Ultramariini @ On The Rocks, Helsinki, 6.10.2018

Olen seurannut Ultramariinin taivalta ensijulkaisusta asti. Se ei ole ollut työlästä, sillä yhtye on pitänyt toiminnassaan pitkiä taukoja. Uusi albumi Lasimeri ilmestyi kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen. Bändi ei ole ollut telakalla, vaan näkymättömissä. Yhtyeen laulaja Matti Johannes Koivu on pitänyt onneksi aktiivisella soolourallaan yllä odotusarvoja myös Ultramariinin suhteen.

Esikoisalbumi Juuri ja juuri olemassa (2003) nosti aikanaan kotimaiseen pop-musiikin uudelle tasolle, mutta henkilökohtaisesti se iski ihon alle. Elin tuolloin haastavia aikoja ja Ultramariini nuoli haavoja parhaiten. Muistan jopa kohdanneeni vappuna 2004 kruununhakalaisessa kebab-ravintolassa Matti Johannes Koivun ja jakaneeni silmätysten kiitosta Ultramariinin lohdullisuudesta. Kaikkea sitä artisti joutuukin ventovierailta kuulemaan.

IMG_5986Ultramariinissa viehätti tietenkin melodiarikas ja harkiten tuotettu musiikki sekä Ville Aallon vaikuttavat tekstit. Kun Ultramariini ilmoitti paluustaan, hämmästytti eniten Aallon jättäytyminen sivuun yhtyeestä. Kuka pystyisi tekemään yhtä tunnusomaiset sanoitukset uusiin lauluihin. Pestin nappasi vokalisti Matti Johannes Koivu, joka on soolourallaan näyttänyt kyntensä taitavana biisintekijänä. Kuultuani ensimmäisen singlen Sointu selvisi, että hän tavoittaa sanoituksissaan Ultramariinin hengen.

Vaikka olen kuunnellut Ultramariinia aina, en ole koskaan onnistunut näkemään heitä livenä. Silloin harvoin kun olisi ollut mahdollisuus, on ollut ylitsepääsemättömiä esteitä. Odotusarvot olivat korkealla. Kun keikasta ilmoitettiin, ostin lipun välittömästi. Pidin huolen, ettei mitään muuta menoa tulisi samalle päivälle. Keikkapaikaksi valikoitunut On The Rocks huoletti, sillä olen pitänyt sitä kehnon klubin maineessa. Paikka oli kuitenkin käynyt ison remontin ja mielenkiinnolla odotin muodonmuutosta.

Sisäänpääsy On The Rocksiin oli hidasta. Pitkä jono vei baarin halki ahtaaseen käytävään, josta portaat johdattivat alakerran klubiin. Lipun ennalta ostaneet joutuvat kököttämään saman ajan kuin ne, jotka ostivat lippunsa ovelta. Yhtä lailla jonotettiin narikkamaksuun ja lopuksi vaatesäilöön. Onneksi keikka alkoi vartin myöhässä, vasta kun porukka oli sisällä. Paikalle voisi tietenkin tulla ajoissa, mutta ongelmaan toivoisi jatkossa ratkaisua. Saniteettitiloihin ja baaritiskille ei ollut jonoja.

Klubin remontti oli onnistunut tilan käytön suhteen. Lava oli sijoitettu niin, että nyt sinne näki lähes kaikkialta hyvin. Toista oli ennen. Lavan taustalla oli iso taustakangas, missä heijastuivat biisien aikana vaihtuvat visualisoinnit. Keikka alkoi tyylikkäästi esikoisalbumin päättävällä Aulanko -kappaleella, joka nosti tunnelmaa asteittain oikealle tasolle. Merkillinen vapaus jatkoi kohottamista, kunnes tuli vuoro uunituoreelle materiaalille.

IMG_5993Uusi albumi soitettiin lähes läpikotaisin, josta vain Yksi jäi pois. Esikoisalbumilta kuultiin peräti kuusi kappaletta ja kakkosalbumilta Kevään ja kesän tähtikuvioita (2005) -albumilta vain Huominen, tulisitpa nopeasti. Kolmannelta Ydin (2010) -albumilta esitettiin pari laulua. Pitkä tauko ei näkynyt yhtyeen soitossa. Keikka oli virheetön, vaikka sitä oli harjoiteltu vain parin julkisen keikan verran. Kosketinsoittaja Tuomas Ilmavirta on avain yhtyeen tunnistettavaan soundiin, rumpali Juri Kaskela ja basisti Teemu Vilmunen ovat dynaaminen rytmiduo. Keulilla Matti Johannes Koivun ääni tavoittelee utopiaa paremmin kuin kenenkään.

