Avainsana-arkisto: My World

Lee Fields & The Expressions (US), Robert Plant and the Sensational Space Shifters (UK), Kool & The Gang (US), Sly & Robbie Meet Nils Petter Molvaer (Jam/Nor), Ed Motta (Bra) Orquestra Buena Vista Social Club (Cub) @ Pori Jazz 18.7.2015

by

Kirjurinluodon pääkonserttien päätöspäivä alkoi päälavalla esiintyneen Buena Vista Social Club seurassa. Legendaarinen kuubalaiskombo esiintyi osana jäähyväiskiertuettaan. Bändi on menettänyt taivasorkesteriin jo useita mestareitaan, mutta onneksi heidän läsnäolonsa taustakankaalla toi lisää tunnetta esitykseen. Vaikka bändi on nykyisin kooste konkareita ja nuorempaa polvea, soi yhtyeen käsissä havanalaisrytmit vääjäämättömästi. Nuorten hartioiden päällä seisoo kuitenkin kokeneet päät. Laulujen tulkinnoista vastasivat bändin tukipylväät 84-vuotias grand old lady Omara Portuondo ja kitaristi Eliades Ochoa. Buena Vista Social Club heitti adios tour -esityksellään ilmaan haikean fiilikset. Mikään ei ole lopullista, mutta onneksi musiikki elää sukupolvesta toiseen äänilevyillä ja tämäkin esitys vähintäänkin muistoissa. Enkä ihan kuitenkaan usko, että tässä olisi jätetty lopulliset jäähyväiset.buena vista socia club

Tedin teltassa oli samaan aikaan aloittanut brasilialainen Ed Motta, jonka esityksen lopun riensin seuraamaan. Tedin teltta on pystytetty trumpetisti Ted Cursonin muistolle. Porin kunniakansalaisuuden saanut Curson esiintyi jatseilla vuosittain alusta asti aina kuolemaansa 2012 saakka. Tedin teltta osoittautui parhaaksi esiintymislavaksi Kirjurinluodolla. Ed Motta oli uusi tuttavuus. Hän on julkaissut vastikään AOR –albumin, jolla mies on irrottautunut jazzin ja funkin maailmasta pehmeimpiin loungesoundeihin. Motta soitti yhtyeineen laiskanletkeän keikan, jota seurasin teltan mutaisilta reunamilta. Motta tulkitsi tuuhean partansa takaa vuoroin portugaliksi ja vuoroin englanniksi. Viihdyttävin hetki kuultiin, kun Ed Motta näytti taitonsa beatboxaajana. Potpurissa hän veteli tuttuja melodioita ja kikkaili laajan skaalan eri instrumenttien ääniä poskilihaksillaan.

Seuraavaksi Tedin teltassa esiintyi mielenkiintoinen kokoonpano Sly & Robbie Meet Nils Petter Molvaer. Sly & Robbie on reggae ja dub-soundien parissa erittäin arvostettu rytmiryhmä ja tuottajakaksikko. He ovat soittaneet ties kenen kanssa aina Peter Toshista ja Black Uhurusta lähtien. Norjalainen Petter Molvaer on taas kovan luokan jazz-trumpetisti. Näiden jamppojen yhteistyöstä muodostui mielenkiintoinen synteesi, jossa reggae ja jazz –soundit tarjosivat niin Robbie Shakespearen matalia bassolinjoja kuin kypäräpäisen Sly Dunbarin tymäkkää dub-pulssia Nils Petter Molvaerin trumpetin maalatessa melodikulkuja.Sly & Robbie Meets Nils Petter Molvaer

Samaan aikaan päälavalla aloitti Kool & The Gang, joten Tedin teltta oli jätettävä hetkeksi taakse. New Jerseyn souldiskoryhmän valinnassa Pori Jazz ohjelmistoon oli sitä kaivattua juhlavuoden otetta. Bändi on soittanut jo vuodesta 1964, mutta Kool & The gang nimellä 1968 lähtien. Viisikymmenvuotisesta urasta huolimatta yhtye on nuorekkaassa kunnossa. Alkuperäiset veljekset Ronald ja Robert ”Kool” Bell ovat edelleen bändin keulahahmot, vaikka muut ympärillä ovat nuorempaa kollia. Jätin tarkoituksella Kool & The Gangin vedon viimeisten biisien varaan, sillä hittikavalkadi oli odotettavissa keikan lopuksi. Kävellessä alueelle ilmassa raikui jo iskevä Jungle Boogie. Parin biisin jälkeen Kool & the Gang räväytti ilmaan kolme suurinta hittiään: Ladies’ Night, Get Down On It ja torstaina Kylie Minoguen loppuunkuluttama Celebration. Bändin vertailukohdaksi oli helppo nostaa parin vuoden takainen Earth, Wind and Fire –keikka, joka nappaso värikkyydessään ja spektaakkelimaisuudessaan pidemmän korren. Tästä huolimatta Kool & the Gang täytti päälavan juuri niillä mitoilla kuin pitikin.kool & the lang

