Juice Originals feat. Riku Nieminen @ Akun tehdas, Live Stream TV, 20.5.2020

Sain seurata alkuperäisten Juice Leskisen taustalla soittaneiden legendaaristen muusikkojen uutta esiinmarssia Juice -elokuvan myötä joulukuussa 2018 sekä Kuopiossa että Tampereella. Keikkojen piti juhlistaa elokuvan ensi-iltaa, mutta kuinkas sitten kävikään. Yhtyeestä kasvoi parinkin kiertueen veroinen kestävä kombinaatio, jonka kevään konserttisalikiertue keskeytyi niin kuin monen muunkin esiintyvän artistin taival tänä mustan auringon keväänä.

Olen seurannut jonkin verran livestream -keikkoja, kun muutakaan tarjontaa ei ole ollut. Parista mainiosta keikasta olen raportoinutkin, mutta varsin moni on ollut väkinäistä akustisen kitaran kauhomista ties missä teknisesti heikoissa olosuhteissa. Muutamia poikkeuksia on ollut kuten Knipin huolellisesti rakennettu MusaCorner, mutta se onkin ollut enemmän nauhoitettu yksi-biisi-kerrallaan-lähetys.

Vaikka olen Juice Originalsista kirjoittanut aiemminkin, niin tuli tarve sanoa, että ensimmäistä kertaa näin livestream-keikan, joka oli lähes yhtä eheä kuin bändin varsinaiset elävän yleisön edessä esitetyt keikat. Yhtyeen johtohahmo Anssi Tikanmäki tunnetaan perfektionistina, mutta kyllä sitä kelpaa kuunnella keikkaa vaikka ilman kuulokkeita kännykästä, kun soundit ovat kohdillaan.

Ihan keikan starttiin en ehtinyt, mutta oli helppo liittyä tunnelmaan hieman myöhässä. Keikka rakentui tutuista Juicen ikivihreistä lauluista, mutta läsnä olivat myös tunnusomaiset Anssi Tikanmäen välispiikit. Anssilla riittää tarinaa ja puujalkavitsejä, mutta hän tarvitsee vastapuolen, jonka kanssa rupatella. Aikaisemmin Puntti Valtosen kanssa läpät nousivat parhaimmillaan absurdiksi ilotteluksi, joille ei aina tahtonut löytyä loppupistettä. Muistan ensimmäisillä keikoilla Rikun haasteet saada kiinni konkareiden kujeilusta. Tällä kertaa Nieminen nappsi Valtosen roolin ja pystyi tasapäiseen jubailuun Tikanmäen kanssa ilman vaivaannuttavia hetkiä.

Livestream-keikalta puuttuu luonnollisesti yleisö, mutta bändi oli varautunut siihen, että yleisö on paikalla äänitehosteiden avulla. Välispiikkejä rikastutettiin valmiiksi nauhoitetuilla aplodeilla, jotka välillä kirmasivat stadionluokkaan saakka. Ensiksi trikki tuntui kömpelöltä, mutta pitemmän päälle äänitehosteista tuli sopivan koominen elementti, joka vahvisti ainakin heikompia vitsejä.

Jos on keikkarutiini opettanut näyttelijä Riku Niemisen olemaan tärkeä osa konkariyhtyettä, niin puolentoista vuoden breikin aikana hän on kehittynyt myös tulkitsijana erinomaiseksi. Jos oli alkuun jännitystä, niin nyt Riku on laulajana itse varmuus ja vetää Juicen biisit kuin ominaan. Riku laulaa paremmin kuin koskaan ja laadukkammin kuin Juice, mutta karismaltaan alkuperäinen Leskinen on tietenkin lyömätön. Juice Originalsin tasokas soitto pitää huolen, että biisit pelaavat Slamin ja Grand Slamin tutuilla pallokentillä.

Setti koostui klassisista biiseistä, joita on kuultu aiemmilla keikoilla. Kaksoiselämää, Rakkauden ammattilainen, Norjalainen villapaita, Syksyn sävel, Viidestoista yö ja Musta aurinko nousee. Niillä oli hyvä markkinoida syksylle siirtynyttä kiertuetta. Kitaristi Jari Yliaho lauloi virkistävästi Outoon valoon -kappaleen, jonka aikana rumpujen taakse kapusi Riku Nieminen ja todisti olevan myös verraton rumpali.

Hienoa, että Tikanmäki on saanut veteraanit messiin. Jo Coitus Intissä soittanut Juuso Nordlund oli ilo nähdä lähikuvissa, sillä taustalla viihtyvää basistia harvemmin näkee etualalla. Eero ”Safka” Pekkonen on myös yhä iskussa, vaikka hänkin esiintyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1975 Juicen taustalla. Jari Yliaho on skeban takana yhtä tikissä kuin hän oli aikanaan Slamissa tai oman Siberia -bändinsä keulilla. Ila Louranta jäi leffakiertueen aikana taustalaulajan asemaan, mutta nyt hän oli mukana isommassa roolissa. Ilman Ilan taustalaulua Musta aurinko nousee ei kuulostaisi siltä kun sen pitää. Anssi Tikanmäki on musiikkifakiiri ja hänen jälkikasvustaan on kasvanut luonteva osa grandslamilaisuutta tuoden lisää myös laatua soittoon. Akun tehtaan monikameratekniikalla taltioitu keikka saa pisteet myös siitä, että se oli valoja ja miksausta myöten ammattimaisesti toteutettu.

