Hot Chip (UK), Roger Eno (UK), Jaakko Eino Kalevi (Fin), Hot Snakes (US), Ismo Alanko (Fin), Vuoret (Fin), Olavi Uusivirta (Fin), Maustetytöt (Fin), Stephen Malkmus & The Jicks (US) @ Sideways, Helsinki, 8.6.2019

Lauantain Sideways käynnistyi Stephen Malkmus & The Jicksin keikalla. Hiljattain paljastettu uutinen Pavementin 30-vuotisjuhlakeikoista herätti myös sooloartistina pari viime vuosikymmentä tahkoneen Malkmusin kiinnostusta. Talvella julkaistu Groove Denied on oiva albumi, mutta mitään tajunnan räjäyttävää Malkmus ei ole soolona saanut aikaan. Live-odotukset olivat maltilliset, mutta kelpo keikan Malkmus yhtyeineen esitti. Settilista koostui uudesta soolomateriaalista, mutta sekaan mahtui Pavementiakin. Stephen Malkmus ei pärjännyt edellispäivän Cass McCombsille muuta kuin välispiikeissä, joita hän pudotteli pilke silmäkulmassa. Malkmusin edellinen visiitti oli 27 vuoden takaa, kun Pavement lämmitteli Sonic Youthia Tavastialla.

Stephen Malkmus

Maustetytöt on tämän vuoden puhutuin bändi. Karjalaisen sisarukset esittävät iskelmällisen naivistista poppia, mutta itsepäisellä asenteella ja elämänmakuisilla sanoituksilla. Biiseistä löytää esikuvia kuten Leevi & The Leavings ja Juice Leskinen, mutta vähentämättä bändin omaperäisyyttä. Satuin näkemään Maustetytöt viime kesänä ja silloin esiintymisessä oli vielä pientä hapuilua, joka Sidewaysin lavalla loisti poissaolollaan. Vielä julkaisematon pitkäsoitto tulee lyömään isosti läpi, varsinkin kun parhaita kappaleita ei ole edes julkaistu singleinä. Viidestoista päivä kapusi viime vuonna järjestetyssä Juice Leskinen -sävellyskilpailussa kärkikahinoihin saakka ja olisi ansainnut voittonsa. Kaunis Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään ihastuttaa kansaa varmasti. Maustetytöillä on saumaa olla uusi PMMP, mutta oletettavasti jää marginaalisemman väen suosikiksi. 

Maustetytöt

Olavi Uusivirta jatkaa suomenkielisen popin eturivissä. Uunituore Skorpioni–albumi jatkaa tasalaatuisten albumien sarjaa. Näyttää siltä, että Olavi ei osaa alisuorittaa. Uusivirta ei lähtökohtaisesti ole karismaattinen esiintyjä, mutta tekee aina kaiken sellaisella antaumuksella, että on valovoimaisempi kuin karisman lahjalla luodut artistit. Monen vartalossa maalattu skorpioni-logo näyttäisi nololta, mutta Uusivirta uskaltaa olla hävyttömän poppis. Se on ok, jos tekemisen takana on halu tehdä tinkimättömästi taidetta joka myös viihdyttää. Bändi taustalla on kova, joten kesän festareita kelpaa taas kiertää. Uudet viisut kuten ValtakuntaLastenhuone ja Waterloo istuvat maisemaan kuin maisemaan. 

Olavi Uusivirta

Lauantain odotetuimman keikan tarjosi tamperelainen Vuoret. Yhtyeen viime vuonna julkaistu esikoisalbumi Portti nappasi heti paikan klassikoiden joukossa. Yhtyeen biisintekijä on Ville Aalto, joka vaikutti merkittävässä roolissa myös Ultramariinin riveissä. Tarkoitukseni oli nähdä Vuoret jo tammikuussa, mutta lippu jäi käyttämättä reissun vuoksi. Jäi harmittamaan, sillä toista mahdollisuutta piti odottaa Sidewaysiin asti.

