Calexico (US), Huvilateltta, Helsingin juhlaviikot, Huvilateltta, 23.8.2018

Calexico on ottanut nimensä Kalifornian ja Meksikon rajakaupungista. Se istuu paremmin yhtyeeseen kuin rajan toisella puolella oleva Mexicali. Vaikka yhtye on kotoisin naapuriosavaltio Arizonan Tucsonista, nimi natsaa samalla tavalla kuin Juice Leskinen soittaisi nimellä Manserock. Calexicon musiikki yhdistää Etelä-Kalifornian kaktuksista ja Meksikon tequilasta omintakeisen liemen. Jos Los Lobos sekoitti meksikolaissoundit rockiin ja bluesiin, niin Calexico miksaa texmexin indierockin kanssa.

IMG_5789Joey Burnsin ja John Convertinon johtama yhtye on kulkenut americanan aavikkoja pitkin jo parisenkymmentä vuotta, vaikka kundit tekivät uraa Giant Sandin riveissä ennen kuin Calexicon lippu nostettiin salkoon. Calexicolla on vankka suosio  siitä huolimatta, että se luokitellaan indieyhtyeeksi. Huvilateltta myytiin helposti loppuun, vaikka edellisen kerran Calexico soitti Ruisrockissa vuonna 2009. Yhtye on julkaissut tasalaatuisia albumeja kymmenen ja alkuvuodesta ilmestynyt  Thread That Keeps Us-albumi vakuuttaa bändin elävän edelleen vahvaa luomiskautta. Huvilateltassakin kuultiin runsaasti uusia kappaleita.

Yhtyeen nokkamiehet Burns ja Convertino ovat pääasiallisia biisintekijöitä. Kitaristi Burns on keulilla, koska on päävokalisti, varsinkin kielen ollessa englanti. Espanjaksi laulavat kitaristi Jairo Zavala Ruiz ja trumbetisti Jacob Valezuela. Keikalla yhtye osoitti olevansa soitannan suurta juhlaa. Lähes joka jamppa on multi-instrumentalisti. Repertuaariin kuuluu niin hanuria, koskettimia, pystybassoa kuin vibrafonia. John Convertino on cooleinta mitä olen hetkeen rumpujen takana nähnyt. Vähäeleisen letkeää, mutta tarkkaa. Scott Colberg vetäisi uskomattoman kontrabassosoolon ja osoitti, että bassolla voi soittaa melodiaa muulloinkin kuin jazzissa.

img_5793.jpgCalexico heitti puolentoista tunnin keikan. Se oli arki-iltaan varsin sopiva satsi, vaikka Huvilateltan ehdoton takaraja klo 22 tuntuu keskeyttävän konsertin kuin giljotiini. Taidetta kun ei haluaisi määrittää ajalla, vaan ihanne olisi antaa vapauden päättää keikan pituus yleisön vastaanoton mukaan. Calexicon settiin mahtui kaksi ylimääräistä kappaletta, kun vastaavasti naapurimaiden keikoilla on kuultu neljääkin encorea. Yhtyeen indierock toimii paikoin albumilla paremmin kuin lavalla, mutta taas texmex nostaa livenä tasoaan. Burns on loistava laulaja, jonka äänessä olen kuulevinani hetkittäin sekoitusta Henk Hofstedesta ja Ryan Adamsista. Illan kauneimman hetken tarjosi upea Fortune Teller -kappale. Uudesta materiaalista End of the World With You edustaa kitararockia parhaimmillaan, kun taas Another Space ja Under the Wheels ovat yhtyettä grooveimmillaan. Huvilateltan yleisöä tuntui kuitenkin innostavan eniten Cumbia de Donden ja Flores Y Tamales kappaleiden mariachi meininki.

Yhtyeellä ei ole valovoimaista keskushahmoa, vaikka Joey Burns on kokenut esiintyjä ja ottaa yleisön haltuunsa amerikkalaisen kohteliaasti. Silti seitsenhenkinen yhtye kasvaa osistaan karismaattiseksi kokonaisuudeksi. Keikka oli kaiken kaikkiaan mielettömän hyvä, eikä jää muutaman vuoden takaisen Los Lobosille toiseksi. Molemmat ovat yhtyeitä, joiden musiikin soidessa taivaalle nousee aina täysikuu.

IMG_5792

 

 

Nits (NL) @ Savoy, Helsinki, 9.5.2018

Amsterdamista lähtöisin oleva Nits on yli nelikymppisenä edelleen iskukykyinen yhtye. Nits kiertää viime vuonna julkaistun Angst -albumin kunniaksi Manner-Euroopassa ja Suomessa. Vaikka yhtye laulaa englanniksi, se ei ole lyönyt koskaan läpi anglosaksisissa maissa eikä isommin Pohjoismaissa. Ainoastaan Suomessa heillä on vankka suosio ja tälläkin kertaa he soittavat Helsingin lisäksi konsertit Tampereella ja Turussa. 

