Legendaarisen SE-yhtyeen keulahahmo Jari Knuutinen alias Yari ja uuden polven indiesuosikki Litku-Klemetti & Tuntematon Numero lyöttäytyivät toistamiseen kimppaan ja heittivät ainutkertaisen yhden viikon rundin, joka tärkeimpien keikkapaikkojen Tavastian, Tullikamarin ja Lutakon lisäksi osui myös Tapiolan Louhisaliin. Mitä espoolaiset ovat tehneet, että ansaitsevat näin kovatasoisen kulttuurikokemuksen.
Kiertueen pointti oli soittaa kokonaisuudessaan SE:n Pahaa unta? -albumi vuodelta 1980. Litku Klemetti ja Tuntematon numero on noussut esiin nimenomaan musiikilla, jonka esikuvat ovat menneen ajan progessa, punkissa ja uudessa aallossa tavaramerkkinään tietenkin Litkun vibrahtava lauluääni. Yarin taustalle ei voisi kuvitella parempaa kokoonpanoa. Alkuperäistä SE -yhtyettä en ole luonnollisista syistä koskaan nähnyt ja heidän musiikkiaan olen kuunnellut vain levylautasella.
Louhisali oli yllättävän täynnä väkeä ja yleisön ikärakenteesta ja innostuneesta vastaanotosta päätellen faneja ollaan oltu kauan. SE -yhtye erottui aikanaan runollisena ja raikkaana vaihtoehtona suoraviivaisemmassa uuden aallon tarjonnassa. Louhisali on hyvällä tavalla intiimi konserttisali, jossa on kiinteän katsomon lisäksi pöytäryhmiä, mistä on helppo liikkua laidalla olevaan baariin ostamaan virvoitusjuomia. Alkuun huomiota veivät yleisöstä pystyssä törröttäneet kädet, joissa älypuhelimet tallensivat kokonaisia biisejä. Eräs ruutupaitainen hujoppi tönötti häpeilemättömästi muista paikalla olijoista välittämättä keskellä lavaa ja kuvasi useamman biisin. Etenkin Yaria ja Litkua saattoi ärsyttää äijä, joka seisoo kameransa kanssa aivan silmien edessä. Keikan loppupuolella rohkeimmat ryhtyivät tanssimaan ja sellainen taas ilahduttaa aina.
Pahaa unta? oli SE -yhtyeen kakkosalbumi, joka ensimmäisen herkän teemalevyn … ja me tehtiin rakkautta(1979) jälkeen muistutti jo laulukokoelmaa sisältäen kymmenen biisiä, kun esikoisella kuultiin vain neljä kappaletta. Albumille on annettu ansaitusti klassikon leima, ja Svart Records julkaisi uusintapainoksen vinyylinä sopivasti keikkojen alle. Louhisalissa albumia ei soitettu järjestyksessä mikä pitikin mielenkiintoa yllä. Yhtye oli selvästi puhaltanut karstat pois Tavastian lavalle ja nyt nähtiinkin eheä setti. Epävarmuutta näkyi vain ensimmäisissä välispiikeissä, mutta pian Yarin jutustelut alkoivat luistaa samaan tahtiin kuin laulu ja soitanta. Mielenkiintoista oli kuulla miten Häpeä oli syntynyt Yarin soitellessa The Rolling Stonesin Miss You–biisiä takaperin.
Ensimmäinen biisi Ei vielä starttasi napakasti ja olikin illan parhaita. Ei toki muutkaan pettäneet. Yari lauloi lähes yhtä hyvin kuin 38 vuotta sitten. Litku lauloi biisit Anna mun olla ja encoressa kuullun Kevyesti puoli viiteen. Illan ainutkertaisimpia hetkiä oli kuulla Varjot, jota ei ole aikaisemmin soitettu bändikeikoilla. Viimeiseen hengenvetoon vei Jean-Luc Goddardin elokuvalliseen maailmaan. Eikä ihme, sille Yari on myös ansioitunut elokuvasäveltäjä. SE ei ollut aikanaan hittibändi, mutta nimikappale täyttää hitin erityispiirteet ja sai sen mukaisen vastaanoton. Kun valot sammuu oli tismalleen oikea lopetus teemalliselle osuudelle.