Lauantain pääesiintyjäksi oli buukattu Robert Plant ja hänen vastuulleen jäi kantaa koko festivaalin pääesiintyjän viittaa. Led Zeppelin on rockin suurimpia dinosauruksia ja sen jälleennäkeminen olisi tietysti ollut juhlavuoden arvoista, mutta minkä teet, kun Jimmy Page on keskittynyt hautomaan bändiä vain naftaliinissa. Robert Plant sen sijaan on pitänyt itsensä aktiivisena niin soolona kuin duettona. Viime vuodet hänellä on ollut kasassa bändi nimeltä The Sensational Space Shifters, joka onkin laaja-alaiseen soitantaan kykenevä kokoonpano. Robert Plant esiintyi 12 vuotta sitten jatseilla, mutta silloin en ollut paikalla, mutta näin hänet Puisto Bluesissa 15 vuotta sitten folk-rock –orkesterinsa Priory of Brionin kanssa. Tästä johtuen legendaarisen ensikohtaamisen jännitystä ei ollut ilmassa.Robert Plant

Robert Plant, 66-vuotias rock-kukko, on edelleen fyysisesti voimissaan ja hänen sädekehänsä riittää komeasti valaisemaan koko Kirjurinluodon. Plant aloitti Led Zeppelin kappaleella Trampled Under Foot, jonkä vänkä groove asetti kovat odotukset keikalle. Tuoreimman soololevyn Turn It Up istui komeasti perään. Kolmantena kuultu Black Dog osoitti, ettei Plantin tunnistettava äänirajoilla leikittely ei enää luonnistu nuoruusvuosien tapaan. Plant vuorotteli tasaisesti Led Zeppelin kappaleiden ja soolotuotannon välillä. Ei siinä mitään, hienoja rootsmusiikin hetkiä keikka tarjosikin. Yleisö riemastui erityisesti Led Zeppelinin vedoista, mutta soolotuotannossa ja fiksusti valituissa blues-covereissa Robert Plant todisti mistä hänen musiikilliset juurensa ovat kotoisin: bluesista ja lopunperin se bluesin siemen on istutettu tietenkin Afrikassa. Keskeinen tekijä Sensational shape Shiftersin soundissa on Juldeh Camara, joka tuo vahvan läsnäolon afrikkalaisella kolongo -kielisoittimellaan. Robert Plant ei pyri kopioimaan Led Zeppelin -klassikkoja vaan synnyttää niistä mielenkiintoisia uusia sovituksia ja tulkintoja afrikkalaisessa tai sitten vain akustisessa hengessä. Viimeisessä numerossaan Plant bändeineen yhdisteli säkenöivästi bluesklassikoita I Just Want to Make Love to You ja Mona armottomaan Zeppelin tykitykseen Whole Lotta Love.

Robert Plant soitti reilun tunnin setissään 13 kappaletta, jonka encorena kuultiin Kirjurinluodon taivaalla leijailleet wc-pallot viimeistään räjäyttänyt Rock and Roll. Loppuun festivaalin sankari kohteliaasti kuittasi rakastavansa jatsia. Robert Plant and the Sensational Space Shifters tarjosivat musiikillisesti tiukan keikan, joka ajoittaisesta heppoisuudestaan huolimatta istui juhlavuoden ohjelmaan komeasti.

lee_fields_225.000 yleisö vaikutti kylläiseltä, mutta Robert Plant ei ollut se vihonviimeisenä soittanut artisti, sillä Tedin Teltassa alkoi vielä puolen yön jälkeen kuitenkin se festivaalin ”pääartistin” tittelin napannut Lee Fields & & The Expressions. Alkuperäisen 1960-luvun soulin viimeinen oikea lähettiläs. Lee Fields esitti jo kaksi vuotta sitten LP-teltassa ikimuistoisen keikan. Eikä mies ollut parissa vuodessa laimentunut, vaan uusien biisien ohella rikastanut settilistaansa. Lee Fields on valitettavan vähälle huomiolle jäänyt soulprinssi. Onneksi hän on saanut uran ehtoopuolella ansaittua nostetta huikeasti groovaavan The Expressions bändinsä kanssa ja levyttänyt useita komeita albumeja kuten My World (2009), jolta kuultiin häikäisevä soulklassikko Ladies sekä yhtä hienolta Faithful Man (2012) pitkäsoitolta kuultu nimikkokappale vetää sanattomaksi, eikä uusin albumi Emma Jean (2014), jolta Lee esitti tunnelmalliset Just Can’t Win ja Standing By Your Side –kappaleet jää paljoa heikommaksi.

