Luonteri Surf @ Sture 21, Helsinki, 5.11.2016

Luonteri Surf on suomenkielisen ramopunkin uudisraivaaja Ne Luumäet ja Pojat –yhtyeiden ohella. Juvalla 32 vuotta sitten perustettu yhtye on edelleen aktiivinen. Kaurapellon sängestä voimansa kyntävä bändi on pitänyt välillä breikkiä, mutta kylvää uutta jyvää aika ajoin. Tuorein pitkäsoitto Kalle ja Martti ja Pekka ja Timo julkaistiin pari viikkoa sitten ja tuuppasi yhtyeen tien päälle. Luonteri Surfin jäsenistä vain yksi on enää luomuviljelijä, mutta maaseudun lobbaus on edelleen arvo numero yksi. Luonteri Surf jos kuka voi kysyä onko muuta kuin maa.

luonteri-surfYhtye toimii edelleen miltei alkuperäisessä kokoonpanossa. Urkuri/laulaja Kalle Grotenfelt, basisti Martti Ripaoja ja kitaristi Pekka Kerminen ovat surfanneet alusta asti. Vain rumpali on vaihtunut muutaman kerran, mutta Timo ”Unski” Oinonen on paukuttanut kannuja jo vuodesta 1998. Bändi toimii demokraattisesti. Biisit tehdään kimpassa, niitä laulaa kukin vuorollaan rumpalia lukuun ottamatta ja albumit julkaistaan oman Ayshire –levy-yhtiön kautta. Nyt uutta albumia näyttäisi vinyylinä julkaisevan espoolainen Woimasointu.

Luonteri Surf soitti Sture 21:ssa Liskomäen iltamissa. Lämmittelijä Von Donners jäi näkemättä ja pääesiintyjä Kimmo Liskomäkeä en nähnyt kuin pari biisiä, joten pidetään fokus Luonteri Surfissa. Missasin keikasta pari ensimmäistä biisiä, mutta vanha klassikko Itkisin mieluummin 30 vuoden takaa nosti heti pilkkeen silmäkulmaan. Uuden albumin En ole huolissani mistään on selkeästi sielut messuamaan saava mestariteos. Bändi osaa olla sanoituksissaan vuoroin paatoksellinen ja lapsekas. Alaston rasta halaa ja Siiderilaulu (siideri sisältää kirosanoja) ovat kuin lastenlauluja aikuisille. Ne ovat tarkkoja ja yksinkertaisia havaintoja ihmisistä, mutta samalla naivistisia kuin Huuhaa Innasen taulut. Syitä elämän tarkoitukseen kelaa taas Planeetta Möö (2001) -albumilta löytyvä komea Punainen lanka. Joissain kappaleissa löytyy kuitenkin punkin uhoa, kuten uuden albumin toteava Kuolema on tylympi kohtalo. Välillä sormi menee perseeseen, mutta sitten taas ollaan perusasioiden äärellä, varsinkin kun Massikka leviää. Ulos autosta kannustaa ihmisiä niin maaseudulla kuin kaupungissa kommunikoimaan toistensa kanssa muutenkin kuin vilkuttamalla auton ikkunan takaa.

luonteri-surf-2Luonteri Surf poistui varsinaisen setin jälkeen takahuoneeseen hetkeksi, mutta nasevat lissee lissee ja lisää kaikkea huudot saivat kundit palaamaan takaisin lavalle. Kantateos Peruskallio jäi kuulematta, mutta esityksen päättivät väkevästi Kauneimmat pop-laulut ja Paha Poika. Bändin häiskillä on runsaasti peninkulmia takana, mutta edelleen Martti Ripaoja osoitti olevansa maailman katu-uskottavin basisti roikottaessaan bassoa luontevasti polvien alapuolella. Kitaristi Pekka Kerminen taas seisoi sisäpelitossuissaan jämäkästi ja repi riffejä kitarastaan. Rumpali Unskilla iski keikan aikana hikeä sen verran paljon, että ei tahtonut rantapyyhekään riittää. Keikan loppupuolella Kalle Grotenfelt irrottautui legendaaristen Farfisa Compact Duo -urkujensa luota lavan etuosaan kaiuttimen päälle ja kurottautui uhoen yleisön päälle niin kuin punk-tähden pitääkin.