Ultramariini johdatti yleisön mielentilaan, jossa voi juosta Hämeenlinnan halkaisevan junaradan yli idästä länsipuolelle kaupunginpuistoon. Onneksi Hämeenlinnan voi löytää kaikkialta. Ville Aaltoa ei keikalla kaivannut, varsinkaan kun hänen tilallaan soitti tuntemattomaksi jäänyt pätevä kiertuekitaristi. Aalto voi keskittyä rauhassa lupaavaan Vuoret -yhtyeeseensä.

Ultramariini soitti lyömättömän keikan, joka oli alusta loppuun eheä. Yleisö yritti taputtaa sitkeästi bändin vielä toiseen encoreen, mutta siihen ei yhtye taipunut. Jäin kaipaamaan vain laulua Suudelma. Ilman sitäkin olin enemmän kuin tyytyväinen. Yhtyeen varautuneen avoin musiikki saattaa aueta hitaasti, mutta sen ääreen haluaa aina palata oli elämässä sitten mitkä moodit tahansa. Ultramariinin lauluista on turha etsiä huumoria. Se on vakavien ja kaihomielisten haaveilijoiden musiikkia.

img_5995.jpg

Settlista:

Aulanko
Merkillinen vapaus
Impressionisti
Tähtitieteiljä
Avaruudessa
Kalpea tähteni
Kaupunginpuisto
Huominen, tulisitpa nopeastiIMG_5990
Vaihtoehtoinen historia
Sointu
Aurinko
Elohopeaa
Sävelet
Lasimeri

Encore

Utopia
Koti

 

Franz Ferdinand (UK), Kynnet (Fin), Sea Allas Pool, Helsinki, 26.8.2018

Jos puhutaan post-punkista, niin The Strokes iski kovimmin viime vuosikymmenen alun amerikkalaisista uusista bändeistä, mutta ei mennyt montaa vuotta, kun Skotlannista mäjäytettiin takaisin. Franz Ferdinand onnistui Take Me Out –voimahitillään murtautumaan suoraan eturiviin. The Strokesin taso laski loistavan debyytin jälkeen, mutta Franz Ferdinand on pienen notkahduksen jälkeen varsin luomisvoimainen ja kiinnostava bändi edelleen. Tänä vuonna julkaistu Always Ascending on on siitä elävä todiste.

IMG_5824Yhtyeen keulamies Alex Kapranos on ehtivä kaveri. Hän on mukana myös superkokoonpanossa BNQT, joka julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa. Muutama vuosi sitten Franz Ferdinand lyöttäytyi yhteen legendaarisen  The Sparksin kanssa ja siitä syntyi varsin freesiä jälkeä FFS-nimellä.

En ollut aikaisemmin nähnyt Franz Ferdinandia, mutta kun elokuun keikasta ilmoitettiin maaliskuussa, hankin liput hetimiten. Allas Sea Pool on Helsingin kiinnostavimpia keikkapaikkoja. Se tuli todettua viime kesänä originaalipoppoolla esiintyneen Dingon keikalla. Kesällä Sea Allas Pool paikkaa Helsingistä puuttuvan ison klubin puutteen, joka vetää pari tuhatta ihmistä, mutta taivasalla, säiden armoilla. Molemmilla altaan keikoilla on satanut vettä.

Aivan meren rannassa, maailmanpyörän alla ja uima-allaskompleksin kyljessä on konserttipaikalle ainutlaatuinen paikka. Edellisvuoteen nähden lavaa oli hieman siirretty ja nyt ohilipuva laivaliikenne vei enemmän huomiota. Stage on klubilavan mitoissa, mikä sopii hyvin lämmittelijänä toimineelle Kynnet-orkesterille. Näin kolmatta kertaa Teemu Tannerin johtaman kokoonpanon. Yhtyeen esiintymisrutiini alkaa olla hyvällä mallilla ja uutta materiaalia pukkaa sellaiseen tahtiin, että hitaampaa heikottaa. Kynnet on ehdottomasti kiinnostavimpia uusia orkestereja samaan tapaan kuin Teksti-TV 666 oli muutama vuosi sitten, mutta sillä erolla, että Kynsille ennustan pitempää elinkaarta. Tuore sinkku Raaputa kaljatuoppiin on oiva osoitus yhtyeen iskukyvystä ja se, että Alex Kapranos kehui bändiä ja kutsui heidät luokseen keikan jälkeen moikkaamaan.

