Kauko Röyhkä, Petri Saarela @ Villa Kivi, Helsinki 13.2.2015

Tämä esitys ei täytä normikeikkojen piirteitä, mutta harvinaislaatuisesta vedosta kuitenkin puhutaan, joten pakko jotain kirjoittaa. Villa Kivi, tuo kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen huikean hieno talo Linnunlaulussa Töölönlahden rannalla, sai minutkin paikalle kirjanjulkistamisjuhlien vuoksi. Jari Nissisen Paha mieli on näyttelijänä paremmin tunnetun miehen esikoisromaani, jonka arviota en tässä ala kirjoittaa, koska olen vasta alkumetreillä rikkaalta vaikuttavalta tekstin parissa. Nissinen jakaa Kauko Röyhkän kanssa työhuoneen Helsingissä ja odotettavissa oli myös muusikon saapuminen juhliin, sillä turkulaismuusikko oli Helsingissä muutenkin. Röyhkä heitti soolokeikan teatteri Kapsäkissä samana iltana. Kauko Röyhkä saapui vasta lähempänä kymmentä kitaransa kanssa Villa Kiveen. Mies tuli juhlimaan kirjailijaa, mutta eipä häntä onneksi tarvinnut kauheasti kannustaa soittaa muutama biisi. Yllytyksenä toimi Petri Saarela, joka on tuttu 1987 rockin SM-kisat voittaneesta bändistä Kultakuume. Saarela soitti Röyhkän eteen pari kappaletta akustisella kitaralla, joista toinen oli omaa tuotantoa ja toinen cover Eero Raittisen tuotannosta. Aika pian hänen peräänsä Kauko Röyhkä kaivoi esiin oman sähkökitaransa ja soitti ilman vahvistinta intiimissä salissa pienimuotoisen keikan. Istuin kolmen metrin päässä Kakesta, joten enpä voinut siinä vaiheessa kuvitella koskaan pääseväni lähemmäksi ketään artistia, vaikka toisin kävi. KaukoRöyhkäKauko Röyhkä aloitti väkevällä tulkinnalla uusklassikostaan Helvettiin, joka illan isännälle osui sattumalta tärkeäksi kappaleeksi, koska oli sitä samaisena päivänä kuunnellut vasta ensimmäistä kertaa. Helvetti on tuttu Riku Mattilan kanssa vuonna 2008 tehdyltä erinomaiselta duo-albumilta. Paikalla oli tässä vaiheessa enää parisenkymmentä ihmistä, mutta aplodit lähtivät kuin isommastakin sakista. Sen jälkeen Kauko soitti vielä Paskan kaupungin ja oli lopettamassa osuuttaan. Kaken viesti oli, että nyt juhlitaan kirjailijaa. Sankari Nissinen toivoi vielä ylimääräiseksi kappaleena Nivelet -biisiä, joka merkitsee itsellekin Röyhkän tuotannon parhaimmistoa, mutta hyvästä syystä ja ymmärrettävästi Kauko kieltäytyi pyynnöstä. Nivelet on vahvaan kitarariffiin perustuva Röyhkän alkupään tuotantoon kuuluva biisi, joka olisi vaatinut kitaristi Riku Mattilan läsnäoloa. Sen sijaan itse möläytin – soita Kanerva, ja sen Kauko suostui soittamaan. Kahden biisin jälkeen Kauko soitti siis vielä encoren ja varsinainen keikka oli paketissa.

Kaksi plus yksi biisi muodostaa lyhyimmän keikan mitä olen koskaan nähnKRyt. Tälle voi varmasti hymähtää, että onko raportoinnin arvoista, mutta voin sanoa, että setti oli intiimein keikka ikinä. Ilta jatkui seurustellen itse artistinkin seurassa, mutta Röyhkä viihtyi sen verran hyvin, että tarttui vielä myöhemminkin kitaraan ja veti muutaman biisin. Silloin kuultiin Lauralle – ja Paskan kaupunginkin Kake soitti vielä toisenkin kerran. Se onkin ikivihreä, jota kuuntelisi loputtomasti. Siinä vaiheessa istuinkin aivan Kaken vieressä, joten tarkkailin esitystä kuin olisin tutkinut mikroskoopilla pieniä hiukkasia. Pienestä voi syntyä joskus iso ja harvinainen herkku.

