Alice in Chains (US) @ Kaisaniemi, Helsinki 16.6.2019

Grunge vyörysi päällemme siihen aikaan, kun olin otollisessa iässä altistua sen vietäväksi, mutta jostain syystä se ei koskaan täysin uponnut allekirjoittaneeseen. Seattlesta Sub Popin kautta ponnahtanut aalto oli voimakas ja ruutupaidoilta ei voinut täysin välttyä. Samoihin aikoihin olin enemmän innostunut americanasta ja brittipopista, vaikka samaa sukupolvea olenkin. Toki arvostan, että yhdestä koleasta merenrantakaupungista tuli niin monta kovaa bändiä. Nirvanan klassisen punkahtavat voimakappaleet säväyttivät, mutta eniten innostuin Pearl Jamin hardrockista ja jonkin verran myös Soundgardenista. Kaikista vähiten metallisimmasta Alice in Chains -yhtyeestä, jonka repertuaarista puhutteli vain muutama kappale kuten Would?

Nirvanaa ei ole enää. Pearl Jam ja Soundgarden on nähty. Nyt oli mahdollisuus bongata myös Alice in Chains syntymäpäivälahjaksi saadun lipun myötä Kaisaniemessä. Tuskaa oli lähteminen, koska sisäänajo ei tuottanut suuremmin intoa. Rockin historian perusoppitunteja ei saa kuitenkaan jättää väliin. Uusi albumi sisältää pari mojovaa kappaletta ja pitkään keulilla laulanut William DuVall antoi toivoa, että laulaja ei ainakaan häviä äänessä yliannostukseen kuolleelle alkuperäiselle tulkitsijalle Layne Staleylle. Lopulta sain raahattua itseni Kaisaniemen hiekkakentälle, jolloin keikkaa oli jo hyvän matkaa takana.

Odotukset eivät olleet korkealla eikä ne nousseet keikan mittaan. Jerry Cantrellin johtama kokoonpano soitti tasapaksusti ja ponnettomasti. Alkuperäisrumpali Sean Kinney on oletettavasti takonut dynaamisemminkin sen reilu 30 vuotta mitä yhtye on ollut pinnalla (parin vuoden tauko poislukien). William DuVall omaa tosiaan kilpailukykyisen äänen ja näyttää karismaattiselta, mutta hänen valovoimansa ei riitä klubia isommalle lavalle. Cantrell murjoo leipiintyneen oloisena särösoundeja rumasta kitarastaan, kun basisti Mike Inez pitkässä tukassaan näyttää hommasta ainoana ammattimaisesti innostuneelta.

Yhtye soitti uransa ajalta kattavasti kappaleita, mutta esikoinen Facelift klassisin albumi Dirt saivat eniten huomiota. Viime vuonna ilmestyneeltä Rainier Fog -albumilta kuultiin valikoima kappaleita, joista nimikappale ja Never Fade omaa kestävien kappaleiden piirteitä. Tuhatpäisessä yleisössä näytti olevan pitkän linjan faneja, mutta en ymmärrä vieläkään Alice in Chainsin mainetta. Tajuan Grungen suosion ja tämän osana sitä, mutta ei kaikkea ole tarkoitettukaan hiffattavaksi. Toki heti keikan jälkeen teki mieli katsoa Singles, josta kehkeytyi aikanaan maiharikenkäisten ruutupaitojen x-sukupolvielokuva.

Future Islands (US) @ The Circus, Helsinki 29.10.2017

IMG_0084.JPGOlisiko Future Islands tusinabändi ilman imiömäistä laulajaansa Samuel T. Herringiä? Future Islands on reilun kymmenvuotisen uransa aikana julkaissut viisi albumia. Suuri läpimurto tapahtui vasta neljännellä osuvasti nimetyllä Singles -albumilla tai varsinaisesti sitä puffanneella esityksellä The Late Show with David Letterman -ohjelmassa keväällä 2014. Siellä soitettu Seasons (Waiting On You) nosti hyökyaallon lailla yhtyeen uuden musiikin ystävien huulille. Biisi on kova, mutta Herringin primitiivinen tulkinta teki ilmestyskirjanomaisen vaikutuksen.

