Dumari ja Spuget & Blosarit @ Gallows Bird, Espoo, 5.5.2017

Edellisen kerran näin Dumarin täydellä kokoonpanolla Pori Jazzeilla vajaa kolme vuotta sitten. Nyt oli vuorossa intiimimpi veto, kun Tuomari Nurmio toi orkesterinsa lähiökuppilaan. Gallows Bird on pääkaupunkiseudun parhaita olutravintoloita, mutta tunnetumpi enemmän oluista kuin keikoista. Aika ajoin kapakka tarjoaa myös konsertteja. Ilmoitus viittasi, että Dumari vetäisi keikan Spugejen kanssa, mutta baarin ulko-oven julistekuva antoi vihiä myös Blosareiden läsnäolosta.

img_1485.jpgTuomari Nurmio julkaisi aivan tuoreeltaan uuden Dumarillumarei –pitkäsoiton. Sen verran tuore tapaus, että varsinainen levynjulkaisukeikka on vielä edessäpäin. Uudella albumilla mennään vahvasti puhaltimien tukemissa tunnelmissa, joten epäilemättä Blosaritkin nousisi lavalle. Bändin showtime ilmoitettiin olevan klo 22, mutta Tuomari Nurmio antoi odotuttaa tunnin ennen kuin soitto alkoi. Dumari nousi lavalle perusköörin: rumpali Tohtori Hillilän, basisti Mitja Tuuralan ja kitaristi Miikka Paatelaisen kanssa. Ja niinhän siinä kävi, että heidän rinnalleen nousivat myös blosarit pasunisti Juho Viljasen johdolla.

Dumari2Keikka alkoi radiohitiksi nousseella kappaleella Joutavia jorinoita ja kesti napakan tunnin. Encoren kaksi biisiäkin soitettiin samoilta asemilta, sillä lavalta ei mahtunut poistumaan takahuoneeseen. Siihen tuntiin mahtuikin melkoiset jamit. Settilista perustui lähes täysin dumarikamaan ja eritoten uunituoreeseen materiaaliin, mutta myös Dumari ja Spuget –albumiin (2013). Vanhoina helminä seassa tulivat Paha tyttö ja yleisön moneen kertaan huutama Tonnin stiflat. Kakkosena kuultiin Aki Kaurismäen leffassa Toivon tuolla puolen kuultu Skulaa tai delaa ja meno oli alusta asti säkenöivä. Tosin pitkään varttuneempi diesel-yleisö vain istui paikoillaan ja vasta oppupuolella intoutuivat tanssimaan bändin edessä. Keikan päätti uuden albumin päätösbiisi Virsi 666 ja se onkin parasta Tuomari Nurmiota pitkään aikaan. Hande voisi ikänsä puolesta jo keskittyä eläkeläisen kissapäiviin, mutta elinvoimaa näyttää riittävän ehtymättömästi miehessä, jonka kasvutarina on alkanut Kallion kivisestä kehdosta.Dumari3

Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo @ Sellosali, Espoo, 14.4.2017

Joose Keskitalo on kummitellut nimenä jo toistakymmentä vuotta. Kehuja en ole voinut välttyä kuulemasta eikä uteliaisuudesta ole ollut pulaa. Toimeen en vaan ole tarttunut, kunnes tänä pitkänä perjantaina päätin loputtoman Joose Keskitalo-paastoni.

Joose Keskitalo julkaisi reilu kuukausi sitten uuden albumin Julius Caesarin anatomia ja kiertää sen puitteissa pitkin Suomea. Oli yllättävää mennä katsomaan pienten lavojen miehen konserttisalikeikkaa Espoon Sellosaliin. Epäilin, että Joose Keskitalo tuskin täyttäisi salin paria eturiviä enempää, sillä mistään massojen musiikista ei todellakaan ole kyse. Ostin 14€ lipun ja säntäsin saliin, kunnes järjestysmies ohjasikin toisaalle. Keikka pidettiin yllätyksekseni lämpiössä. Pikaisen arvion mukaan paikalle oli saapunut reilu 60 henkeä, joka olisi ollut lohduton näky salissa, mutta lämpiömiljöössä  loi mukavan  baaritunnelman.

