Mumrunners, Pimeys, We Are Waiting, Musta valo, Pelkkä Pirttinen, Love Sport @ Klustermus, Rauma, 6.6.2015

Musiikkitapahtumia riittää Suomen suvessa joka niemeen ja notkoon, mutta harva niistä pitää yhtä jääräpäisesti kiinni ilmaisesta sisäänpääsystä kuin vuodesta 2003 toiminnassa ollut raumalainen Klustermus. Festivaali on siitä erikoinen, että se tarjoaa vain musiikkia. Alueelta ei löydy kaljatelttoja eikä metrilakua. Klustermus onkin joutunut käymään selviytymistaistelua useampaan otteeseen. Taloudellinen taantuma on vähentänyt yhteistyökumppanuuksia ja tämän vuoden uumoiltiin naputtavan arkkuun sen viimeisen naulan.

Klustermus

Klustermus on yksipäivänen festivaali, joka kokoaa vaihtoehtoisen musiikin ystävät Syvänraumanlahteen. Luonnonkauniiseen vesien ympäröimälle puistosaarekkeelle on rakennettu bändejä varten kaksi lavaa. Toinen lava on maantasolle kyhätty minilava, jonka edustalla tavoitti poikkeuksellisen intiimin tunnelman. Isompi lava oli normaalinkokoinen rokkialttari trusseineen ja valonheittimineen. Bändit vuorottelivat lavoilla niin, että musiikki jatkui käytännössä tauoitta. Yksi tapahtuman taustavoimista Aju hoiti välispiikit tyylikkäästi ja keikkojen aikana taltioi videokamerallaan festarimeininkiä jakaen samalla kestohymyään.

Vapaa pääsy mahdollisti omat eväät, mutta harva levitti vilttiään märälle nurmelle. Paras tuontitavara olisi ollut sadetakki, sillä sateenvarjo estää näkyvyyttä. Festivaalialueella ei myyty käytännössä mitään, ainoastaan infokaupasta sai ostaa artistien albumeja ja t-paitoja. Käymälöitä oli juuri sen verran, ettei tarvinnut jonottaa. Paikalle ei ollut vaivautunut myöskään yhtään sheriffiä, mikä kertoo tapahtuman rauhallisesta hippitunnelmasta.

Klustermuksen ohjelma alkoi iltapäivällä kello 14, mutta ehdin paikalle vasta kun tamperelainen Mumrunners oli juuri aloittanut keikkansa The Hearingin jälkeen. Bändi soitti äänekästä indierockia, jossa surisevat kitarat johdattivat välillä dreampopin puolelle. Vastikään ensimmäisen Full Blossom EP-levyn julkaissut Mumrunners on lähes ainoan vakavasti otettavan vaihtoehtobändejä esille nostavan Soliti -labelin uusia löytöjä.Mumrunners

Seuraavana päälavalle astui vanha tuttu Pimeys. Yhden alkuvuoden parhaimmista kotimaisista albumeista julkaissut bändi on kiertänyt koko kevään tiuhaan ja hommassa alkaa näkyä kokeneemman kehäketun merkkejä. Aika tihentyy -levyn biisit toimivat edelleen hyvin, mutta nälkäisenä Pimeyden ystävänä toivoi kuultavaksi jonkin uuden biisin tai yllättävän coverin. Soittoaika oli vain äärimmäisen nafti ja bändi ei tahtonut ehtiä soittaa edes suunniteltua settiä. Keikka keskeytettiin tylysti aikatauluun vedoten. Alkupäässä oli tapahtunut viivästyksiä, joista Pimeys sai nyt maksaa. Toki oman keikan käynnistyminen hidastui teknisten ongelmien vuoksi. En käy tässä nyt tarkemmin Pimeyden biisilistaa, mutta halukkaat voivat lukea  aikaisemman keikkaraportin tammikuun Tavastian keikalta: https://keikkakeppi.com/2015/02/05/pimeys-tavastia-helsinki-31-1-2015/. Ainoa uusi piirre Pimeyden keikassa oli se, että kokoonpanoon oli lisätty viides soittaja, joka hoiti vuoroin koskettimia ja kitaraa. Hän on tuskin bändin uusi jäsen.pimeys_bass

Pimeyden jälkeen pikkulavan täytti tamperelainen We Are Waiting, jolla on muuten harvinaisen lattea nimi. Punkrokista ponnistava rokkipoljento ei jäänyt muutamasta melodisesta koukusta huolimatta sen paremmin mieleen.