IMG_0128

Kynnet

Franz Ferdinand tanssitti sadetakkeihin sonnustautunutta yleisöä vain reilun tunnin. Napakka keikka tuntui kestonsa puolesta lievältä pettymykseltä, sillä joitakin odotettua kappaletta jäi soittamatta. Siitä huolimatta keikka oli märästä tunnelmasta huolimatta energinen ja hyväntuulinen. Poissa oli nuutuneisuus, jota joskus konkareiden leipääntyneessä esiintymisessä havaitsee. Mieluummin sitä olisi joraillut Franz Ferdinandin tahdissa aurinkoisessa lauantai-illassa kuin ukonilmassa arkea vasten. Olosuhteisiin nähden keikka oli erinomainen, vaikka Alex Kapranoksen lavakarisma liikkeineen olisi sopinutkin suuremmallekin areenalle.

img_0124-e1535532561437.jpgKeikka alkoi tuoreen albumin tarttuvalla nimikappaleella Always Asending. Heti perään jatkanut Lazy Boy jatkoi samalla linjalla ennen kuin esikoisalbumin tunnelmiin johdattanut The Dark of the Matinée sai yleisön ensimmäisen kerran innostumaan isostiHitikäs Paper cages osoitti uuden materiaalin olevan korkeatasoista ja alusti hienosti tunnetuimpia kappaleita. Do You Want To -biisin aikana Kapranos laulatti koko Helsinkiä. Take Me Outin riffitykityksen jälkeen saatiin pieni suvanto, joka pohjusti keikan varsinaisen osuuden päättäneitä tarttuvia Love Illumination ja Ulysses-biisejä. Encoressa koko paketin kääri kasaan säkenöivä This Fire, joka teki joka ainoasta yleisössä olleesta pyromaaneja. Franz Ferdinand vakuutti olevansa hyvissä voimissa, eikä haittaa, jos yhtye ei astu enää isompiin saappaisiin, sillä Alex Kapranoksen ja kumppaneiden soittoa oli ilo seurata lähietäisyydeltä.

IMG_0123

Settilista:

Always Ascending

Lazy Boy

The Dark of the Matinée

Paper Cages

Walk Away

Come on Home

Michael

Do You Want To

Take Me Out

Feel the Love

Slow Don’t Kill Me Slow

Love Illumination

Ulysses

Encore:

Finally

This Fire

IMG_5814

 

 

Nits (NL) @ Savoy, Helsinki, 9.5.2018

Amsterdamista lähtöisin oleva Nits on yli nelikymppisenä edelleen iskukykyinen yhtye. Nits kiertää viime vuonna julkaistun Angst -albumin kunniaksi Manner-Euroopassa ja Suomessa. Vaikka yhtye laulaa englanniksi, se ei ole lyönyt koskaan läpi anglosaksisissa maissa eikä isommin Pohjoismaissa. Ainoastaan Suomessa heillä on vankka suosio ja tälläkin kertaa he soittavat Helsingin lisäksi konsertit Tampereella ja Turussa. 

IMG_4527Savoyssa Nits esitti tuoreen albumin kokonaisuudessaan, mikä kertoo bändin luottavan uuteen materiaalinsa. He eivät jumita paikallaan soittaen vanhoja varmoja kappaleita, vaan kunnianhimoisesti treenaavat uudet kappaleet live-kuntoon. Angst on todellakin mainio albumi. Nits soitti kaksiosaisessa konsertissaan myös tutumpia säveliä vuosien varrelta. Ensimmäinen setti kesti tunnin ja 30 minuutin väliajan jälkeen saatiin kuulla vielä toinen tunti. Konserttilippu permannolle miksauspöydän taakse maksoi 42€, mikä ei ollut kuin viisi euroa enemmän kuin kuusi vuotta sitten

Nitsin kokoonpano on pysynyt pitkään samana. Alkuperäinen biisintekijä Henk Hofsteden lisäksi yhtyeessä soittavat rumpali Rob Kloet ja kosketinsoittaja Robert Jan Stips. Edellisellä näkemälläni Nits -keikalla sairastunutta Stipsiä tuurasi Laetitia Van Krieken, mutta nyt Stips oli hoiti tonttinsa taatun tyylikkäästi. Nits vierailee Suomessa muutaman vuoden välein ja ensimmäinen kerran he kävivät täällä jo vuonna 1982. Itse olen ehtinyt näkemään heidät kolme kertaa ja koskaan en ole pettynyt, en tälläkään kertaa. 

https://keikkakeppi.com/2012/05/19/nits-savoy-helsinki-18-5-2012/

IMG_4517

Nitsille leimallista on live-esitysten huoliteltu rakenne, johon kuuluun aina hiottu visualisointi. Senpä vuoksi yleisön edessä improvisointi ei kuulu yhtyeen pirtaan, vaikka yleisön laulattamista Hofstede jälleen pienimuotoisesti yritti. Musiikillisesti Nits toimii pätevästi triona, mutta yhtyeen matkassa kulkevat uskollisesti myös veljekset Paul ja Tom Telman. He ovat ikään kuin yhtyeen viralliset ulkojäsenet, jotka pitävät huolta miltä Nits kuulostaa ja näyttää. Tällä kertaa visuaalisuus kasvoi alun pelkistetystä ilmeestä lopun runsaaseen lavan täyttäneeseen eheään kokonaisuuteen. Erityispiirteenä mainittakoon rekvisiitan lisääminen osana esitystä, kun loppupuolella rakennusmies ripusti tikapuilla katosta roikkumaan yhtyeen jatkaessa musisointia. 