Kauko Röyhkä & The Boots @ House of Rock, Kouvola 6.9.2014

Kauko Röyhkä on aina kulkenut omia polkujaan, tarkkaillut ihmisiä ja yhteiskuntaa ulkopuolisena. Hän on tahtonut pysyä marginaalissa, vaikka biisintekijänä häneltä ei olisi ollut mahdotonta iskeä kansan sydämiin kuten vaikka J. Karjalainen. Kauko ei ole halunnut miellyttää ketään, vaan tehdä tinkimättömästi omia juttujaan – ja ehkä mieluummin ärsyttää yleisöä. Silti hänellä on oma vankkumaton ihailijakuntansa. Eikä Kauko ole koskaan ollut kovinkaan radikaali suunsoittaja, vaan taitava tummasävyisten novellimaisten tarinoiden tulkitsija.

House of Rock

Kauko Röyhkä epäili heti keikan avauspuheessaan olevansa persona non grata Kouvolassa, koska ei ole soittanut kaupungissa aikoihin. Sen sijaan Kouvolan asema on Kaukolle tuttu, sillä mies on autottomana ahkera junamatkailija. Kuinka moni muu eturivin artisti liikkuu julkisilla keikkarundejansa?

Kouvola ei ole koskaan ollut rock’n rollin pääkaupungin maineessa, vaikka sieltä ovat lähtöisin niin kovat kuin Peer Günt, Tuure Kilpeläinen ja Teemu Bergman. Taisi olla itsellänikin vasta toinen kerta Kouvolassa, mutta reissu tuntui mukavalta irtiotolta tuntemattomaan. Kouvola sijaitsee hyvien ajoteiden päässä. Kaupungissa on laadukas teatteri, mistä oli ilo startata kymenlaaksolainen kulttuuri-ilta. Teatteriesityksen jälkeen oli helppo siirtyä kahdensadan metrin matka kaupungin miltei ainoaan vakavasti otettavaan rokkiklubiin. House of Rock on kelpo klubi, jossa on palvelualtis henkilökunta niin ovella kuin baarissa. Hintataso köyhdyttää lompakkoa vain kolmanneksen vähemmän verrattuna pääkaupunkiseudun klubeihin. Kaiken lisäksi House of Rock tekee yhteistyötä Cumulus –hotellin kanssa ja muukalaisille on tarjolla edullinen rokkipaketti, johon sisältyy sekä huone että liput konserttiin. Tietenkin hotelli sijaitsee vain kiven heiton päässä House of Rockista.

Kauko Röyhkä on tullut nähtyä muutamaan kertaan viimeisen parin vuoden aikana. Niin soolosuoritukset kuin kiertue Nartun kanssa ovat jättäneet pettämättömän kuvan miehen nykykunnosta. Siksipä oli mielenkiintoista lähteä katsomaan Röyhkän ja The Bootsien tuoretta yhteistyötä, jonka hedelmä Etelän Peto julkaistiin viime toukokuussa. Albumi sai kriitikoilta hyvän vastaanoton, tuskin levy uusia Kake-faneja sai mutta tyydytti varmasti vanhoja. Levyä on tituleerattu eroottiseksi bluesiksi ja onhan sanoituksissa paljon seksuaalista ärsykettä.

Kake&Boots

Kauko Röyhkä & The Boots

Kauko Röyhkä & The Boots aloitti keikan tasan klo 23 kuten oli ilmoitettu. Väkeä oli kertynyt mukavasti, mutta ei lähelläkään loppuunmyytyä. Siksipä keikkaa pääsi kuuntelemaan mistä mestasta vaan. Parkkeerasin kolmen metrin päähän Röyhkästä. Siitä näki Kaukon joka virneen ja lantion liikkeen riittävän läheltä, mutta aitiopaikka antoi mahdollisuuden seurata myös saappaiden soitantaa. The Boots on pitkän linjan oululaistrio, joka on tuottanut omaa materiaalia 1990-luvulta alkaen, mutta harvakseltaan. Nyt bändi on vahvistunut kitaristilla ja kosketinsoittajalla. Hieman vajaa puolitoista tuntia kestänyt keikka oli juuri oikean mittainen sopivassa suhteessa uuden albumin kamaa ja vanhaa tuotantoa. Bootsien kippari ja kitaristi Jarmo Heikkinen on soittanut aikoinaan hetken Nartussa, joten illan aikana kuultiin kolme kappaletta Heikkisen kitaroimalta Pikku enkeli (1986) –levyltä.