Varsinaisen albumin jälkeen yhtye palasi lavalle ja esitti ylimääräisenä viisi kappaletta. Kotimaiselle käännetty cover-versio Talking Headsin Thank You For Sending Me An Angel -kappaleesta kääntyi alkuperäistä mielenkiintoisemmaksi. Tämä muistutti, että Yari on aina ollut myös nerokas covereiden tekijä. Aina ilahduttavaa nähdä, kun vakka löytää kantensa. Niin on käynyt tässä yhteenliitännässä. Tuntematon numero on kovan tason pumppu, jolta taipuu mikä vaan. Rumpali Sami posautti kannuillaan sumut pois kuten Yari sen hauskasti ilmaisi, basisti Baba-R näyttää Pekka Pohjolalta ja ehkä paikoin kuulostaakin, kun taas kitaristi Alexi tavoitti yllättävän hyvin SE -yhtyeen tunnistettavan kitarasoundin. Lauluntekijänä taitava Litku näytti kyntensä myös kosketinsoittajana ja taustalaulajana
Keikka päättyi kappaleeseen Ei asfaltti liiku, joka on poiminta historialliselta Pohjalla -punk-kokoelmalta, jota myös Pojat –yhtye on versioinut ansioikkaasti. Se tuntematon numero tarjosi nautinnollisen keikan ja todisti, että Espoossakin voi tehdä muutakin kuin asua.
Settilista:
Ei vielä
Kyynelet
Ollaan naurettu niin kauan
Häpeä
Anna mun olla
Varjot
Viimeiseen hengenvetoon
Yö Safarilla
Pahaa unta?
Kun valot sammuu
Encore
Kiitos enkeleistä
Mä haluan elää
Kevyesti puoli viiteen
Eloise
Ei asfaltti liiku
Olen seurannut Ultramariinin taivalta ensijulkaisusta asti. Se ei ole ollut työlästä, sillä yhtye on pitänyt toiminnassaan pitkiä taukoja. Uusi albumi Lasimeri ilmestyi kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen. Bändi ei ole ollut telakalla, vaan näkymättömissä. Yhtyeen laulaja Matti Johannes Koivu on pitänyt onneksi aktiivisella soolourallaan yllä odotusarvoja myös Ultramariinin suhteen.
Esikoisalbumi Juuri ja juuri olemassa (2003) nosti aikanaan kotimaiseen pop-musiikin uudelle tasolle, mutta henkilökohtaisesti se iski ihon alle. Elin tuolloin haastavia aikoja ja Ultramariini nuoli haavoja parhaiten. Muistan jopa kohdanneeni vappuna 2004 kruununhakalaisessa kebab-ravintolassa Matti Johannes Koivun ja jakaneeni silmätysten kiitosta Ultramariinin lohdullisuudesta. Kaikkea sitä artisti joutuukin ventovierailta kuulemaan.
Ultramariinissa viehätti tietenkin melodiarikas ja harkiten tuotettu musiikki sekä Ville Aallon vaikuttavat tekstit. Kun Ultramariini ilmoitti paluustaan, hämmästytti eniten Aallon jättäytyminen sivuun yhtyeestä. Kuka pystyisi tekemään yhtä tunnusomaiset sanoitukset uusiin lauluihin. Pestin nappasi vokalisti Matti Johannes Koivu, joka on soolourallaan näyttänyt kyntensä taitavana biisintekijänä. Kuultuani ensimmäisen singlen Sointu selvisi, että hän tavoittaa sanoituksissaan Ultramariinin hengen.
Vaikka olen kuunnellut Ultramariinia aina, en ole koskaan onnistunut näkemään heitä livenä. Silloin harvoin kun olisi ollut mahdollisuus, on ollut ylitsepääsemättömiä esteitä. Odotusarvot olivat korkealla. Kun keikasta ilmoitettiin, ostin lipun välittömästi. Pidin huolen, ettei mitään muuta menoa tulisi samalle päivälle. Keikkapaikaksi valikoitunut On The Rocks huoletti, sillä olen pitänyt sitä kehnon klubin maineessa. Paikka oli kuitenkin käynyt ison remontin ja mielenkiinnolla odotin muodonmuutosta.