Vuoret soitti keikan erityiskokoonpanolla. Ville Aalto oli loukannut kätensä ja laulaja Teemu Into joutui kantamaan vastuuta myös kitarasta. Aalto esiintyi mukana kun hääräsi yksikätisenä syntikoiden takana. Koska vertailukohtaa ei ole, en osaa sanoa oliko keikka heikompi tällä kokoonpanolla, mutta Into selvisi hommasta moitteettomasti. Eikä hän ole Aallon kanssa kahdestaan, vaan yhtyeeseen kuuluvat lisäksi toinen kitaristi Sami Nissinen, rumpali Konsta Pokkinen, basisti Olli Sillanpää ja isossa roolissa taustalaulajatar, jonka nimen haluaisin mainita jos vaan tietäisin. Esitys vahvisti, että albumin kitaravetoiset melodiset kappaleet toimivat myös livenä. Aallon impressionistiset sanoitukset muuttavat ankeammankin maiseman merkitylliseksi tauluksi. Vuoret on uljas bändi, joka kohoaa korkeuksiin, mutta sen voima piilee maan syvyyksissä.

Vuoret

Apokalyptisin hetki koettiin Vuorten keikalla, kun tuulenpuuska vyörytti lehmusten kukintojen kuivuneita terälehtiä yleisön päälle. Yhdessäkään näkemässäni konfettisateessa ei ole ollut samaa lumoa.

Settilista: Hirviöt nukkuvat järven alla, Kaivokset, Nyt, Viides kirkko, Ei ole alkuperäistä, Rahaa, Kartta, Mennään rannalle

Päälavalla Ismo Alanko soitti uuden albuminsa Minä halusin olla niin kuin Beethoven kokonaisuudessaan läpi. Päällekkäisten keikkojen vuoksi ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta kuunnella sitä kokonaan läpi. Ismo on tullut nähtyä useasti, joten tällä kertaa jätin tarkoituksella taustamusiikin rooliin. Parilla viime albumilla vakiintunut kokoonpano todisti, että heiltä käy taas rokki. Ismo Alangon kynä on terävässä kunnossa ja lauluista löytyy kaivattua raikkautta. Alanko saa Helsingin hengittämään.

Ismo Alanko

Illan toinen odotettu vieras oli Hot Snakes. San Diegosta kotoisin oleva punk/post-garage -bändi on timmissä kunnossa. Konkarit John Reis ja Rick Froberg ovat vaikuttaneet useammassakin bändissä, mutta Hot Snakes on tunnetuin ja paluun myötä taas elinvoimainen. Reis on särmikäs kitaristi joka saa yleisön istumaan kovalle asfaltille ja maalaamaan ilmapensselillä kuin talon seinää. Froberg omaa yhä viisikymppisenä äänen, joka lähtee todellakin nivusista. Basisti ja rumpali ovat myös parasta a-luokkaa. Näin yhtyeen puolitoista vuotta sitten intiimissä klubissa, missä tunnelma nuoli kattoa. Hieman yllätti, että ulkolavalla bändi toimi myös hyvin. Viime vuoden parhaiden biisien joukkoon kavunnut Six Wave Hold-down, ei kalvennut vanhempien liveklassikoiden kuten Plenty for all ja 10th Planet rinnalla lainkaan.

Hot Snakes

Jaakko Eino Kalevi tarjosi lunginpaa meininkiä Sahara-lavalla. Berliinissä vaikuttava muusikko soittaa salonkikelpoisesti elektropoppia, jossa on koukkuja riittävästi. Jaakko Eino Kalevia on pidetty pitkään jo suurimpana indie-vientitoivonamme ja en sitä enää ihmettele kun näin hänet nyt ensimmäistä kertaa Sidewaysissa. Motions in Emotions on kappale, jossa kikkailu kohtaa helposti lähestyttävyyden ja sekös tekee musiikista aina niin kiehtovaa.  