Ison lavan toiseksi viimeinen esiintyjä oli kotikaupungin ylpeys Musta valo. Bändi on julkaissut pari albumia ja edustaa ylppöläistä tummasävyistä suomirokkia. Mustan valon keulamies Lauri-Matti Parppei on myös Klustermuksen puuhamies. Parppei on bändin sielu ja antaumuksellinen esiintyjä, vaikka koko bändi laittaa komeasti itsensä peliin. Musta valo ei ole nimestään ja ulkomuodostaan huolimatta aivan pikimusta. Bändin kitararokki nojaa sävelissään kuitenkin vahvasti koskettimien melodiakulkuihin. Pateettiset ja epätoivoisetkin sanat kylvävät kuitenkin sen verran pientä toivon siementä, että mustasta lampusta voi hitusen löytää valkoista hehkua. Bändin setistä parhaat biisit ensikuulemalta olivat Ei maailmanloppua, Joku puuttuu ja 26200 Rauma.musta_valo

Minilavan viimeinen esiintyjä oli yksiselitteisesti päivän positiivisin yllätys. Turkulainen Pelkkä Pirttinen ei ehkä ole maailman omaperäisin duo, mutta kitaristi laulaja Pelkkä Pirttisen ja rumpali Mujon Aurojoen deltasta vyöryttämä garageblues soi maagisen vastustamattomasti. Pelkkä Pirttinen muistuttaa kovasti Tuomari Nurmiota ja toisaalta kokoonpanonsa vuoksi The Black Keysiä, mutta tästä huolimatta tiukka duo niittää ihan omaa peltoansa. Takana on vasta sinkku, EP ja mestaruus Mururock-kisassa. Piakkoin voikin olettaa eetterissä rymisee kokopitkä albumi. Pelkkä Pirttinen ei ole musikaalinen virtuoosi, mutta alkukantainen ilmaisu, viileän tyylikkäät biisit ja lakoniset sanat imaisevat pauloihinsa. Etenkin biisi tai jossa kuulin laulettavan liikutit minua (ett paskoin housuun) oli poskettoman imuvoimainen. Lisäksi voimabluesit Koira, Kuolema tulee ja En tunne sua pimeässä jäivät väkevästi mieleen. Ei mene kauan, kun Pelkkä Pirttinen liitää blueshipsteripiireissä aallonharjalla.pp2

Illan viimeinen artisti Love Sport nousi päälavalle jo yhdeksän jälkeen. Soittoaikaa asuintalojen läheisyydessä tuskin olisi saanutkaan venyä iltakymmentä myöhemmäksi. Love Sport on Soliti-tallin uusi ”superkokoonpano”, sillä bändin ovat perusteneet Black Twigin, Hopeajärven, Big Wave Ridersin ja Lady Escapen jäsenet. Love Sportin ensimmäinen biisi kuulosti hyvältä kitaravetoiselta vaihtoehtorokilta, mutta seuraavat kappaleet alkoivat tuntua yhdentekevältä. Love Sport kuten myös Mumrunners pitää ottaa haltuun ensin äänitteiltä ja antaa sitten uusi mahdollisuus elävänä.Love Sport

Näin Klustermuksessa vajaassa neljässä tunnissa tiukan kuuden bändin kattauksen. Ohjelma oli huolella valittu ja riittävän monipuolinen. Pimeys piti huolen, ettei festivaalilta tarvitsisi lähteä pettyneenä, mutta onneksi matkaan lähti uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia, joille voi antaa vielä monta mahdollisuutta. Tällaisia talkoovoimin, pieteetillä ja sydänverellä värkättyille vaihtoehtoisille musiikkitapahtumille on tilausta muissakin kaupungeissa. Onneksi festivaalin aikana sain kuulla, että henkitoreissaan ollut Klustermus jatkaa vielä ensi vuonnakin. Viime hetken epätoivoa saatiin korjattua vapaaehtoismaksuilla – ja toivottavasti yksityishenkilöiden sijaan jatkossa tuki löytyy Rauman elinkeinoelämästä. Klustermusta on varaa jopa kasvattaa hieman, mutta tällaisena pienimuotoisena sillä on varmasti kestävämpi tulevaisuus.

Klustermus

The Pains of Being Pure at Heart (US) @ Korjaamo Helsinki 12.11.2012

Aikamoisen keikkaputken jälkeen vaati voimia lähteä liikenteeseen, mutta lähdin kuitenkin. Harvoin sitä ennalta kiinnostavaa nimeä kuten The Pains of Being Pure at Heart näkee elävänä. Bändi kävi toissa vuonna Flow’ssa, mutta missasin keikan, joten asia oli korjattava. Sen verran viime tippaan menin, että en nähnyt  ensimmäisenä soittanutta suomalaista Blag Twigiä. Uskon, että lämppärin voin nähdä toistekin.