Sisäänpääsy On The Rocksiin oli hidasta. Pitkä jono vei baarin halki ahtaaseen käytävään, josta portaat johdattivat alakerran klubiin. Lipun ennalta ostaneet joutuvat kököttämään saman ajan kuin ne, jotka ostivat lippunsa ovelta. Yhtä lailla jonotettiin narikkamaksuun ja lopuksi vaatesäilöön. Onneksi keikka alkoi vartin myöhässä, vasta kun porukka oli sisällä. Paikalle voisi tietenkin tulla ajoissa, mutta ongelmaan toivoisi jatkossa ratkaisua. Saniteettitiloihin ja baaritiskille ei ollut jonoja.
Klubin remontti oli onnistunut tilan käytön suhteen. Lava oli sijoitettu niin, että nyt sinne näki lähes kaikkialta hyvin. Toista oli ennen. Lavan taustalla oli iso taustakangas, missä heijastuivat biisien aikana vaihtuvat visualisoinnit. Keikka alkoi tyylikkäästi esikoisalbumin päättävällä Aulanko -kappaleella, joka nosti tunnelmaa asteittain oikealle tasolle. Merkillinen vapaus jatkoi kohottamista, kunnes tuli vuoro uunituoreelle materiaalille.
Uusi albumi soitettiin lähes läpikotaisin, josta vain Yksi jäi pois. Esikoisalbumilta kuultiin peräti kuusi kappaletta ja kakkosalbumilta Kevään ja kesän tähtikuvioita (2005) -albumilta vain Huominen, tulisitpa nopeasti. Kolmannelta Ydin (2010) -albumilta esitettiin pari laulua. Pitkä tauko ei näkynyt yhtyeen soitossa. Keikka oli virheetön, vaikka sitä oli harjoiteltu vain parin julkisen keikan verran. Kosketinsoittaja Tuomas Ilmavirta on avain yhtyeen tunnistettavaan soundiin, rumpali Juri Kaskela ja basisti Teemu Vilmunen ovat dynaaminen rytmiduo. Keulilla Matti Johannes Koivun ääni tavoittelee utopiaa paremmin kuin kenenkään.
Ultramariini johdatti yleisön mielentilaan, jossa voi juosta Hämeenlinnan halkaisevan junaradan yli idästä länsipuolelle kaupunginpuistoon. Onneksi Hämeenlinnan voi löytää kaikkialta. Ville Aaltoa ei keikalla kaivannut, varsinkaan kun hänen tilallaan soitti tuntemattomaksi jäänyt pätevä kiertuekitaristi. Aalto voi keskittyä rauhassa lupaavaan Vuoret -yhtyeeseensä.
Ultramariini soitti lyömättömän keikan, joka oli alusta loppuun eheä. Yleisö yritti taputtaa sitkeästi bändin vielä toiseen encoreen, mutta siihen ei yhtye taipunut. Jäin kaipaamaan vain laulua Suudelma. Ilman sitäkin olin enemmän kuin tyytyväinen. Yhtyeen varautuneen avoin musiikki saattaa aueta hitaasti, mutta sen ääreen haluaa aina palata oli elämässä sitten mitkä moodit tahansa. Ultramariinin lauluista on turha etsiä huumoria. Se on vakavien ja kaihomielisten haaveilijoiden musiikkia.
Settlista:
Aulanko
Merkillinen vapaus
Impressionisti
Tähtitieteiljä
Avaruudessa
Kalpea tähteni
Kaupunginpuisto
Huominen, tulisitpa nopeasti
Vaihtoehtoinen historia
Sointu
Aurinko
Elohopeaa
Sävelet
Lasimeri
Pahaa unta? oli SE -yhtyeen kakkosalbumi, joka ensimmäisen herkän teemalevyn … ja me tehtiin rakkautta(1979) jälkeen muistutti jo laulukokoelmaa sisältäen kymmenen biisiä, kun esikoisella kuultiin vain neljä kappaletta. Albumille on annettu ansaitusti klassikon leima, ja Svart Records julkaisi uusintapainoksen vinyylinä sopivasti keikkojen alle. Louhisalissa albumia ei soitettu järjestyksessä mikä pitikin mielenkiintoa yllä. Yhtye oli selvästi puhaltanut karstat pois Tavastian lavalle ja nyt nähtiinkin eheä setti. Epävarmuutta näkyi vain ensimmäisissä välispiikeissä, mutta pian Yarin jutustelut alkoivat luistaa samaan tahtiin kuin laulu ja soitanta. Mielenkiintoista oli kuulla miten Häpeä oli syntynyt Yarin soitellessa The Rolling Stonesin Miss You–biisiä takaperin.
