Ultramariini @ On The Rocks, Helsinki, 6.10.2018

Olen seurannut Ultramariinin taivalta ensijulkaisusta asti. Se ei ole ollut työlästä, sillä yhtye on pitänyt toiminnassaan pitkiä taukoja. Uusi albumi Lasimeri ilmestyi kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen. Bändi ei ole ollut telakalla, vaan näkymättömissä. Yhtyeen laulaja Matti Johannes Koivu on pitänyt onneksi aktiivisella soolourallaan yllä odotusarvoja myös Ultramariinin suhteen.

Esikoisalbumi Juuri ja juuri olemassa (2003) nosti aikanaan kotimaiseen pop-musiikin uudelle tasolle, mutta henkilökohtaisesti se iski ihon alle. Elin tuolloin haastavia aikoja ja Ultramariini nuoli haavoja parhaiten. Muistan jopa kohdanneeni vappuna 2004 kruununhakalaisessa kebab-ravintolassa Matti Johannes Koivun ja jakaneeni silmätysten kiitosta Ultramariinin lohdullisuudesta. Kaikkea sitä artisti joutuukin ventovierailta kuulemaan.

IMG_5986Ultramariinissa viehätti tietenkin melodiarikas ja harkiten tuotettu musiikki sekä Ville Aallon vaikuttavat tekstit. Kun Ultramariini ilmoitti paluustaan, hämmästytti eniten Aallon jättäytyminen sivuun yhtyeestä. Kuka pystyisi tekemään yhtä tunnusomaiset sanoitukset uusiin lauluihin. Pestin nappasi vokalisti Matti Johannes Koivu, joka on soolourallaan näyttänyt kyntensä taitavana biisintekijänä. Kuultuani ensimmäisen singlen Sointu selvisi, että hän tavoittaa sanoituksissaan Ultramariinin hengen.

Vaikka olen kuunnellut Ultramariinia aina, en ole koskaan onnistunut näkemään heitä livenä. Silloin harvoin kun olisi ollut mahdollisuus, on ollut ylitsepääsemättömiä esteitä. Odotusarvot olivat korkealla. Kun keikasta ilmoitettiin, ostin lipun välittömästi. Pidin huolen, ettei mitään muuta menoa tulisi samalle päivälle. Keikkapaikaksi valikoitunut On The Rocks huoletti, sillä olen pitänyt sitä kehnon klubin maineessa. Paikka oli kuitenkin käynyt ison remontin ja mielenkiinnolla odotin muodonmuutosta.

Sisäänpääsy On The Rocksiin oli hidasta. Pitkä jono vei baarin halki ahtaaseen käytävään, josta portaat johdattivat alakerran klubiin. Lipun ennalta ostaneet joutuvat kököttämään saman ajan kuin ne, jotka ostivat lippunsa ovelta. Yhtä lailla jonotettiin narikkamaksuun ja lopuksi vaatesäilöön. Onneksi keikka alkoi vartin myöhässä, vasta kun porukka oli sisällä. Paikalle voisi tietenkin tulla ajoissa, mutta ongelmaan toivoisi jatkossa ratkaisua. Saniteettitiloihin ja baaritiskille ei ollut jonoja.

Klubin remontti oli onnistunut tilan käytön suhteen. Lava oli sijoitettu niin, että nyt sinne näki lähes kaikkialta hyvin. Toista oli ennen. Lavan taustalla oli iso taustakangas, missä heijastuivat biisien aikana vaihtuvat visualisoinnit. Keikka alkoi tyylikkäästi esikoisalbumin päättävällä Aulanko -kappaleella, joka nosti tunnelmaa asteittain oikealle tasolle. Merkillinen vapaus jatkoi kohottamista, kunnes tuli vuoro uunituoreelle materiaalille.