IMG_4527Savoyssa Nits esitti tuoreen albumin kokonaisuudessaan, mikä kertoo bändin luottavan uuteen materiaalinsa. He eivät jumita paikallaan soittaen vanhoja varmoja kappaleita, vaan kunnianhimoisesti treenaavat uudet kappaleet live-kuntoon. Angst on todellakin mainio albumi. Nits soitti kaksiosaisessa konsertissaan myös tutumpia säveliä vuosien varrelta. Ensimmäinen setti kesti tunnin ja 30 minuutin väliajan jälkeen saatiin kuulla vielä toinen tunti. Konserttilippu permannolle miksauspöydän taakse maksoi 42€, mikä ei ollut kuin viisi euroa enemmän kuin kuusi vuotta sitten

Nitsin kokoonpano on pysynyt pitkään samana. Alkuperäinen biisintekijä Henk Hofsteden lisäksi yhtyeessä soittavat rumpali Rob Kloet ja kosketinsoittaja Robert Jan Stips. Edellisellä näkemälläni Nits -keikalla sairastunutta Stipsiä tuurasi Laetitia Van Krieken, mutta nyt Stips oli hoiti tonttinsa taatun tyylikkäästi. Nits vierailee Suomessa muutaman vuoden välein ja ensimmäinen kerran he kävivät täällä jo vuonna 1982. Itse olen ehtinyt näkemään heidät kolme kertaa ja koskaan en ole pettynyt, en tälläkään kertaa. 

https://keikkakeppi.com/2012/05/19/nits-savoy-helsinki-18-5-2012/

IMG_4517

Nitsille leimallista on live-esitysten huoliteltu rakenne, johon kuuluun aina hiottu visualisointi. Senpä vuoksi yleisön edessä improvisointi ei kuulu yhtyeen pirtaan, vaikka yleisön laulattamista Hofstede jälleen pienimuotoisesti yritti. Musiikillisesti Nits toimii pätevästi triona, mutta yhtyeen matkassa kulkevat uskollisesti myös veljekset Paul ja Tom Telman. He ovat ikään kuin yhtyeen viralliset ulkojäsenet, jotka pitävät huolta miltä Nits kuulostaa ja näyttää. Tällä kertaa visuaalisuus kasvoi alun pelkistetystä ilmeestä lopun runsaaseen lavan täyttäneeseen eheään kokonaisuuteen. Erityispiirteenä mainittakoon rekvisiitan lisääminen osana esitystä, kun loppupuolella rakennusmies ripusti tikapuilla katosta roikkumaan yhtyeen jatkaessa musisointia. 

IMG_4533Keikka ei pettänyt. Uusista biiseistä Flowershop Forget-Me-Not ja Cow with Spleen nousevat helposti keikkasuosikeiksi tulevaisuudessakin. Vanhoista biiseistä J.O.S Days soitettiin hieman liian suoraviivaisesti, josta sen sävykkyys hieman kärsi. Tähän lienee syy, että olen tykästynyt liikaa alkuperäiseen albumiversioon. Henk Hofstede on mainio viihdyttäjä. Sivistynyt mies on mainio tarinankertoja, jonka jutustelun lomassa on helppo asettua sodanjälkeisen Amsterdamin kaduille. Pockets of Rain kappaleen taustalla nähtiin arkistomateriaalia meteorologi Kari Nyströmin sääennustuksista. Nits osaa lokalisoinnin, mutta ihmekös, sillä Suomeen inspiroi heitä erityisesti. Yellow Socks & Angst – kappaleessa tehdään matkaa laivalla Tukholmasta Turkuun. Suussa maistuu salmiakki ja lopussa ääniraidalla risteilyaluksen kapteeni Nordström kuuluttaa selvällä suomen kielellä matkustajat tervetulleeksi maihin.

IMG_4534

Settilista:

Oom-Pah-Pah

Les Nuits

Flowershop Forget-Me-Not

J.O.S Days

Sopa Bubble Box

Nescio

Yellow Socks & Angst

Radio Orange

Lits-Jumeaux

Along A German River

2 setti:

Breitner on A Kreidler

Cow with Spleen

Sketches of Spain

Two Sisters

Cars & Cars

No Man’s Land

A Touch of Henry Moore

Pockets of Rain

Port of Amsterdam

Encore

Zündapp nach Oberheim

Giant Normal Dwarf

In the Dutch Mountains

IMG_4531

Nits (NL) @ Savoy, Helsinki 18.5.2012

Jämpti aikataulu tuntuu kuuluvan jokapäiväiseen elämääni, nimittäin taas meni tiukille ehtiä tapahtumapaikalle ajoissa. Vielä pari tuntia ennen keikan alkua  olin vielä Kanta-Hämeessä urheiluhommissa. Lievän ylinopeuden ja erilaisten velvoitteiden jälkeen hyppäsin kotona taksiin ja päräytin Savoyn eteen tasan minuutti ennen konsertin alkua. Nits oli odotettu vieras, joten lippukin löytyi lompakosta. Konsertti alkoi teattariesitysten tapaan klo 19 ja sisälsi väliajan.

