Juliet Jonesin Sydän @ Sellosali, Espoo, 6.2.2020

Juliet Jonesin Sydän teki onnistuneen paluun keikkalavoille viisi vuotta sitten. Soittamisen ilo ajoi kundit lavalle, joka näkyi vahvasti niillä parilla keikalla, jotka satuin näkemään. Silloin ratsastettiin nostalgian varassa, sillä taustatukea antoi vain single-kokoelmalevy. Lähes 20 kymmenen vuoden paussi ei ollut himmentänyt Juliet Jonesin Sydämen hohtoa. Paluun jälkeen yhtye on soitellut epäsäännöllisesti, mutta nyt oli aika myös uudelle materiaalille. Sellosalissa juhlistettiin vastavalmistunutta albumia Kansas, joka on ensimmäinen sitten vuoden 1996. Albumi ja sen ympärille pystytetty kiertue on omistettu vajaa vuosi sitten poisnukkuneen Juliet Jonesin Sydämen ulkojäsenen Seppo Kansanojan muistolle.

Vuoden 2015 paluussa ei ollut mukana enää alkuperäisjäsen ja pääasiallinen biisintekijä Eero Hyyppä. Hänet korvasi koskettimissa Pekka Gröhn, joka on tuttu muusikko myös J. Karjalaisen rinnalta. Toinen keskeinen säveltäjä on ollut Sami Pirkola ja Hyypän jälkeen hänelle kaatui vastuu laulujen luomisesta. Kun tieto tulevasta pitkäsoitosta julkaistiin, alkoi kuitenkin epäilyttää, että olisiko parempi pysyä nostalgian varassa. Parin sinkun jälkeen huoli oli poissa, sillä uudet kappaleet kuulostivat mainioilta. 

Espoon Sellosali on vakiintunut kelvollisena konserttipaikkana, joka tarjoaa monimuotoista ohjelmistoa junaradan varressa. Lähes kaikki siellä näkemäni keikat on soitettu täysille saleille. Juliet Jonesin Sydämen keikkaa olisi kuitenkin pitänyt päästä kuuntelemaan pystyasennossa, vaikka työpäivän jälkeen mieluusti lojuukin tuolissa. Todennäköisesti bändikin olisi soittanut mieluummin klubi-yleisölle, sillä vuorovaikutus aplodeja antavalle yleisön välille ei syntynyt yhtä luonteavasti.  

Jos soittaminen on kuin ajaisi polkupyörällä, niin taidot eivät siinä olleet ruostuneet, mutta esiintymiseen liittyvä jännitys ei näemmä vähene konkareillakaan. Alkuun Jonesit olivat aika puissa, mutta kyllä se jäykkyys notkistui ennen pitkää. Keikka alkoi Kansas-albumin ensimmäisellä single-julkaisulla Hullua. Biisi kulki nätisti, mutta soundit kuulostivat kakkosriville melko heikoilta. Eikä tilanne parantunut missään vaiheessa keikan aikana, vaikka bändin läsnäolo ja hienot biisit sinänsä auttoivat unohtamaan tekniset puitteet. Kitarariffejä pystyi kuulemaan turhankin yksityiskohtaisesti, mutta taustalauluissa olisi saanut olla volyymia kuten myös Gröhnin koskettimissa.

Toisena kappaleena kuultiin harvinaisempi herkku Juliet Jones, joka starttasi Kari ”Kidi” Heiskarin jänteikkäällä bassokuviolla liikkeelle. Kari Hyvärisen sielukkaan raastava lauluääni on edelleen ylivoimainen suomirokin rintamalla, joka pääsi oikeuksiinsa Seppo Kansanojan kynäilemässä klassikossa Rakkauslaulu. Sami Pirkola otti lauluvuoron vetäessään tuoreen pop-helmen Hiekkaan. Sami osaa edelleen luoda tarttuvia säveliä, mutta keski-iän ehtoopuolella ei tahdo olla enää samanlaista sanottavaa kuin nuoruuden vinosti tarkastelevassa uteliaisuudessa. Nyt sanoitukset heijastelevat ajan valumista hukkaan: Tänään on eilinen huomenna taas. Pirkolan uudet biisit ovat tarttuvia kuten Rolling Stones ja Hienoa osoittavat. Kidin laulama Runotyttö on kuin Baddingille räätälöity hempeily. Mielellään olisi kuunnellut uuden albumin kokonaisuudessaan.

Settilista rakentui pääosin vanhoihin iskusävelmiin ja lauluvuoroja jaettiin kaikille. Myös Jussi ”Paroni” Parkkonen sai osansa. Hän tulkitsi Kantrin asianmukaisella apatialla, mutta saaden yleisön mukaansa. Loppua kohden vauhti kiihtyi ja yleisöä viihdytti eniten Samin laulama timanttikaksikko Huonoa musiikkia ja Jänis. Koko repertuaarin jäntevin esitys oli Kummajainen. Myös Työläiset raikasi uskottavalla uholla. Sen sijaan Helppo Elämä ja Albania tuntuivat pakollisilta numeroilta, vaikka dramaturgisesti ovat juuri oikeat loppukirikappaleet.

Encoressa saatiin kuulla vielä Parkkosen tulkitsema J. Karjalais-cover Hippa ja huurteisten yhteislaulujen ykkönen Suudelma. Juliet Jonesin Sydämen esiintyminen oli alkuun huteraa, mutta se tekeekin yhtyeestä juuri niin sympaattisen. Pekka Gröhn esiteltiin keikan aikana viisi kertaa, ehkä tarkoituksella, mikä osoittaa hänen arvonsa, mutta myös sen, että välispiikitkin voisi käsikirjoittaa. Nimittäin anekdootteja riittäisi tällä remmillä varmasti kerrottavaksi. Toisaalta improvisoidut puheenvuorot synnyttävät luontevasti välitöntä huumoria, joka on aina ollut keskeinen osa yhtyeen imagoa. Juliet Jonesin Sydän oli jälleen kerran lämpöä täynnä.