Lee Fieldsin soittoaika oli haasteellisen myöhään, kun Kirjurinluodosta piti jo rientää asfalttikiitäjänä toisaalle. Silti kukkuminen kannatti ja jälleen kerran Lee Fields & The Expressions palkitsi. Hyvä Pori Jazz, tehkää Lee Fieldsistä uusi Ted Curson ja kutsukaa hänet esiintymään niin kauan kuin se vaan on mahdollista.Lee

Lee Fields @ The Expressions (US), Cody ChesnuTT (US), U-Roy (JAM) @ LP48, Pori Jazz 19.7.2013

by

Kun musiikki taukoaa Pori Jazzin päälavalla Kirjurinluodolla, niin se ei tarkoita, että tarjonta loppuisi siihen. Ohjelmaa riittää aamun pikkutunneille saakka. Tällä kertaa suuntasin LP48 -telttaan, mikä sijaitsee vain parin kiven heiton päässä areenasta. Teltta on valkoinen markkinateltta ja vähän kaipasinkin takavuosien telttaa, joka toi Huvilateltan mieleen. LP48:n alue kokonaisuudessaan toimi mainiosti ja sen visuaaliseen ilmeeseen oli satsattu tyylikkäällä valosuunnittelulla. Teltan sisukset olivat Pori Jazz -logoineen näyttävät, mutta myös värivaloilla maalatut puut alueen reunamilla tekivät miljööstä maagisen.

Lee Fields

Lee Fields & The Expressions @ LP48

Olin merkannut seuraavaksi soul-painoitteisen illan listalle Lee Fields & The Expressionsin, joka ennnakkoasetelmaltaan olisi ollut Bobby Womackille mainio lämppäri. Onneksi ei ollut, sillä mies orkestereineen veti pitemmän korren. En ollut aikaisemmin miestä pahemmin kuunnellut. Ei siis ihme, että illan juontajakin spiikkasi Fieldsin soulin aliarvostetuimmaksi mieheksi. Kiinnitin Fieldsiin huomiota ensimmäisen kerran vasta viime syksynä, kun hän esiintyi Tavastialla. Keikalle en ehtinyt, mutta otin ensikosketukseni Spotifyn kautta ja heti napsahti – tässäpä vasta soulin setämies. Ilo oli varsin korkealentoista, kun havaitsin Fieldsin jazzien ohjelmistossa. Seurasin intensiivisen vedon miltei eturivistä ja se kannatti. Sijoittuminen keikalla on kaiken a ja o, vaikkei sitä aina olisikaan fiiliksissä. LP48 -klubimaisessa teltassa oli yllättävän väljää ja eteen oli helppo mennä.

Pohjois-Carolinassa syntynyt Lee Fields aloitti lauluhommat 1960-luvun lopulla. Pitkään uran aikana suuret hitit ovat karttaneet miestä, mutta leivän Fields on tienannut ja kiertänyt isojen nimen kuten  Kool and the Gangin kanssa. Lee Fields liituraitapuvussaan, valkoisessa paidassaan ja skrakassaan antoi itsestään heti karismaattisen kuvan, mutta erityistä oli miehen saama kontakti yleisöön heti ensimmäisestä rääkäisystä lähtien. Lee Fields tuli lähelle ja pysyi lähellä. Täysin valkoisten soittajien miehittämä The Expressions osoitti myös mestarillisuutensa.  Arvelen, että itse bändi ja levy-yhtiö Truth & Soul ovat jeesanneet Lee Fieldsin uudessa tulemisessa. Tästä ovat todisteena Lee Fields & The Expressions  ensimmäisen yhteinen albumijulkaisu My World (2009) ja takuuvarmaa sielukkuutta jatkanut Faithfull Man (2012).

Lee Fieldsin soul svengaa ja paikoin siinä on piirun verran funkia. Olemuksessa on James Brownia, mutta silti omaa persoonallisuutta ja poikkeavaa puhdasta elävyyttä, jota ei ehkä löydy enää kovia kokeneseta Bobby Womackista. Jälleen kerran soul-genrenä vahvistaa piirteen, että sen tähtikaartissa on musiikkibisneksen valovoimaisimmat artistit. Ei tarvitse katsoa kuin menneisyyteen ja ajatella James Brownia tai Wilson Pickettiä, jotka molemmat ovat myös esiintyneet Porissa. Lee Fieldsin setti oli darmaturgisesti mainio. My World -albumilta kuultu Ladies oli huikea biisi, joka kuultiin heti kolmantena. Mieleen jämähti vahvasti myös harvoin muiden versioimana kuultu The Rolling Stones -tunnelmapala Moonlight Mile sekä tuoreimman albumin nimikkobiisi Faithful Man ja Wish You Were Here. Keikka oli veret seisauttava kokemus ja ennalta lähes ylivoimaiseksi ajattelemani Cody ChesnuTT tuntui kevyeltä Fieldsin jälkeen.

