Juice Originals feat. Riku Nieminen @ Akun tehdas, Live Stream TV, 20.5.2020

Sain seurata alkuperäisten Juice Leskisen taustalla soittaneiden legendaaristen muusikkojen uutta esiinmarssia Juice -elokuvan myötä joulukuussa 2018 sekä Kuopiossa että Tampereella. Keikkojen piti juhlistaa elokuvan ensi-iltaa, mutta kuinkas sitten kävikään. Yhtyeestä kasvoi parinkin kiertueen veroinen kestävä kombinaatio, jonka kevään konserttisalikiertue keskeytyi niin kuin monen muunkin esiintyvän artistin taival tänä mustan auringon keväänä.

Olen seurannut jonkin verran livestream -keikkoja, kun muutakaan tarjontaa ei ole ollut. Parista mainiosta keikasta olen raportoinutkin, mutta varsin moni on ollut väkinäistä akustisen kitaran kauhomista ties missä teknisesti heikoissa olosuhteissa. Muutamia poikkeuksia on ollut kuten Knipin huolellisesti rakennettu MusaCorner, mutta se onkin ollut enemmän nauhoitettu yksi-biisi-kerrallaan-lähetys.

Vaikka olen Juice Originalsista kirjoittanut aiemminkin, niin tuli tarve sanoa, että ensimmäistä kertaa näin livestream-keikan, joka oli lähes yhtä eheä kuin bändin varsinaiset elävän yleisön edessä esitetyt keikat. Yhtyeen johtohahmo Anssi Tikanmäki tunnetaan perfektionistina, mutta kyllä sitä kelpaa kuunnella keikkaa vaikka ilman kuulokkeita kännykästä, kun soundit ovat kohdillaan.

Ihan keikan starttiin en ehtinyt, mutta oli helppo liittyä tunnelmaan hieman myöhässä. Keikka rakentui tutuista Juicen ikivihreistä lauluista, mutta läsnä olivat myös tunnusomaiset Anssi Tikanmäen välispiikit. Anssilla riittää tarinaa ja puujalkavitsejä, mutta hän tarvitsee vastapuolen, jonka kanssa rupatella. Aikaisemmin Puntti Valtosen kanssa läpät nousivat parhaimmillaan absurdiksi ilotteluksi, joille ei aina tahtonut löytyä loppupistettä. Muistan ensimmäisillä keikoilla Rikun haasteet saada kiinni konkareiden kujeilusta. Tällä kertaa Nieminen nappsi Valtosen roolin ja pystyi tasapäiseen jubailuun Tikanmäen kanssa ilman vaivaannuttavia hetkiä.

Livestream-keikalta puuttuu luonnollisesti yleisö, mutta bändi oli varautunut siihen, että yleisö on paikalla äänitehosteiden avulla. Välispiikkejä rikastutettiin valmiiksi nauhoitetuilla aplodeilla, jotka välillä kirmasivat stadionluokkaan saakka. Ensiksi trikki tuntui kömpelöltä, mutta pitemmän päälle äänitehosteista tuli sopivan koominen elementti, joka vahvisti ainakin heikompia vitsejä.

Jos on keikkarutiini opettanut näyttelijä Riku Niemisen olemaan tärkeä osa konkariyhtyettä, niin puolentoista vuoden breikin aikana hän on kehittynyt myös tulkitsijana erinomaiseksi. Jos oli alkuun jännitystä, niin nyt Riku on laulajana itse varmuus ja vetää Juicen biisit kuin ominaan. Riku laulaa paremmin kuin koskaan ja laadukkammin kuin Juice, mutta karismaltaan alkuperäinen Leskinen on tietenkin lyömätön. Juice Originalsin tasokas soitto pitää huolen, että biisit pelaavat Slamin ja Grand Slamin tutuilla pallokentillä.

Setti koostui klassisista biiseistä, joita on kuultu aiemmilla keikoilla. Kaksoiselämää, Rakkauden ammattilainen, Norjalainen villapaita, Syksyn sävel, Viidestoista yö ja Musta aurinko nousee. Niillä oli hyvä markkinoida syksylle siirtynyttä kiertuetta. Kitaristi Jari Yliaho lauloi virkistävästi Outoon valoon -kappaleen, jonka aikana rumpujen taakse kapusi Riku Nieminen ja todisti olevan myös verraton rumpali.

Hienoa, että Tikanmäki on saanut veteraanit messiin. Jo Coitus Intissä soittanut Juuso Nordlund oli ilo nähdä lähikuvissa, sillä taustalla viihtyvää basistia harvemmin näkee etualalla. Eero ”Safka” Pekkonen on myös yhä iskussa, vaikka hänkin esiintyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1975 Juicen taustalla. Jari Yliaho on skeban takana yhtä tikissä kuin hän oli aikanaan Slamissa tai oman Siberia -bändinsä keulilla. Ila Louranta jäi leffakiertueen aikana taustalaulajan asemaan, mutta nyt hän oli mukana isommassa roolissa. Ilman Ilan taustalaulua Musta aurinko nousee ei kuulostaisi siltä kun sen pitää. Anssi Tikanmäki on musiikkifakiiri ja hänen jälkikasvustaan on kasvanut luonteva osa grandslamilaisuutta tuoden lisää myös laatua soittoon. Akun tehtaan monikameratekniikalla taltioitu keikka saa pisteet myös siitä, että se oli valoja ja miksausta myöten ammattimaisesti toteutettu.

