Billy Bragg (UK) @ Savoy, Helsinki 6.6.2014

Billy Bragg on kantaaottavien vasemmistolaissävytteisten laulujen mies. Savoyn keikalla yllätyin kuinka poliittinen mies onkaan ja etenkin välipuheissaan. Melkeinpä täytyy tunnustaa, että keikasta jäi paremmin mieleen miehen saarnaaminen kuin biisit. Tosin lauluihin suhtautui tarkkaavaisemmin kun niihin oli saanut mainion alustuksen. Savoy vaikutti loppuunmyydyltä ainakin permannon osalta, sillä parvelle ei ollut näköyhteyttä. Istuin miksauspöydän vieressä, mikä osoittautui soundillisesti erinomaiseksi paikaksi. Näköyhteys pelkistetylle lavalle oli esteetön. Bragg esiintyi ilman orkesteria. Hänen kaverinaan pa-kamojen lisäksi olivat vain akustinen ja sähkökitara, joita mies soitteli tasaisesti vuorotellen. Olin kuvitellut 36€ lipunhinnalla nähneeni edes riisutun yhtyeen mukana, mutta Billy Bragg hoiti yksinäänkin homman himaan. Lopulta en jäänyt edes kaipaamaan bändiä.

Billy Bragg on ollut tuottelias artisti. Ura käynnistyi Riff Raff –bändissä reilut 30 vuotta sitten, mutta sooloura pääsi vauhtiin jo 1983, jolloin Bragg julkaisi edelleen tunnetuimman albuminsa Life’s A Riot Spy Vs. Spy. Albumin klassikko A New England on edelleen se biisi, mistä Bragg tunnetaan. Kappale nousi listoille kärkikymmenikköön Kirsty MacCollin versioimana ja sai runsaasti radiosoittoa. En ole koskaan perehtynyt Braggin tuotantoon sen kummemmin. Vasta paljon myöhemmin Billy Bragg osui tarkemman tarkastelun kohteeksi levytettyään Woody Guthrien lauluista suuresti arvostamani Wilcon kanssa pari kelpoa cover-albumia Mermaid Avenue I (1998) ja Mermaid Avenue II (2000). Savoyn illassa kuultiin noilta ajoilta Ingrid Bergman ja  Way Over Yonder in the Minor Key, jotka olivatkin illan parasta antia. Bragg ei ole unohtanut Guthrieta tämänkään jälkeen, sillä tuoreimmalla Tooth & Nail  (2013) -albumilla hän julkaisi I Ain’t Got No Home -biisin, joka sekin nousee Braggin hieman tasapaksusta tuotannosta esiin. Totta se vaan on, että sanoittajana ja saarnamiehenä Bragg on etevämpi kuin tarttuvien sävelten rustaajana muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. The Milkman of Human Kindness, To Have And To Have Not ja Sexuality toimivat timantisti.

Billy Bragg

Keikka alkoi muutaman minuutin yli klo 19 ja kesti ilman väliaikaa parisen tuntia. Jos Bragg veivasi biisejä puolitoista tuntia, jäi puheille puolisen tuntia aikaa. Perussuomalaiset saivat kyytiä, mutta tuskinpa heikäläisiä oli eksynyt Savoyhin. Bragg omisti kylmänviileästi True Finns –puolueelle biisin Accident Waiting to Happen. Keikan loppupuolella pidetty illan viisain paatos käsitteli aikamme suurinta ongelmaa kyynisyyttä. Siitä en ole muiden kuullut puhuvan samaan tapaan. Billy Bragg ei ole kuitenkaan vakava mies, vaan omaa itseironiaa ja murjaisee paikoin vitsejä kuin stand-up koomikko. Vaikka Bragg on punkfolk-mies, hänen tuotantoonsa mahtuu myös puhdasta kantria. Bragg kuvasikin hauskasti americana -lajityyppiä kantriksi, jota kuuntelevat The Smiths -diggarit. Jep, osui ja upposi. Samoin omaan napaan napsahti Handyman Blues, joka kertoo meistä pojista, joista ei koskaan tullut käsistään kätevien isiensä kaltaisia.

Ilta Billy Braggin seurassa oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Harvalta artistilta saa samanlaista satsia, jota kelailee pitkään keikan jälkeenkin. Billy Bragg yhdistää politiikan ja tarinankerronnan poikkeuksellisen kiinnostavasti. Kumpiko on aidompi spiikeissään Billy Bragg vai Bono? Keikka päättyi odotetusti viimeisenä encorena esitettyyn A New England -hittiin, jossa yleisö sai laulaa kaikki kertosäeosuudet – ja harvinaisen ponnekkaasti se sujuikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s