IMG_5993Uusi albumi soitettiin lähes läpikotaisin, josta vain Yksi jäi pois. Esikoisalbumilta kuultiin peräti kuusi kappaletta ja kakkosalbumilta Kevään ja kesän tähtikuvioita (2005) -albumilta vain Huominen, tulisitpa nopeasti. Kolmannelta Ydin (2010) -albumilta esitettiin pari laulua. Pitkä tauko ei näkynyt yhtyeen soitossa. Keikka oli virheetön, vaikka sitä oli harjoiteltu vain parin julkisen keikan verran. Kosketinsoittaja Tuomas Ilmavirta on avain yhtyeen tunnistettavaan soundiin, rumpali Juri Kaskela ja basisti Teemu Vilmunen ovat dynaaminen rytmiduo. Keulilla Matti Johannes Koivun ääni tavoittelee utopiaa paremmin kuin kenenkään.

Ultramariini johdatti yleisön mielentilaan, jossa voi juosta Hämeenlinnan halkaisevan junaradan yli idästä länsipuolelle kaupunginpuistoon. Onneksi Hämeenlinnan voi löytää kaikkialta. Ville Aaltoa ei keikalla kaivannut, varsinkaan kun hänen tilallaan soitti tuntemattomaksi jäänyt pätevä kiertuekitaristi. Aalto voi keskittyä rauhassa lupaavaan Vuoret -yhtyeeseensä.

Ultramariini soitti lyömättömän keikan, joka oli alusta loppuun eheä. Yleisö yritti taputtaa sitkeästi bändin vielä toiseen encoreen, mutta siihen ei yhtye taipunut. Jäin kaipaamaan vain laulua Suudelma. Ilman sitäkin olin enemmän kuin tyytyväinen. Yhtyeen varautuneen avoin musiikki saattaa aueta hitaasti, mutta sen ääreen haluaa aina palata oli elämässä sitten mitkä moodit tahansa. Ultramariinin lauluista on turha etsiä huumoria. Se on vakavien ja kaihomielisten haaveilijoiden musiikkia.

img_5995.jpg

Settlista:

Aulanko
Merkillinen vapaus
Impressionisti
Tähtitieteiljä
Avaruudessa
Kalpea tähteni
Kaupunginpuisto
Huominen, tulisitpa nopeastiIMG_5990
Vaihtoehtoinen historia
Sointu
Aurinko
Elohopeaa
Sävelet
Lasimeri

Encore

Utopia
Koti

 

Matti Johannes Koivu @ Louhisali, Kulttuurikeskus, Espoo 6.3.2015

mjk Matti Johannes Koivu on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen singer-songwriter perinteen kärkikastiin. Ei mies soittolistoilla juhli, eikä täytä isoimpia konserttisaleja, mutta on saanut uskollisen kuulijakunnan, johon itsekin väitän kuuluvani. Löysin Koivun Ultramariini -yhtyeestä, joka on edelleen 2000-luvun hienoimpia suomalaisia pop-yhtyeitä, vaikka ei olekaan aktiivisessa toiminnassa. Koivu on soittanut myös Sairio Shoreline Pathway –nimisessä kokoonpanossa, johon en ole perehtynyt, mutta bändi ei ole tietääkseni enää kasassa. Sen sijaan Koivu on ollut sooloartistina työteliäs. Tuorein Kauneimmat meistä on miehen viides soololevy, joka sisältää omaa tuotantoa. Parhaiten Koivu tunnetaan cover-albumista Irwin Goodmanin lauluja, jolla mies pisti Irwin Goodmanin sävelet ja Vexi Salmen sanat hienovaraisella ilmaisulla uuteen uskoon.

