Jos Suomi oli ennen umpikuja, jonka peräkulmille harva maailman tähti uskaltautui poiketa, niin nykyään sijainti on matkan varrella sopivasti kenelle tahansa artistille. Logistiikka ei ole helpottunut, mutta levymyyntibisneksen jatkuessa laskusuuntaisena, on musiikintekijöiden tehtävä ristiretkiä entistä tiuhempaan. Kultakuume ei aja enää Kaliforniaan, vaan sinne mistä löytyy edes katinkultaa. Etsijöitä on paljon ja niin moni laakereillaan pitkään lepäillyt on joutunut mukaan kamppailuun lipun ostavasta yleisöstä. Tämä on tietenkin meille peräkulmien musiikinharrastajille hyvä uutinen, mutta välillä tuntuu, että tarjontaa on liikaakin ja lakipiste saavutettu. Osaa keikoista ei välttämättä huomaa markkinoinnillisista syistä, osaan ei jaksa reagoida ja osaan eivät resurssit riitä.
Näin meinasi käydä eräälle merkittävälle folkpop-artistille nimeltä Suzanne Vega. Arvostettu lauluntekijä on käynyt Suomessa useasti, mutta kaikki aikasemmat esiintymiset ovat jääneet näkemättä. Suzanne Vega oli 1980-luvun puolenvälin huitteilla folkista ponnistaneiden naispuolisten lauluntekijöiden ykköspioneeri. Perässä tuli Tracy Chapman ja moni muukin, mutta Vega oli se, joka avasi tien valtavirtaan. En voinut myöskään välttyä Marlene on the Wall -ensisinglen kiehtovuudelta. Samalla laululla Vega aloitti myös mainion konserttinsa The Circuksessa.
Suzanne Vega & Gerry Leonard @ The Circus, Helsinki
Suzanne Vega kiertää kahdestaan kitaristi Gerry Leonardin kanssa. Vastikään he soittivat Virossa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä, joten Suomenlahden taakse oli myös helppo piipahtaa. Keikan aikana kävi selväksi miten vaikuttava ääni Suzannella on, mutta enemmän huomio kiinnittyi Vegan taitavaan akustisen kitaran soittoon. Rinnalla Leonard näppäili sähköisemmästä kitarasta tilaan istuvat paikoin rouheatkin soundit. Kahden kitaran soitanta kulki yhdessä kuin tanssi. Ei voinut olla huomaamatta, että parivaljakko on kiertänyt kahdestaan jo pitkään.
Newyorkilainen Suzanne Vega on julkaissut 28 vuoden aikana seitsemän albumia ja neliosaisen Close-Up sarjan, missä vanhat kappaleet saavat uudet käsittelyn. Oma kiinnostus jaksoi kantaa aktiivisesti ensimmäisen nimikkoalbumin Suzanne Vega (1985), jonka avauslaulu Cracking kuultiin epätavalliseen tapaan yleisötoiveena. Vegan ura iski suurempaan kultasuoneen kakkosjulkaisulla Solitude Standing (1987), jolta tarttuvat hitit Luka ja Tom’s Diner saavuttivat listasijoituksia Eurooppaa myöten. Sama biisikaksikko päätti luonnollisesti keikan ja sai yleisön jopa kiljahtelemaan. Tom’s Dinerista Vega soitti sen 1990- vuoden DNA -remixiä muistuttavan version, jossa kitaroiden tukena tikitti tiukka syntsabiitti. Tunnetun kakkosalbumin ja ehkä koko uran hienoin sävellys on kuitenkin Gypsy, jonka 54-vuotias Suzanne kirjoitti jo vuonna 1978. Onneksi kappale kuultiin keikan alkupuolella herkkänä vetona.
