Luonteri Surf on suomenkielisen ramopunkin uudisraivaaja Ne Luumäet ja Pojat –yhtyeiden ohella. Juvalla 32 vuotta sitten perustettu yhtye on edelleen aktiivinen. Kaurapellon sängestä voimansa kyntävä bändi on pitänyt välillä breikkiä, mutta kylvää uutta jyvää aika ajoin. Tuorein pitkäsoitto Kalle ja Martti ja Pekka ja Timo julkaistiin pari viikkoa sitten ja tuuppasi yhtyeen tien päälle. Luonteri Surfin jäsenistä vain yksi on enää luomuviljelijä, mutta maaseudun lobbaus on edelleen arvo numero yksi. Luonteri Surf jos kuka voi kysyä onko muuta kuin maa.

Yhtye toimii edelleen miltei alkuperäisessä kokoonpanossa. Urkuri/laulaja Kalle Grotenfelt, basisti Martti Ripaoja ja kitaristi Pekka Kerminen ovat surfanneet alusta asti. Vain rumpali on vaihtunut muutaman kerran, mutta Timo ”Unski” Oinonen on paukuttanut kannuja jo vuodesta 1998. Bändi toimii demokraattisesti. Biisit tehdään kimpassa, niitä laulaa kukin vuorollaan rumpalia lukuun ottamatta ja albumit julkaistaan oman Ayshire –levy-yhtiön kautta. Nyt uutta albumia näyttäisi vinyylinä julkaisevan espoolainen Woimasointu.

Luonteri Surf soitti Sture 21:ssa Liskomäen iltamissa. Lämmittelijä Von Donners jäi näkemättä ja pääesiintyjä Kimmo Liskomäkeä en nähnyt kuin pari biisiä, joten pidetään fokus Luonteri Surfissa. Missasin keikasta pari ensimmäistä biisiä, mutta vanha klassikko Itkisin mieluummin 30 vuoden takaa nosti heti pilkkeen silmäkulmaan. Uuden albumin En ole huolissani mistään on selkeästi sielut messuamaan saava mestariteos. Bändi osaa olla sanoituksissaan vuoroin paatoksellinen ja lapsekas. Alaston rasta halaa ja Siiderilaulu (siideri sisältää kirosanoja) ovat kuin lastenlauluja aikuisille. Ne ovat tarkkoja ja yksinkertaisia havaintoja ihmisistä, mutta samalla naivistisia kuin Huuhaa Innasen taulut. Syitä elämän tarkoitukseen kelaa taas Planeetta Möö (2001) -albumilta löytyvä komea Punainen lanka. Joissain kappaleissa löytyy kuitenkin punkin uhoa, kuten uuden albumin toteava Kuolema on tylympi kohtalo. Välillä sormi menee perseeseen, mutta sitten taas ollaan perusasioiden äärellä, varsinkin kun Massikka leviää. Ulos autosta kannustaa ihmisiä niin maaseudulla kuin kaupungissa kommunikoimaan toistensa kanssa muutenkin kuin vilkuttamalla auton ikkunan takaa.

Luonteri Surf poistui varsinaisen setin jälkeen takahuoneeseen hetkeksi, mutta nasevat lissee lissee ja lisää kaikkea huudot saivat kundit palaamaan takaisin lavalle. Kantateos Peruskallio jäi kuulematta, mutta esityksen päättivät väkevästi Kauneimmat pop-laulut ja Paha Poika. Bändin häiskillä on runsaasti peninkulmia takana, mutta edelleen Martti Ripaoja osoitti olevansa maailman katu-uskottavin basisti roikottaessaan bassoa luontevasti polvien alapuolella. Kitaristi Pekka Kerminen taas seisoi sisäpelitossuissaan jämäkästi ja repi riffejä kitarastaan. Rumpali Unskilla iski keikan aikana hikeä sen verran paljon, että ei tahtonut rantapyyhekään riittää. Keikan loppupuolella Kalle Grotenfelt irrottautui legendaaristen Farfisa Compact Duo -urkujensa luota lavan etuosaan kaiuttimen päälle ja kurottautui uhoen yleisön päälle niin kuin punk-tähden pitääkin.

Luonteri Surf on rehellisesti mullantuoksuinen ja aito meininki jatkuu vuodesta toiseen. Uuden materiaalin perusteella bändi jaksaa kääntää edelleen pellosta uusia kiviä. Niitä on sitten hyvä käydä välillä heittelemässä yleisön päälle Helsingissä asti. Sture 21 osoittautuu jälleen oivaksi keikkaluolaksi.