Teenage Fanclub on kolmen tasavahvan lauluntekijän kokoonpano. Alkutaivalta lukuun ottamatta kukin on säveltänyt tasaisesti kappaleita pitkäsoitoille ja se on pitänyt laadun vakaana. En tiedä montaa vastaavaa bändiä, joka olisi julkaissut 30 vuotisen uran aikana yhtä monta korkealaatuista albumia, jotka ovat täynnä timanttisia pop-sävelmiä. Viime vuoden suurimpia suru-uutisia oli yhtyeen keskeisen lauluntekijän, basisti Gerard Loven lähtö yhtyeestä. Ei mies poistunut keskuudestamme lopullisesti, mutta silti asiaa on on joutunut sulattelemaan kuin haudan äärellä.
Loven mukana yhtyeestä katosi teoriassa 1/3 osa luovuutta, mutta käytännössä se merkitsi miltei puolta musiikillisesta laadusta. Karkeasti voikin verrata, että miltä olisi kuulostanut The Beatles ilman Paul McCartneyta. Hämmentävää onkin, että yhtyeen ydintrio kesti 30 vuoden liiton täynnä oletettavasti runsain mitoin myötä- ja vastoinkäymisiä kuten luovissa liitoissa tuppaa tapahtumaan, mutta sitten juhlakiertueen matkustusvelvoitteet kärjistyivät konfliktiksi asti, josta ei selvitty kuin Loven erolla. Tästä taas tulee mieleen The Rolling Stones, jonka alkuperäisbasisti Bill Wyman kyllästyi reissaamiseen ja jätti bändin. Eikä ole yhtään liioittelua verrata Teenage Fanclubia edellä mainittuihin musiikin kulmakiviin.
Lähtötilanne illan keikkaan oli siis melankolian ja epäilysten täyttämä. Montako Gerard Loven biisiä keikalla kuultaisiin? Kuka ne laulaisi? Vastaus selvisi settilistoja ennakkoon tarkistaessa. Yhtye soittaa tällä kiertueella vain Raymond McGinleyn ja Norman Blaken lauluja, joissa niissäkään ei ole mitään vikaa. Onneksi olen nähnyt alkuperäiskokoonpanon Suomen keikoista suurimman osan, vaikkakin edellinen vierailu parin vuoden takaa jäi väliin. En ihmettele, jos oli muillakin samoja duubioita tai yhtyeen edellinen keikka tuoreessa muistissa, sillä Tavastia ei ollut myynyt aivan täyteen.
Keikka alkoi kahdella helmellä, kun About you ja Start Again rullasivat vääjäämättömän rennosti eetteriin. Perään olisi sopinut toki Ain’t That Enough tai I Need Direction, mutta niitä ei tietenkään kuultu kuten ei Loven keikkavalioita Sparky’s Dream ja Star Sign. Kolmantena biisinä yllätten soitettu harvinaisempi livestyge The Gabbage maalasi murheet turhiksi. Upea kappale löytyy vähemmän hehkutetulta mutta omalta suosikkialbumiltani Thirteen (1993). Tämä biisi oli käännekohta, jonka jälkeen lopetin urputtamisen mieleni pohjukoissa ja nautin keikasta täysillä. Tajusin, että Gerard Loven biisien puuttuessa kuulen jotain sellaista mitä en välttämättä olisi aiemmin livenä kuullut. Norman Blaken ja Raymond McGinleyn tuotannossa riittää helmiä, vaikkakin heidän kahden biisien vuorottelu ei tarjoa samanlaista vaihtelua ja dramaturgista jännitettä kuin kolmen tekijän kappaleet aiemmin.
Konsertissa kahlattiin läpi koko ura ja biisejä soitettiin kaikilta keskeisiltä albumeilta. Eniten huomiota sai yhtyeen mestariteos Songs From The Northern Britain (1997), jolta tarjottiin peräti viisi kappaletta. Yhtye osoitti heti Loven lähtemisen jälkeen elinvoimaisuuttaan julkaisemalla uuden singlen viime helmikuussa. Raymond McGinleyn biisi Everything is Falling Apart on kelpo kappale ja pohdiskelee tavallaan eron hetkeä ja uuden alkua. Norman Blake pimputteli Enter Sandmanin riffiä ksylofonilla ennen kuin McGinleyn klassikko Your Love Is The Place Where I Come From käynnistyi. McGinleyn kappaleet (kuten My Uptight Life) nousivat arvoiseensa asemaan, jos ne aiemmin tuntuivat enemmän välibiiseiltä.