Kauneimmat meistä on levy, joka on Koivun helpommin lähestyttävä albumi, mutta säröttömän ilmeensä vuoksi kliinisin. Koivu on aikaisemmin säveltänyt kappaleensa pianovetoisesti, mutta nyt biisit on synnytetty kitaran avulla. Single-julkaisu Tyhjäksi jätetty on radiosoittoystävällinen ja jatkaa edellisen Matti Johannes Koivu (2013) -albumin Jos muutat mielesi –hitin tarttuvaa linjaa. Muuten albumi sisältää edelleen tuttua sulavaa herkistelyä. Uuden levyn julkistamiskeikka pidettiin yllättäen Espoon Tapiolan Kulttuurikeskuksessa. Toisen maailman nimi –kappaleen alkupuheissa mies kertoi saaneensa lauluun idean juuri matkustaessaan Espoon Ikeaan. Kyllä, Espoo on monesta näkökulmasta toinen maailma, mutta samanlaisia ihmisiä sielläkin asuu kuin ensimmäisessäkin maailmassa ja siksipä Louhisaliin oli saapunut runsaslukuinen joukko Matti Johanneksen ystäviä.mjk2Kulttuurikeskuksessa oli hulinaa, sillä naapurisali veti paikan päälle stand-up komiikan ystäviä. Louhisalin puolella oli vakavampi, mutta poikkeuksellisen lämminhenkinen tunnelma, kun Koivu esitti yhtyeensä kanssa eteeristä, mutta hyvin kulkevaa repertuaariaan. Levynjulkaisujuhla keskitti setin luonnollisesti uuteen materiaaliin, mutta Koivu soitti useita poimintoja aikaisemmasta tuotannostaan. Pitkästä aikaa parraton Matti Johannes Koivu soitti itse akustista kitaraa ja flyygeliä, kun hänen ympärillänsä oli varmaotteinen ja taidokas trio. Sähkökitaraa soitti Antti Rajala, jolla on pitkä historia Koivun kyljessä. Rumpali Jari Salminen on myös Koivun vakikalustoa, mutta miehen soittoa on kuultu useissa kotimaan eturivin artistien seurassa (mm. Anna Puu, Chisu, Kaija Koo). Bassoa soitti Eeva Koivusalo, niitä harvoja naispuoleisia kärkibasisteja, joka on tuttu omasta Fat Bullets -bändistään, mutta myös yhteyksistä legendaariseen Se-yhtyeeseen, Maritta Kuulaan ja Kerkko Koskiseen. Koivusalo hoiti tyylikkäästi Salmisen kanssa myös taustalaulut. mjk-bändi Liput keikalle maksoi 17,50€ ja sitä vastaan saatiin puolentoista tunnin keikka, 16 huolella valittua ja leppeillä välijuonnoilla alustettua laulua. Louhisali oli jälleen tehty klubin omaiseksi, kun osa katsomon penkkiriveistä oli purettu ja lavan edustalle oli asetettu pöytäryhmiä. Onneksi pääsin pöytään istumaan ja sain uuden kulman katsoa keikkaa Louhisalissa. Salin laidalle oli pystytetty myös baari, josta saattoi hakea viinit keikan kostukkeeksi. Baari oli auki koko keikan, mutta sen verran intiimiä meininkiä Koivu yhtyeineen tarjosi, ettei siellä kehdannut rampata. Eikä tarvettakaan, sillä keikka imi syövereihinsä. Baariratkaisu poisti konserttisalin pakolliset väliajat, jotka katkaisisivat ikävästi keikkojen rakenteen. Väliajat sopivat teatteriin ja oopperaan, missä dramaturginen näytösajattelu on jo osa käsikirjoitusta.

Keikka starttasi uudella materiaalilla. Emme muistele maanantaita oli mukaansa tempaava aloitusbiisi ja Kauneimmat meistä tyypillistä Koivun tunnelmointia.  Puuhastellen (2006) debyyttialbumilta kuultu Odota, odota vei keveämmin 1960-luvun beat-tunnelmiin. Uuden albumin avausraidan Lupaa ettet lähde koskaan Koivu omisti pienelle tyttärelleen, joka kuunteli appelsiinin kokoisten kuulosuojaimien alta isänsä liikuttunutta tulkintaa. Koivu kostui silmäkulmistaan niin, jos empaattinen yleisökin, että kadotti ajoittain äänensä. Sympatiapisteet oli taatut. 80-luvun lapset kappaleen Matti Johannes siirtyi soittamaan flyygelillä ja kappale onkin Koivun suuria elegisiä kappaleita, joilla hän heijastelee usean sukupolven utopioita ja pettymyksiä. Heti perään kuultu Tyhjäksi jätetty ja Sano joku sana palauttivat rennon rullaavan tunnelman. Optimistinen Elämä heittelee on uuden materiaalin tarttuvimpia ralleja, jossa Koivusalon ja Salmisen tarkka taustalaulu pisti kappaleen soimaan päässä vielä kotimatkallekin. Varsinaisen setin päätti maalauksellisen kappale Tunnen muuttuvan maan.