Sidewaysin persoonallisin lava on Basement. Se on maanalaisen harjoituskaukaloon tehty pyhättö, missä yleisö voi istua lattialla tai pienessä katsomossa ja antautua tunnelmallisempiin hetkiin. Tällä kertaa rauhoituin kuuntelemaan Roger Enoa, joka on pitkän linjan muusikkona julkaissut useita soololevyjä ja elokuvasoundtrackeja. Hänellä ei ole Brian Enon mainetta, mutta tarjoaa vähintään yhtä kiinnostavaa atmosfäärejä syleilevää musiikkia kuin isoveljensä. Roger istui flyygelin ääressä selin yleisöön päin. Taustascreenin visuaalisuus auttoi vajoamaan vangitseviin hetkiin. Roger Eno melkein tainnutti transsiin, josta sätkähti hereille, kun jonkun kaljapullon kilisi lattialla.

Roger Eno

Basementin rauhasta oli hyvä valmistautua elektronisen popin juhlaan. Yksi Britannian kovimmista kokoonpanoista on Hot Chip, joka saapui ensi kertaa Helsinkiin. Aikaisemmin värikäs tanssittajabändi on nähty Suomessa vain Ilosaarirokissa. Keikka alkoi sähäkästi Huarache Lights -biisillä. Valkoisiin löysiin vaatteisiin pukeutunut yhtye istui suvi-iltaan kuin lokki kummelin päälle. Päävokalisti Alexis Taylor erottui kelta-puna-vihreässä pyjamassaan. Joe Goddard on velho syntikkansa takana ja kitaristi Al Doyle liikkui energisesti lavalla. One Life Stand kohosi keikan kärkibiisiksi, vaikka settilistaan mahtuivat luonnollisesti isoimmat hitit Over and Over ja Ready for the Floor.

Hot Chip

Mikko Alatalo & Alatalo Brothers Band @ Finlandia-talo, Helsinki 5.11.2015

Alkaa olla klisee, että Mikko Alatalo on aliarvostettu artisti. Hän on yksi 1970-luvulla aloittaneista suomenkielisen pop-musiikin ohittamattomista pioneereista. Varhaistuotantonsa puolesta Alatalo on Juice Leskisen pikkuveli, Hectorin serkku ja Dave Lindholmin pikkuserkku. Sitä puolta hänessä jotkut osaavat arvostaa, mutta useampi on hänen ansionsa unohtanut tai eivät ole tietoisia Alatalon alkutaipaleen onnistumisista. Katu-uskottavien rokkareiden näkökulmasta taisi olla virhe, että Alatalon pitkäaikainen biisintekijäpartneri Harri Rinne kehotti heitä tekemään Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen Väliaikainen –kaltaisia klassikkokappaleita. Siitä alkoi kuplettien voittokulku, tie Syksyn sävelten voittajaksi ja massojen suosikiksi. Eikä sovinnaiseksi TV-ruutukasvoksi ryhtyminen sopinut sen paremmin pirtaan, kun rokkikansa heittäytyi punkin virtaan.Mikko Alatalo Poster

Mikko Alatalo päätti kulkea omaa aikuista polkuansa ja siitä syntyi siirtomaa-Suomesta kertova arvostettu albumitrilogia. Yhteiskunnallisen pohdinnan ja kuplettien lomassa seurasi iskelmää ja lastenlauluja. Känkkäränkkä lienee Maammelaulun jälkeen tunnetuin kappale Suomen maalla. Eikä mainosrallien korvamato numero yksi – Puuhamaa – jää siitä kauaksi. Siihen kun lisää vielä hymyilevän porvarillisen imagon, niin helpompi on Alatalon suuntaan ilkkua kuin kumartaa.