Joose Keskitalo astui lavalle yhtyeineen vain pari minuuttia yli ilmoitetun esitysajan. Keikka kesti vajaa puolitoista tuntia, mutta siihen mahtuikin liuta mielenkiintoisia musiikkikappaleita. Ensiksi pitää nostaa esiin taustabändi The Mystic Revelation of Teppo Repo. Akustinen bändi toi kepeyttä ja elävyyttä Joose Keskitalon muuten pohdiskeleviin säveliin. Kolmihenkisen yhtyeen muodosti Eero Tikkanen – kontrabasso, Arwi Lind – rummut ja Otto Eskelinen – bandoneon/saksofoni. Settilista keskittyi uuteen albumiin ja homma lähti liikkeelle varovaisen kutittelevasti Minä piiloudun -kappaleella. Seuraavana soitettu Yö on paljastava petokset nousi koko keikan profiilibiisiksi. Rullaava kappale on näyte Joose Keskitalon kyvyistä tehdä tarttuvia melodiakulkuja. Hienoja hetkiä kuultiin keikan mittaan useita. Joosen kappaleet ovat kestoiltaan napakoita, joten settilistaan mahtui lähes parikymmentä biisiä. Uusista biiseistä Rottala Revisited on Joose Keskitalon nuoruuden talon sisuksiin sukeltava unenomainen kuvaelma. Talot tuntuvat olevan muutenkin Keskitalolle mieleinen laulunaihe, kun teemaa jatkoi Salaisuuksien talo.

Joose Keskitalo
Joose Keskitalo jatkaa persoonallisten  laulaja-lauluntekijöiden perinnettä muistuttamatta kuitenkaan erityisesti ketään. Jos jotain, niin ehkä laittaisin samaan laariin Riston kanssa. Toisaalta Keskitalo on lähinnä Leonard Cohenia, jonka hän mainitsee itsekin esikuvakseen. Joose Keskitalo on oma vahva persoonansa, jolla on proosallinen ote lauluntekijänä. Hän kertoo tajunnanvirran viemiä lauluja vapaudesta, historiasta, uskonnosta ja ties mistä. Mielenkiintoisia hetkiä tarjosivat kappaleet Me kuljemme vuorille ja Iloisesti Aineet rientävät. Vanhemmasta materiaalista Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen sai ensiksi suupielet hymyyn, mutta myös ajattelemaan syvemmin. Uuden albumin toinen singlejulkaisu Pian kaikki vaikeudet on radioystävällisin biisi ja eittämättä se voisi soida samoilla soittolistoilla kuin Hanna Ekolan Vieläkö on villihevosia, mutta muiden kappaleiden joukossa se on simppeliydessään heikoin lenkki. Varsinaisen setin päätti timanttinen Tietoisuus.

Yhtye palasi vielä soittamaan encorena Pimeydestä pimeyttä vastaan, joka löytyy Keskitalon albumilta Tule minun luokseni, kulta (2009). Joose esitti vielä yksin kitaran kanssa hartaan Ah mikä Varjo –kappaleen, joka on poiminta pitkäsoitolta Ylösnousemus (2014). Se takoi osuvasti pitkäperjantain taivaankannen kiinni. Joose Keskitaloa tulen seuraamaan jatkossakin. Hän on nyrjähtelevien ja soljuvien laulujen kirjoittajana ehkä aikamme originellein seppä.

 

Gommi ja Pommi @ Tavastia, Helsinki, 5.3.2017

FullSizeRenderJos lauantai-iltana rokkiklubissa mossataan ja läikytetään olutta, niin sunnuntai-iltapäivästä samassa paikassa voi ottaa luontevasti hörpyn pillimehusta siinä mossauksen lomassa. Tavastia-klubilla on nähty jo muutaman vuoden ajan sunnuntai-iltapäivisin lastenkonsertteja ja nyt pienen tauon jälkeen ne tekivät paluun. Jos ulkona oli mitä aurinkoisin pakkaspäivä, niin siitä huolimatta M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen legendaarinen duo Gommi ja Pommi myi klubin hämärään yli neljäsataa lippua.

Tavastia on kätevästi maan tasolla, joten sinne tuuppaa lastenrattaat helposti. Heti IMG_7381lipunmyynnin vieressä on varattu tila vaunuparkille. Lasten talvivaatteiden riisumisessa ja pukemisessa on oma vaivansa, mutta sitä helpottaa ja nopeuttaa ilmainen narikka. Tavastialta viisas ratkaisu, sillä kalliiksihan se tulisi maksaa isomman perheen vaatesäilytyksestä. Konsertin lipunhinta oli yksittäin 12€, mutta perhepaketissa tiketin sai edullisemmin 10€ per nuppi. Klubi näytti hieman erilaiselta, kun sisääntulo oli valaistu kirkkaasti. Hämärässä hoipertelun sijaan konsertin pääasialliset asiakkaat näkivät nyt tepsutella turvallisesti salin puolelle. Baaritiskin drinksuhyllyt olivat peittettyinä ja tarjolla oli lastenkestien antimia.