Encore alkoi Matti Johanneksen soittaessa yksin flyygelin ääressä kaihomielisen Kalastajan. Bändi liittyi toiseen encoreen, jona kuultiin illan paras biisi: Ikuinen laulu ei jättänyt ketään kylmäksi. Viimeisenä kappaleen kuultiin odotettu Kiitokset, joka on tuttu Koivun toistaiseksi parhaalta kakkossooloalbumilta Kovat piipussa (2007). Kiitokset lensi yleisöstä bumerangina takaisin. Matti Johannes Koivu ja bändi ansaitsivat tanakat aplodit tyystin. mjk3Settilista:

Emme muistele maanantaita

Kauneimmat meistä

Odota, odota

Toisen maailman nimi

Paratiisi lasilla

Aulanko

80-luvun lapset

Tyhjäksi jätetty

Sano joku sana

Kuinka puu kaatuu

Jos muutat mielesi

Elämä heittelee

Tunnen muuttuvan maan

Encore

Kalastaja

Ikuinen laulu

Kiitokset

Pimeys @ Tavastia, Helsinki 31.1.2015

Olen nähnyt rock’n rollin tulevaisuuden ja sen nimi on Bruce Springsteen, ennusti kriitikko Jon Landau legendaarisessa lausunnossaan vuonna 1974. Ennustus piti kutinsa ja sittemmin miehestä tuli myös levytuottaja ja manageri povauksensa kohteelle. Ihan samaan profetiaan en lähde Pimeyden osalta, mutta suomalaisen rockin kartalle bändi tulee tekemään pysyvän jälkensä kuten esimerkiksi Egotrippi. Pimeyden kaltaisia suomirockia soittavia, helposti lähestyttäviä, mutta moninkertaisesti palkitsevia bändejä ei synny kuin kerran vuosikymmenessä.Pimeys1

Pimeys julkaisi esikoisalbuminsa Muut on jo menneet (2013) pienen M.dulor -levy-yhtiön kautta. Samainen yhtiö on panostanut määrän sijaan laatuun ja heidän labelin alla soittavat myös Matti Johannes Koivu ja Ultramariini. Pimeyden debyyttialbumi sai kriitikot hehkuttamaan, mutta ei vielä koskettanut koko kansaa. Reilu pari viikkoa sitten ilmestynyt kakkosalbumi Aika tihentyy lunastaa esikoisen antamat odotukset ja tulee saamaan laajempaa innostusta. Bändi oli aikeissa julkaista albumin jo syksystä, mutta viisas veto lykätä tammikuulle, sillä silloin mediahuomio on varmempi, koska kilpailevia julkaisuja tulee vähemmän. Toki huomiota ei saa kuin laatutavaralla. Bändi on noussut jo radioiden soittolistojen kärkipaikoille ja kesän festareilla bändi tulee olemaan vakionäky.

Pimeys4

Pimeys @ Tavastia. Vasemmalta: Pekka Nisu, Jukkis Virtanen, Tuomo Laakso, Joel Mäkinen

Onneksi Pimeys on vielä hiomaton timantti. Liian valmiiseen yhtyeeseen kyllästyisi nopeasti. Biisimateriaali on kirjava, mutta se iso hitti puuttuu ja tuskin se vielä tältäkään albumilta löytyy. Toivottavasti sokka ei koskaan edes irtoa, jotta bändi pysyisi valikoidumman yleisön suosikkina. Viime vuonna julkaistut Salaisuus ja Hetki vielä -singlet olivat helpot valinnat radiosoittoon, mutta eivät nostaneet albumin odotuksia vielä esikoisen edelle. Ei edes seikka, että Hetki vielä pääsi Eila, Rampe ja likka -elokuvan tunnuskappaleeksi. Odotukset olivat suuret, mutta ajattelin, että sujuvaa poppia tulee ilman mestariteoksia. Loppu hyvin kaikki hyvin. Uuden albumin ilmestyttyä läjässä oli repertuaari komeita kappaleita, joiden seassa single-julkaisutkin tuntuivat merkityksellisemmiltä.