Dimi&Jamppa

Dimitra Salo & Jamppa Heikkinen

Keikka alkoi väkevästi Paha maa -klassikolla. Heti perään kuultiin hienot Kevät ja Talo Meren rannalla. Vasta neljännellä stygellä päästiin uuteen materiaalin, jonka aloittikin elokuvallinen tranvestiittikuvaus Kiinnostava persoona. Seuraavana kuultu Aurinko, kuu ja kaikki muu on albumin tarttuvin ralli, mutta myöskin se johon kyllästyy nopeinten. The Bootsien tavaramerkki on Pete Heikkisen väkevästi käsittelemä kontrabasso. Rumpali Rape Raappana on myös erinomaisen ryhdikäs rumpali. Omilla Boots-keikolla Jarmo Heikkinen hoitaa vokaaliosuudet ja nytkin mies osallistui taustalauluihin. Jamppa on kova kitaristi, joka on ehtinyt soittaa monien artistien kanssa, mutta nyt The Bootsien riveissä soitti myös nuorempi Heikkinen, nimittäin poika Jesse, joka osoittautui lähes isänsä veroiseksi kepittäjäksi. Isä-poika-parivaljakon kitaroiden vuoropuhelua oli varsinkin keikan päätösjameissa ilo seurata. Mielenkiintoinen lisä The Bootsien riveihin oli Dimitra Salo, joka hoiti koskettimet ja taustalaulut. Varsinaisen keikan päättäneessä hyisessä Poika sateessa –biisissä Dimi lauloi viehkeän dueton Kaukon kanssa. Enpä muista kokeneeni aiemmin yhtä vahvaa film noir –elokuvien kaltaista tunnelmaa musiikkiesityksissä.

Kauko soitti varsikenkäorkesterin kanssa kaikkiaan 15 kappaletta. Keikka oli kompakti kaikilta osa-alueiltaan. Ensinnäkin tirehtööri Kauko Röyhkä oli virkeässä vedossa. Irvisteli ja keikkui, mutta into paistoi myös vahvasti Bootseista. Ilo vaikutti olevan artistin ja bändin osalta moelemmin puolinen. Encoressa saatiin kuulla herkullinen versio Uusia tansseja (1981) ja Akti (1995)–albumeilta löytyvästä iskevästä Kanerva –biisistä ja vihoviimeisenä kuultu keikkahitti Paska kaupunki luulisi sopivan Kouvolaan jos mihinkä, varsinkin kun lavan edustalla haisi oksennus. Siitäkin huolimatta täytyy muistaa, että biisi kertoo Oulusta. Kauko Röyhkä ja Bootsit jäivät keikan jälkeen tallustelemaan klubille. Siinä he jutustelivat, jakoivat nimmareita ja myivät uutta albumiaan. Välitön tunnelma sanoisin.