Teppo Airaksisen ohjaaman Juice-leffan hehku on jo laantunut, ja jos Riku Nieminen ja Juice Originals jatkaa vielä pitkään, voi ajatella homman menevän laskelmoiduksi, mutta minkäs teet jos Juice Leskisen musiikki elää ja sitä halutaan kuulla muutenkin kuin levylautaselta tai radiosta. Ikävä oikeita keikkalavoja kohtaan on kasvanut suureksi, mutta tällaiset laadukkaasti toteutetut setit lievittävät kaipausta.

Egotrippi @ Tavastia, Helsinki 17.4.2015

Egotrippi on yksi eniten näkemistäni bändeistä elävänä koskaan. Edellisestä hieman väsähtäneestä vedosta on tasan neljä vuotta, mutta aikaisemmin bändi on osunut usein eteeni. Eikä syyttä, sillä Egotrippi on saanut aikaan monta laadukasta albumia ja liveaktinakaan se ei ole pettänyt. Bändin jäsenistä en tunne henkilökohtaisesti ketään, mutta siitä huolimatta heistä on tullut vähän kuin oman sukupolveni sukulaisia; heitä tapaa useammin kuin oikeita serkkuja. Tavastialla olikin jälleennäkemisen tuntua, kun keikka oli koonnut yleisöön myös samoja naamoja, jotka ovat jääneet mieleen jo reilu kymmenen vuotta sitten.

EgotrippiEgotrippi julkaisi kuukausi sitten ensimmäisen uutta materiaalia sisältävän albumin seitsemään vuoteen. Parin vuoden takainen cover-levy Pilvien alla, mään päällä (2013) koostui omista muille tehdyistä biiseistä. Levy antoi varoittavan merkin bändin luovuuden tyrehtymisestä ja touhuun kyllästymisestä. Mikki Kausteen soolourakin jäi kuin telkkä pönttöönsä. Sitten pieni miehistön muutos sihautti Egotripistä uudet kipakat löylyt ja bändi oli kuin renessanssin kokenut. Risto Niinikoski kiinnitettiin rumpalisksi ja biisejä alkoi syntyä. Tuore albumi nimettiinkin osuvasti Vuosi nolla. Mikä parasta albumi tavoitti bändin klassikkoalbumien Matkustajan (2003) ja Vielä koittaa uusi aika (2006) tason. Yhdentoista biisin kattaus tarjoaa tasalaatuista pop-musiikkia alusta loppuun. Siksi onkin helppo ymmärtää, että bändi soitti läpi Tavastialla koko albumin.

Olen nähnyt Egotripin useasti, mutta nyt ensimmäistä kertaa lauteilla oli mukana puhaltimet. Uuden albumin eka single Uusi aamu ratsastaa pitkälti torvien varassa ja muissakin biiseissä ovat Juho Viljasen, Janne Toivosen ja Antti Hynnisen panostuksella iso merkitys bändin uudessa ilmeessä. Tavastian lavalla kahdeksan henkinen orkesteri teki keikasta konsertin. Mittava oli settilistakin. Jos kuultiin uudet biisit kokonaan, niin ei jäänyt puuttumaan vanhoja hittejäkään. Reilut 20 kappaletta vei tunnin ja kolme varttia perjantai-illasta. Keikka alkoi poikkeuksellisesti jo klo 21 ja Egotrippiä lämmitellyt Matti Johannes Koivu aloitti tuntia aikaisemmin. Koivun esityksen jätin tällä kertaa väliin, sillä hänen levynjulkaisukeikka on vielä hyvässä muistissa https://keikkakeppi.com/2015/03/07/matti-johannes-koivu-louhisali-kulttuurikeskus-espoo-6-3-2015/. Varhaiseen aikatauluun oli syynsä, sillä Tavastialle myytiin vielä yömyöhäinen keikka. Nimittäin Paperi T juhlisti uutta albumiaan puolen yön aikaan. Tehokasta toimintaa, sillä siihen aikaan keski-ikäistyneet egotrippaajat lähtevät jo mielellään kotiluoliinsa.

Egotrippi @ TavastiaKeikan parasta antia olivat tuoreet biisit. Nostalgia ja vanhat iskusävelet olivat varmasti houkutellut osan yleisöstä paikalle, mutta itselleni Egotrippi näyttäytyi elinvoimaisena, jonka vanhat kappaleet tuntuivat pakollisilta numeroilta. Uudistunut bändi toimi moitteettomasti. Skelen kitarointi ei petä ja basson varressa Egotripin mittapuulla Anssi Maasalo on konkari, jonka kanssa rumpali Risto soitti hyvin yhteen. Uudesta materiaalista voisi nostaa melkein minkä biisin esiin, mutta yllättäen Mikki Kauste on säveltänyt albumin komeimmat kappaleet. Hienosti Tavastialla toiminut nimibiisi Vuosi Nolla nousee bändin suurien anthemien joukkoon kuten myös kappale Ovet, joka sulki encoren tyylikkäästi ennen turhaan ylimääräisenä soitettua Gloriaa. Knipi, joka yleensä on se hittinikkari, on kuitenkin tehnyt albumin raidoista yli 70%. Nytkin hänen biisinsä olivat eteerisen tarttuvia kuten Pikkuinen ja Kuka vain käy. Tällä kertaa Knipin mestariteos on jonkin verran Eppu Normaalin tuotantoa muistuttava, mutta silti aidon knipiläinen Hehkulamppu. Biisi käynnisti upeasti keikan loppusuoran rokettirollin, jossa kuultiin myös yllättäviä vanhoja stygejä kuten Alter Ego albumilta (1998) tutut Vieterit ja Flipperikuningas. Näissä biiseissä seestynyt Egotrippi näytti, että kauluspaitojen alta pilkottaa tarvittaessa riuskaotteisempikin meininki.