The Pains of Being Pure at Heart @ Korjaamo

Korjaamossa on tullut käytyä aiemminkin, mutten ole sieltä vieltä mitään kirjoittanut. Kulttuuritehtaan vaunusali on oiva keikkapaikka, vetää 400 henkeä ja on tilaltaan ja akustiltaan kaikin puolin toimiva. Sijainti hieman sivussa keskustasta nähden, mutta Töölöön on hyvät yhteydet, jos ei apostolin kyyti kelpaa. Korjaamon tarjonta on monipuolista, mutta ei niin valtavirtaa kuin esim. Tavastialla, ja siksipä paikka on harvoin loppuunmyyty. Nytkin sain lipun 26€ hintaan ovelta ongelmitta. Hinta oli Amerikan vieraista siinä kipurajoilla ja keikan jälkeen voin sanoa nousseen rajan yli, sillä keikka kesti vain 50 minuuttia. The Pains of Being Pure at Heartin tuotannon saisi jo samalla rahalla iTunesista. Mutta sepä ei ole se juttu, vaan nähdä orkesteri elävänä.

The Pains of Being Pure at Heart on New Yorkissa yhteenmuotoutunut ryhmä. Laulaja-kitaristi Kip Berman on kotoisin Philadelphiasta, mutta asettunut sinne, missä on muodikkainta olla vaihtoehto-orkesteri. New Yorkissa on kilpailua, mutta myös eniten vastaanottavaista ja ennakkoluulotonta yleisöä. Bändin muut jäsenet ovat taustoja laulava kosketinsoittaja Peggy Wang, basisti Alex Naidus ja rumpali Kurt Feldman. Kiertueella kitarassa jeesaa Connor Hanwick. Yhtye edustaa indierockia, missä raamit muodostaa tweepop ja shoegaze. Eli surisevia kitaroita, lempeitä melodiota ja ilmavaa mutta hempeää laulantaa. Vertauskuvat ratsastavat jostain Teenage Fanclubin, The Churchin ja miksei myös The Curen laitumilta. Bändin tuotanto kattaa kaksi pitkäsoittoa nimialbumin The Pains of Being Pure at Heart (2009) ja Belong (2011). Tämän lisäksi kolme EP:tä. Tässä viime aikojen bändejä seuratessa ja tutkaillessa olen tehnyt havainnon, että EP:t, joita myös minialbumeiksi kutsutaan, ovat taas voimissaan. Musiikkibisnes on palaamassa (ellei jo palannut) sinkkuvetoiseen tuotantoon, joskaan albumikokonaisuudetkaan eivät ole kadonneet.

Keikka alkoi 22.05 ja starttasi uuden albumin tarttuvilla raidoilla Heaven’s Gonna Happen Now ja Belong. Meininki oli kulkevien kitaravallien ja huojuvien melodioiden iloista käsikkäin kävelyä. Sitten tuli EP:ltä lohkaistu Higher Than the Stars. Yleisö notkui tyytyväisenä, mutta ei yltynyt sellaiseen ilakointiin, millaisen kohtelun voisin bändin kuvitella saavan kotiareenoilla. Kohteliaiden aplodien saattelemena biisit vaihtuivat ilman välispiikkejä, kunnes reilun puolen tunnin jälkeen kosketinsoittaja Peggy Wang kertoi mukavaa olla Helsingissä taas. Parit kohteliaisuudet ja sitten taas meno jatkui hyvin imaisevalla My Terrible Friendillä. Setti päättyi bändin nimibiisiin ja encoreksi kuultiin vain yksi styge, mutta mainio This Love Is Fucking Right!

Keikka ei ollut pituudella pilattu ja sehän sopii maanantai-iltaan. Korjaamolta jengi valui ulos jo ennen yhtätoista ja kuulin jonkun ovensuussa  sanoneen, että lisää tällaista. Kyllä. Olen samaa mieltä, sillä ei näin tasavahvoja biisejä rustaavia bändejä kasva joka kasvimaalla. Tosin livetulkinnan ja studiotaltioiden ero ei ole hävin suuri. Mihinkään yllättäviin sovituksiin tai jamitteluihin ei sorruttu, mutta se kuuluu osaksi lajityyppiin. Vähän jäi rutiinisuorituksen maku, vaikka kiertue päättyikin Korjaamolle.