Mikko Alatalo juhlistaa pitkää taivaltaan siitä kun Maalaispoika oon nousi listoille. Ura oli alkanut aikaisemmin Coitus Intin kanssa, mutta omillaan Alatalo on ollut jo ansiokkaat 40 vuotta. Sinä aikana hän on saanut aikaan yli 600 laulua, joista suurin osa on syntynyt Harri Rinteen kanssa. Eli melkoinen puuhamies. Siihen kun lykkää vielä kiertueet, TV-ohjelmat ja 2000-luvulla alkaneen poliittisen vaikuttamisen, niin eiköhän ole aika hieman juhlistaakin uraansa.

Harmi vaan, että Finlandia-talo ei myynyt täyteen ja paikalle odotettu politiikan kerma pääministeri Sipilää myöten joutuivat jättämään paikkansa tyhjäksi, koska samaan aikaan hallituksella oli sote-neuvotteluista meneillään oma känkkäränkkänsä. Kansanedustajakollegoita kuitenkin salista löytyi. Sen sijaan muualla Suomessa konserttikiertue on vetänyt hyvin väkeä, mutta Mikko Alatalo onkin koko kansan tunteiden tulkki.

Mikko AlataloAlatalo oli kerännyt ympärilleen iskukykyisen kokoonpanon. Pitkäaikaisten muusikkokumppaneiden Masi Luoman ja Jammi Humalamäen lisäksi Alatalo Brothers Bandissa soittivat kuinkas ollakaan Mikon pojat kitaristi Kalle ja basisti Aaro Alatalo. Rumpujen takana vaikutti Oinari Vainionpää. Mikko Alatalon ääni on 64-vuotiaaksi vetreässä kunnossa, mutta silti hänelle teki hyvää antaa ajoittain vuoro orkesterin eteen astuneille vieraille. Rokkilaulajan ja Känkkäränkän kävi laulamassa Mikon pirteä pojantytär Ronja Alatalo, jolla on esiintyjänä valoisa tulevaisuus. Janna kävi tulkitsemassa Maarit Hurmerinnan hitiksi tekemän Hymypojan, jonka klassiset sanat ovat Mikko Alatalon kynästä. Janna lauloi myös pettämättömästi Mikon hienoimman kappaleen Syli. Jannan esittämä oma biisi Tytöt lähtee tanssimaan tuntui oudolta istutukselta, mutta löytyi sillekin lunastus, kun Mikko hoiti toisella puoliajalla Tytöt tahtoo pitää hauskaa –hittinsä. Vieraskatraan ykköseksi nousi Olavi Uusivirta, joka esitti itsekin levyttämänsä version herkästä Hän hymyilee kuin lapsi –ikivihreästä. Se oli komea lämmitys koko illan järisyttävimmälle tulkinnalle kappaleesta Hengitä sisko. Lisäksi lauteilla käväisi väkkärä kitaristipersoona Anton Äikäs, joka vetäisi vauhdikkaasti Sielun miljonäärin. Tuhtien poikien räppikvartetti Mansesteri ylipitkällä kotiseudun nostatusbiisillään Tampere II tuntui ensiksi kömpelöltä aluelobbaukselta, mutta toisaalta Mikko Alatalo näytti jälleen pelkäämättömän heittäytyjän asenteen.Olavi Uusivirta

Vieraat saivat paljon aikaa, mutta ei jäänyt epäselväksi kuka on illan kingi. Mikko Alatalo on viihdetaiteilija, joka osaa välipuheillaan hauskuuttaa yleisöä, mutta myös korostaa omaa arvoaan. Anekdootteja riittää ja etenkin Juice-viittaukset huvittivat yleisöä. Vuosien kypsyttämä varma olemus on parhaimmillaan kantreissa ja balladeissa. Keikka alkoikin vakuuttavasti Yhdentoista virran maalla, joka riisutun orkesterin kanssa nousi yhdeksi kohokohdaksi. Hasardihommia taipui uskollisesti. Coitus Intin Per Vers runoilija ja Juice Leskisen kanssa väsätty Klovni heittää veivin täyttivät odotukset. Jouluisen lattea Hyasinttien aika löysi kauniilla sanomallaan ystävänsä, mutta itse olisin sen jättänyt sen ohjelmistosta pois. Kuudestasadasta kappaleesta on haastavaa valita esitettävät kappaleet ja niinpä Alatalo orkestereineen esitti fiksusti suosituimmat balladit ja kupletit erillisinä potpureina.