Nämä biisit kuultiin House of Rockissa 6.9.2014

1. Paha maa

2. Kevät

3. Talo meren rannallaEtelän peto

4. Kiinnostava persoona

5. Aurinko, kuu ja kaikki muu

6. Pikku enkeli

7. Alkukantaisuus

8. Kovat pojat

9. Täydellinen nainen

10. Lauralle

11. Tahdon sukeltaa yöhön

12. Etelän peto

13. Poika sateessa

Encore

14. Kanerva

15. Paska kaupunki

Kauko Röyhkä & Narttu @ Sellosali, Espoo 18.9.2013

Sattui työpäivä päättymään kaupungin ytimessä, joten poikkesin viereisessä kivijalassa seisovaan levykauppaan. Kyllä. Niitä on edelleen olemassa. Etsin käsiini vastailmestyneen Kauko Röyhkä & Nartun tuplalivealbumin Pois valoista, vinyylinä tietenkin, sillä cd:t ovat kuulemma out ja niitä jaetaan jo ilmaiseksi pois nurkista. Väliohuomiona se, että ostovalinnasta huolimatta itse en aio luopua laserlevyistäni, joiksi niitä 1980-luvulla kutsuttiin. Onhan ne muoviset kotelot vastenmielisiä, mutta CD säilyy hengissä ja vaikka näivettyisikin, niin tulee vielä joskus takaisin kuten teki C-kasetti. Kuten tiedämme, levybisnes on muuttunut viime vuosina. Musiikin fyysinen olemus on kadonnut mp3-tiedostojen ja internetin myötä, mutta toisaalta vinyylit ovat tehneet sen verran jämäkän comebackin, että käsinkopeloitavat tallenteet eivät katoa koskaan.

Kun hypistelin turkulaisen pienlevy-yhtiö Svart Recordsin julkaisemaa Pois valoista -plattaa käsissäni, silmäni pysähtyivät takakannen alareunassa toljottavaan Nordicbetin logoon. Mitä ihmettä? Onko vedonlyöntifirma lähtenyt tukemaan suomalaista musiikkikulttuuria? Laitoin asiasta kyselyn levy-yhtiöön ja vastaus tuli alta minuutin: Nordicbet on tukenut live-keikkojen äänittämistä ja miksaamista. Maltalainen vedonlyöntifirma, jonka näkyvyys Suomessa Veikkauksen monopolin alla on laillisestikin tehty olemattomaksi, on tehnyt jotain poikkeuksellista tukemalla kulttuuria. Mielenkiintoista on seurata jääkö tämä Nordicbetin yksittäiseksi tapaukseksi, ovatko tehneet tätä muidenkin artistien yhteydessä vai jatkuuko musiikin tukeminen laajamittaisemminkin. Tehdäänhän elokuviakin Veikkauksen rahoilla.

Pois valoista -albumi lähti mukaan keikalle Espoon Lepäävaaraan, missä Sellon ostosmammutin vieressä sijaitsee kymmenen vuotta sitten rakennettu konserttisali. Paikka on ristitty omaperäisesti Sellosaliksi, joka on monikäyttöinen tila kaiken maailman esityksille. Vajaat 400 henkeä vetävä sali edustaa sitä samaa yleiskulttuuritalolinjaa, jota maamme on pullollaan. Sellosali palvelee montaa asiaa kohtalaisesti, muttei mitään eksaktisti. Eihän se koskaan ole mieltäylentävää istua kuuntelemaan lahkeita heiluttavaa rockia penkkiriveille. Jos on konserttisali väärä paikka Nartun kulmikkaalle rockille, niin se myös lamauttaa suomalaisen yleisön. Jengi taputtaa kiltisti biisien välissä, mutta se eläytyminen, mitä Röyhkän edessä olen joskus nähnyt, on kaukana poissa.

Kauko Röyhkä & Narttu

Kauko Röyhkä & Narttu @ Sellosali, Espoo

Normaalissa rokkiklubissa keikka alkaisi aikasintaan iltaysiltä, mutta Sellosalissa startti on tarkasti klo 19.00. Ja kun konserttisalissa ollaan, kuunnellaan esitys tietenkin väliajan kera. Ei ole luontevaa rokkikeikalla mennä jonottamaan konjakkia kuten oopperassa tai teatterissa. Salissa pitäisi saada hytkyä tuoppi händyssä, mutta ei. Miksi sisältö ei voi määrätä muotoa, eikä toisin päin. Ensimmäinen puoliaika meni numeroiduilla paikoilla seiskarivillä, mutta toisen setin istuinkin jo eturivissä, sillä sali ei ollut loppuunmyyty. Vapaita paikkoja oli arviolta reilu sata, vaikka konserttilipuista perittiin maltilliset 25 euroa.

Näin Kauko Röyhkä & Nartun Ruisrockissa kesällä 2012 ja silloin bändin veto oli erittäin mieleenpainuva. Yksi festarin parhaista. Hienoa, että viime vuotinen paluukiertue tallennettiin ja mahtavaa, että bändi päätti vielä tehdä eräänlaisen jäähyväiskiertueen tismalleen samalla kokoonpanolla. Veikkaan, että Kaukon muut projektit hautaavat Nartun joksikin aikaa ellei lopullisesti.

