Wigwam @ Tampere-talo, Tampere, 29.9.2018

Kuvahaun tulos haulle wigwam 50 vuotiskiertue tampereWigwam pystytettiin 1960-luvun lopulla ja harva teltta on lepattanut tuulessa 50 vuotta. Ei tämäkään teltta ole selvinnyt tukipuita vaihtamatta ja nuotion äärellä on polteltu rauhanpiippuja usean intiaanin voimin. Yhtyeen puolivuosisataista taivalta juhlitaan syyskiertueella, jonka kolmas konsertti pidettiin Tampere-talossa.

Entisistä pääpoppamiehistä yhtyeeseen oli saatu alkuperäisjäsen Jim Pembroke, joka on vastaava brittiläinen lahja suomalaiselle musiikille kuin Neil Hardwick televisiolle ja teatterille. Wigwamin riveissä soittaa kiertueella myös muita keskeisiä alkuaikojen vaikuttajia kuten kosketinsoittaja Jukka Gustavson, kitaristi Pekka Rechardt, kosketinsoittaja Esa Kotilainen. Rumpuja soitti Jan Noponen ja basson varressa Pave Maijanen, jolla ei ole yhteyttä muusikkona Wigwamiin, mutta sen sijaan hänen on tuottanut yhtyeen tunnetuimman albumin Nuclear Nightclub (1975). Lavalla nähtiin lisäksi vierailijoina Mikko Rintanen ja Pedro Hietanen.

Wigwam ei keikkaile usein varsinkaan näin ainutlaatuisessa ja alkuperäisessä kokoonpanossa. Yleisö lähti liikkeelle aktiivisesti ja kaikki konsertit myytiin nopeasti loppuun. Ei ollut tyhjiä paikkoja Tampere-talossakaan. Iso sali on jylhä ja vetää täytenä yli 1800 henkeä. Jouduin katsomaan historiallista keikkaa takaparvekkeelta, mikä ei tarjonnut ihan parasta elämystä. Näkyvyys oli ihan hyvä, mutta etäisyydestä johtuen lavan yksityiskohdat jäivät havaitsematta, eikä soundikaan ollut ihan paras mahdollinen takalinjoille. Tampere-talo toimi muuten mainiosti, mutta näin ison talon osalta ihmettelin, että miksi parvekekerroksessa on vain yhden hengen vessa. Senioriosaston progebändin yleisö on luonnollisesti varttunutta, miesvaltaista ja eturauhasvaivaista.

IMG_5950Konsertti oli muhkea kokonaisuus, siitäkin huolimatta, että jouduin jättämään väliin viimeiset kappaleet, kun piti kiirehtiä junaan. Keikka jätti kylläisen olon, vaikka huipennus ja encoret jäivät kuulematta. Yhtye oli poistanut karstat Kulttuuritalon keikoilla ja konkarit soittivat erinomaisesti. Illan seremoniamestarin roolia kantoi Jukka Gustavson, joka kertoi laulujen taustoista, ei syntytarinoita, mutta tekijät. Hän vastasi päävokaaleista yllättävän moneen kappaleeseen, sellaiseenkin mitkä oletin Jim Pembroken laulavan. 72-vuotiaan Pembroken ääni on edelleen vaikuttava, mutta ei kestä samaa rasitusta kuin nuorempana. Takarivistä oli vaikea erottaa kuka lauloi. Muutenkin olisi ollut mukava seurata instrumenttien taidokasta käsittelyä lähempää. Nyt konsertin merkitys oli enemmän siinä, että sai nähdä vanhat legendaariset jermut livenä ja siten ison siivun suomalaista kulttuurihistoriaa.

Wigwam tarjosi lämminhenkisen konsertin. He eivät kahlanneet kronologisesti diskografiaa, vaan Gustavsonin mukaan valitsivat ohjelmistoon uran parhaita kappaleita. Siksi yllättikin tuoreemman materiaalin runsaus. Yhtyeen klassisimmat albumit ovat 1970-luvulta, mutta lähes kolmasosa settilistasta koostui 1990- ja 2000 -lukujen tuoreimmista kappaleista. Ei siinä mitään, hyvin ne istuivat klassikoiden sekaan. Illan hienoimpia hetkiä tarjosikin Absalom, jonka sanoitusta Gustavson kuvaili shakespearemaiseksi. Iltaan osui jokunen heikompi hetki, jotka menivät enemmänkin akustiikan tai miksauksen piikkiin. Erityisesti kaunis Lost without A Trace kärsi laulun osalta.

Esikoisalbumi Hard’n Horny albumi loisti poissaolollaan, eikä siltä kuultu edes yhtyeen tunnetuinta Luulosairas -kappaletta. Moni muukin kaivattu kappale jäi kuulematta katalogista, mutta siitä huolimatta setti oli täyteläinen läpileikkaus yhtyeen urasta, joka ei ole pala menneisyyttä, vaan vahva todiste, että senioriosaston sotakirveitä ei ole haudattu ja heidän musiikkinsa toimii yhä. Vaikka tämä jäisi viimeiseksi kerraksi, niin silti konsertti vahvisti, että Wigwamin kappaleet ovat kuolemattomia. Kunpa joskus syntyisi jotain vastaavaa tämän päivän artisteilta.