Vuonna 1974 perustettu amsterdamilaisyhtye sai minusta ystävän niin kuin monesta muustakin suurempaan kansainväliseen suosioon yhtyeen saattaneella In the Dutch Mountains -albumilla vuonna 1987. Nimibiisi ja J.O.S Days ovat bändin komeimpia sävellyksiä edelleen. Nykykokoonpanossa laulaja-kitaristi-kosketinsoittaja Henk Hofsteden lisäksi soittavat alkuperäisrumpali Rob Kloet ja vuodesta 1981 remmissä vaihdellen kokoonpanossa soittanut kosketinvelho Robert Jan Stips.

Savoy-teatteri vetää 750 katsojaa, mutta yllätyin kun parvekkeelta puuttui väkeä parisen sataa. Nitsillä on Suomessa suppea, mutta uskollinen kannattajakunta ja olisi voinut kuvitella tuvan täyttyvän. Käykö Nits täällä liian usein? Bändi on vieraillut jo 30 vuoden ajan ja  esiintymisiä mahtuu liuta. Onko lipun hinta korkea? No, kyllä 37€ menee kipurajoille, mutta kun kuulijakunta on pääosin keski-ikäistä keskiluokkaista musiikin kuluttajaa, niin ei se ole rahasta aina kiinni, varsinkaan kun tietää miten takuuvarma esiintyjä Nits on. Onko uusi albumi mennyt ohi? Malpensa julkaistiin maaliskuussa ja eihän Nitsillä ole mitään asiaa Suomessa soittolistoille tai levykauppojen näyteikkunoille. Levyn löytää vain, jos etsii. Entä tiedotus ja markkinointi? Savoyn markkinointi on paikoin näkymätöntä. Kivat kotisivut, mutta harva sinne eksyy. Helsingin kaupungin omistamana kulttuurilaitoksena Savoylla on kyky haalia mielenkiintoisia esiintyjiä, mutta olematon markkinointibudjetti tekee väistämättä tilanteen, että moni kiinnostava nimi menee ohi. Tuoreessa muistissa on on reilun kolmen vuoden takaa The Men They Couldn’t Hangin keikka, missä oli juuri ja juuri sata kuulijaa, mutta potentiaalia olisi ollut saada sali lähes täyteen, jos vaan Poguesin perintöprinsessasta olisi tiedotettu. Nitsistä huomasin yhden pienen mainoksen Hesarissa, mutta ei se ollut minua varten, sillä osaan käydä Savoyn sivuilla. Jos orkesterissa ei ole uutuusarvoa, niin eipä mediakaan hehkuta. Kiitos tosin Hesarille, että nosti päivän tärpiksi. Ei siinä mitään, minulle Nits kelpaa sen kokoisena kuin se nyt on.

Nits on tunnettu konserttiensa hiotusta visuaalisesta ilmeestä. Tällä kertaa lavalle oli kattoon ripustetuista valokannuista kytketty kettinkejä kuin amppeleita. Taustalla oli viritetty kaksi epäsymmetristä screeniä, joissa oli viljalti erilaista videomateriaalia. Viidentenä kuultu suorasukainen sovitus J.O.S Days -hitistä sai kuvituksekseen tuoretta lätkämateriaalia Suomi-USA -ottelusta. Tiedä häntä, oliko lupa oikeudenomistajilta kunnossa. Yleisössä tuskin löytyy ketään vasikoimaan. Henk Hofstede on tunnettu Suomi-diggarina, mutta nyt yleisön kosiskelu lätkällä oli mielestäni turhaa. Yhtä luonnotonta Nitsille on laulattaa yleisöä. Ensimmäisen encoren vikana biisinä kuultu In the Dutch Mountains meni läskiksi aika pitkälle siitä syystä, että Henk yritti saada monotonisen Mountains-sanan yleisöstä irti oikealla hetkellä. Ei taimannut sitten millään ja muutaman harjoittelun jälkeen se onnistui kohtuullisesti.

