Kauko Röyhkä & The Boots @ House of Rock, Kouvola 6.9.2014

Kauko Röyhkä on aina kulkenut omia polkujaan, tarkkaillut ihmisiä ja yhteiskuntaa ulkopuolisena. Hän on tahtonut pysyä marginaalissa, vaikka biisintekijänä häneltä ei olisi ollut mahdotonta iskeä kansan sydämiin kuten vaikka J. Karjalainen. Kauko ei ole halunnut miellyttää ketään, vaan tehdä tinkimättömästi omia juttujaan – ja ehkä mieluummin ärsyttää yleisöä. Silti hänellä on oma vankkumaton ihailijakuntansa. Eikä Kauko ole koskaan ollut kovinkaan radikaali suunsoittaja, vaan taitava tummasävyisten novellimaisten tarinoiden tulkitsija.

House of Rock

Kauko Röyhkä epäili heti keikan avauspuheessaan olevansa persona non grata Kouvolassa, koska ei ole soittanut kaupungissa aikoihin. Sen sijaan Kouvolan asema on Kaukolle tuttu, sillä mies on autottomana ahkera junamatkailija. Kuinka moni muu eturivin artisti liikkuu julkisilla keikkarundejansa?

Kouvola ei ole koskaan ollut rock’n rollin pääkaupungin maineessa, vaikka sieltä ovat lähtöisin niin kovat kuin Peer Günt, Tuure Kilpeläinen ja Teemu Bergman. Taisi olla itsellänikin vasta toinen kerta Kouvolassa, mutta reissu tuntui mukavalta irtiotolta tuntemattomaan. Kouvola sijaitsee hyvien ajoteiden päässä. Kaupungissa on laadukas teatteri, mistä oli ilo startata kymenlaaksolainen kulttuuri-ilta. Teatteriesityksen jälkeen oli helppo siirtyä kahdensadan metrin matka kaupungin miltei ainoaan vakavasti otettavaan rokkiklubiin. House of Rock on kelpo klubi, jossa on palvelualtis henkilökunta niin ovella kuin baarissa. Hintataso köyhdyttää lompakkoa vain kolmanneksen vähemmän verrattuna pääkaupunkiseudun klubeihin. Kaiken lisäksi House of Rock tekee yhteistyötä Cumulus –hotellin kanssa ja muukalaisille on tarjolla edullinen rokkipaketti, johon sisältyy sekä huone että liput konserttiin. Tietenkin hotelli sijaitsee vain kiven heiton päässä House of Rockista.

Kauko Röyhkä on tullut nähtyä muutamaan kertaan viimeisen parin vuoden aikana. Niin soolosuoritukset kuin kiertue Nartun kanssa ovat jättäneet pettämättömän kuvan miehen nykykunnosta. Siksipä oli mielenkiintoista lähteä katsomaan Röyhkän ja The Bootsien tuoretta yhteistyötä, jonka hedelmä Etelän Peto julkaistiin viime toukokuussa. Albumi sai kriitikoilta hyvän vastaanoton, tuskin levy uusia Kake-faneja sai mutta tyydytti varmasti vanhoja. Levyä on tituleerattu eroottiseksi bluesiksi ja onhan sanoituksissa paljon seksuaalista ärsykettä.

Kake&Boots

Kauko Röyhkä & The Boots

Kauko Röyhkä & The Boots aloitti keikan tasan klo 23 kuten oli ilmoitettu. Väkeä oli kertynyt mukavasti, mutta ei lähelläkään loppuunmyytyä. Siksipä keikkaa pääsi kuuntelemaan mistä mestasta vaan. Parkkeerasin kolmen metrin päähän Röyhkästä. Siitä näki Kaukon joka virneen ja lantion liikkeen riittävän läheltä, mutta aitiopaikka antoi mahdollisuuden seurata myös saappaiden soitantaa. The Boots on pitkän linjan oululaistrio, joka on tuottanut omaa materiaalia 1990-luvulta alkaen, mutta harvakseltaan. Nyt bändi on vahvistunut kitaristilla ja kosketinsoittajalla. Hieman vajaa puolitoista tuntia kestänyt keikka oli juuri oikean mittainen sopivassa suhteessa uuden albumin kamaa ja vanhaa tuotantoa. Bootsien kippari ja kitaristi Jarmo Heikkinen on soittanut aikoinaan hetken Nartussa, joten illan aikana kuultiin kolme kappaletta Heikkisen kitaroimalta Pikku enkeli (1986) –levyltä.