Luonteri Surf on rehellisesti mullantuoksuinen ja aito meininki jatkuu vuodesta toiseen. Uuden materiaalin perusteella bändi jaksaa kääntää edelleen pellosta uusia kiviä. Niitä on sitten hyvä käydä välillä heittelemässä yleisön päälle Helsingissä asti. Sture 21 osoittautuu jälleen oivaksi keikkaluolaksi.

 

Juliet Jonesin Sydän (The Rabbits) @ Sture 21, Helsinki 14.3.2015  

Useat bändit soittavat harjoitusmielessä keikan elävän yleisön edessä ennen varsinaisen kiertueen alkua. Sitä ei tehdä julkisesti, puhutaan salakeikasta. Niistä ei kerrota kuin lähipiirille ja bändin nimeksi keksitään jotain hassua ja ohiampuvaa, ettei riskialtis kenraaliharjoitus herättäisi liikaa huomiota. Nyt osui ensimmäinen kerta, kun pääsin seuraamaan poikkeuksellisen kiinnostavaa yllätysvetoa. Aikaisemmin en ole saanut vihiä salakeikoista, saati osunut paikalle vahingossa.

Onneksi on kaveri, jolla on kavereita – niin se puskaradio toimii. Nimittäin muutama päivä aikaisemmin sain kuulla, että Juliet Jonesin sydän heittää Helsingin Vallilassa jossakin kapakkassa lämmittelykeikan. Odotusarvot olivat korkealla, koska bändi ei ole ollut toiminnassa miltei 15 vuoteen. Viimeisestä pitkäsoitostakin on kulunut lähes 20 vuotta. Juliet Jonesin sydän on yksi suurimpia henkilökohtaisia suosikkeja suomi-rockin rintamalla. Joneseihin liittyy muistoja jo aktiiviajoilta, mutta hienoja hetkiä myös yhtyeen hajoamisen jälkeen. Jonesien tavaramerkki oli pilke silmäkulmassa tehty monipuolinen tuotanto, joka taipui railakkaasta punkrockista, melodiseen poppiin ja kaljahuuruiseen iskelmään. Monet bändin iskusävelet ovat jättäneet ikivihreän leiman faneihinsa ja eipä ihme, sillä virallinen paluukeikka Tavastialla reilun parin viikon päästä myytiin loppuun nopeasti. Sieltä seuraa raporttia perästä päin, mutta käydään ensiksi läpi tämän keikan salat.

JJS_KSKun lauantai koitti, puskaradio kertoi, että Juliet Jonesin sydän tulisi soittamaan rokkibaarissa nimeltä Sture 21. Kapakan nettisaitilla mainittiin yhtye nimeltä The Rabbits, joten huhut salakeikasta alkoivat muuttua todeksi. Puskaradio osasi varoittaa klubin tulevan täyteen, joten saavuimme paikalle reilu pari tuntia ennen showtimea. Se kannatti, sillä paikat löytyivät aivan lavan edestä. Viimeisetkin duubiot karisivat siinä vaiheessa kun rumpali Jussi Parkkonen, ja kitaristi/laulajat Kari Hyvärinen ja Sami Pirkola istuskelivat baarin viereisessä pöydässä. Heiltä varmistui vielä soittoaika: soitetaan yhdeksän jälkeen.

Keikka alkoi 21.15 ja hetken sitä oli äimänä, että voiko olla todistamassa näinkin legendaarista paluukeikkaa. Ensimmäisenä lavalle kapusivat basisti Kidi Jones alias Kari Heiskari ja rumpali Jussi Jones. Heti perässä astelivat Kari ja Sami Jones sekä kosketinsoittimiin rekrytoitu Pekka Gröhn. Yksi toive leijaili ilmassa: voi kun Eero Hyyppä olisi täällä. Bändin persoonallinen keulahahmo sairastaa tätä nykyä Parkinsonin tautia ja ei pysty osallistumaan paluukiertueelle. Onneksi kosketinvelho Pekka Gröhn tuuraa muusikkona kenet vaan (vaikka basistina), mutta Eero Hyypän velmua läsnäoloa ei pysty kukaan korvaamaan. Tästä huolimatta Juliet Jonesin sydän hakkasi hyvällä sykkeellä. Miehistö majailee tätä nykyä ympäri Suomea ja suurin osa heistä tekee muuta kuin musiikkia leipätöikseen. Lienee ollut haaste saada jengi kasaan, mutta onneksi Sami täytti taannoin 50 vuotta ja sai kundit soittamaan keskenään juhliinsa. Homma toimi ja siitä idea paluuseen hiljalleen konkretisoitui.