IMG_4533Keikka ei pettänyt. Uusista biiseistä Flowershop Forget-Me-Not ja Cow with Spleen nousevat helposti keikkasuosikeiksi tulevaisuudessakin. Vanhoista biiseistä J.O.S Days soitettiin hieman liian suoraviivaisesti, josta sen sävykkyys hieman kärsi. Tähän lienee syy, että olen tykästynyt liikaa alkuperäiseen albumiversioon. Henk Hofstede on mainio viihdyttäjä. Sivistynyt mies on mainio tarinankertoja, jonka jutustelun lomassa on helppo asettua sodanjälkeisen Amsterdamin kaduille. Pockets of Rain kappaleen taustalla nähtiin arkistomateriaalia meteorologi Kari Nyströmin sääennustuksista. Nits osaa lokalisoinnin, mutta ihmekös, sillä Suomeen inspiroi heitä erityisesti. Yellow Socks & Angst – kappaleessa tehdään matkaa laivalla Tukholmasta Turkuun. Suussa maistuu salmiakki ja lopussa ääniraidalla risteilyaluksen kapteeni Nordström kuuluttaa selvällä suomen kielellä matkustajat tervetulleeksi maihin.

IMG_4534

Settilista:

Oom-Pah-Pah

Les Nuits

Flowershop Forget-Me-Not

J.O.S Days

Sopa Bubble Box

Nescio

Yellow Socks & Angst

Radio Orange

Lits-Jumeaux

Along A German River

2 setti:

Breitner on A Kreidler

Cow with Spleen

Sketches of Spain

Two Sisters

Cars & Cars

No Man’s Land

A Touch of Henry Moore

Pockets of Rain

Port of Amsterdam

Encore

Zündapp nach Oberheim

Giant Normal Dwarf

In the Dutch Mountains

IMG_4531

Ritchie Blackmore’s Rainbow (UK) @ Hartwall Areena, Helsinki, 13.4.2018

Kuvahaun tulos haulle ritchie blackmore's rainbow helsinki

Varhaisiin musiikillisiin kokemuksiini lapsuudessani liittyy vahvasti Ritchie Blackmore ja Rainbow. Kun TV-ohjelmassa Toivotaan, toivotaan esitettiin kappale I Surrender, uskon monen muunkin jannun tajunnan räjähtäneen samanaikaisesti. Lyömätön kappale oli ukkosenjohdatin Rainbow’n varhaisempaan tuotantoon, mutta eritoten Deep Purplen klassisiin albumeihin. Hard rock tai paremminkin varhainen heavymusiikki fantasiapohjaisilla sanoituksilla valloitti pikkupoikien mielenmaisemat helposti.  Ritchie Blackmoren sorminäppärät kitarasoolot tekivät saman vaikutuksen kuin Taru Sormusten herra kirjallisuudessa.

Rainbow kävi suosion vuosinaan Suomessa muutaman kerran, mutta kun ikäni puolesta olisi ollut mahdollista nähdä yhtye, ei sitä enää ollut tai en pitänyt kiinnostavana. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin oli kiehtovaa palata 1980-luvun tunnelmiin, vaikkakin pienin odotuksin. Aika moni muu oli ajatellut tehdä samoin, sillä Ritchie Blackmore’s Rainbow möi Hartwall Areenan loppuun. Yleisö oli miesvaltaista ja varttunutta, joiden seassa tunsin itseni jälleen junioriksi.

IMG_4383.jpgRitchie Blackmorella on hankalan miehen maine. Se liittynee enemmän hänen taiteelliseen kunnianhimoon ja haluun sanoa viimeinen sana, mutta monet tarinat antavat kuvan oikukkaasta mestarista. Etenkin Deep Purple koostui vahvoista persoonista, joista varsinkaan Ian Gillan ja Blackmore eivät syöneet spagettia samalta lautaselta. Deep Purplesta erottuaan Blackmore sai Rainbow’n johdossa olla herra despootti ja pitää mieleistään rekrytointia jatkuvasti käynnissä.

Blackmore vietti syntymäpäivänsä aattoa perjantaina. Ikääntyminen ei näytä hidastavan 73-vuotiasta kitaristilegendaa. Hän haluaa kaatua saappaat jalassa. Blackmore on ollut aktiivinen aina. Viimeiset vuodet ovat kuluneet Blackmore’s Night-projektin kanssa, missä hän on keskittynyt keskiaikaisiin tunnelmiin vaimonsa Candice Nightin kanssa.  Pari vuotta sitten hän päätti palata sinne, missä suuren yleisön mielestä on omimmillaan eli hard rockin pariin. Kiertueelle Rainbow on hyvä otsake, mutta yhtä hyvin se voisi olla Ritchie Blackmore’s Deep Purple, sillä settilista koostui molempien yhtyeiden kappaleista.