Kahden ensimmäisen albumin jälkeen kiinnostukseni Suzanne Vegaan hälveni. En unohtanut artistia, mutta en seurannut enää aktiivisesti, vaikka mainioita lauluja hän on ajoittain julkaissut. Etenkin albumilla 99,5F° (1992) ilmestynyt In Liverpool on Vegan klassikoita. Samalta albumilta Suzanne soitti uhmakkaan Blood Makes Noise ja keskitempoisen When Heroes Go Down. Muu 1980-luvun jälkeen julkaistu tuotanto on jäänyt omassa kuuntelussa paitsioon. Edellisestä uusia lauluja sisältänyt albumi Beauty & Crime on vuodelta 2007. Epäilinkin, että konsertti kattaa vain vanhoja säveliä ja tästä johtuen en lähtökohtaisesti ollut keikasta äärettömän innostunut. Toisin kävi. Suzanne soitti peräti neljä uutta laulua, joista mikään ei ensikuulemalta häikäissyt, mutta antoi takuun, etteivät Vegan lauluntekijän taidot ole täysin kadonneet. Etenkin Don’t Uncork What You Can’t Contain ja I Never Wear White olivat ironisia sanoituksia. Keikan raikkaimpia vetoja oli Pretty in Pink –leffasoundtrackille englantilaisen Joe Jacksonin kanssa kyhätty Left of Center.
Varsinainen keikka kesti reilun tunnin ja vartin ja tämän päälle kuultiin vielä toivebiisi Undertow ja hieno Rosemary. Nämä kaikki olisi jäänyt kuulematta ellen olisi Grouponin tarjousmailien uhri. Olen kerran aikaisemminkin tarttunut tilaisuuteen ja ostanut edullisesti lippuja Ameriikan ihmeiden keikalle nettikauppiaan kautta. Kun näin ilmoituksen kaksi tikettiä yhden hinnalla (54€), en voinut välttää mielessäni epäilystä, että taitaa olla Vegan keikka myynyt huonosti lippuja. Tartuin tilaisuuteen ja osittain säälistä, sillä eihän Suzanne Vega saa soittaa tyhjille saleille. The Circukseen saavuttuani hämmennyin, koska klubi oli lähes täynnä. Toivottavasti (ja todennäköisesti) suurin osa lipuista oli myyty kuitenkin normihintaan.
Olin varautunut kuulemaan Suzanne Vegan keikan klubiympäristössä seisaaltaan, mutta ei, lavan eteen oli raahattu rivitolkulla klaffituoleja. Ei istumakonserteissa mitään vikaa ole, varsinkin jos musiikki on folk-lähtöistä. Tilapäistuoleissa ei ollut mukavinta istua, vaikkakin näkyvyys suht korkealle olevalle lavalle oli pitemmällä kaiffarilla kohtuu hyvä. Tästä huolimatta ei klubiin pidä tuoda tuoleja. Jos artisti kerää yleisöksi jengiä, joka ei jaksa seistä, niin sitten voisi promoottori miettiä ihan perinteistä konserttisalia kuten Finlandia-talo, jonka Suzanne Vega muutama vuosi myi täyteen. Suzanne veti kuitenkin mukiinmenevän keikan ja sai katsomo-ongelmat unohtumaan.
Hienoa, että sain itseni tarjouslipuilla liikkeelle, mutta täyttä hintaa en olisi maksanut kahden muusikon vedosta elleivät olisi esiintyneet olohuoneessani. Suzanne Vega on edelleen maailmanluokan tähti ja naisella näyttää olevan ehtymätön suosio Suomessa. Esimerkiksi Beauty & Crime sai paremmat listasijoitukset täällä kuin kotimaassaan. Silti yleinen hintataso konserttilipuissa on karannut turhan korkeaksi, varsinkin kun paikoin on ylitarjontaa.
Jos Suzanne Vegan ääni on kermaisen pehmeä ja nousee esiin päällimmäisenä keitosta, niin pippurin ja suolan toi Gerry Leonardin huolettoman oloinen, mutta säntillisen tarkka kitarointi. Mies ei ole muuten mikä tahansa kepittäjä, vaan on saanut vakipaikan David Bowien lähipiirissä. Esimerkiksi tänä vuonna julkaistulla The Next Day -albumilla Gerry Leonard on väsännyt maestron kanssa pari kimppasävellystäkin. Jos Leonard kelpaa Bowielle, niin silloin mies on korkeasti arvostettu kaiffari, eikä sitä vähennä soittokumppanuus Vegan kanssa lainkaan. Ja muuten, Suzanne Vegalle jos kenelle istuu silinteri päähän.
Keikkakeppi 