Norman Blake hurmasi takuuvarmasti ilmavalla I Don’t Want Control of You –kappaleella, johon yhtyeen moniääninen laulu istui täydellisesti. Blaken esiintymisessä välittyi muuten vähän suorituksen makua etenkin varsinaisen setin päättänyt The Concept, joka soitettiin pois kuleksimasta. Yhtye on kiertänyt juhlavuoden merkeissä jo pitkään ympäri maailmaa ennen kevään Euroopan osuutta, joten ei ihme, jos hyydyttää. Encoren huipensi Everything Flows, joka on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaista debyyttisingleistä melkein millä mittapuulla tahansa mitattuna.
Teenage Fanclub elää ja voi hyvin, vaikkakin raajarikkoisena. Uusina jäseninä bändissä aloitti vuoden alusta kosketinsoittaja Euros Childs ja basisti Dave McGowan, joka on tuttu myös Belle and Sebastian yhtyeen riveistä. Rumpalin pallilla istuu paluumuuttajana alkuperäinen Francis McDonald, joka oli välillä poissa vuosia. Tuore single enteilee Teenage Fanclubilta uutta materiaalia, mutta silti suuremmalla mielenkiinnolla odotan Gerard Loven liikkeitä. Hänellä on ollut sivuprojekteja kuten Lightships, joten onko aika palata sen pariin? Julkaiseeko hän soolomateriaalia? Toki vaihtoehto on lyödä hanskat lopullisesti tiskiin, mutta tuskin näin tulee käymään niin kauan kuin veri virtaa suonissa.
Settilista:
About You
Start Again
The Gabbage
Everything Is Falling Apart
Only With You
Catholic Education
Alcoholiday
The Darkest Part of the Night
Your Love is the Place Where I Come From
Planets
Hold On
I Don’t Want Control of You
It’s A Bad World
I’m In Love
My Uptight Life
The Concept
Encore
The Fall
Metal Baby
Everything Flows
Skotlannista on siunaantunut useita hyviä artisteja. Yksi sen kärkinimistä on Belle and Sebastian, joka on niittänyt mainetta reilun 20 vuoden ajan. Onnistunut esikoisalbumi Tigermilk, julkaistiin 1996 ja siitä lähtien musiikkia on ilmestynyt säännöllisesti. Viimeisin teossarja on EP-trilogia How to Solve Our Human Problems, josta tätä kirjoittaessa kolmas osa on vielä julkaisematta. Kaksi ensimmäistä osaa todistaa, että yhtyeen luovuus on ehtymätön. Oli ilo olla läsnä kiertueen aloituskonsertissa Antwerpenissa.
Stuart Murdoch lauloi keikan aluksi Nobody’s Empire. Toisena soitettu I’m a Cuckoo ei tahtonut lähteä käyntiin. Kitaristit sekoilivat sen verran, että vasta kolmas kerta toden sanoi. Se jäikin ainoaksi merkiksi rutiinin puutteesta, sillä muuten keikka sujui kuin belgialaisilta oluen valmistaminen. Murdoch on myös elokuvantekijä ja visuaalisuuteen satsataan luonnollisesti taustaprojisoinneissa. Koko keikan ajan esitystä elävöittivät multimediaaliset elementit. Eritoten vanhat hyvin leikatut arkistomateriaalit värittivät yleisurheilun juhlaa kappaleessa The Stars of Track & Field. Urheilu on mieleinen aihe Murdochille, joka taitaa yhä kantaa kovinta poptähden juoksemaa maratonaikaa 2:57:08.
Keikan loppupuolella Stuart Murdoch kutsui joukon väkeä lavalle tanssimaan. The Boy with the Arab Strap laittoi lanteet heilumaan. Jorauksen jälkeen rauhoituttiin ja Stuart laskeutui lavan reunalle istumaan tanssijoiden kanssa. Hän esitti vaikuttavasti kappaleen Legal Man. Encoren kärkeen Stevie Jones lauloi kantrilauluksi tituleeraamansa The Wrong Girl. Viimeisenä esitettiin yleisön toivekappale, joka ironisesti oli nimeltään Get Me Away From Here, I’m Dying. Olisin kaivannut dynaamisempaa lopetusta keikalle, mutta kaikkea ei voi saada. Tämä kelpasi komeasti. Konsertti meni heittämällä Ruisrokissa vuonna 2010 nähdyn edelle, vaikka festareita ei saakaan verrata klubikeikkoihin. Setti kesti tunnin ja kolme varttia. Etenkin ensimmäinen tunti meni kuin pilvissä. Uudet kappaleet toimivat, mutta ilahduttavaa oli kuulla liuta lauluja debyyttialbumin lisäksi If You’re Feeling Sinister (1996) ja The Life Pursuit (2006) -albumeilta.
Keikkakeppi 