Dimi&Jamppa

Dimitra Salo & Jamppa Heikkinen

Keikka alkoi väkevästi Paha maa -klassikolla. Heti perään kuultiin hienot Kevät ja Talo Meren rannalla. Vasta neljännellä stygellä päästiin uuteen materiaalin, jonka aloittikin elokuvallinen tranvestiittikuvaus Kiinnostava persoona. Seuraavana kuultu Aurinko, kuu ja kaikki muu on albumin tarttuvin ralli, mutta myöskin se johon kyllästyy nopeinten. The Bootsien tavaramerkki on Pete Heikkisen väkevästi käsittelemä kontrabasso. Rumpali Rape Raappana on myös erinomaisen ryhdikäs rumpali. Omilla Boots-keikolla Jarmo Heikkinen hoitaa vokaaliosuudet ja nytkin mies osallistui taustalauluihin. Jamppa on kova kitaristi, joka on ehtinyt soittaa monien artistien kanssa, mutta nyt The Bootsien riveissä soitti myös nuorempi Heikkinen, nimittäin poika Jesse, joka osoittautui lähes isänsä veroiseksi kepittäjäksi. Isä-poika-parivaljakon kitaroiden vuoropuhelua oli varsinkin keikan päätösjameissa ilo seurata. Mielenkiintoinen lisä The Bootsien riveihin oli Dimitra Salo, joka hoiti koskettimet ja taustalaulut. Varsinaisen keikan päättäneessä hyisessä Poika sateessa –biisissä Dimi lauloi viehkeän dueton Kaukon kanssa. Enpä muista kokeneeni aiemmin yhtä vahvaa film noir –elokuvien kaltaista tunnelmaa musiikkiesityksissä.

Kauko soitti varsikenkäorkesterin kanssa kaikkiaan 15 kappaletta. Keikka oli kompakti kaikilta osa-alueiltaan. Ensinnäkin tirehtööri Kauko Röyhkä oli virkeässä vedossa. Irvisteli ja keikkui, mutta into paistoi myös vahvasti Bootseista. Ilo vaikutti olevan artistin ja bändin osalta moelemmin puolinen. Encoressa saatiin kuulla herkullinen versio Uusia tansseja (1981) ja Akti (1995)–albumeilta löytyvästä iskevästä Kanerva –biisistä ja vihoviimeisenä kuultu keikkahitti Paska kaupunki luulisi sopivan Kouvolaan jos mihinkä, varsinkin kun lavan edustalla haisi oksennus. Siitäkin huolimatta täytyy muistaa, että biisi kertoo Oulusta. Kauko Röyhkä ja Bootsit jäivät keikan jälkeen tallustelemaan klubille. Siinä he jutustelivat, jakoivat nimmareita ja myivät uutta albumiaan. Välitön tunnelma sanoisin.