IMG_4379Uuden kokoonpanon keulilla lauloi chileläinen Ronnie Romero, joka on saman ikäinen kuin albumi Difficult to Cure (1981). Romero on mukautuva laulaja ja taivuttelee mikkiständiä esikuviensa mukaisesti. Erityisesti häneltä luonnistui Ronnie James Dio laulamat hitit kuten Stargazer. Ruotsalainen kosketinsoittaja Jens Johansson on tuttu Stratovarius-kokoonpanosta ja hän keräsi yleisöpisteet soittamalla hetken Jean Sibeliuksen Finlandiaa. Basson varressa Bob Nouveau nousi esiin laulaessaan syntymäpäiväonnittelut Blackmorelle. Ritchie ei ollut innoissaan huomiosta, joka muistutti ikävästi, ettei hänen saagansa ole loputon. Yhdysvaltalainen Nouveau ja maanmies rumpali David Keith ovat nousseet Blackmoren luottosoittajaksi, sillä heillä on jo useamman vuoden historia Blackmore’s Nightissa. Kokoonpanolla oli homma koko ajan vähän hakusessa, sillä kun kukaan ei oikein tiennyt mitä maestro Blackmore seuraavaksi aikoi.

Miksi keikka alkoi vasta iltayhdeksältä? Takarajaksi määritetty klo 23 osoittautui kohtalokkaaksi, sillä ylimääräiset numerot jäivät soittamatta. Moskovassa ja Pietarissa oli kuultu 2-4 encorea. Ei keikka tyngäksi jäänyt, mutta perehtyneellä yleisöllä oli oletus, että Smoke on the Water kuultaisiin illan huipennukseksi. Pitkään jatkunut epäluuloinen taputus päätyi pettyneeseen mölinään ja ulos valumiseen.

IMG_4388.jpgSilti Blackmore tarjosi yhtyeineen konsertissa lähes kaikki keskeiset kappaleet, vaikka muutama tärkeä Rainbow -biisi jäi puuttumaan. Keikan nytkäytti liikkeelle Spotlight Kid, jolla Rainbow on startannut kauan. Kakkosena soitettiin Russ Ballardin säveltämä klassikko I Surrender. Siinä se lapsuuden hittikappale sitten meni ja  vei mukanaan suuremmat odotusarvot, sillä se toinenkin Ballardin hitti Since You Been Gone soitettiin neljäntenä. Dramaturgisesti settilista olisi voinut olla harkitumpi ja perinteikkäämpi, missä hitit kuullaan vasta keikan loppusuoralla. Illan parhaaksi vedoksi nousi kuitenkin Man on the Silver Mountain. Keikan puolivälissä homma meni läskiksi. Yhtyeen pitämä tauko katkaisi keikan jäntevyyden. Breikin jälkeen Child in Time sai vielä Areenan kohteliaasti hymisemään, mutta muuten edettiin ilman kompassia.

Keikan videoprojisoinnit olivat köykäisiä. Esimerkiksi varsinaisen setin viimeisenä kuullun Burnin taustalla paloivat tylsät tulenlieskat ja tuliräjähdykset. Istuin korkealla kolmannella tasolla ja etäisyyttä lavalle oli sen verran, että screenille olisi kaivannut videokuvaa soittajista. Jäi arvailujen varaan kuinka arvaamaton Blackmore johti yhtyettään. Näytti siltä, että Romeron piti kysyä lupa jokaiseen välispiikkiin Parasta antia taustakankaalla esittivät klassiset levynkannet kuten Rising, Down to Earth ja Straight Between the Eyes. Niissä on sitä nostalgista voimaa, joka iskee edelleen nuoren sällin otsaluuhun kuin valokeila.

IMG_4374

Settilista:

Spotlight Kid

I Surrender

Mistreated

Since You Been Gone

Man on the Silver Mountain

Perfect Strangeres

Sixteent Century Greensleeves

Soldier of Fortune

Difficult to Cure

All Night Long

Child In Time

Stargazer

Long Live Rock ’n’ Roll

Burn

IMG_4391

 

Iron & Wine (US) @ Kulttuuritalo, Helsinki 16.1.2018

Iron-Wine-tammikuu-2018Alvar Aallon suunnittelema Kulttuurikeskus pääsee parhaiten oikeuksiinsa puoliakustisen musiikin parissa. Iron & Wine on juuri sitä musiikkia, mitä taloon kannatta eritoten buukata. Sam Beamin johtama Iron & Wine aloitti Euroopan kiertueen Reykjavikissa, mutta kartalla seuraava nuppineula osui Helsingin kohdalle. Kiertueen kakkospaikka on usein kiitollisin. Ensiesityksen karsta on putsattu, mutta alkuintoa riittää. Rutiinin puutteesta ei ollut kuitenkaan merkkejä, sillä bändi oli kiertänyt Pohjois-Amerikkaa tuoreen albuminsa tiimoilta koko viime syksyn.