Cody

Cody ChesnuTT @ LP48

Cody ChesnuTT on heittänyt Suomessa jo muutaman keikan ja itsekin hehkutin viime helmikuista Tavastian keikkaa poikkeuksellisena kokemuksena. Cody ChesnuTT on neosoulin ykkösjamppa, joka tunnetaan The Rootsien kanssa hitiksi featuroimasta omasta The Seeds (2.0) -klassikosta. Enää Ei Cody mestariteostaan soita, ei edes alkuperäistä, mutta mieleen on juurtunut muutaman vuoden takainen The Roots-keikka, jolloin kuolemattoman riffin omaava ralli soitettiin Kirjurinluodolla.

Codyn keikka tuli myös kuunneltua läheltä lavaa. Nyt mestoille oli saapunut jo enemmän väkeä ja meininki oli jonkin verran riehakkaampi. Itse olin vielä Lee Fieldsin pauloissa ja sehän se festareiden ongelma onkin, kun seuraavaa artistia pukkaa heti perään. Sulattelu olisi ollut paikallaaan, vaikka tulossa olikin illan odotetuin artisti. Cody soitti viime talviseen nähden rutiininomaisemman keikan ja sortui paikoin vähän liikaakiin jamittelemaan ja laulattamaan yleisöä, etenkin hienossa Love Is More Than A Wedding Day, joka menetti vatvomisessaan osan sielukkuudestaan. Settilista oli kuitenkin passeli, toki vähän riisutumpi, mitä Tavastialla soitetettiin. Biisit olivat pääosin viime vuotiselta Landing on Hundred –albumilta, koska aikaisempi pitkäsoitto The Headphone Masterpiece  on kymmenen vuoden takaa ja sinä aikana Codyn arvomaailma on muuttunut ja mies on lauletusta sanomastaan tarkempi.

Kypäräpäinen Cody liikkui notkesti ja välillä tarttui kitaraan. Taustalla veivannut riisuttu soul-pumppu oli pulskassa kunnossa, etenkin soittonsa puolesta. Torvikopla loisti poissaolollaan aivan kuten Tavastiallakin ja nyt se teki hallaa, kun sekä Bobby Womackilla että Lee Fieldsillä oli takarivissä tiukat töräyttäjät. Codyn napakimmat vedot olivat Till I Met Thee ja viimeisenä kuultu Don’t Wanna Go the Other Way. Encorena kuultu I’ve Been Life muistutti, että Codyn sävelkynä on edelleen mestariluokkaa, parasta mitä uusi soul voi Telluksella tarjota.

U-Roy

U-Roy @ LP48

Reggae ei ole meikäläisen leipälaji, vaikka pakolliset mestarit kuten Bob Marley ja Jimmy Cliff on tullut kuunneltua. En siis ole oikea ihminen antamaan syväluotavaa analyysiä Jamaikan musiikillisesta lahjasta maailmalle. Jos illan pääesiintyjäksi on saatu kaveri nimeltä U-Roy, ei varmasti ole tuntemattomasta kaverista kyse. Meikäläiselle mies oli uusi tuttavuus ja keikkaa tuli kuunneltua miksauspöydän liepeiltä ja samaan fiiliikseen ei tietenkään päässyt kuin edeltävien soul-seppien aikana. Puoli vuosisataa uraa sekä pioneeritiskijukkana että reggaetulkitsijina tahkonut U-Roy heitti orkesterinsa kanssa kuitenkin mukiin menevän keikan. Biisit olivat vieraita, mutta reggaen letkeys välittyi hyvin.  U-Royn preesens oli sitä tasoa, että ymmärrän täysin artistin ansaitseman paikan. Soul-diggari olisi laittanut illan esiintyjät kuitenkin toiseen järjestykseen ja melkein veikkaan, että U-Roy olisi ollut ulkoilmassa aurinkoisessa säässä parhain esitys. Tosin Poria ei tänä vuonna suosittu lempeällä kesäsäällä. Teltassakin sai hytistä hupparissaan, vaikka vastalämpöä tarjosi napakoin iskuin soittanut U-Roy bändeineen. Illan päätöksenä kuultu Natty Rebel edisti auringonnousua niin hyvin kuin siinä kelissä pystyi.