Seasons (Waiting On You) valittiin monessa arvostetussa mediassa vuoden biisiksi. The Circuksen illassa Herring oletti spiikissään yleisön odottaneensa kappaletta eniten. Näin varmasti olikin, mutta suuri hitti ei erottunut erityisesti muusta materiaalista. Sen selittää yhtyeen repertuaari, joka sisältää runsaasti tasavahvoja lauluja. Illan anti koostui pääosin uuden The Far Fields -albumin kappaleista, sekä luonnollisesti Singles -hittialbumista, mutta yllättävän suurta osaa näytteli kakkosalbumi In Evening Air (2010), jolta kuultiin peräti viisi laulua. Yli 20 biisin settilista kahlasi tyylikkäästi koko uran ja tarjosi muutamia yllättäviä paloja.

IMG_3086.jpgFuture Islands on käynyt Suomessa pari kertaa festivaalikeikoilla, mutta nyt yhtye esiintyi ensi kertaa klubiympäristössä. Valitettavasti The Circus on monella tapaa vaatimattomin klubi Helsingin skenessä. Sen kapasiteetti (1500 henkeä) ja palvelut eivät oikein kohtaa. Yksi mies tarkistamassa lippuja on törkeä alimitoitus, varsinkin kun vieressä päivystää VIP-vieraita varten henkilö toimettomana. Narikka ei vedä. Baareja ja saniteettitiloja on riittävästi, mutta niihin ei tee mieli mennä, kun liikkuminen täydessä salissa on hankalaa. Akustiikka ei ole myöskään ihanteellinen. Miksauspöydän vasemmalta puolella kuunneltuna laulu osoittautui paikoin puuroksi ja välispiikeistä ei tahtonut saada selvää. On paikassa hyvääkin. Tämän kokoinen klubi on Helsingissä tarpeen ja sijainti ytimessä on loistava. Erityismaininnan saa kattoon rigattu spiraalin muotoinen trussi, joka vie katseen lähes yhtä usein ylös kuin lavalle.

IMG_0082Future Islands on trio vahvistettuna keikkarumpali Michael Lowrylla. Yhtyeen kosketinsoittaja William Cashion ja basisti J. Gerrit Welmers ovat bändin musiikillinen dynamo. Sam Herring vastaa sanoituksista. Bändistä tekee erityisen paradoksi sen lavaesiintymisessä. Kun muu yhtye esiintyy eleettömästi, Herring pistää menemään, välillä rajaa hipoen antaen itsestään jopa liikaa. Samaa ristiriitaa on kappaleissa. Nopeatempoisen ja melodisen biitin vastakohtana laulun sanat lähtevät melankoliasta. En usko, että Herring irrotettuna tästä kokonaisuudesta toimisi samalla tavalla. Vastakohdat täydentävät toisiaan.

Future Islands on synthpop -yhtyeeksi poikkeuksellinen, sillä se ei satsaa lavan visuaalisuuteen, kuten lajityypin yhtyeillä on tapana. Heidän ei tarvitse, sillä lavalla Sam Herring panee itsensä likoon totaalisesti kuin hurmoksellinen saarnaaja. Ulkoisesti perusinsinööristä miehen erottaa kauluspaidan käärityt hihat. Litimäräksi hikoillun paidan alla on samassa paketissa maanista tulkintaa, jota on vaikea verrata kehenkään. Ehkä Ian Curtisin epilepsiatanssi on sitä lähinnä tai Wilco Johnsonin lavasingahtelu. Herring hakkaa nyrkillä rintaansa, örisee örkkimäisesti ja on ratkoa housunsa tanssiessaan ripaskaa kuin Rasputin. Viimeisenä tekonaan hän repii sydämen irti kuin olisi itse uhrilammas.

IMG_3072.jpgSettilista:

Beauty of the Road

Ran

A Dream of You and Me

Time on Her Side

Walking Through That Door

North Star

Balance

Before the Bridge

Long Flight

Cave

Light House

Through the Roses

Ancient Water

Inch of Dust

Seasons (Waiting On You)

Tin Man

Spirit

 

Encore

 

Doves

Vireo’s Eye

Fall From Grace

Little Dreamer

IMG_0072.JPG