Gommi ja Pommi lopettelivat ensimmäistä biisiään, kun saavuimme sisään. Sali oli lähes täynnä ja ensimmäinen kerta, kun näin yleisön istumassa lattialla mukavasti alusilla. Päätimme astua parvelle, missä sielläkään ei löytynyt enää vapaata istumapaikkaa. Sen sijaan portaiden yläpään tasanteella oli hyvin tilaa seurata esitystä. Gommi-jänis ja Pommi-kissa olivat puheliaalla tuulella. Välijuonnot tuntuivat vievän melkein yhtä paljon aikaa kuin itse biisit. Höpinät olivat hauskoja ainakin aikuiseen makuun. En ole varma ymmärsivätkö kaupunkilaislapset vitsiä kun Pommi kutsui kosketinsoittimia kangaspuiksi. Maestro M. A. Numminen on jo 76-vuotias ja kotimaisen kevyen musiikin väsymätön puuha-Pete Pedro Hietanenkin on jo ylittänyt eläkeiän. Siitä huolimatta tassu nousi ja peppu heilui kuin nuoremmalla vemmelsäärellä.

FullSizeRender-1Gommi soitti tyypilliseen tapaan banjoa ja Pommi näppäili harmonikkaa ja välillä istui niiden kangaspuiden ääreen. Settilista koostui M.A. Nummisen tutuista kappaleista. Tosin sekaan mahtui pari meikäläiselle harvinaisempaakin herkkua. Kissa vieköön on kaikille tuttu käännös Louis Armstrongin Jeepers Creepers -klassikosta. Kamelilaulun ”se se on” kertosäe ei vetänyt helppoudestaan huolimatta yleisöä lauluun mukaan. Pedro otti pommi-kissana lauluvastuun Susi-kappaleen aikana ja M.A. yritti Gommina piirtää fläppitauluun suden. Lasten mielestä se ei näyttänyt sudelta, siksi piirros oli aivan susi. Kookospähkinä -hitti sai yleisön heilumaan ja Limonaatia suun  napsumaan. Bobby Veen Rubber Ball väännös Kumipallo nosti tunnelman kattoon kuin käsistä karannut heliumpallo. Lasten klassikko Jänis istui maassa luonnistui  yleisön laulamana. Tämän perään Gommi lauloi rokahtavamman version Jänis istui maassa Suomessa. Keikan varsinainen osuus päättyi Eduard Uspenskin luoman hahmon Krokotiili Genan syntymälauluun, joka tunnetaan paremmin hittinä Minä soitan harmonikkaa.

IMG_1130Ounastelimme narikan ruuhkautuvan pikkuväen hakiessa pukineita, joten liukenimme paikalta, kun Gommi ja Pommi soittivat vielä yhden encoren.  Kolmen vartin setti oli oikein sopiva annos jammailua sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Seurassamme ollut pikkuneiti näytti nauttivan kovasti keikasta, mutta loppupuolella katossa roikkunut diskopallo alkoi vetää puoleensa. Tuli siis todistettua, että rokkiklubit sopivat kaikenikäisille.

Lea Porcelain (Ger) @ Auster Club, Berlin, 12.2.2017

Berliinin Kreuzbergin itäosassa lähellä Speer-joen rantaa sijaitsee Pücklerstraßella mainio rokkiluola nimeltä Auster Club. Sunnuntai-illan pikkupakkasessa tallustellessa seutu vaikutti kovin vaitonaiselta himmeiden katuvalojen hämyssä. Tästä huolimatta klubi myytiin loppuun. Vielä tulokkaan viittaa kantava post-punk-bändi Lea Porcelain kiinnostaa berliiniläisiä. Paljon on itsekin tullut nähtyä lupaavia artisteja, joista ei ole sitten tullut mitään ihmeellistä. Lea Porcelain on yhtye, jolle uskallan ennustaa valoisaa tulevaisuutta indie-piireissä.