IMG_5953

Settilista:

Freddie Are You Ready

Lucky Golden Stripes and Starpose

Sandpainting

Bow Lane

Save My Money & Name

Simple Human Kindness

No New Games

Lost Without A Trace

Kabul Grill

Heaven in a Modern World

Eddie and the Boys

Just My Situation

Marvelry Skimmer

A Better Hold (And A Little View)

Nuclear Nightclub

Cheap Evening Return

Absalom

Colossus

Bitesize

Losing Hold

Maestro Mercy

Do or Die

 

Encore

(oletetut)

Bless Your Lucky Stars

Grass for Blades

 

Gommi ja Pommi @ Tavastia, Helsinki, 5.3.2017

FullSizeRenderJos lauantai-iltana rokkiklubissa mossataan ja läikytetään olutta, niin sunnuntai-iltapäivästä samassa paikassa voi ottaa luontevasti hörpyn pillimehusta siinä mossauksen lomassa. Tavastia-klubilla on nähty jo muutaman vuoden ajan sunnuntai-iltapäivisin lastenkonsertteja ja nyt pienen tauon jälkeen ne tekivät paluun. Jos ulkona oli mitä aurinkoisin pakkaspäivä, niin siitä huolimatta M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen legendaarinen duo Gommi ja Pommi myi klubin hämärään yli neljäsataa lippua.

Tavastia on kätevästi maan tasolla, joten sinne tuuppaa lastenrattaat helposti. Heti IMG_7381lipunmyynnin vieressä on varattu tila vaunuparkille. Lasten talvivaatteiden riisumisessa ja pukemisessa on oma vaivansa, mutta sitä helpottaa ja nopeuttaa ilmainen narikka. Tavastialta viisas ratkaisu, sillä kalliiksihan se tulisi maksaa isomman perheen vaatesäilytyksestä. Konsertin lipunhinta oli yksittäin 12€, mutta perhepaketissa tiketin sai edullisemmin 10€ per nuppi. Klubi näytti hieman erilaiselta, kun sisääntulo oli valaistu kirkkaasti. Hämärässä hoipertelun sijaan konsertin pääasialliset asiakkaat näkivät nyt tepsutella turvallisesti salin puolelle. Baaritiskin drinksuhyllyt olivat peittettyinä ja tarjolla oli lastenkestien antimia.

Gommi ja Pommi lopettelivat ensimmäistä biisiään, kun saavuimme sisään. Sali oli lähes täynnä ja ensimmäinen kerta, kun näin yleisön istumassa lattialla mukavasti alusilla. Päätimme astua parvelle, missä sielläkään ei löytynyt enää vapaata istumapaikkaa. Sen sijaan portaiden yläpään tasanteella oli hyvin tilaa seurata esitystä. Gommi-jänis ja Pommi-kissa olivat puheliaalla tuulella. Välijuonnot tuntuivat vievän melkein yhtä paljon aikaa kuin itse biisit. Höpinät olivat hauskoja ainakin aikuiseen makuun. En ole varma ymmärsivätkö kaupunkilaislapset vitsiä kun Pommi kutsui kosketinsoittimia kangaspuiksi. Maestro M. A. Numminen on jo 76-vuotias ja kotimaisen kevyen musiikin väsymätön puuha-Pete Pedro Hietanenkin on jo ylittänyt eläkeiän. Siitä huolimatta tassu nousi ja peppu heilui kuin nuoremmalla vemmelsäärellä.

FullSizeRender-1Gommi soitti tyypilliseen tapaan banjoa ja Pommi näppäili harmonikkaa ja välillä istui niiden kangaspuiden ääreen. Settilista koostui M.A. Nummisen tutuista kappaleista. Tosin sekaan mahtui pari meikäläiselle harvinaisempaakin herkkua. Kissa vieköön on kaikille tuttu käännös Louis Armstrongin Jeepers Creepers -klassikosta. Kamelilaulun ”se se on” kertosäe ei vetänyt helppoudestaan huolimatta yleisöä lauluun mukaan. Pedro otti pommi-kissana lauluvastuun Susi-kappaleen aikana ja M.A. yritti Gommina piirtää fläppitauluun suden. Lasten mielestä se ei näyttänyt sudelta, siksi piirros oli aivan susi. Kookospähkinä -hitti sai yleisön heilumaan ja Limonaatia suun  napsumaan. Bobby Veen Rubber Ball väännös Kumipallo nosti tunnelman kattoon kuin käsistä karannut heliumpallo. Lasten klassikko Jänis istui maassa luonnistui  yleisön laulamana. Tämän perään Gommi lauloi rokahtavamman version Jänis istui maassa Suomessa. Keikan varsinainen osuus päättyi Eduard Uspenskin luoman hahmon Krokotiili Genan syntymälauluun, joka tunnetaan paremmin hittinä Minä soitan harmonikkaa.

IMG_1130Ounastelimme narikan ruuhkautuvan pikkuväen hakiessa pukineita, joten liukenimme paikalta, kun Gommi ja Pommi soittivat vielä yhden encoren.  Kolmen vartin setti oli oikein sopiva annos jammailua sunnuntai-iltapäivän ratoksi. Seurassamme ollut pikkuneiti näytti nauttivan kovasti keikasta, mutta loppupuolella katossa roikkunut diskopallo alkoi vetää puoleensa. Tuli siis todistettua, että rokkiklubit sopivat kaikenikäisille.