Settilista

Hullua

Juliet Jones 

Rakkauslaulu

Hiekkaan

Mannerheimintie

Paratiisiin

Rolling Stones

Runotyttö

Kantri

Hienolta

Aamuyöllä

Kummajainen

Työläiset

Huonoa musiikkia

Jänis

Helppo elämä

Albania

Encore

Hippa

Suudelma

Nikos Giolias (GR) @ Venetian Castle, Naxos, 25.6.2015

Aigeianmerellä sijaitsevien Kykladien suurin saari Naxos on kesäisin turistien täyttämä sympaattinen lomakohde, mutta Dionysos jumalan saari tarjoaa onneksi muutakin kuin rantaelämää. Nimi Naxos viittaa tietenkin johtavaan klassista musiikkia julkaisevaan levy-yhtiöön, mutta muuta yhteistä saarella ja levylafkalla ei ole.

Naxoksen pääkaupungin sydän on vanhakaupunki, jonka laella on venetsialaisaikainen linnake. 1200-luvulla rakennettujen kivimuurien sisällä on pieni sympaattinen noin satapaikkainen ulkoilmakonserttisali, jossa järjestetään vuosittain Domus Festival. Tänä vuonna 17. kerran järjestetty musiikkitapahtuma tarjoaa kahden kuukauden ajan joka illalle erilaisia konsertteja aina bouzouki-esityksistä, Mikis Theodorakis teemailtoihin sekä blues & jazz –vetoihin. Nimiesiintyjiä ei ohjelmistosta löydy.

Nikos Giolias

Näin kadulla konserttijulisteen kuulapäisestä kitaristista. Normiolosuhteissa se ei olisi kummemmin hetkauttanut, mutta maininta Django Reindhardtista ja Motörheadista samassa lauseessa sai kiinnostumaan. Olin aikaisemmin nähnyt konserttipaikan tutustuessani vanhaan kaupunkiin joten nyt oli helppoa tehdä päätös lähteä konserttiin.

Nikos Giolias on ateenalainen kitaristi, joka on soittanut useasti Domus Festivalilla ja tällekin kesälle hänelle oli varattu muutama ilta. Konsertin alkamisajaksi ilmoitettiin klo 21, mutta todellisuudessa showtime oli vartin myöhemmin. 15€ liput sai ostaa kätevästi salin viereisestä Venetsialaismuseosta. Ei haitannut sekään, että tikettiin sisältyi ilmainen juoma retsinaa tai ouzoa. Olosuhteet olivat kaikin puolin kohdillaan, sillä salista avautui häikäisevän kaunis maisema merelle ja Apollonin temppelille. Ehkä hienoin konserttipaikka missä olen käynyt.

Nikos Giolias esiintyi yksin ja näytti hallitsevansa sähkökitaran, laulun ja välispiikit moitteettomasti. Ainoa miinus oli taustanauhan käyttö. Mieluummin kuuntelisi basistia ja rumpalia elävänä, mutta ymmärtäähän sen miten paljon helpompaa ja huokeampaa on liikkua yksin.

Giolias osoittautui päteväksi kitaristiksi, joka taitaa monet genret. Keikka alkoi instrumentaaliesityksellä Django Reinhardtin gypsy swing –klassikosta Nuages. Sitten artisti alkoi vitsailla yleisön kanssa leppoisasti ja itseironisesti. Kreikan kriisikään ei jäänyt mainitsematta ja Giolaksen mukaan tilanne on vakavampi kuin mitä TV:ssä sanotaan. Seuraavaksi alkoi osuus, joka olisi voinut jäädä väliin. Nikos Giolias esitti laulaen kolme hienoa klassikkobiisiä: Simon & Garfunkelin The Boxer, Bob Dylanin Blowin’ in the Wind ja Kansasin Dust in the Wind. Biiseissä ei ollut vikaa, mutta hän pyysi kaikki mukaan yhteislauluun. Yleisön keski-ikä oli 50 paremmalla puolen ja siihen sakkiin laulanta näytti istuvan kuin feta Kreikkaan. Universaaleja hittejä oli helppo hoilata niin saksalaisen, ranskalaisen kuin norjalaisen. Suomalainen oli hiljaa.

Nikos Giolias soitti myös kreikkalaisia lauluja, joista mielenkiintoisin oli kreikannos Bob Dylanin biisistä. Keikan aikana kuultiin lisää Django Reindhardtia, saksalaista slageria ja tietenkin Motörheadia. Taas tuli todistettua, että hyvä sävellys toimii genressä kuin genressä. Lemmy Kilmister olisi varmasti nyökytellyt tyytyväisenä, jos kuulisi Gioliaksen napakan kantriversion Ace of Spades –klassikostaan.

Keikka oli jaettu kahteen osaan, mutta jälkimmäinen puolisko jäi muista velvollisuuksista johtuen väliin. Toki olisi mielenkiintoista ollut kuulla miten Nikos Giolias heittäytyy Buena Vista Social Clubin latinotunnelmiin. Lähtö keikalta kävi kuitenkin tyylikkäästi, sillä tauolla Nikos tuli hengailemaan oven suulle ja sai selittää suoraan artistille miksi poistuimme konsertista kesken kaiken. Mukavan jutustelun saattelemana oli helppo feidaantua Naxoksen yöhön.Nikos Giolias