Saimaa (Fin), Radiopuhelimet (Fin), Ty Segal & The Muggers (US), PJ Harvey (UK) @ Sideways, Helsinki, 17.6.2016

 

Toista kertaa järjestetty Sideways näyttää vakiinnuttavan paikkansa Helsingin festivaaliskenessä. Sään herra ei tosin ollut tänä vuonna järjestäjien puolella, varsinkin kun ilmatieteellinen ennustus piti kutinsa. Onneksi sateen aiheuttamista muutoksista ilmoitettiin jouhevasti kaikissa mahdollisissa medioissa. Illan pääesiintyjäksi kiinnitetty PJ Harvey esiintyi jo klo 19.00. Aikaistaminen tuotti varmasti monelle pitkän matkan takaa saapuneelle pettymyksen, mutta parempi sekin kuin perua esitys kokonaan. Sateen ja tuulen sotkeminen sähköisiin vintage-instrumentteihin olisi ollut järjestäjän mukaan hengenvaarallista.

Sideways_PJ HarveyEhdin paikalle juuri kun PJ Harvey aloitti Chain of Keys -kappaleella. Brittiläinen Polly Jean Harvey on ollut reilut kaksikymmentä vuotta yksi kiinnostavimpia indieartisteja ja yhtä kauan häntä saatiin odottaa Suomeen. Sideways –festivaalilla on pelilukutaitoa artistien suhteen. Samaan tapaan he täyttivät pitkäaikaisen toiveen viime vuonna buukatessaan The Jesus and Mary Chainin. PJ Harveyn live-esitys teki vaikutuksen. Ensinnäkin yhdeksän hengen orkesteri tarjosi sellaista soitantaa, että voin väittää PJ Harveyn toimivan livenä mielenkiintoisemmin kuin levylautasella. Keikan alkupuoli eteni uuden The Hope Six Demolition Project -albumin tahtiin. Seuraavaksi vuoron sai edellinen Let England Shake (2011), jolta kuultiin kolme kappaletta. PJ Harveyn esitys oli selkeä ja puhtaasti musiikillinen. Artisti ei turhia yleisölle höpöttele, mutta hän täyttää lavan helposti karismallaan ja liikehdinnällään. Multi-instrumentalistina häneltä taittuu saksofonin soitto erinomaisesti. Parasta keikassa oli Harveyn laulun ja yhtyeen taustalaulun muodostama vuoropuhelu. Usean miehen yhteisstemmat suhteessa Harveyn persoonalliseen tulkintaan toimii dynaamisesti. Keikan loppupuolella PJ Harvey soitti jälleen uutta materiaalia, josta ensisingle The Wheel edusti klassikkokamaa. Ohjelmistoon mahtui myös vanhempaa ikivihreää kuten 50ft Queenie, To Bring You My Love ja Down By The Water. Ihan viimeisen stygen jouduin jättämään väliin, kun kiirehdin seuraamaan seuraavan vetoa.

Sideways_Ty SegalTy Segal & The Muggers oli päräyttävä ilmestys. Jonkin verran kalifornialalaisen Ty Segalin hippihuuruista soolomateriaalia ja erityisesti mainiota Manipulator (2014) olen kuunnellut, mutta en olisi uskonut yllättyväni näin paljon hänen keikastaan. Energinen esitys oli virkistävintä pitkään aikaan ja etenkin Candy Sam oli makeaa kuultavaa. Ty Segal esitti alkupuolen setistä ulkotakin huppu päässään kuin kuka tahansa naapurin poika, mutta lopulta hänkään vähät välitti sateesta ja tulkitsi garagerokin riemuvoittoa käsi pystyssä. Toivottavasti saan mahdollisuuden nähdä tämän kokoonpanon uudestaan.

Sideways_RadiopuhelimetSidewaysin muu anti jäi hetken tiirailuksi. Radiopuhelinten hyökkäävä hardcore ei kumarrellut myöskään kurakeliä ja uskollinen eturivin yleisö riehui sadeviitoissaan. Radiopuhelimet hukkui pienen lavan syvyyksiin, mutta laulaja J.A. Mäki teutaroi lavan edessä sadetta uhmaten. Aikataulujärjestelyjen vuoksi Saimaa nousi päälavan viimeiseksi esiintyjäksi. Mahtipontinen megaorkesteri oli tässä suhteessa voittaja periessään PJ Harveyn paikan. Suuri orkesteri, iso lava ja vielä mittavammat progressiiviset tulkinnat oli iltahämärässä juhlaa, vaikka loppuun kuluneista klassikoista ei ideatasolla innostuisikaan. Saimaa saa kuitenkin käsittelyssään sellaiset biisit kuin Levoton Tuhkimo, Joutsenlaulu ja Lentävä kalakukko lentämään uudessa kiinnostavassa tuulessa. Parasta antia bändiltä edusti kuitenkin tuoreen albumin nimikappale Matka mielen ytimeen ja ylväs versio Juice Leskinen & Coitus Intin Per Vers Runoilijasta.