Aika usein Nits-nokkamies Henk Hofsteden ääni muistuttaa John Lennonia. Tuskin olen ainoa, joka tätä on pohdiskellut, mutta vielä vahvemmin hänen äänenkäyttönsä tuo mieleen Neil Finnin, joka tunnetaan paremmin Crowded Housen keulilta. Olkoonkin niin, että Henk on tulkitsijana laaja-alaisempi. Eikä myöskään voi välttyä hetkistä verrata miestä Leonard Coheniin. Näistä referensseistä olisi moni suunaukoja kateellinen. Vertailuista huolimatta Henk Hofstede on oma persoonallisuus, vaikkakin olemukseltaan näyttää virkamiesmäisen laimealta. Eikä 61-vuotiaan harmaus ole tuonut yhtään lisää väriä ilmeeseen, mutta tästä huolimatta hän onkin valjuista kaikkein karismaattisin.

Nitsin musiikki on leimattu taidepopiksi, mutta mielestäni se on varsin iisiä kamaripoppia, jossa on beatles-vaikutteita ja uuden aallon vivahteita. Vertailukohtia voisivat olla Talking Heads, XTC tai vaikkapa Wilco, mutta Nits pärjää ihan omillaankin. Nitsin tuotannossa on kokeellisia elementtejä, avantagardista leikkisyyttä, välillä kilkettä, kalketta, suhinaa, mutta alusta on rakennettu aina selkeälle pop-kaavalle. Taide on vaan musapuolella tuppaa sanana olemaan helposti liian tuomitseva ja nostaa valtavirrassa kulkevalle lähestymiskynnyksen turhan korkeaksi. Nitsin pariin soisi uusien ystävien astuvan rohkeasti, tämä bändi jos joku hipstereiden pitäisi löytää.

Henk Hofsteden mukaan faaraon kiroukseen sairastunutta Robert Jan Stipsiä saapui tuuraamaan Titia van Krieken. Tosiasiassa Stipsin kädessä on jokin tulehdus, jonka kanssa on aika vaikea vetää Cars & Carsin über-kaunista pianomelodiaa. Tuuraaja luo luonnollisesti lieviä ennakko-odotuksia, koska niin kivenkova muusikko Stips on. Eipä huolta, sillä Titia oli 6 vuotta bändin riveissä viime vuosituhannen vaihteessa ja biisit olivat hallussa. Titia toi itseasiassa moniin biiseihin lisäarvoa taustalaulullaan, sillä useissa Nits-levytyksissä on oleellista taustalla kuuluva naislaulu kuten nyt kuulimme hienossa Ivory Boyssa.

Savoyn hyvä puoli on sen akustiikka. Parvekkeelta jos jotain möläyttää, voi olla varma, että Henk sen kuulee ja dialogia syntyy helposti yleisön välille. Nitsin musa on täynnä hienoja nyansseja, ja siksipä makuni olisi mieltynyt hieman matalammasta äänentasosta. Korvatulpista ei tarvitse edes puhua, sen verran asiallinen meininki miksauspöydän takana kuitenkin oli. Silti jaksan ihmetellä miten iso soundi lähtee puoliakustisesta kitarasta, koskettimista ja rummuista. Harva pystyy samaan. Keikka kesti reilun kaksi tuntia ja teatterin väliaika oli paikallaan.  Varsinainen setti päätyi Sister Rosaan, jonka loppuun oli näppärästi sovitettu pätkä Beatles -klassikkoa The Ballad of John and Yoko. Tällä Henk tosiaan piti huolen, että Lennon on huulilla, kun hänen lauluansa kuuntelee. Yleisö jaksoi taputtaa Nitsin kahteen kertaan lavalle. Vikana kuultiin tyylikäs veto Sketches of Spain -biisistä.

Nits on minulle on aina ensisijaisesti rautatieasemamusiikkia. Kyllä Savoyssakin asemille puksutettiin varsinkin kauniissa valssissa Adieu, Sweet Bahnhof. Sanoittajana Henk Hofstede on ikiaikainen matkailija, joka hakee fiiliksiä keski-eurooppalaisista maisemista ja punoo lyriikoita peilaavista ikkunoista kuten huumaavassa The Train -biisissä, joka ei taaskaan valitettavasti mahtunut settilistaan. Ja vielä yksi detalji, jos joku ihmettelee, miksen kirjoita The Nits, niin siihen vaan sellainen selitys, että bändi jätti the-määreen jo aika päiviä sitten pois.

Nits on mielestäni paras manner-eurooppalainen yhtye melkein millä mittapuulla mitattuna tahansa. Se on iso väite. Bändi ei ole millään tavalla trendikäs, vaan ulkoisesti konservatiivinen epäpoppispumppu. Arvokkaasti vanhentuneet herrasmiehet  ja nainen jaksavat kuitenkin yllättää nuorekkaalla soitannallaan ja Henkin lämpimällä jutustelulla. Näin Nitsin edellisen kerran Savoyssa 2005 ja tuo konsertti on edelleen suurten suosikkien joukossa. Nyt sama paikka seitsemän vuotta myöhemmin ei ihan tavoittanut samaa kokemusta, mutta ei sillä niin väliä.