Teppo Airaksisen ohjaaman Juice-leffan hehku on jo laantunut, ja jos Riku Nieminen ja Juice Originals jatkaa vielä pitkään, voi ajatella homman menevän laskelmoiduksi, mutta minkäs teet jos Juice Leskisen musiikki elää ja sitä halutaan kuulla muutenkin kuin levylautaselta tai radiosta. Ikävä oikeita keikkalavoja kohtaan on kasvanut suureksi, mutta tällaiset laadukkaasti toteutetut setit lievittävät kaipausta.

The Lovematches @ Kotisohva (FB-LIVE), 25.3.2020

Muusikot kokivat kovan kolauksen, kun COVID-19 vaimensi live-keikat yleisön edessä totaalisesti. Virus on lamaannuttanut monta muutakin tärkeää asiaa ja kuka tietää miten kauan vaikuttaa. Onneksi artistit keksivät esittää musiikkia livestriimausta hyödyntäen. Nettikeikat eivät ole uusi keksintö, mutta tällä hetkellä yleisöä on vastaanottimien ääressä enemmän kuin koskaan. Ehdin hetken pohtia, että pitäisikö sitä kirjoittaa jotakin näistä, sillä muuten homma hiljenee omalta osaltani yhtä pitkäksi aikaa. Litku Klemetin erinomaisen kotikeikan katson jälkikäteen, mutta The Lovematches – Facebook -livevedon tsekkasin ehtana suorana lähetyksenä, mikä on kuitenkin se juttu.

Pasi Rytkösen ja Sanna Björkmanin herkistelyduo on tullut tutuksi sosiaalisen median kautta, sillä yhtye on soittanut sensitiivisiä sovituksia tutuista ja yllättävistäkin kappaleista. The Lovematches saa jokaisen kappaleen lepattamaan kuin liekki iltahämärässä. Bändissä Pasi vastaa akustisesta kitarasta ja Sanna haitarista, mutta duon suola on laulu yhdessä ja erikseen. Molemmat tulkitsevat hienosti, mutta yhdessä heidän äänensä synnyttää poikkeuksellisen harmonian, joka lepyttää pahemmankin ärripurrin. The Lovematches on yhteislaulunsa puolesta (ja muutenkin) täydellinen pari.

Ennakkoilmoituksessa houkuteltiin rauhoittumaan puoleksi tunniksi ennen puoli yhdeksän uutisia. Ajankohta oli hyvä ja puolen tunnin setti on juuri sopiva nettikeikalle. Striimaus alkoi sovitusti, tekniikka toimi moitteettomasti ja yhden kuvan kompositio oli huolella rakennettu ja valaisukin kotioloihin passeli. Rytkönen on myös kuvauksen ammattilainen joten siitä on iso apu visuaalisessa toteutuksessa. Encorea ei kuultu, joten uutisiin ehti luvatusti.

Intiimi sessio tarjosi viisi kappaletta. Kaikki covereita ja kaikki 1980-luvulta. Homma lähti liikkeelle raikkaasti Dire Straitsin So Far Away -kappaleella. Kakkosena kuultiin harvinaisempi herkku, kun Aikka Hakalan Be Seeing You täytti olohuoneen välityksellä koko eetterin. Kolmas kappale Havana Blackin Sense of Love oli illan namuin pala. Ja hienoa oli todistaa kuinka hard rock klassikko ja nimenomaan sen alkuperäinen versio riisutaan nahkahousuista ja tilalle vaihdetaan kulahtaneet deniminsiniset farkkulappuhaalarit. Siltä kuulosti Whitesnaken Here I Go Again. Viimeisenä kuultiin vasta talvella pois menneen Crazy Cavanin Cross My Heart. Se oli letkeä lopetus.

Nettikeikkaa tulee harvoin katsottua isolta ruudulta, vaan striimausta vahtaa pikkuiselta älypuhelimen näytöltä tai läppärin ruudulta. Äänentoisto laitteiden omilla kaiuttimilla on heikko kuin mökkiradiossa, siksi on parempi varustautua kuulokkeilla. Intiimit konsertit tarjoavat myös jutustelua ja yleisön kommentoinnin seuraamista. Näin tapahtui The Lovematchesin keikalla. Molemmat olivat äänessä, mutta Pasi pudotteli anekdoottia aina Keravan Raketti-Anttilaa myöten. Näiden pittoreskien esitysten parasta antia onkin yhdistelmä musiikkia ja tarinoita matkan varrelta. 

Livekommentteja, peukkuja ja sydämiä sateli tietenkin, mutta niiden tutkiminen on kiinnostavampaa vasta esityksen jälkeen. Kommentointi tuppaa harhauttamaan sivupolulle itse musiikista. Keikan tarkoitus oli tarjota hetkeksi eskapismia korona-ahdistukseen ja siinä Pasi ja Sanna onnistuivat. The Lovematches tarjosi oikea-aikaisen etäännytyksen ja kyntteliköllisen valkeaa.