Sideways_SaimaaTällä kertaa festivaalin anti jäi neljän esiintyjän varaan ja yhteen päivään. Mitään kulinaristista tai taiteellista kokemusta rikkaammaksi en tällä kertaa tullut. Sidewaysin lavojen sijoittelussa oli pientä muutosta edellisvuoteen. Jonot tarjoilupisteisiin venyivät pitkiksi, mutta hyvässä seurassa viskinaukkua värjötteli mielikseen.Viime vuoden kusitulvaa ei ollut tai sitä ei sateen seasta havainnut ja bajamajojen sijoittelu oli nyt myös järkevämpää. Vessaruuhkaa ei miesnäkökulmasta ollut, mutta naiset saivat jonottaa kuten aina – paitsi jos oli paikalla artistin tittelillä.Sideways_PJ Harvey_WC

Sideways on oivallinen vaihtoehto musiikkifestivaalien joukossa. Se on edelleen Flow’n pikkuveli ja toivottavasti pysyykin sellaisena. Artistitarjonta on suunnattu enemmän tiedostavan musiikin ystäville, mutta onneksi se on monipuolista. Sideways ei nuoleskele yleisöä helpoilla ratkaisuilla kuten moni muu musiikkijuhla. On nimittäin harvassa festarit, joissa ei olisi esiintymässä JVG tai Cheek.

 

 

 

 

Mikko Alatalo & Alatalo Brothers Band @ Finlandia-talo, Helsinki 5.11.2015

Alkaa olla klisee, että Mikko Alatalo on aliarvostettu artisti. Hän on yksi 1970-luvulla aloittaneista suomenkielisen pop-musiikin ohittamattomista pioneereista. Varhaistuotantonsa puolesta Alatalo on Juice Leskisen pikkuveli, Hectorin serkku ja Dave Lindholmin pikkuserkku. Sitä puolta hänessä jotkut osaavat arvostaa, mutta useampi on hänen ansionsa unohtanut tai eivät ole tietoisia Alatalon alkutaipaleen onnistumisista. Katu-uskottavien rokkareiden näkökulmasta taisi olla virhe, että Alatalon pitkäaikainen biisintekijäpartneri Harri Rinne kehotti heitä tekemään Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen Väliaikainen –kaltaisia klassikkokappaleita. Siitä alkoi kuplettien voittokulku, tie Syksyn sävelten voittajaksi ja massojen suosikiksi. Eikä sovinnaiseksi TV-ruutukasvoksi ryhtyminen sopinut sen paremmin pirtaan, kun rokkikansa heittäytyi punkin virtaan.Mikko Alatalo Poster

Mikko Alatalo päätti kulkea omaa aikuista polkuansa ja siitä syntyi siirtomaa-Suomesta kertova arvostettu albumitrilogia. Yhteiskunnallisen pohdinnan ja kuplettien lomassa seurasi iskelmää ja lastenlauluja. Känkkäränkkä lienee Maammelaulun jälkeen tunnetuin kappale Suomen maalla. Eikä mainosrallien korvamato numero yksi – Puuhamaa – jää siitä kauaksi. Siihen kun lisää vielä hymyilevän porvarillisen imagon, niin helpompi on Alatalon suuntaan ilkkua kuin kumartaa.

Mikko Alatalo juhlistaa pitkää taivaltaan siitä kun Maalaispoika oon nousi listoille. Ura oli alkanut aikaisemmin Coitus Intin kanssa, mutta omillaan Alatalo on ollut jo ansiokkaat 40 vuotta. Sinä aikana hän on saanut aikaan yli 600 laulua, joista suurin osa on syntynyt Harri Rinteen kanssa. Eli melkoinen puuhamies. Siihen kun lykkää vielä kiertueet, TV-ohjelmat ja 2000-luvulla alkaneen poliittisen vaikuttamisen, niin eiköhän ole aika hieman juhlistaakin uraansa.

Harmi vaan, että Finlandia-talo ei myynyt täyteen ja paikalle odotettu politiikan kerma pääministeri Sipilää myöten joutuivat jättämään paikkansa tyhjäksi, koska samaan aikaan hallituksella oli sote-neuvotteluista meneillään oma känkkäränkkänsä. Kansanedustajakollegoita kuitenkin salista löytyi. Sen sijaan muualla Suomessa konserttikiertue on vetänyt hyvin väkeä, mutta Mikko Alatalo onkin koko kansan tunteiden tulkki.