Nämä biisit kuultiin House of Rockissa 6.9.2014

1. Paha maa

2. Kevät

3. Talo meren rannallaEtelän peto

4. Kiinnostava persoona

5. Aurinko, kuu ja kaikki muu

6. Pikku enkeli

7. Alkukantaisuus

8. Kovat pojat

9. Täydellinen nainen

10. Lauralle

11. Tahdon sukeltaa yöhön

12. Etelän peto

13. Poika sateessa

Encore

14. Kanerva

15. Paska kaupunki

Kauko Röyhkä & Narttu @ Sellosali, Espoo 18.9.2013

Sattui työpäivä päättymään kaupungin ytimessä, joten poikkesin viereisessä kivijalassa seisovaan levykauppaan. Kyllä. Niitä on edelleen olemassa. Etsin käsiini vastailmestyneen Kauko Röyhkä & Nartun tuplalivealbumin Pois valoista, vinyylinä tietenkin, sillä cd:t ovat kuulemma out ja niitä jaetaan jo ilmaiseksi pois nurkista. Väliohuomiona se, että ostovalinnasta huolimatta itse en aio luopua laserlevyistäni, joiksi niitä 1980-luvulla kutsuttiin. Onhan ne muoviset kotelot vastenmielisiä, mutta CD säilyy hengissä ja vaikka näivettyisikin, niin tulee vielä joskus takaisin kuten teki C-kasetti. Kuten tiedämme, levybisnes on muuttunut viime vuosina. Musiikin fyysinen olemus on kadonnut mp3-tiedostojen ja internetin myötä, mutta toisaalta vinyylit ovat tehneet sen verran jämäkän comebackin, että käsinkopeloitavat tallenteet eivät katoa koskaan.

Kun hypistelin turkulaisen pienlevy-yhtiö Svart Recordsin julkaisemaa Pois valoista -plattaa käsissäni, silmäni pysähtyivät takakannen alareunassa toljottavaan Nordicbetin logoon. Mitä ihmettä? Onko vedonlyöntifirma lähtenyt tukemaan suomalaista musiikkikulttuuria? Laitoin asiasta kyselyn levy-yhtiöön ja vastaus tuli alta minuutin: Nordicbet on tukenut live-keikkojen äänittämistä ja miksaamista. Maltalainen vedonlyöntifirma, jonka näkyvyys Suomessa Veikkauksen monopolin alla on laillisestikin tehty olemattomaksi, on tehnyt jotain poikkeuksellista tukemalla kulttuuria. Mielenkiintoista on seurata jääkö tämä Nordicbetin yksittäiseksi tapaukseksi, ovatko tehneet tätä muidenkin artistien yhteydessä vai jatkuuko musiikin tukeminen laajamittaisemminkin. Tehdäänhän elokuviakin Veikkauksen rahoilla.

Pois valoista -albumi lähti mukaan keikalle Espoon Lepäävaaraan, missä Sellon ostosmammutin vieressä sijaitsee kymmenen vuotta sitten rakennettu konserttisali. Paikka on ristitty omaperäisesti Sellosaliksi, joka on monikäyttöinen tila kaiken maailman esityksille. Vajaat 400 henkeä vetävä sali edustaa sitä samaa yleiskulttuuritalolinjaa, jota maamme on pullollaan. Sellosali palvelee montaa asiaa kohtalaisesti, muttei mitään eksaktisti. Eihän se koskaan ole mieltäylentävää istua kuuntelemaan lahkeita heiluttavaa rockia penkkiriveille. Jos on konserttisali väärä paikka Nartun kulmikkaalle rockille, niin se myös lamauttaa suomalaisen yleisön. Jengi taputtaa kiltisti biisien välissä, mutta se eläytyminen, mitä Röyhkän edessä olen joskus nähnyt, on kaukana poissa.

Kauko Röyhkä & Narttu

Kauko Röyhkä & Narttu @ Sellosali, Espoo

Normaalissa rokkiklubissa keikka alkaisi aikasintaan iltaysiltä, mutta Sellosalissa startti on tarkasti klo 19.00. Ja kun konserttisalissa ollaan, kuunnellaan esitys tietenkin väliajan kera. Ei ole luontevaa rokkikeikalla mennä jonottamaan konjakkia kuten oopperassa tai teatterissa. Salissa pitäisi saada hytkyä tuoppi händyssä, mutta ei. Miksi sisältö ei voi määrätä muotoa, eikä toisin päin. Ensimmäinen puoliaika meni numeroiduilla paikoilla seiskarivillä, mutta toisen setin istuinkin jo eturivissä, sillä sali ei ollut loppuunmyyty. Vapaita paikkoja oli arviolta reilu sata, vaikka konserttilipuista perittiin maltilliset 25 euroa.

