Aikamoisen keikkaputken jälkeen vaati voimia lähteä liikenteeseen, mutta lähdin kuitenkin. Harvoin sitä ennalta kiinnostavaa nimeä kuten The Pains of Being Pure at Heart näkee elävänä. Bändi kävi toissa vuonna Flow’ssa, mutta missasin keikan, joten asia oli korjattava. Sen verran viime tippaan menin, että en nähnyt  ensimmäisenä soittanutta suomalaista Blag Twigiä. Uskon, että lämppärin voin nähdä toistekin.

The Pains of Being Pure at Heart @ Korjaamo

Korjaamossa on tullut käytyä aiemminkin, mutten ole sieltä vieltä mitään kirjoittanut. Kulttuuritehtaan vaunusali on oiva keikkapaikka, vetää 400 henkeä ja on tilaltaan ja akustiltaan kaikin puolin toimiva. Sijainti hieman sivussa keskustasta nähden, mutta Töölöön on hyvät yhteydet, jos ei apostolin kyyti kelpaa. Korjaamon tarjonta on monipuolista, mutta ei niin valtavirtaa kuin esim. Tavastialla, ja siksipä paikka on harvoin loppuunmyyty. Nytkin sain lipun 26€ hintaan ovelta ongelmitta. Hinta oli Amerikan vieraista siinä kipurajoilla ja keikan jälkeen voin sanoa nousseen rajan yli, sillä keikka kesti vain 50 minuuttia. The Pains of Being Pure at Heartin tuotannon saisi jo samalla rahalla iTunesista. Mutta sepä ei ole se juttu, vaan nähdä orkesteri elävänä.

The Pains of Being Pure at Heart on New Yorkissa yhteenmuotoutunut ryhmä. Laulaja-kitaristi Kip Berman on kotoisin Philadelphiasta, mutta asettunut sinne, missä on muodikkainta olla vaihtoehto-orkesteri. New Yorkissa on kilpailua, mutta myös eniten vastaanottavaista ja ennakkoluulotonta yleisöä. Bändin muut jäsenet ovat taustoja laulava kosketinsoittaja Peggy Wang, basisti Alex Naidus ja rumpali Kurt Feldman. Kiertueella kitarassa jeesaa Connor Hanwick. Yhtye edustaa indierockia, missä raamit muodostaa tweepop ja shoegaze. Eli surisevia kitaroita, lempeitä melodiota ja ilmavaa mutta hempeää laulantaa. Vertauskuvat ratsastavat jostain Teenage Fanclubin, The Churchin ja miksei myös The Curen laitumilta. Bändin tuotanto kattaa kaksi pitkäsoittoa nimialbumin The Pains of Being Pure at Heart (2009) ja Belong (2011). Tämän lisäksi kolme EP:tä. Tässä viime aikojen bändejä seuratessa ja tutkaillessa olen tehnyt havainnon, että EP:t, joita myös minialbumeiksi kutsutaan, ovat taas voimissaan. Musiikkibisnes on palaamassa (ellei jo palannut) sinkkuvetoiseen tuotantoon, joskaan albumikokonaisuudetkaan eivät ole kadonneet.

Keikka alkoi 22.05 ja starttasi uuden albumin tarttuvilla raidoilla Heaven’s Gonna Happen Now ja Belong. Meininki oli kulkevien kitaravallien ja huojuvien melodioiden iloista käsikkäin kävelyä. Sitten tuli EP:ltä lohkaistu Higher Than the Stars. Yleisö notkui tyytyväisenä, mutta ei yltynyt sellaiseen ilakointiin, millaisen kohtelun voisin bändin kuvitella saavan kotiareenoilla. Kohteliaiden aplodien saattelemena biisit vaihtuivat ilman välispiikkejä, kunnes reilun puolen tunnin jälkeen kosketinsoittaja Peggy Wang kertoi mukavaa olla Helsingissä taas. Parit kohteliaisuudet ja sitten taas meno jatkui hyvin imaisevalla My Terrible Friendillä. Setti päättyi bändin nimibiisiin ja encoreksi kuultiin vain yksi styge, mutta mainio This Love Is Fucking Right!

Keikka ei ollut pituudella pilattu ja sehän sopii maanantai-iltaan. Korjaamolta jengi valui ulos jo ennen yhtätoista ja kuulin jonkun ovensuussa  sanoneen, että lisää tällaista. Kyllä. Olen samaa mieltä, sillä ei näin tasavahvoja biisejä rustaavia bändejä kasva joka kasvimaalla. Tosin livetulkinnan ja studiotaltioiden ero ei ole hävin suuri. Mihinkään yllättäviin sovituksiin tai jamitteluihin ei sorruttu, mutta se kuuluu osaksi lajityyppiin. Vähän jäi rutiinisuorituksen maku, vaikka kiertue päättyikin Korjaamolle.