Juliet Jonesin Sydän @ Sellosali, Espoo, 6.2.2020

Juliet Jonesin Sydän teki onnistuneen paluun keikkalavoille viisi vuotta sitten. Soittamisen ilo ajoi kundit lavalle, joka näkyi vahvasti niillä parilla keikalla, jotka satuin näkemään. Silloin ratsastettiin nostalgian varassa, sillä taustatukea antoi vain single-kokoelmalevy. Lähes 20 kymmenen vuoden paussi ei ollut himmentänyt Juliet Jonesin Sydämen hohtoa. Paluun jälkeen yhtye on soitellut epäsäännöllisesti, mutta nyt oli aika myös uudelle materiaalille. Sellosalissa juhlistettiin vastavalmistunutta albumia Kansas, joka on ensimmäinen sitten vuoden 1996. Albumi ja sen ympärille pystytetty kiertue on omistettu vajaa vuosi sitten poisnukkuneen Juliet Jonesin Sydämen ulkojäsenen Seppo Kansanojan muistolle.

Vuoden 2015 paluussa ei ollut mukana enää alkuperäisjäsen ja pääasiallinen biisintekijä Eero Hyyppä. Hänet korvasi koskettimissa Pekka Gröhn, joka on tuttu muusikko myös J. Karjalaisen rinnalta. Toinen keskeinen säveltäjä on ollut Sami Pirkola ja Hyypän jälkeen hänelle kaatui vastuu laulujen luomisesta. Kun tieto tulevasta pitkäsoitosta julkaistiin, alkoi kuitenkin epäilyttää, että olisiko parempi pysyä nostalgian varassa. Parin sinkun jälkeen huoli oli poissa, sillä uudet kappaleet kuulostivat mainioilta. 

Espoon Sellosali on vakiintunut kelvollisena konserttipaikkana, joka tarjoaa monimuotoista ohjelmistoa junaradan varressa. Lähes kaikki siellä näkemäni keikat on soitettu täysille saleille. Juliet Jonesin Sydämen keikkaa olisi kuitenkin pitänyt päästä kuuntelemaan pystyasennossa, vaikka työpäivän jälkeen mieluusti lojuukin tuolissa. Todennäköisesti bändikin olisi soittanut mieluummin klubi-yleisölle, sillä vuorovaikutus aplodeja antavalle yleisön välille ei syntynyt yhtä luonteavasti.  

Jos soittaminen on kuin ajaisi polkupyörällä, niin taidot eivät siinä olleet ruostuneet, mutta esiintymiseen liittyvä jännitys ei näemmä vähene konkareillakaan. Alkuun Jonesit olivat aika puissa, mutta kyllä se jäykkyys notkistui ennen pitkää. Keikka alkoi Kansas-albumin ensimmäisellä single-julkaisulla Hullua. Biisi kulki nätisti, mutta soundit kuulostivat kakkosriville melko heikoilta. Eikä tilanne parantunut missään vaiheessa keikan aikana, vaikka bändin läsnäolo ja hienot biisit sinänsä auttoivat unohtamaan tekniset puitteet. Kitarariffejä pystyi kuulemaan turhankin yksityiskohtaisesti, mutta taustalauluissa olisi saanut olla volyymia kuten myös Gröhnin koskettimissa.

Toisena kappaleena kuultiin harvinaisempi herkku Juliet Jones, joka starttasi Kari ”Kidi” Heiskarin jänteikkäällä bassokuviolla liikkeelle. Kari Hyvärisen sielukkaan raastava lauluääni on edelleen ylivoimainen suomirokin rintamalla, joka pääsi oikeuksiinsa Seppo Kansanojan kynäilemässä klassikossa Rakkauslaulu. Sami Pirkola otti lauluvuoron vetäessään tuoreen pop-helmen Hiekkaan. Sami osaa edelleen luoda tarttuvia säveliä, mutta keski-iän ehtoopuolella ei tahdo olla enää samanlaista sanottavaa kuin nuoruuden vinosti tarkastelevassa uteliaisuudessa. Nyt sanoitukset heijastelevat ajan valumista hukkaan: Tänään on eilinen huomenna taas. Pirkolan uudet biisit ovat tarttuvia kuten Rolling Stones ja Hienoa osoittavat. Kidin laulama Runotyttö on kuin Baddingille räätälöity hempeily. Mielellään olisi kuunnellut uuden albumin kokonaisuudessaan.

Settilista rakentui pääosin vanhoihin iskusävelmiin ja lauluvuoroja jaettiin kaikille. Myös Jussi ”Paroni” Parkkonen sai osansa. Hän tulkitsi Kantrin asianmukaisella apatialla, mutta saaden yleisön mukaansa. Loppua kohden vauhti kiihtyi ja yleisöä viihdytti eniten Samin laulama timanttikaksikko Huonoa musiikkia ja Jänis. Koko repertuaarin jäntevin esitys oli Kummajainen. Myös Työläiset raikasi uskottavalla uholla. Sen sijaan Helppo Elämä ja Albania tuntuivat pakollisilta numeroilta, vaikka dramaturgisesti ovat juuri oikeat loppukirikappaleet.

Encoressa saatiin kuulla vielä Parkkosen tulkitsema J. Karjalais-cover Hippa ja huurteisten yhteislaulujen ykkönen Suudelma. Juliet Jonesin Sydämen esiintyminen oli alkuun huteraa, mutta se tekeekin yhtyeestä juuri niin sympaattisen. Pekka Gröhn esiteltiin keikan aikana viisi kertaa, ehkä tarkoituksella, mikä osoittaa hänen arvonsa, mutta myös sen, että välispiikitkin voisi käsikirjoittaa. Nimittäin anekdootteja riittäisi tällä remmillä varmasti kerrottavaksi. Toisaalta improvisoidut puheenvuorot synnyttävät luontevasti välitöntä huumoria, joka on aina ollut keskeinen osa yhtyeen imagoa. Juliet Jonesin Sydän oli jälleen kerran lämpöä täynnä.

Settilista

Hullua

Juliet Jones 

Rakkauslaulu

Hiekkaan

Mannerheimintie

Paratiisiin

Rolling Stones

Runotyttö

Kantri

Hienolta

Aamuyöllä

Kummajainen

Työläiset

Huonoa musiikkia

Jänis

Helppo elämä

Albania

Encore

Hippa

Suudelma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.