Näin Kauko Röyhkä & Nartun Ruisrockissa kesällä 2012 ja silloin bändin veto oli erittäin mieleenpainuva. Yksi festarin parhaista. Hienoa, että viime vuotinen paluukiertue tallennettiin ja mahtavaa, että bändi päätti vielä tehdä eräänlaisen jäähyväiskiertueen tismalleen samalla kokoonpanolla. Veikkaan, että Kaukon muut projektit hautaavat Nartun joksikin aikaa ellei lopullisesti.

Keikan aloitti takuuvarma Ennen olin kokonaan toinen, joka olisi klubiympäristössä saanut jengin hytkymään. Nyt salin seurakunta istui kuin saarnaa kuulemassa. Kaukon karismaattiset virnistykset ja liioitellut liikkeet tosin saivat pari naista reagoimaan hitusen äänekkäämmin. Talo meren rannalla jatkoi mainoiden klassikoiden sarjaa. Maa on voimaa aloitti juurevamman trilogian, jonka muut palaset olivat Paha maa ja Pois valoista. Tässä vaiheessa orkesteri oli vakuuttanut olevansa viime vuotisen yhteenhitsaantumisen jäljiltä hyvässä jälkihehkussa.

Tommi Vikstenistä, joka on Nartun nuorin vesa, on kasvanut orkesterin johtohahmo. Tommi on osoittanut taitonsa jo monessa muussakin yhteydessä aikaisemmin eikä Espoon ilta väittänyt vastaan. Siksipä laitoin focuksen muihin soittajiin. Etenkin toinen kitaristi Jarmo Heikkinen osoitti olevan tärkeä lenkki kokoonpanossa. Kitaroiden vuoropuhelu Vikstenin ja Heikkisen välillä loksahtaa helpon näköisesti paikalleen, mutta yksinäänkin miehet vakuuttavat. Varsinkin Ruosteinen kuu -biisin psykedelisissä tunnelmissa Jarmo Heikkinen veti tiukan yksilösuorituksen. Myös Tommi Viksten näytti illan yhdessä hienoimmassa stygessä Tuntemattomalle sielunperiä koskettavan soolon.

Bändin kivijalan muodostavat rummut ja basso. Rumpali Heikki Tikka on tiiltä ja basisti Mats Hulden laastia. Tämä saumattomasti yhteen solahtava duo on suomalaista rock-historiaa. Etenkin röllimöykkymäinen Hulden on taittanut matkaa muun muassa suomalaisen progressiivisen rockin jättiiläisen Wigwamin ajoilta lähtien ja tuottajanakin osoittanut olevansa aikamoinen kultasormi.

Kauko Röyhkä & Narttu

Kauko Röyhkä & Narttu @ Sellosali, Espoo

Kauko ja Nartut soittivat myös harvinaisempia biisejä, joita vuoden takaisella kiertueella ei kuultu. Etenkin Pastoraali oli virkeä valinta, mutta eipä taidettu biisiä treenata riittävästi, sillä Kauko  lauloi sanat lattialapuilta lukien. Ei ihme jos ei kaikki riimit pysy päässä, sillä kyhättyjen laulujen määrä on valtava ja tärkeämpää on tarjota jotain uutta hapuilevasti kuin vetää samaa vanhaa virheettömästi.  Ainutkertainen nosto oli myös Pikku taksi, joka on ääriharvoin kuultu helmi albumilta Onnenpäivä (1983). Toki Kaukon laulanta on aina vähän sisäänpäinkääntynyttä, mutta soolojen aikana Kake valloittaa yleisön irrottelemalla jäykän koukeroiset, mutta sympaattiset muuvit mustassa puvussaan.