Auster Clubiin ei myyty ennalta lippuja, vaan 5 euron tikettejä sai vasta ovelta. Keikka oli ilmoitettu alkavaksi kello 20:00, joten saavuin paikalle puoli tuntia aikaisemmin varmistaakseni sisäänpääsyn. Hyvä niin, sillä pian klubi oli ääriään myöten täynnä. Hintataso on pääsylippua myöten huokea. Narikka vaivaisen euron ja Berliner Pilsner tarttui käteen 2,80€ hintaan. Koko touhu kolme kertaa halvempaa kuin Suomessa. Helppo ymmärtää miksi kulttuuriväki viihtyy Kreuzbergissä.

fullsizerenderLea Porcelain nousi nelihenkisenä lavalle vasta kello 21.00. Sitä ennen saimme kuulla runonlausuntaa, joka ei olisi huonompi tapa lämmitellä esityksiä Suomessakaan. Lea Porcelainen ytimen muodostaa kaksikko Julien Bracht ja Markus Nikolaus, mutta kiertueella heitä vahvistaa kitaristi ja rumpali. Bracht ja Nikolaus vaikuttavat sekä Berliinissä että Lontoossa, missä he ovat viimeistelleet myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa debyyttialbumia. Tähän mennessä Lea Porcelain on julkaissut vain EP-levyn ja singlejä. Residency tour nimellä siunattu minikiertue ulottuu Berliinistä, Hampurin, Lontoon kautta Pariisiin.

Kuuntelin ennalta bändiä Spotifyista ja se teki vaikutuksen muutamalla biisillä. Odotukset live-vetoon olivat suuret ja kyllähän ne aika hyvin lunastuivat. Lea Porcelain on kuunnellut läpi britti post-punkin suuret nimiä kuten Joy Division, Echo & The Bunnymen ja The Cure. Vaikutukset ovat selvät, mutta siitä huolimatta Lea Porcelainessa on jotakin tuoretta ja ehkä se kaikkein oleellisin – kyky tehdä hyviä kappaleita. Bändi aloitti mainiolla Out is In –kappaleella, joka nappaa hypnoottisesti messiin heti alkutahdeilta. Muita mainittavia biisejä bändin tuotannosta ovat Similar Familiar ja uunituore sinkku Bones. Jos bändi pystyy pitämään yllä vastaavan laatutason myös pitkäsoiton osalta, niin Lea Porcelain soittaa pian isoimmillakin festivaaleilla.fullsizerender-1

Saksalainen pop-musiikki on jäänyt allekirjoittaneella hävyttömän vähälle kuuntelulle. Lea Porcelain esittää englanninkielistä musiikkia, joka madaltaa kynnystä. Savukoneen samentamalta lavalta bändiä oli vaikea hahmottaa, mutta ääni toimi matalassa tiilikaariholvisessa kellariluollassa yllättävän hyvin. Lea Porcelain ei kylvänyt turhia välipuheita. Koko homma kesti napakat 40 minuuttia ja bändi lähti encoreita soittamatta pois. Mitä sitä soittamaan enempää kuin on rosterissa biisejä. Nälän keikka kuitenkin jätti. Toivottavasti Lea Porcelainen tie on vasta alussa.

Ebbot Lundberg & The Indigo Children (SWE), Mikko Joensuu (FIN) @ Korjaamo, Helsinki, 20.1.2017

Korjaamon perjantai-ilta tarjosi kaksi kovaa artistia. Mikko Joensuu aloitti illan yksin. Väkeä oli yllättävän vähän paikalla vielä viikonloppua vasten. Arvelin tuvan täyttyvän viimeistään pääesiintyjä Ebbot Lundbergin noustessa lavalle. Jengiä valui myöhemmin lisää, mutta yllättävän väljäksi paikka jäi. Harmillista, sillä molemmat artistit ovat armoitettua valioluokkaa.fullsizerender-2

Mikko Joensuu julkaisi hartaasti kypsyteltyä musiikkia viime vuonna, kun Amen trilogian kaksi ensimmäistä osaa näkivät päivänvalon. Nuo albumit olivat viime vuoden parhaimmistoa ja siksipä odotukset Joensuun esityksestä olivat suuret. Nuutuneen näköinen Mikko Joensuu aloitti illan akustisen kitaran ääressä, mutta lopetti kappaleen yhtäkkiä. Hän sanoi, että kädet tärisevät liikaa, eikä pysty soittamaan. Mikko perusteli keskeytyksen ihailtavan suorasukaisesti: ”Koska mä voin”. Mikko selitti epävakauttaan huonosti nukutulla yöllä. Mies siirtyi sähköpianon ääreen ja soitti Amen 2:lta komean Drop Me Down. Levyltä tuttu mahtipontinen sovitus puuttui, mutta Joensuun nöyrästä jumalan hylkäämästä lavaolemuksesta huolimatta esitys kasvoi vaikuttavaksi yhden miehen enkelikuoromaiseksi kokemukseksi. Tärinät olivat taputeltu pois.