Pimeys soitti edellisen kerran Tavastialla vielä lämmittelijän roolissa ja väkeä oli puolen salin verran. Nyt bändi soitti yksin ja juhlan aihe oli levynjulkaisu ja Tavastia oli täynnä. Showtime oli viikonlopuksi aikainen, sillä lauantaidisco oli puskemassa niskaan. Bändi aloitti ennen puolta kymmentä ja soittivat puolentoista tunnin keikan. Ennakosta lippu kustansi 12€, mutta seuraavan kerran kolkutellaan lipun hinnoissa jo kahtakymppiä.

Pimeys6

Joel Mäkinen

Keikka jaksottui mukavasti, koska kahden albumin jälkeen materiaalia riittää paremmin luoda esitykselle dramaturgia. Välillä kuultiin tarttuvampaa materiaalia, jota edustivat uuden albumin Nuoruuden kaupunki, Ei saa luovuttaa, Lähdetään. Sitten seurasi hieman seesteisempi jakso, jossa soitettiin erinomainen Aivan erilainen ja edelleen bändin komea nimikkoteos Pimeys. Bändi pystyy heittäytymään myös ison stagen meininkiin, kun Nostokurjet nostattivat tunnelman stadionin kaarteisiin saakka. Uuden albumin ensi kuulemalta simppeli biisi Meeri toimi elävänä monisäikeisemmin, mutta nappasi silti illan korvamadon tittelin.

Bändi vahvuus on mutkaton lavasvengi. Basisti Jukkis Virtanen ja rumpali Tuomo Laakso luovat hommalle rullaavan perustan ja ansaitusti soittavat lavan keskellä. Eikä hommaa haittaa lainkaan laidalla kaksi hyvää laulajaa. Näyttelijänäkin toimiva kosketinsoittaja Joel Mäkinen soutaa laulajana hieman isompaa venettä kuin kitaran ohessa sameamman laulun hoitava Pekka Nisu, mutta molempien venhot uivat rinta rinnan myötävirtaan. Kundit vuorottelevat demokraattisesti lauluvuoroissaan ja se pitää touhun virkeänä. Molemmat heistä myös säveltää ja sanoittaa, mutta Nisulla on tukevammin sormet sävellyspuolessa kiinni. Mäkisen sanoitukset kuvaavat arkea runollisesti, kun Nisu on sanoituksissaan henkilökohtaisemmin hetkessä kiinni.

Ensimmäisessä encoressa kuultiin Joel Mäkisen herkkä Joku syntyy, joku kuolee ja perään Pekka Nisun vetämänä bändin ensihitti Elämä kiinnostaa. Tavastialaiset taputtivat bändin vielä kerran lavalle ja viimeisenä kappaleena kuultiin porttikonkien sankareista kertova Igor, Boris Hugo ja mä. Keikalta poistuttaessa oli aistittavissa hekumallista spirittiä. Jengi oli vihdoin saanut jotain uutta ja hämmentävää, mutta ei vielä mahan täydeltä. Valovoimaisuudestaan huolimatta Pimeys ei ole langennut vielä täyteen synkkyyteensä, joten tämä bändi ratkaisee varmasti mustan aukon mysteerin.Pimeys2

Pimeys, Matti Johannes Koivu @ Tavastia, Helsinki 2.10.2013

image-3

Matti Johannes Koivu @ Tavastia

Vappuna 2004 kruunuhakalaisessa kebab-ravintolassa törmäsin Matti Johannes Koivuun ja en voinut olla kiittämästä nuorta miestä musiikista, jota Ultramariini oli vuotta aikaisemmin julkaissut. Hämeenlinnalaisen Ultramariinin Juuri ja juuri olemassa -debyyttialbumi teki valtavan vaikutuksen ja on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaista esikoisalbumeista mitä peräpohjolassa on julkaistu. Sen jälkeen olen seurannut sekä bändin aikaansaannoksia että Matti Johannes Koivun sooloprojekteja. Jos Ultramariini on toiminut hämäläisen harkitsevasti ja julkaissut kymmenen vuoden aikana kolme pitkäsoittoa ja yhden EP:n, niin Matti Johannes on ollut varsin tuottelias. Hän on tehnyt kaikkiaan viisi pitkäsoittoa omissa nimissään ja yhden lastenlevyn 2006 vuoden jälkeen. Aikajanalle mahtuu myös Ultramariinin kanssa tehty Ydin -albumi  (2010).  Aikamoinen halkomakone tämä Koivu. 