Keikkapaikan nurinkurisuudesta huolimatta bändi veti mainion keikan. Pekka Ghrön koskettimien takana on suomalaisen rockin työllistetyimpiä sankareita. Mies hoitaa homman ja laulaa taustatkin kohdilleen oli sitten keulilla J. Karjalainen tai Kauko Röyhkä. Keikan lopussa kuultu Mieluummin vanha kuin aikuinen nousi huippuhetkiin varsinkin Vikstenin baritonikitaran vuoksi. Mainostaulujen taakse saattoi bändin jätkät huilaamaan hetkeksi ennen kuin palasivat vetämään encoressa Pikku enkelin ja Paskan kaupungin. Puolentoista tunnin  keikka (ilman väliaikaa) oli ohi, mutta Kauko Röyhkä loppuspiikissään lupasi tulla vielä moikkaamaan faneja ja jakamaan nimikirjoituksia. Meikäläisellä kun oli mukana se tuore live-albumi, päätin pyytää omistuskirjoituksen takakanteen siihen Nordicbetin yläpuolelle: Paskassa kaupungissa Kauko Röyhkä. 

Kauko Röyhkä, Mikael Kosmos, Volveran @ Bar ’52, Helsinki 1.12.2012

Kake

Kauko Röyhkä @ Bar ’52

Lauttasaari on tavallisesti läpikulkuväylä keikoille. Tällä kertaa määränpääksi osuikin yllättäen Larussa sijaitseva kapakka Bar ’52. Syypää vierailuun oli herra nimeltä Kauko Röyhkä. Mies oli palannut vanhoille asuinsijoilleen vetämään soolokeikan. Bar ’52, jota numerobaariksi myös kutsutaan, on tunnettu lounastarjonnastaan, mutta myös siitä, että se järjestää lauantai-iltaisin livebändi-iltamia. Itse en ole paikalle aiemmin eksynyt. Jostain selittämättömästä syystä.

Kun astuin ovesta sisään yllätyin numerobaarin avaruudesta. Ei mikään loukko, jonka nurkkaan ahdettu orkesteri. Bar ’52 yllätti koollaan, mutta ravintolan pohjaratkaisu on aika outo, sillä muodoltaan tila muistuttaa lähinnä u-kirjainta. Lava on tietenkin sijoitettu siihen mutkaan, jonne ei näe hyvin oikein mistään. Toisaalta eipä tilaan ilman suurempaa remonttia parempaa lavanpaikkaa saisikaan. Lipun ostin ovelta ja köyhdyin kahdeksan euroa. Lisäksi pakollinen narikka niisti kaksi euroa. Kympillä kolme esiintyjää ilman minkään valtakunnan tukia, kuulostaa ei-niin-kannattavalta liiketoiminnalta. Varsinkin kun olutkin oli miltei puolet halvempaa kuin stadin perinteisissä rock-klubeissa. Tupa oli kuitenkin suht täynnä ja Kaukon magneetti houkutteli väkeä mantereenkin puolelta. Musiikissa on vetovoimaa.

Illan aloitti helsinkiläispumppu Volveran, jonka tsekkauksen ajattelin skipata, mutta kun eka biisi pärähti ilmoihin, en voinut kuin kuunnella – kirjaimellisesti kuunnella, koska näköyhteys lavalle oli heikko. Tuukka Tannisen vetämä kombo on soittanut suomenkielistä perusrockia jo vuodesta 2003. Debyyttialbumi julkaistaan vasta ensi keväänä pienen 3dee recordsin toimesta. Bändi aloitti keikkansa pirteästi ja jossain siellä Egotripin ja Yön välimaastossa bändi tyylillisesti majaili. Ehkä Yö on vähän kaukaa repäisty, mutta jotain samaa Olli Lindholmin kuulautta Tannisen äänessä kuului. Setti koostui omista suomenkielisistä biiseistä ja tarttuvia melodioita laulaja-kitaristi Tanninen oli väsännyt. Tulevalta levyltä maistiaiseksi tehty musavideo tuli katsottua ennalta netistä, mutta tämä Aja eteenpäin kuulosti livenä ehkä setin heikoimmalta rallilta.