Vahvan lauluäänen omaava Joensuu on työstänyt musiikkiaan antaumuksella ja teemat ovat uskonnollisia. Joku voisi tulkita sanoitukset gospeliksi, vaikka kyse on jumalasta luopumisesta. Itse näen kappaleet yleismaailmallisena eksistentialismina kuten Amen 1 albumilta kuultu Closer to God antaa ymmärtää. Mikko Joensuu soitti myös yhden hienoimmista pop-biiseistään There Used to Be Darkness, jota hän ei sanojensa mukaan ole aikaisemmin soittanut yksin. Vapautunut Joensuu jutteli jo helpottuneena loppupuolella keikkaa. Hän olisi viihdyttämyt yleisöä vaikka tunnin lisää, mutta lämmittelijällä on aikarajansa. Täytyy myöntää, että Joensuun maalailevaan musiikin harmaisiin sävyihin uppoutuu helposti ja niitä olisi kuunnellut pitempäänkin. Joensuu päätti 50 minuuttia kestäneen osuutensa tunnustukselliseen biisiin What Have I Done. Harmaa oli muuttunut puhtaan valkoiseksi.

fullsizerender-3Suurelle yleisölle Ebbot Lundberg on tuttu The Soundtrack of Our Lives -yhtyeen messiaanisena nokkamiehenä. Hän on myös tuttu varhaisemmasta hoikempien vuosien Union Carbide Productions –kokoonpanosta, jonka kappaleella Chamelion Ride keikka alkoi iskevästi. Nyt Ebbot Lundberg kiertää The Indigo Children -yhtyeensä kanssa, joka elää tämän projektin ulkopuolella itsenäistä elämää nimellä Side Effects. Joukkio asteli kasvomaalauksissaan ja yhtenäisissä mustissa pitkissä palttoissaan lavalle hieman yli klo 22. Jykevän kokoinen Ebbot näyttää nuorten miesten keskellä kuin Gandalf olisi hobittien piirittämä. Tästä jäikin leikkisästi mielen päälle ajatus bändin nimestä – miten hyvin sointuisi yhteen Ebbot & The Hobbits.fullsizerender-4

Setin toisena kappaleen kuultiin The Soundtrack of Our Lives Behind the Mask (2001) -klassikkoalbumilta löytyvä Nevermore. Kolmas biisi vei tuoreen materiaalin pariin, jonka aloitti viime vuonna ilmestyneen albumin nimibiisi For the Ages to Come. Ebbot Lundbergin musiikin juuret ovat tukevasti 1960-luvulla, jolloin helisevät kitarat harhailivat siinä hippilaitumien ja psykedeliametsän rajamailla. Tähän sixties-maisemaan kun tuo ripauksen rosvojouokon uhmaa, niin puhutaan musiikista joka täytti Korjaamon vaunusalin. Uuden albumin väkevää antia olivat myös Backdrop People, I See Forever sekä erityisesti To Be Continued, joka nousee kevyesti edellisvuoden parhaimpien hymnien joukkoon. Selkeästi Indigo Children ei ole jäämässä  Ebbotin yhden levyn projektiksi, sillä bändi soitti uunituoreen julkaisemattoman kappaleen Where Are You Now.

fullsizerenderSettilistaan mahtui vielä lisää vanhempaa materiaalia. Union Carbide Productionin tunnetuin kappale Golden Age oli ikään kuin itsestäänselvyys. The Soundtrack of Our Lives ajan mestariteos Second Life Replay päätti varsinaisen osuuden. Encoressa kuultiin vielä muutama biisi, joista bändin isoin hitti ja yksi koko maailman parhaista rollaripastisseista Sister Surround ei jättänyt ketään kylmäksi. Yhtä lailla ohittamaton oli aina niin rennosti rullaava The Passover.

