaan tiukkaa riffipohjaista soitantaa. Rytmiduo Dillon Devito bassossa ja Mike Graves rummuissa pitävät meiningin pystyssä.
Bob Dylanin Ballad of Hollis Brown -biisistä nimensä ottanut bändi on rockin historian tarkkaan kuunnellut, mutta Dylan ei tule heistä ensimmäisenä mieleen. Cabin Dogs -yhtyeestä voisi paremmin kuvitella Dylan-tribuutiksi. Hollis Brown on julkaissut vasta yhden Nothing and the Famous No One (2012) EP:n ja pitkäsoiton Ride on the Train (2013). Ihastuin vuosi takaperin bändiin kuunneltuani esikoissinkkuna julkaistua rautaista Cold City -biisiä, joka tuo The Black Keysin mieleen. Onneksi suosikkikipale soitettiin myös Philadelphian illassa.
Mike Montali & Dillon DeVito
Hollis Brown on keikkaillut viimeisen parin vuoden aikana aktiviivisesti, sillä soitossa näkyi varmuus, mutta kuitenkin vielä tuore näyttämisen halu. Pitkän huiskea Mika Montali omaa mieleenjäävän äänen ja laulunteko sujuu yhdessä Jon Bonillan kanssa. Faith & Love, Ride on the Train, Gypsy Black Cat ja Down on Your Luck ovat perinteisten rock-klassikoiden piirteitä omaavia kappaleita. En usko, että isompaan läpilyöntiin on kovin pitkä matka, jos tuubista saadaan ulos saman tasoista (ja parempaakin) kamaa jatkossakin. Saman genren torikojua riittää markkinoilla rutkasti, mutta lahjakkuus ja motivaatio voivat viedä vaikka kuinka pitkälle. Juteltuani Miken kanssa keikan jälkeen hän kertoi bändin menevän studioon piakkoin, joten suurin toivein odottelen uutta materiaalia.
Menin North Star Bariin katsomaan Hollis Brownia, mutta lähdin pois kahden suosikin kanssa. Hollis Brown oli sitä mitä odotinkin, mutta Cabin Dogs tuli positiivisesti puun takaa. Varmaan Bastards of Earle olisi joutanut samaan sakkiin, jos olisin ehtinyt heidän meininkiä paremmin tsekata. Ilta oli mainio, mutta hämmästelin, miten vähän yleisöä oli torstai-iltaan saapunut. Ehkä pari-kolmekymmentä tyyppiä. Se on vähän maineikkaallekin klubille. Taitaa vaan olla kovatasoista tarjontaa Philadelphian kokoisessa kaupungissa kuten koko mantereella niin paljon, että ei ole helppoa repiä leipää soittohommista. Rock ’n’ roll on kuitenkin hyvä harrastus.
Keikkakeppi 