Keikan aloitti takuuvarma Ennen olin kokonaan toinen, joka olisi klubiympäristössä saanut jengin hytkymään. Nyt salin seurakunta istui kuin saarnaa kuulemassa. Kaukon karismaattiset virnistykset ja liioitellut liikkeet tosin saivat pari naista reagoimaan hitusen äänekkäämmin. Talo meren rannalla jatkoi mainoiden klassikoiden sarjaa. Maa on voimaa aloitti juurevamman trilogian, jonka muut palaset olivat Paha maa ja Pois valoista. Tässä vaiheessa orkesteri oli vakuuttanut olevansa viime vuotisen yhteenhitsaantumisen jäljiltä hyvässä jälkihehkussa.

Tommi Vikstenistä, joka on Nartun nuorin vesa, on kasvanut orkesterin johtohahmo. Tommi on osoittanut taitonsa jo monessa muussakin yhteydessä aikaisemmin eikä Espoon ilta väittänyt vastaan. Siksipä laitoin focuksen muihin soittajiin. Etenkin toinen kitaristi Jarmo Heikkinen osoitti olevan tärkeä lenkki kokoonpanossa. Kitaroiden vuoropuhelu Vikstenin ja Heikkisen välillä loksahtaa helpon näköisesti paikalleen, mutta yksinäänkin miehet vakuuttavat. Varsinkin Ruosteinen kuu -biisin psykedelisissä tunnelmissa Jarmo Heikkinen veti tiukan yksilösuorituksen. Myös Tommi Viksten näytti illan yhdessä hienoimmassa stygessä Tuntemattomalle sielunperiä koskettavan soolon.

Bändin kivijalan muodostavat rummut ja basso. Rumpali Heikki Tikka on tiiltä ja basisti Mats Hulden laastia. Tämä saumattomasti yhteen solahtava duo on suomalaista rock-historiaa. Etenkin röllimöykkymäinen Hulden on taittanut matkaa muun muassa suomalaisen progressiivisen rockin jättiiläisen Wigwamin ajoilta lähtien ja tuottajanakin osoittanut olevansa aikamoinen kultasormi.

Kauko Röyhkä & Narttu

Kauko Röyhkä & Narttu @ Sellosali, Espoo

Kauko ja Nartut soittivat myös harvinaisempia biisejä, joita vuoden takaisella kiertueella ei kuultu. Etenkin Pastoraali oli virkeä valinta, mutta eipä taidettu biisiä treenata riittävästi, sillä Kauko  lauloi sanat lattialapuilta lukien. Ei ihme jos ei kaikki riimit pysy päässä, sillä kyhättyjen laulujen määrä on valtava ja tärkeämpää on tarjota jotain uutta hapuilevasti kuin vetää samaa vanhaa virheettömästi.  Ainutkertainen nosto oli myös Pikku taksi, joka on ääriharvoin kuultu helmi albumilta Onnenpäivä (1983). Toki Kaukon laulanta on aina vähän sisäänpäinkääntynyttä, mutta soolojen aikana Kake valloittaa yleisön irrottelemalla jäykän koukeroiset, mutta sympaattiset muuvit mustassa puvussaan.

Keikkapaikan nurinkurisuudesta huolimatta bändi veti mainion keikan. Pekka Ghrön koskettimien takana on suomalaisen rockin työllistetyimpiä sankareita. Mies hoitaa homman ja laulaa taustatkin kohdilleen oli sitten keulilla J. Karjalainen tai Kauko Röyhkä. Keikan lopussa kuultu Mieluummin vanha kuin aikuinen nousi huippuhetkiin varsinkin Vikstenin baritonikitaran vuoksi. Mainostaulujen taakse saattoi bändin jätkät huilaamaan hetkeksi ennen kuin palasivat vetämään encoressa Pikku enkelin ja Paskan kaupungin. Puolentoista tunnin  keikka (ilman väliaikaa) oli ohi, mutta Kauko Röyhkä loppuspiikissään lupasi tulla vielä moikkaamaan faneja ja jakamaan nimikirjoituksia. Meikäläisellä kun oli mukana se tuore live-albumi, päätin pyytää omistuskirjoituksen takakanteen siihen Nordicbetin yläpuolelle: Paskassa kaupungissa Kauko Röyhkä.