Iron & Wine soitti ehjän puolitoistatuntisen keikan tiistai-illassa. Sam Beamin taustalla soittaa nelihenkinen orkesteri, joista sellisti Teddy Rankin-Parkerin pistää silmiin soittaessaan instrumenttia perkussion ottein. Samoin rumpali Elizabeth Goodfellow hoitaa lyömäsoittimet ryhdikkään ilmavasti. Basisti Sebastian Steinberg ja kosketinsoittaja Eliza Jones ovat palapelin puuttuvat palaset. Beam itse soittaa kitaraa ja laulaa karismaattisesti pehmeällä äänellään. Kappaleisiin tuovat syvyyttä taustalaulut, joita hoitavat rumpali ja kosketinsoittaja.

IMG_3520Lavan ylle oli ripustettu roikkumaan pilviä. Tietyissä valoissa ne näyttivät paikoin tyylikkäiltä elementeiltä, mutta hetkittäin karseilta jättihattaroilta. Valot maalasivat kulttuurikeskuksen tilaa niin, että välillä ajalehti tuijottelemaan seiniä. Onneksi intiimi ja tiheästi etenevä setti palautti harharetkiltä oleellisen ääreen. Sam Beam esitti yhtyeineen materiaalia kattavasti koko uralta, mutta koskaan ei voi palkita kaikkien laulutoiveita. Omalta listalta jäi myös muutamia uupumaan. Sam Beamin kappaleet ovat useita kertoja kuuntelua kestäviä, mutta hieman liikaa samasta puusta veistettyjä.

Näin Iron & Winen ensimmäistä kertaa, vaikka yhtye oli kerran aikaisemmin vieraillut Suomessa Flow Festivaaleilla 2011. Sam Beam kumppaneineen soittaa folkia, joka toimii melkein paremmin elävänä kuin albumeilla, vaikka plakkarissa on liuta laadukkaita pitkäsoittoja. Ensialbumi The Creek Drank the Cradle (2002) oli yhden miehen keittiöfolkia parhaimmillaan. Shepherd’s Dog (2007) taas tavoitti isoman indie-yleisön. Viime vuonna julkaistu Beast Epic (2017) palautti miehen legendaariselle Sub Pop -levymerkille, mutta samalla laadukkaan biisimateriaalin ansiosta ihmisten mieliin.

IMG_3527Keikka alkoi vakuuttavasti kappaleella The Trapezee Swinger, jonka jouduin vielä kuuntelemaan permannon reunalta. Vasta kappaleiden välissä ihmiset saivat liikkua paikoillensa. Asetuin miksauspöydän taakse C-katsomoon, joka osoittautui erinomaiseksi paikaksi sekä näkyvyyden ja kuuluvuuden osalta. Sähköiset soundit ovat aina ongelma Kulttuurikeskuksessa, mutta folk á la Iron & Wine toimi moitteettomasti miksauksen ja akustiikan osalta. Keikan kohokohtia olivat uuden levyn Thomas County Law ja About a Bruise. Valitettavasti Beast Epicin väkevin kappale Claim Your Ghost jäi kuulematta. Sen sijaan miehen valtavirtaisin single-julkaisu Call It Dreaming lämmitti yleisöä eniten. Vanhemmasta materiaalista toimivat alati vaikuttava Boy with a Coin ja illan kohokohtana kuultu tulkinta New Orderin Love Vigilantes -biisistä.

Bändi piti lähes loppuun asti arvokkaan ja lämpimän perusilmeen. Vasta encoressa yhtyeen naispuoleiset artistit nappasivat huomion tallustellessaan lavalle jykevät tekoparrat kasvoillaan. Majesteetillista partaa tavaramerkkinä pitävä Sam Beam sai näin täydennyksensä.

IMG_3523

 

The Paladins (US) @ Savoy, Helsinki 3.11.2017

Kalifornian auringossa hartaasti kypsytelty The Paladins on keikkaillut viime vuosina tiuhaan. Pitkään vintage-yhtye oli harvinainen herkku Suomessa, mutta nyt he ovat vierailleet kolmena vuotena peräkkäin. Itse näin konkaritrion vasta ensi kertaa, mutta heti todettava, että yhtye oli pettämättömässä kunnossa. Arvokas Savoy sopi mainiosti keikkapaikaksi, vaikka ennalta näytti, ettei sali tule täyteen. Tavallisesti Savoyn ongelma on ollut sen huomaamaton tiedotus Helsingin kaupungin markkinointikoneiston alla. Tällä kertaa osui yllättäen silmään pikkuilmoitus Helsingin sanomissa ja se piti huolen, että tyhjiä penkkejä ei ollut liikaa.