JJS_meisinkiJonesit päättivät pitkän odotuksen soittamalla kärkeen kappaleen Roistot ja heti kävi selväksi, että jokusen kerran on kokoonnuttu treenikämpille biisejä kertaamaan. Soitto kulki kuin muinoin ja sanatkin muistettiin, vaikka biisilistaa piti vilkaista muutamaan otteeseen. Keikkarutiinin puute näkyi alkuun hieman hakevissa välispiikeissä ja rumpusetin säätämisessä, mutta muuten äijät olivat kuosissa. Kari Jones kertoi tuvan täydelle yleisölle aloitusbiisin jälkeen, että The Rabbits on perunut keikan ja heitä tuuraa Juliet Jonesin sydän. Yleisön reaktio oli raikuva ja samalla bändin nimibiisi vauhditti keikan viimeistään käyntiin. Alkuun Kari ja Sami lauloivat aika lailla demokraattisesti biisejä vuorotellen, joskin varsinaisen setin loppusuoran hittiputki meni Karin edelleen tunnistettavan raastavan rokkaavan äänen liidaamana. Samista kasvoi Jonesien loppusuoralla keskeinen biisinikkari ja hän jos kuka laulaa tuotantonsa parhaiten lukuun ottamatta Kidiä, joka tulkitsee bravuurinaan Samin sävellyksen Jussi & The Boys. Eeron osuuksia tuurasi lähinnä rumpali Jussi kuten biisissä Kantri. Setti sisälsi parisenkymmentä biisiä ja encoreksi kuultiin medley biiseistä Platon Platon/Muumi muumi. Vihonviimeinen kappale oli cover J. Karjalaisen Hippa –biisistä, jonka lauluosuudet Jussi hoiti Samin soittaessa rumpuja.

JJS_meininkiJuliet Jonesin Sydän heitti keikan täydestä sydämestä ja fanipohjainen yleisö otti sen aortta auki vastaan. Keikka nousi jo salaisuutensa vuoksi, mutta myös historiallisuutensa sekä oman bändisuhteeni vuoksi keikkakokemusten ikimuistoisimpiin. Edellisestä Juliet Jonesin Sydämen keikasta oli kulunut jo lähes 20 vuotta ja vaikka on tullut kelattua bändin tilaamista jopa omiin juhliin, niin silti paluu ja vielä näin etuoikeutetusti nähtynä oli hieno kokemus. Sattui muuten olemaan myös ensi kerta Sture 21:ssa, joka osoittautui oivaksi pikkurokkiklubiksi etäisestä sijainnista huolimatta. Lavavalaisu oli vaatimaton, mutta huonossa valossa jänikset näyttivät vuosien jälkeen siltä kuin mikään ei olisi muuttunut. Samaa ajatteli itsestään rusakkoyleisökin. Mahtava ilta täynnä lämpöä ja pystykorvia.

Settilista:

1 RoistotJJS_Jussi

2 Juliet Jonesin Sydän

3 Kummajainen

4 Huonoa musiikkia

5 Mannerheimintie

6 Jänis

7 Paratiisiin

8 Mihin katosi miesJJS Kidi

9 Työläiset

10 Aamuyöllä

11 Valaiset yön

12 En etsii valtaa loistoa

13 Cowboy

14 Kantri

15 Jussi & The Boys

16 RakkauslauluJJS_KK

17 Albania

18 Perjantai-ilta

19 Helppo elämä

encore

20 Platon Platon/Muumi muumi

21 Hippa