Olin hankkinut pari tikettiä Lloyd Colen odotetulle Suomen keikalle ja toinen oli jäädä käyttämättömäksi. Kysellessäni ihmisten kiinnostusta moni muisti Lloyd Cole & The Commotions -yhtyeen 1980-luvulta ja erityisesti esikoislevyn Rattlesnakes, mutta ei yhtäkään varsinaista biisiä, vaikka muutamia Colen kappaleista onkin laskettavissa indie-klassikoiden joukkoon. Ilta Lloyd Colen seurassa tarjosi unohdettua nostalgiaa.
Brittiläinen Lloyd Cole on tehnyt 40 -vuotisen uran levyttävänä artistina, joskin soolouraa on painettu jo vuodesta 1989. Musiikkityyli on vaihdellut kitararockista, folkpoppiin ja countryyn sävytettynä elektromausteilla. Briteissä yhtyeensä The Commotionsin kanssa tehdyt kolme albumia: Rattlesnakes (1984), Easy Peaces (1985) ja Mainstream (1987) kapusivat levylistoille, mutta varsinaisia valtavirtahittejä ei uralle kertynyt. Tasalaatuisen kitaravetoinen heleä indie-rock-pop keräsi kuitenkin laajalti fanipohjaa aina Suomea myöten.
Lloyd Cole on asunut pitkään Yhdysvalloissa, mutta brittiläisyys välittyy yhä erityisesti välispiikkien kuivakkaan ironisesta huumorista. Hieman yli 60-vuotias Cole vaikutti valkoisissa housuissaan ja paidassaan varsin elinvoimaiselta ilmestykseltä. Mukanaan hänellä oli pyyhe ja muki kuuma juomaa. Pian selvisi, että Lloyd oli sairastunut flunssaan ja oli lähellä, että koko konsertti olisi jäänyt väliin. Cole kertoi olevansa surullinen, sillä odotettu Suomen visiitti täytyi vetäistä jaksamisen rajoilla. Ennakkotietojen mukaan konsertin piti kestää kaksi tuntia ja tästä syntyikin jännite, että jaksaako Lloyd Cole puolikuntoisena kuinka pitkään. Yksin soittaessa voi tukeutua vain itseensä.
Lloyd Cole on yhä aktiivinen muusikko. Hän julkaisi viime vuonna tuoreimman julkaisunsa, joka illan tunnelmia osuvasti kuvastaen olikin nimetty On Pain. Artisti esitys saattoi olla kivulias hänelle itselleen, mutta Savoyn yleisölle keikka näyttäytyi siltä rutinoituneen mallikkaalta suoritukselta. Lloyd Cole soitti vuoroin kahta akustista kitaraa ja osoitti olevan siinä taitava. Hänen lauluäänensä pysyi kuulaan puhtaana, ainoastaan kerran yskintä keskeytti kappaleen. Cole sai välipuheillaan porukan nauramaan ja myöhemmin myös laulamaan, kun hän tarvitsi stemmoihin avustavaa laulantaa.
Konsertti oli kaksiosainen, jossa väliaika oli tarpeen etenkin artistille. Kattavaan settilistaan mahtui kolmisenkymmentä kappaletta, joiden seassa kuultiin lauluja uudelta albumilta, joista nimikappale ja The Idiot erottuivat parhaimpina. Jälkimmäiseen yleisön apua juuri tarvittiin taustalaulussa. Lloyd Cole on sanoittajana vakuuttava ja biisit rakentuvatkin pitkälti lyriikoiden varaan. Soolouralta kuultiin myös 1990-luvulta materiaalia kuten konsertin avannut Don’t Look Back ja letkän tarttuva Like Lovers Do. Eikä jäänyt The Commotions aika huomioimatta, sillä Lloyd Cole soitti tusinan verran kappaleita bändiajoilta, oikeastaan ne kaikki mitä odotettiin. Iltaan mahtui myös yksi David Bowie cover kappaleesta Can You Hear Me?
Lloyd Cole näyttää myrtyneeltä mieheltä ilman sairasteluakin. Siitä huolimatta hänen olemuksestansa huokuu sydämellinen artisti, jossa on haurasta karsimaa. Keikka pysyi hyvin kasassa, vaikka pyyhkeellä oli käyttöä hien puskiessa kasvojen läpi. Lloyd Cole ansaitsee ehdottomasti sisupisteet hyvin skarpatusta keikasta, mutta toivottavasti artisti ei riskeerannut terveyttään. Tervetuloa joskus uudestaan takaisin ja olisihan se hienoa kuulla Colen kappaleita myös sähköisinä bändiversioina, koska useat on sellaisiksi tehty.