Olen nähnyt Matti Johannes Koivun akustisesti kerran ja tietenkin mainion YLE-taltioinnin Musiikkitalon Black Boxin bändikeikasta vuodelta 2011. Muita kertoja on sotkenut aina muut menot, joissa on saanut olla ylen pätevät syyt. Tavastian yhteiskeikka Pimeys -orkesterin kanssa tuli merkattua kalenteriin hyvissä ajoin, jotta mikään ei voi jyrätä sitä päivää. Jos odotin Koivua kuin joulua, mielenkiinto laskeutui myös varhain Pimeyden päälle.  Artistit olivat luonteva  keikkakaksikko, sillä molemmat edustavat pientä itsenäistä m.dulor -levymerkkiä.

Matti Johannes Koivu on ahkera, mutta myös lahjakas. Yhtälö suoltaa laadukasta musiikkia. Ensimmäisellä Puuhastellen (2006) albumilla Matti yllätti tekemällä beatmusiikkia. Matin tunnistettavan kuulas laulu näytti toimivan myöhemmin myös folkimmassa tuotannossa, jota edustavat erinomainen Kovat piipussa (2007) ja suuremman yleisön huomion tavoittanut Irwin Goodmanin lauluja (2008), jossa Koivu teki herkkiä folktulkintoja Las Palmasista sun muista ryysyrantalaisista klassikoista.

Toisin kuin arvailin Matti Johannes Koivu aloitti illan. Juostujen kilometrien perusteella hänelle olisi kuulunut illan mestarin paikka. Toki Pimeys on ollut reilun vuoden ajan kohtalaisessa nosteessa, mutta ehkäpä Matti otti lämmittelijän roolin omasta tahdostaan. Nimittäin Koivun setti koostui pitkälti uusista ennen kuulemattomista biiseistä.

image-1Keikka alkoi viime keväällä ilmestyneen artistin nimeä kantaneen Matti Johannes Koivu -albumin avauskappaleella Aulanko. Se onkin levyn parhaimmistoa, sillä muuten levy on tuotteliaan Koivun repertuaarissa vaatimattomin. Siksipä uusia kappaleita kuunteli korvat höröllä ja kyllä niissä vaikutti olevan ainesta. Ensinnäkin julkaisemattomat biisit ottivat etäisyyttä herkistelevästä folkista keskitempoiseen folkpoppiin kuten biiseissä Vammala, Aloitan aina alusta, Sano joku sana ja Kuinka puu kaatuu. Kun taas Musta joki virtaa sydämessäni oli nimensä mukaisesti veret seisauttava synkkä teos. Matti Johanneksen taustalla soittanut trio toimi moitteettomasti, vaikka basisti Eeva olikin ensikertalainen. Erityisesti pisti silmään miten paljon Koivu soitti laajaa valikoimaa sähkökitaroita.

Vanhempi tuotanto näytteli sivuosaa. Tuoreimmalta albumilta kuultiin Koivun sanojen mukaan Tampereelle sijoittuva Paratiisi lasilla ja rouhean kitarariffin varassa kukeva Minä näen sinussa sen mitä rakastan, kaunis Tunnen muuttuvan maan ja encorena kuultu singlehitti Jos muutat mielesi. Varhaisemmilta albumeilta kuultiin vain edellisen albumin Toisen maailman nimi (2011) otsakekappale. Aika oli rajallinen ja tunnin settiin ei muuta mahtunutkaan. Koivu valitsi illan teemaksi testata biisejä elävän yleisön edesä. Uutta materiaalia Matti kertoi menevänsä studioon äänittämään vasta vuoden päästä syksyllä, sillä seuraavaksi kaiken ajan vie isyysvapaa.