Konsertti kesti ilman väliaikaa 2h 20minuuttia, joten Alatalon monipuolisesta repertuaarista mahtui iltaan rutkasti biisejä, niin niitä ikivihreitä kuin nolompia kuplettejakin. Alatalolle pitää nostaa erityisesti hattua, että hänellä on itseironiaa ja hän seisoo suoraselkäisesti kaiken tekemänsä takana. Konsertti huipentui hittitrilogiaan Ihmisen ikävä toisen luo, Maalaispoika oon ja Viivy vielä hetki, mutta niiden päälle kuultiin vielä yksi illan odotetuimmista kappaleista. Nimittäin lavalle astui Alatalon kolmas poika Eero Alatalo, joka on knallihatussaan kuin ilmetty nuori Juice. Hän liidasi Anna mulle lovee –klassikon muiden vieraiden tukemana.Mikko Alatalo & vieraat

Mikko Alatalo tarjosi urastaan komean kattauksen ja ainoa mitä jäi kaipaamaan, on Tabula Rasa. Täydelliseen iltaan olisi kuulunut tietenkin Heikki Silvennoinen, jonka proge-biiseihin Mikko Alatalo teki 1970-luvulla asiaankuuluvan huuruisia tekstejä. Yhteenvetona voi sanoa, että 40-vuotta Maalaispojasta –juhlakiertue todisti Alatalon merkityksen keskeisenä artistina suomalaisessa musiikkimaisemassa ja sen kaikkein monipuolisimpana ja häpeämättömimpänä varsinkin mitä tulee hänen levynkansitaiteeseensa. Siitä Alatalo on saanut maksaa sen, ettei tule elinaikanaan saamaan sitä arvostusta mikä hänelle kuuluisi. Hän on joviaali ilmiö.

Olavi Uusivirta @ Tavastia, Helsinki 28.3.2013

Olavi Uusivirta

Olavi Uusivirta yhtyeineen @ Tavastia Helsinki

Olavi Uusivirta julkaisi vastikään ensimmäisen kokoelmalevynsä 27 suosikkia. Kappalemäärä tuntuu kolmekymppiselle vaikkakin tuotteliaalle artistille liioitellulta, mutta keikan jälkeen tuli vahvistettua seikka, että tarttuvia lauluja riittää ainakin vajaan puolentoista tunnin keikalle kivuttomasti. Olavilla oli varaa aloittaa keikka suurimmalla hitillään On niin helppo olla onnellinen.

Olavi Uusivirralta ilmestyi yksi viime vuoden parhaimmista kotimaisista pitkäsoitoista Elvis istuu oikealla (2012) ja albumin puitteissa tuli nähtyä Olavi livenä parikin kertaa. Silloinen meininki oli seesteisempi ja kumarsi 1970-luvun Dave Lindholmin ja Hectorin suuntaan. Nyt Olavilla oli taustalla uusi bändi kitarassa Timo Kämäräinen, bassossa Tommi Saarikivi ja rummuissa Olli Krogerus. Kundit ovat soittaneet Olavin levyillä aikaisemminkin, mutta eivät paljoa lauteilla. Uudella kokoonpanolla meininki oli suoraviivaisempi ja artsumpi fiilistely oli sivuosassa. Soitossa näkyi iloa ja hulvattomuutta. Olavi Uusivirta laittaa esiintyessään aina kaikki likoon, mutta Tavastialla mies yltyi paikoin poikkeuksellisen riehakkuuteen, jopa niin, että kolautti kallonsa yhteen kitaristin kanssa Reberbahn-biisin aikana. Onnettomuus sai onnellisen lopun, kun Olavi suuteli Kämäräistä nätisti huulille.