Korjaamo sijaitsee uinuvassa Töölössä. Se on yksi pääkaupunkimme parhaimpia keikkaluolia, vaikka on hitusen Tavastiaa pienempi ja museoympäristönä vähemmän katu-uskottava. Korjaamon soisi heräävän ja nostavan päätään Olympiastadionin tornin korkeudelle, jotta jengi oppisi käymään siellä kuten Tavastialla. Toisaalta viihdyn  juuri siksi Korjaamolla, koska siellä ei ole tunkua.img_0787

 

Radiopuhelimet @ Dynamo, Turku, 6.1.2017

img_0727Radiopuhelimet ei ole suomalaisen rokkimetsän peruspuustoa, vaan yhtye on sopivasti kieroon kasvanut haapa, joka on tehnyt omintakeista uraansa jo sitkeät 30 vuotta. Radiopuhelimien musiikin vahvuus on sen rytmipohja, joka pitää lehdet jatkuvassa värinässä luoden uutta latvustoa säännöllisesti. Viime vuonna Radiopuhelimet julkaisi tuoreimman kriitikoiden ylistämän albumin Saastan kaipuu. Vaikka bändi edustaa marginaalisempaa vaihtoehtorokkia, nousee se albumeillaan listoille. Mikään koko kansan orkesteri Radiopuhelimet ei kuitenkaan ole. Yleisö on pientä mutta uskollista.

Radiopuhelimet esiintyivät Turun rokkiskeneen tukevasti juurtuneessa Dynamossa. Klubi sijaitsee keskeisellä paikalla keskustassa tunnelmallisessa puutalossa. Sisään astuessa sain kuulla henkilökunnan keskustelusta Radiopuhelimien soittavan encoreineen tasan tunnin keikan. Bändin agressiivinen musiikki on sen verran tymäkkää tavaraa, että tunti img_7878on varsin riittävä annos kerrallaan. Radiopuhelimet aloitti settinsä tasan klo 22. Ensimmäisenä bändi soitti Rokkiräjähdys (1988) -debyyttialbumilta tutun biisin Hetki. Yleisö seurasi keikkaa aluksi varsin maltillisesti. Radiopuhelimet on bändi, jolla ei markkinoinnillisessa mielessä  ole ollut selkeää keulakuvaa, mutta lavalla ei ole epäselvyyttä kuka on kingi, kun  karismaattinen laulaja J.A. Mäki sytyttää yleisön liekkeihin. Näin kävi  funkisti jyräävän Kvanttidiskon myötä. Biisi on poiminta uusimmalta albumilta. Kolmantena bändi tempaisi illan tarttuvimman stygen Seuraavassa sodassa. Ajaton kappale löytyy yhtyeen albumilta Oulu on kaupungin nimi (2000). Neljäntenä oli vuorossa mureva Edelläkävijä, joka eteni väkevästi Jarmo Mällisen ja Katzin repivien  kitarariffien saattelemana.

Uudelta levyltä kuultiin myös Totuuden aika, jossa rumpali Jyrki Raatikaisen työskentely teki hänen jos monen muunkin tukasta liimaletin. Maasäteilyä (1995) -albumilta soitettu Sakramentti-Jaakko junnasi Antti Annusen väkevien bassolinjoja pitkin kuin ruosteinen resiina Pohjois-Pohjanmaata halkovalla rautatiellä. Samalta albumilta eetteriin pääsi vielä säkenöivä Jokapaikan mies, joka on ehtaa hypnoottista bailutavaraa. Kohti kliimaksia päästiin K.O. (1990) -albumin ravistelevalla kappaleella Ajattele. Keikka huipentui uuden albumin biiseihin Kaikki nopeaa ja Ei kenenkään maa, joista jälkimmäinen on puhuttelevavuudessaan ja vangitsevavuudessaan bändin klassikkomateriaalia.
img_7831
Radiopuhelimet palasi vielä kahden biisin ajaksi lavalle. Ylimääräisinä kappaleina kuultiin Jäämeri ja Mestari on poissa. Keikka oli suoraviivainen esitys ja nimenomaan  hyvässä. Tosin J.A. Mäki pisti lavalla vihreässä kravatissaan ranttaliksi ja jalkautui välillä yleisön sekaan muiden keskittyessä soittamiseen. Mäki osoitti inhimillisyyttään laulamalla kerran lapusta laulun sanat luntaten. Toisaalta hän jaksoi pitää  lämminhenkisyyttä yllä ojentaen kättään fanien kosketeltavaksi. Samaa intensiivistä spirittiä bändi on pitänyt yllä pitkään. Dynamossa Radiopuhelimet heitti nimittäin uran 662. keikan. Se on mittava määrä asian kuin asian toimittamiselle. Enää neljä vetoa lisää niin pedon luvun virstan pylväs on saavutettu. Sillä ei ole varsinaisesti yhteyttä bändin olemuksen ja sanoman kanssa – paitsi että Radiopuhelimien esiasteena toimineella punk-bändillä Kansaturvamusiikkikomissio on saman niminen biisi ja albumi. Eräänlainen ympyrä on sulkeutumassa.img_0731