IMG_3120The Paladins perustettiin San Diegossa 1980-luvun alussa, jolloin rockabilly koki reinkarnaation Stray Catsin johdolla. The Paladins tosin ei lokeroidu ihan samaan laariin. Yhtye rakentaa oman 1950-luvun perinteitä kunnioittavan soundinsa bluesista, countrysta ja rockabillysta. Ensimmäinen albumi näki päivänvalonsa vasta 1987. Bändin arvostuksesta kertoo se, että levytysten taustalla on tuottajina toiminut legendaaristen bändien kuten The Fabulous Thunderbirdsin ja Los Lobosin voimahahmoja. Yhtyeellä on ahkeran livebändin status ja pitkään uraan mahtuu kaikkiaan yhdeksän studioalbumia. Tänä kesänä julkaistu New World katkaisi pitkän 14 vuoden levytystauon.

The Paladins on trio, jonka muodostavat laulaja-kitaristi Dave Gonzalez, kontrabasisti-laulaja Thomas Yearsley ja rumpali Brian Fahey. Pitkä yhteinen taival näkyy saumattomana yhteissoittona. Etenkin Faheyn ihailtava soitto käy irtonaisesti kuin jatsimuusikolta. Thomas Yearsley muistuttaa ulkoisesti havaijipaidassaan The Sopranos -sarjan mafiapomoa. Hän hoitaa läskibasson ohella muutamien biisien lauluosuudet tyylillä. Bändin tunnetuin elementti on ehdottomasti cowboy-farkuissaan esiintynyt Dave Gonzales. Hänen Guild-kitaransa nousee lähes joka biisissä pääosaan, kun venytetyt kitarasoolot palkitsevat kuulijansa.

IMG_3123The Paladins soitti miltei kahden tunnin konsertin ja onneksi ilman taukoa. Salikonsertit keskeytetään usein ikävillä väliajoilla. Livemusiikissa draaman kaarta ei ole kirjoitettu samaan tapaan kuin teatterinäytelmissä, jossa esitykset ovat luontevasti kaksinäytöksisiä. Savoyn penkit ovat mukavat, jalkatilaa riittää. Näkymä parvelta ja permannolta on kaikkialta suhteellisen hyvä, kuten myös soundi on kauttaaltaan moitteeton. Visuaalisesti lava pelasi talon valojen varassa ja pelkistettyinä ne ovat varsin tyylikkäät. Pisti silmään hassu yksityiskohta: Gonzalesin lyhyt kitarapiuha oli kytketty vahvistimeen kiinni niin tiukaksi, että se ei antanut hänelle liikkumavaraa lavalla.

The Paladins aloitti keikan instrumentaalipalalla Powershake. Keikka koostui paria coveria lukuun ottamatta omasta tuotannosta. Alussa kuultiin klassisempaa materiaalia, mutta loppupuolella yhtye soitti uudelta albumilta neljä kappaletta, jotka istuivat tunnetuimpien Keep Lovin’ Me Baby, Let’s Buzz  ja Follow Your Heart -sävelien sekaan mainiosti. Etenkin iskevä Waterman ja letkeä If You Were Only Mine nappaavat oletettavasti vakipaikat keikkasetissä. Keikan jälkeen hankittu uutuusvinyyli osoittautui jälkikuuntelussa tasavahvaksi kokonaisuudeksi. The Paladinsin maine tinkimättöminä musaduunareina todentui myös heti vedon jälkeen. Sen sijaan, että jätkät olisivat kadonneet takahuoneeseen nauttimaan ansaittuja palautusjuomia, trio tuli itse myymään tuotteitaan, kättelemään ja jakamaan nimmareita faneille. The Paladins tietää, että heillä on piskuinen, mutta sitäkin uskollisempi yleisö Suomessa – ja sen mukaista oli myös yhtyeen kohtelu.

IMG_3114

Settilista:

Powershake

It’s Too Late Baby (I’m Gonna Have to Let You Go)

Looking for a Girl Like You

Kiddio

Look What You’re Doing to me

Right Track

Lil’ Irene

Keep Lovin’ Me Baby

Tore Up

Going Down to Big Mary’s

If You Were Only Mine

Waterman

New World

Things Keep Changin’

Good Lovin’

Follow Your Heart

Let’s Buzz

15 Days Under the Hood

Encore

Mercy

 

 

Future Islands (US) @ The Circus, Helsinki 29.10.2017

IMG_0084.JPGOlisiko Future Islands tusinabändi ilman imiömäistä laulajaansa Samuel T. Herringiä? Future Islands on reilun kymmenvuotisen uransa aikana julkaissut viisi albumia. Suuri läpimurto tapahtui vasta neljännellä osuvasti nimetyllä Singles -albumilla tai varsinaisesti sitä puffanneella esityksellä The Late Show with David Letterman -ohjelmassa keväällä 2014. Siellä soitettu Seasons (Waiting On You) nosti hyökyaallon lailla yhtyeen uuden musiikin ystävien huulille. Biisi on kova, mutta Herringin primitiivinen tulkinta teki ilmestyskirjanomaisen vaikutuksen.