Avaruusalus Tavastia

Avaruusalus Tavastian lauteilla kapteeni Olavi Uusivirta

Kiertue oli kyhätty kokoelman myynninedistämiseksi ja suurin osa materiaalista oli tuttua parhaimmistoa, mutta osasi Olavi yllättää. Mikko Alatalon Hän hymyilee kuin lapsi kuultiin rohkeana sovituksena. Olavilta hieno veto nostattaa aliarvostettua Alataloa. Eräs polttariporukka sai Olavilta huomiota Oodi ilolle-stygen aikana ja vasta kihlanneet saivat Kaiken jälkeen olet kaunis omakseen. Ensimmäinen encore kuultiin jo tunnin soiton jälkeen ja sen kärkeen Olavi bändeineen vetäisi vaikuttavan version Rauli Badding Somerjoen klassikosta Valot. Perään saatiin Elokuu-elokuvan soundtrackille Anna Järvisen kanssa duetoima superhitti Nuori ja kaunis ja toimihan se Olavin yksinkin vetämänä, vaikka Anna väistämättä tuokin sävellykseen sielukuutta. Toisen encoren startatessa Metsänpoika-biisillä aloin jo valua narikkaan välttääkseni pahemmat jonot, sillä jatkoseura odotti Coronassa biliksen parissa.

Kiirastorstaina Tavastia oli miltei täynnä. 15€ lipun ostin vasta ovella, mutta montaa tikettiä ei jäänyt myymättä. Lämppärinä soittanut Toot Toot jäi valitettavasti näkemättä. Alkaa olla suht tavallista, että keikkaharrastuksesta on tullut täsmäiskutoimintaa. Tämän illan selitykseksi riittänee myöhäiset työt. Paikalle h-hetkellä ja saman tien pois. Sopii paremmin kuin jäädä kokonaan ilman. Onneksi nykyään soittoajat ilmoitetaan selkeästi ja pitävät vielä kutinsa. Olavi aloitti vain yhdeksän minuuttia annettua klo 23 aloitusta myöhemmin. Uusivirta hakee kokoelmakiertueellaan selvästi voimaa uudelle luovuudelle ja niin edellisen albumin kuin tämän keikankin pohjalta odotan uutta tuotantoa mielenkiinnolla. Välitilinpäätös on kivasti plakkarissa.

Olavi Uusivirta (Fin) @ Narinkkatori, Helsinki 4.5.2012

Ilmaiskonsertti markkinapaikkojen ytimessä ei välttämättä ole katu-uskottavin keikkapaikka, vaikka ulkona onkin. Avoimin mielien kuitenkin mennään paikkaan kuin paikkaan, kunhan vaan laadukasta musaa on tarjolla. Hesarin NYT-liite päätti ilahduttaa töistä pääseviä ihmisiä järjestämällä Olavi Uusivirran yhtyeineen soittamaan Kampin kauppakeskuksen edustalle klo 17. Enpä normaalisti näissä riennoissa käy, mutta yleensä se tarjonta onkin jotain muuta kuin omaan musamakuun osuvaa. Tämän kevään parhaan kotimaisen albumin Elvis istuu oikealla julkaissut Olavi Uusivirta sai minutkin suunnittelemaan päiväohjelman sen mukaan, että holleille on päästävä.