Mikko AlataloAlatalo oli kerännyt ympärilleen iskukykyisen kokoonpanon. Pitkäaikaisten muusikkokumppaneiden Masi Luoman ja Jammi Humalamäen lisäksi Alatalo Brothers Bandissa soittivat kuinkas ollakaan Mikon pojat kitaristi Kalle ja basisti Aaro Alatalo. Rumpujen takana vaikutti Oinari Vainionpää. Mikko Alatalon ääni on 64-vuotiaaksi vetreässä kunnossa, mutta silti hänelle teki hyvää antaa ajoittain vuoro orkesterin eteen astuneille vieraille. Rokkilaulajan ja Känkkäränkän kävi laulamassa Mikon pirteä pojantytär Ronja Alatalo, jolla on esiintyjänä valoisa tulevaisuus. Janna kävi tulkitsemassa Maarit Hurmerinnan hitiksi tekemän Hymypojan, jonka klassiset sanat ovat Mikko Alatalon kynästä. Janna lauloi myös pettämättömästi Mikon hienoimman kappaleen Syli. Jannan esittämä oma biisi Tytöt lähtee tanssimaan tuntui oudolta istutukselta, mutta löytyi sillekin lunastus, kun Mikko hoiti toisella puoliajalla Tytöt tahtoo pitää hauskaa –hittinsä. Vieraskatraan ykköseksi nousi Olavi Uusivirta, joka esitti itsekin levyttämänsä version herkästä Hän hymyilee kuin lapsi –ikivihreästä. Se oli komea lämmitys koko illan järisyttävimmälle tulkinnalle kappaleesta Hengitä sisko. Lisäksi lauteilla käväisi väkkärä kitaristipersoona Anton Äikäs, joka vetäisi vauhdikkaasti Sielun miljonäärin. Tuhtien poikien räppikvartetti Mansesteri ylipitkällä kotiseudun nostatusbiisillään Tampere II tuntui ensiksi kömpelöltä aluelobbaukselta, mutta toisaalta Mikko Alatalo näytti jälleen pelkäämättömän heittäytyjän asenteen.Olavi Uusivirta

Vieraat saivat paljon aikaa, mutta ei jäänyt epäselväksi kuka on illan kingi. Mikko Alatalo on viihdetaiteilija, joka osaa välipuheillaan hauskuuttaa yleisöä, mutta myös korostaa omaa arvoaan. Anekdootteja riittää ja etenkin Juice-viittaukset huvittivat yleisöä. Vuosien kypsyttämä varma olemus on parhaimmillaan kantreissa ja balladeissa. Keikka alkoikin vakuuttavasti Yhdentoista virran maalla, joka riisutun orkesterin kanssa nousi yhdeksi kohokohdaksi. Hasardihommia taipui uskollisesti. Coitus Intin Per Vers runoilija ja Juice Leskisen kanssa väsätty Klovni heittää veivin täyttivät odotukset. Jouluisen lattea Hyasinttien aika löysi kauniilla sanomallaan ystävänsä, mutta itse olisin sen jättänyt sen ohjelmistosta pois. Kuudestasadasta kappaleesta on haastavaa valita esitettävät kappaleet ja niinpä Alatalo orkestereineen esitti fiksusti suosituimmat balladit ja kupletit erillisinä potpureina.

Konsertti kesti ilman väliaikaa 2h 20minuuttia, joten Alatalon monipuolisesta repertuaarista mahtui iltaan rutkasti biisejä, niin niitä ikivihreitä kuin nolompia kuplettejakin. Alatalolle pitää nostaa erityisesti hattua, että hänellä on itseironiaa ja hän seisoo suoraselkäisesti kaiken tekemänsä takana. Konsertti huipentui hittitrilogiaan Ihmisen ikävä toisen luo, Maalaispoika oon ja Viivy vielä hetki, mutta niiden päälle kuultiin vielä yksi illan odotetuimmista kappaleista. Nimittäin lavalle astui Alatalon kolmas poika Eero Alatalo, joka on knallihatussaan kuin ilmetty nuori Juice. Hän liidasi Anna mulle lovee –klassikon muiden vieraiden tukemana.Mikko Alatalo & vieraat

Mikko Alatalo tarjosi urastaan komean kattauksen ja ainoa mitä jäi kaipaamaan, on Tabula Rasa. Täydelliseen iltaan olisi kuulunut tietenkin Heikki Silvennoinen, jonka proge-biiseihin Mikko Alatalo teki 1970-luvulla asiaankuuluvan huuruisia tekstejä. Yhteenvetona voi sanoa, että 40-vuotta Maalaispojasta –juhlakiertue todisti Alatalon merkityksen keskeisenä artistina suomalaisessa musiikkimaisemassa ja sen kaikkein monipuolisimpana ja häpeämättömimpänä varsinkin mitä tulee hänen levynkansitaiteeseensa. Siitä Alatalo on saanut maksaa sen, ettei tule elinaikanaan saamaan sitä arvostusta mikä hänelle kuuluisi. Hän on joviaali ilmiö.