Settilista:
Don’t Look Back, Mr. Malcontent, Trigger Happy, On Pain, Why in the World, Can You Hear Me, Rattlesnakes, Pay For It, Like Lovers Do, My Other Life, 2CV, Undressed, Tried to Rock, The Afterlife, Are You Ready to Be Heartbroken, Brand New England, The Idiot, Why I Love Country Music, Butterfly, Traffic, Diminished Ex, Jennifer She Said, Woman in a Bar, My Alibi, It’s Late, Cut Me Down, Violins, Perfect Skin – encore – Lost Weekend, Forest Fire
Savoyssa Nits esitti tuoreen albumin kokonaisuudessaan, mikä kertoo bändin luottavan uuteen materiaalinsa. He eivät jumita paikallaan soittaen vanhoja varmoja kappaleita, vaan kunnianhimoisesti treenaavat uudet kappaleet live-kuntoon. Angst on todellakin mainio albumi. Nits soitti kaksiosaisessa konsertissaan myös tutumpia säveliä vuosien varrelta. Ensimmäinen setti kesti tunnin ja 30 minuutin väliajan jälkeen saatiin kuulla vielä toinen tunti. Konserttilippu permannolle miksauspöydän taakse maksoi 42€, mikä ei ollut kuin viisi euroa enemmän kuin kuusi vuotta sitten
Keikka ei pettänyt. Uusista biiseistä Flowershop Forget-Me-Not ja Cow with Spleen nousevat helposti keikkasuosikeiksi tulevaisuudessakin. Vanhoista biiseistä J.O.S Days soitettiin hieman liian suoraviivaisesti, josta sen sävykkyys hieman kärsi. Tähän lienee syy, että olen tykästynyt liikaa alkuperäiseen albumiversioon. Henk Hofstede on mainio viihdyttäjä. Sivistynyt mies on mainio tarinankertoja, jonka jutustelun lomassa on helppo asettua sodanjälkeisen Amsterdamin kaduille. Pockets of Rain kappaleen taustalla nähtiin arkistomateriaalia meteorologi Kari Nyströmin sääennustuksista. Nits osaa lokalisoinnin, mutta ihmekös, sillä Suomeen inspiroi heitä erityisesti.
The Paladins perustettiin San Diegossa 1980-luvun alussa, jolloin rockabilly koki reinkarnaation Stray Catsin johdolla. The Paladins tosin ei lokeroidu ihan samaan laariin. Yhtye rakentaa oman 1950-luvun perinteitä kunnioittavan soundinsa bluesista, countrysta ja rockabillysta. Ensimmäinen albumi näki päivänvalonsa vasta 1987. Bändin arvostuksesta kertoo se, että levytysten taustalla on tuottajina toiminut legendaaristen bändien kuten The Fabulous Thunderbirdsin ja Los Lobosin voimahahmoja. Yhtyeellä on ahkeran livebändin status ja pitkään uraan mahtuu kaikkiaan yhdeksän studioalbumia. Tänä kesänä julkaistu New World katkaisi pitkän 14 vuoden levytystauon.
The Paladins soitti miltei kahden tunnin konsertin ja onneksi ilman taukoa. Salikonsertit keskeytetään usein ikävillä väliajoilla. Livemusiikissa draaman kaarta ei ole kirjoitettu samaan tapaan kuin teatterinäytelmissä, jossa esitykset ovat luontevasti kaksinäytöksisiä. Savoyn penkit ovat mukavat, jalkatilaa riittää. Näkymä parvelta ja permannolta on kaikkialta suhteellisen hyvä, kuten myös soundi on kauttaaltaan moitteeton. Visuaalisesti lava pelasi talon valojen varassa ja pelkistettyinä ne ovat varsin tyylikkäät. Pisti silmään hassu yksityiskohta: Gonzalesin lyhyt kitarapiuha oli kytketty vahvistimeen kiinni niin tiukaksi, että se ei antanut hänelle liikkumavaraa lavalla.
Keikkakeppi 