Kevään soitetuin autolevy on ollut Olavin uutuus, miltei puhki kaluttu, mutta parin viikon Ramones-tauko teki niin sanotusti kutaa ja tänään rekanlavalta kuullut biisit kuullostivat taas tuoreilta. Sovitukset olivat uskollisia albumiversioille, jopa Reberbahn noudatti lopun revittelyä tunnollisesti. Olavi on osannut tehdä biisejä aikaisemminkin, mutta nyt uutuuslevyn 70-lukulainen henki sai minut innostumaan poikkeuksellisen paljon. Artisti on tavoittanut Dave Lindholmin ja Hectorin sielunveljeyden ja nostalgikolle se ei ole lainkaan huono juttu.

Narinkkatorilla katse karkailee helposti mainostauluihin, ohikulkijoihin tuijottamiseen, ihan väärään paikaan saapuneseen sakkiin. Onpahan spurguillakin poikkeuksellista ohjelmaa tarjolla. Onneksi focus pysyi pääasiassa. Sisäklubin intensiteettiä ulkoilmassa on tietenkin vaikea tavoittaa. Olavi bändeideen loi kuitenkin rennon ja välittömän tunnelman ja välispiikkejäkin sai kuunnella hymyssä suin. Näyttelijätaidoista on hyötyä myös yleisön haltuunottamisessa.

Lavan eteen oli saapunut joitakin satoja, jotkut varta vasten, jotkut sattumalta. Kalsea ilma pisti miettimään millaista olisi ollut kuunnella tätä vaikka kaikuvassa Kampin bussiterminaalissa. Onneksi ei satanut. Olavi on noussut suomirokin eturiviin ja varmasti saanut uuden levyn osalta rutkasti uusia ystäviä, mutta tottahan se on, että niille, joilla oli kiire hakea sixpackinsa MM-kisojen ekaan lätkämatsiin, ei Olavin musa ole välttämättä ihan helpointa sulatettavaa.

Keikan eka biisi oli Sokea perhonen. Se oli helppo arvata, sillä Olavi oli asiasta mediassa jo maininnut. Sopivan kepeä startteri. Mielestäni uuden levyn parhaimmistoa. Tai en lyö aloitusbiisistä vetoa, sillä paikalle saavuttiin vasta viisi yli ja yksi kappale siinä saattoi hyvinkin tulla alle. Olavi oli saanut perusbändinsä lisäksi paikalle myös vaskiveikot eli trumpetistin ja pasunistin. Ilman niitä autenttista levyn fiilsistä ei olisi tavoitettu. Keikan perusrungon kattoi uuden levyn biisit, mutta sinkkubiisiä Nuoruus ei kuultu, ellei sitä sitten soitettu ihan ekana. Eikä kuultu myöskään lähes loppuun kulunutta On niin helppo olla onnellinen  tai viime kesän duettohittiä Nuori ja kaunis, jota on kyllä vaikea kuvitella ilman Anna Järvisen antautuvaa tulkintaa. Ohikulkevaa yleisöä ei siis kosiskeltu, vaan vedettiin keikka siinä kuin missä tahansa rokkiluolassa. Tyhjiä sanoja ilahdutti eniten vanhoista biiseistä, joka on tuttu neljän vuoden takaiselta Minä olen hullu-leyvltä. Keikka kesti reilun tunnin, mikä itseasiassa ylitti ilmaiskeikan odotukset. Olavilla näytti olevan hauskaa ja se välittyi yleisöönkin. Keikan jälkeen naispuoleiset kuuntelijat innostuivat ostamaan uutta levyä Olavin hengatessa ympärillä.

Hyviin keikkoihin saattaa siis törmätä turuilla ja toreilla, joten olkaa ystävät valppaita. Olipa muuten eka kerta, kun nappasin NYT:in mainosilmapallon irti ihan omin luvin lavan reunoja somistaneesta ilmapallovyyhdistä. Kun pyytäjä oli paikan suloisin tyttö, niin eihän siitä voinut kieltäytyä. Kun vihreä oli väärä väri, niin toki se pinkkikin sieltä vielä poimittiin. Toiseen palloon Olavikin näytti raapustavan nimmarin.