Seasons (Waiting On You) valittiin monessa arvostetussa mediassa vuoden biisiksi. The Circuksen illassa Herring oletti spiikissään yleisön odottaneensa kappaletta eniten. Näin varmasti olikin, mutta suuri hitti ei erottunut erityisesti muusta materiaalista. Sen selittää yhtyeen repertuaari, joka sisältää runsaasti tasavahvoja lauluja. Illan anti koostui pääosin uuden The Far Fields -albumin kappaleista, sekä luonnollisesti Singles -hittialbumista, mutta yllättävän suurta osaa näytteli kakkosalbumi In Evening Air (2010), jolta kuultiin peräti viisi laulua. Yli 20 biisin settilista kahlasi tyylikkäästi koko uran ja tarjosi muutamia yllättäviä paloja.

IMG_3086.jpgFuture Islands on käynyt Suomessa pari kertaa festivaalikeikoilla, mutta nyt yhtye esiintyi ensi kertaa klubiympäristössä. Valitettavasti The Circus on monella tapaa vaatimattomin klubi Helsingin skenessä. Sen kapasiteetti (1500 henkeä) ja palvelut eivät oikein kohtaa. Yksi mies tarkistamassa lippuja on törkeä alimitoitus, varsinkin kun vieressä päivystää VIP-vieraita varten henkilö toimettomana. Narikka ei vedä. Baareja ja saniteettitiloja on riittävästi, mutta niihin ei tee mieli mennä, kun liikkuminen täydessä salissa on hankalaa. Akustiikka ei ole myöskään ihanteellinen. Miksauspöydän vasemmalta puolella kuunneltuna laulu osoittautui paikoin puuroksi ja välispiikeistä ei tahtonut saada selvää. On paikassa hyvääkin. Tämän kokoinen klubi on Helsingissä tarpeen ja sijainti ytimessä on loistava. Erityismaininnan saa kattoon rigattu spiraalin muotoinen trussi, joka vie katseen lähes yhtä usein ylös kuin lavalle.

IMG_0082Future Islands on trio vahvistettuna keikkarumpali Michael Lowrylla. Yhtyeen kosketinsoittaja William Cashion ja basisti J. Gerrit Welmers ovat bändin musiikillinen dynamo. Sam Herring vastaa sanoituksista. Bändistä tekee erityisen paradoksi sen lavaesiintymisessä. Kun muu yhtye esiintyy eleettömästi, Herring pistää menemään, välillä rajaa hipoen antaen itsestään jopa liikaa. Samaa ristiriitaa on kappaleissa. Nopeatempoisen ja melodisen biitin vastakohtana laulun sanat lähtevät melankoliasta. En usko, että Herring irrotettuna tästä kokonaisuudesta toimisi samalla tavalla. Vastakohdat täydentävät toisiaan.

Future Islands on synthpop -yhtyeeksi poikkeuksellinen, sillä se ei satsaa lavan visuaalisuuteen, kuten lajityypin yhtyeillä on tapana. Heidän ei tarvitse, sillä lavalla Sam Herring panee itsensä likoon totaalisesti kuin hurmoksellinen saarnaaja. Ulkoisesti perusinsinööristä miehen erottaa kauluspaidan käärityt hihat. Litimäräksi hikoillun paidan alla on samassa paketissa maanista tulkintaa, jota on vaikea verrata kehenkään. Ehkä Ian Curtisin epilepsiatanssi on sitä lähinnä tai Wilco Johnsonin lavasingahtelu. Herring hakkaa nyrkillä rintaansa, örisee örkkimäisesti ja on ratkoa housunsa tanssiessaan ripaskaa kuin Rasputin. Viimeisenä tekonaan hän repii sydämen irti kuin olisi itse uhrilammas.

IMG_3072.jpgSettilista:

Beauty of the Road

Ran

A Dream of You and Me

Time on Her Side

Walking Through That Door

North Star

Balance

Before the Bridge

Long Flight

Cave

Light House

Through the Roses

Ancient Water

Inch of Dust

Seasons (Waiting On You)

Tin Man

Spirit

 

Encore

 

Doves

Vireo’s Eye

Fall From Grace

Little Dreamer

IMG_0072.JPG