Keskiviikkoinen ilta Tavastialla oli vetänyt salin puolilleen. Lavan ja yleisön välissä oli sen verran ujoutta, että molemmat keikat oli mahdollista katsoa eturivistä. Pimeys-orkesterin, jonka laulaja/kosketinsoittaja Joel Mäkisen albundymaisen luokseenpyytävä esiintymisote sai kiskottua väen lähemmäksi lavanreunaa. Kyllähän se tunnelma siitä parani. Bändin imuun oli hyvä heittäytyä, sillä heti startterina soitettu Rakennukset on kerrassaan mainio laulu.

Pimeys on helsinkiläinen nelihenkinen bändi, jonka tie lähti nousukiitoon Elämä kiinnostaa -singlellä, joka julkaistiin kesällä 2012 ja sai rutkasti radiosoittoa ja paljon nyökkyvää hyväksyntää. Hämmennystä tuottikin enemmän orkesterin nimi, joka on huono, mutta ei tarpeeksi huono kääntyäkseen hyväksi. Pimeys istuisi nimenä paremmin genreen, jota punaniskainen suomi-iskelmäheavy-veljeskunta edustaa. Onneksi nimeen saattaa tottua ja onhan sitä totuttu jo aikamoiseen laumaan luokattomia bändinimiä, joista ei ajan myötä jaksa enää kantaa huolta. Joel Mäkisen esitellessä yhtye savolaisittan Pimmeydeksi pilkahti häivähdys omaperäisyyttä.

image-7

Pimeys @ Tavastia

Pimeys julkaisi toukokuussa esikoisalbuminsa Muut on jo menneet ja keikan anti koostui pääosin siltä. Nimestä huolimatta orkesterin musiikki on vuoroin virkeätä poppista ja vuoroin elokuvallisia hetkiä tavoittelevia paloja kuten huikea keikan finaalina kuultu Helsinki osoittaa. Pimeyden valttina on vahvojen melodioiden lisäksi ilmaisuvoimaiset sanoitukset. Kynän jälki tuo mieleen Olavi Uusivirran kertomukset hyvällä tavalla. Ahkera keikkailu on tehnyt bändistä kokeneemman ratsun mitä historia radalla antaisi ymmärtää. Hienoja vetoja kuultiin Kunnia ja Asema biiseistä. Sekaan mahtui pari uutukaistakin, joista Nostokurjet jätti vahvimman muistikuvan.

Pimeyden keulilla on Joel Mäkisen ohella Pekka Nisu, joka hoitaa likimain puolet lauluosuuksista kitaran soiton ohella. Kuusikielinen kulkee Nisun käsittelyssä nätisti. Ainoastaan Helsinki-biisin loppujammailuissa meni homma hitusen pieleen. Se ei haitannut lopulta muita kuin itse Nisua, joka tapahtunutta heti encoren kärkeen harmittelikin. Pimeyden rumpali on Tuomo Laakso, jonka ilta kävi työlääksi, sillä hän kannutteli myös Matti Johannes Koivun taustalla. Pimeyden basistin viran hoitaa tyylikkäästi jämäkän telakkamiehen parran omaava Jukkis Virtanen.image-5

M.dulorin artistien tarjoamat iltamat teki keskiviikosta erityisen ja väljissä oloissa musiikinkuuntelu oli juhlaa. Siitä maksoi ilolla 14€ sisäänpääsyn. Matti Johannes Koivun hitusen hutera folk-olemus on saanut sähköisempää ja sitä myöten myös väkevämpää ilmaisua. Nyt Suomen Cat Stevens polki välillä jalkaa kuten räimeessä kuuluukin. Koivu riisui heti keikan alkumetreillä takkinsa pois ja kääri hihat rockimpaan meininkiin. Koivu mainitsi, ettei ole pessyt rakasta riepuaan viiteentoista vuoteen ja asetti sen lavan eteen epäilevien haisteltaksi. Yksi uskaltautui. Se kuvastaa hyvin molempien artistien tilaa kotimaisen kevyen musiikin kartalla. Yksittäisiä lähestymisiä tulee sieltä täältä, mutta mellakka-aitaa ei tarvita – vielä vähän aikaan tai ei sitten koskaan.