Ennalta ilmoittamaton kolmas esiintyjä oli Mikael Kosmos, joka tunnetaan paremmin näyttelijä Mikko Neuvosena mm. elokuvassa Miss Farkku-Suomi. Kyseinen leffa perustuu illan pääaktin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin ja tämä yhteys avasi keikan myös Kosmokselle. Mikaelin vedossa oli sama ongelma kuin Kaukollakin, että laulu oli miksattu liian alas ja siitä puurosta ei jaksanut oikein innostua. Kosmoksen kaikkeus jäi heikolle hahmotukselle, mutta ehkä sitten toisella kertaa. Röyhkän suojattina Mikael Kosmos on päässyt kiertämään ja itsevarmuus hänen esiintymisessään kyllä paistoi.  Lyriikoista ei pahemmin saanut selvää, mutta ne sanat mitkä kuulin, olivat vahva merkki näkemyksestä ja kunnianhimosta. Laulujen sävelet kaipaavat vielä persoonallisempaa otetta. Tuskin Kosmoksesta uutta Röyhkää tulee, mutta kaveri on vielä nuori ja vakuuttanut näyttelijänä jo useasti, miksei sitten musiikin sarallakin.

Kuluvan vuoden yhden kovimmista kotimaisista keikoista esitti eittämättä Kauko Röyhkä & Narttu, jonka vedon näin Ruisrockissa. Kuulemma bändin koko kiertue oli vakuuttavaa menoa, mutta itse tuli bongattua tuo hieman typistetty festarikeikka. Aikaisemmin olin bongannut Röyhkän vain taustabändien kuten Combon kanssa, mutta nyt näin ensimmäisen kerran Röyhkän soolona. Kaken settilista oli hittipainotteinen, joka alkoi takuuvarmasti Paha maa -klassikolla. Röyhkä istui ergonomisesti huonossa asennossa, mutta jos selkä kyyryssä kannustaa rokkaamaan hieman, niin siinä on jotain maagista. Kuten jo viittasin aiemmin, miksaus oli mitä sattui. Harvemmin meikäläinen alkaa kailottaa, mutta nyt piti pari kertaa reagoida siihen, että kitara on ohimolla ja laulu nilkoissa. Röyhkä huomasi itsekin asian ja totesi vain tylysti, että teknikot pettivät hänet. No, paikalla ei näkynyt miksauspöytää saatika miksaajaa. Joku sentään asialle vaivihkaa jotain teki, sillä soundi parani siedettäväksi kun mainio Huippumies jatkoi ohjelmistoa.

Röyhkä tempaisi tunnin shown, joka koostui aika hittipainotteisesta materiaalista. Kake ei pahemmin jutustellut, vaikka vanha naapurusto häntä olikin tsiigaamassa. Sen sijaan hyväntuulinen heppu  päästeli biisejä liukuhihnalta: saatiin suosikki Lauralle, kuultin veikeä Minä kävelen, mutta myös Rock’n roll Klisee (1999)albumilla julkaistu Hammerfest, jota en ollut aiemmin kuullut elävänä. Kauko ei ole yksin esiintyessään folk, vaan ehtaa rockia. Tempo on napakka, herkistelyyn ei sorruta edes Talo meren rannalla -biisissä. Siihen päälle Röyhkä pudottelee sanojaan kuin sylkeä, mutta jotenkin vaan tyylikkäästi kuten Riku Mattilan kanssa väännetyssä uuden ajan klassikossa Helvettiin. Ennen encorea Kauko kävi keittiössä kääntymässä, sillä takahuonetta ei näyttänyt olevan ihan ulottuvilla. Hieman liian suoraviivaisen maun jättänyt keikka päättyi Tuon sulle Alfredo Garcian pään ja Puiden alle –biiseihin. Sitten Röyhkä siirtyikin asiakkaiden pöytiin seuramieheksi. Baariin oli keikan aikana tunkeutunut myös MC Old Coyotes-liiveillä varustettua väkeä. Miten sen nyt sanoisi – Kauko Röyhkällä on laaja kannattajakunta, ainakin Lauttasaaressa.