Ensimmäinen biisi Ei vielä starttasi napakasti ja olikin illan parhaita. Ei toki muutkaan pettäneet. Yari lauloi lähes yhtä hyvin kuin 38 vuotta sitten. Litku lauloi biisit Anna mun olla ja encoressa kuullun Kevyesti puoli viiteen. Illan ainutkertaisimpia hetkiä oli kuulla Varjot, jota ei ole aikaisemmin soitettu bändikeikoilla. Viimeiseen hengenvetoon vei Jean-Luc Goddardin elokuvalliseen maailmaan. Eikä ihme, sille Yari on myös ansioitunut elokuvasäveltäjä. SE ei ollut aikanaan hittibändi, mutta nimikappale täyttää hitin erityispiirteet ja sai sen mukaisen vastaanoton. Kun valot sammuu oli tismalleen oikea lopetus teemalliselle osuudelle.
Varsinaisen albumin jälkeen yhtye palasi lavalle ja esitti ylimääräisenä viisi kappaletta. Kotimaiselle käännetty cover-versio Talking Headsin Thank You For Sending Me An Angel -kappaleesta kääntyi alkuperäistä mielenkiintoisemmaksi. Tämä muistutti, että Yari on aina ollut myös nerokas covereiden tekijä. Aina ilahduttavaa nähdä, kun vakka löytää kantensa. Niin on käynyt tässä yhteenliitännässä. Tuntematon numero on kovan tason pumppu, jolta taipuu mikä vaan. Rumpali Sami posautti kannuillaan sumut pois kuten Yari sen hauskasti ilmaisi, basisti Baba-R näyttää Pekka Pohjolalta ja ehkä paikoin kuulostaakin, kun taas kitaristi Alexi tavoitti yllättävän hyvin SE -yhtyeen tunnistettavan kitarasoundin. Lauluntekijänä taitava Litku näytti kyntensä myös kosketinsoittajana ja taustalaulajana
Keikka päättyi kappaleeseen Ei asfaltti liiku, joka on poiminta historialliselta Pohjalla -punk-kokoelmalta, jota myös Pojat –yhtye on versioinut ansioikkaasti. Se tuntematon numero tarjosi nautinnollisen keikan ja todisti, että Espoossakin voi tehdä muutakin kuin asua.
Settilista:
Ei vielä
Kyynelet
Ollaan naurettu niin kauan
Häpeä
Anna mun olla
Varjot
Viimeiseen hengenvetoon
Yö Safarilla
Pahaa unta?
Kun valot sammuu
Encore
Kiitos enkeleistä
Mä haluan elää
Kevyesti puoli viiteen
Eloise
Ei asfaltti liiku 
Ultramariinissa viehätti tietenkin melodiarikas ja harkiten tuotettu musiikki sekä Ville Aallon vaikuttavat tekstit. Kun Ultramariini ilmoitti paluustaan, hämmästytti eniten Aallon jättäytyminen sivuun yhtyeestä. Kuka pystyisi tekemään yhtä tunnusomaiset sanoitukset uusiin lauluihin. Pestin nappasi vokalisti Matti Johannes Koivu, joka on soolourallaan näyttänyt kyntensä taitavana biisintekijänä. Kuultuani ensimmäisen singlen Sointu selvisi, että hän tavoittaa sanoituksissaan Ultramariinin hengen.
Uusi albumi soitettiin lähes läpikotaisin, josta vain Yksi jäi pois. Esikoisalbumilta kuultiin peräti kuusi kappaletta ja kakkosalbumilta Kevään ja kesän tähtikuvioita (2005) -albumilta vain Huominen, tulisitpa nopeasti. Kolmannelta Ydin (2010) -albumilta esitettiin pari laulua. Pitkä tauko ei näkynyt yhtyeen soitossa. Keikka oli virheetön, vaikka sitä oli harjoiteltu vain parin julkisen keikan verran. Kosketinsoittaja Tuomas Ilmavirta on avain yhtyeen tunnistettavaan soundiin, rumpali Juri Kaskela ja basisti Teemu Vilmunen ovat dynaaminen rytmiduo. Keulilla Matti Johannes Koivun ääni tavoittelee utopiaa paremmin kuin kenenkään.
Keikkakeppi 