Muusikot kokivat kovan kolauksen, kun COVID-19 vaimensi live-keikat yleisön edessä totaalisesti. Virus on lamaannuttanut monta muutakin tärkeää asiaa ja kuka tietää miten kauan vaikuttaa. Onneksi artistit keksivät esittää musiikkia livestriimausta hyödyntäen. Nettikeikat eivät ole uusi keksintö, mutta tällä hetkellä yleisöä on vastaanottimien ääressä enemmän kuin koskaan. Ehdin hetken pohtia, että pitäisikö sitä kirjoittaa jotakin näistä, sillä muuten homma hiljenee omalta osaltani yhtä pitkäksi aikaa. Litku Klemetin erinomaisen kotikeikan katson jälkikäteen, mutta The Lovematches – Facebook -livevedon tsekkasin ehtana suorana lähetyksenä, mikä on kuitenkin se juttu.

Pasi Rytkösen ja Sanna Björkmanin herkistelyduo on tullut tutuksi sosiaalisen median kautta, sillä yhtye on soittanut sensitiivisiä sovituksia tutuista ja yllättävistäkin kappaleista. The Lovematches saa jokaisen kappaleen lepattamaan kuin liekki iltahämärässä. Bändissä Pasi vastaa akustisesta kitarasta ja Sanna haitarista, mutta duon suola on laulu yhdessä ja erikseen. Molemmat tulkitsevat hienosti, mutta yhdessä heidän äänensä synnyttää poikkeuksellisen harmonian, joka lepyttää pahemmankin ärripurrin. The Lovematches on yhteislaulunsa puolesta (ja muutenkin) täydellinen pari.

Ennakkoilmoituksessa houkuteltiin rauhoittumaan puoleksi tunniksi ennen puoli yhdeksän uutisia. Ajankohta oli hyvä ja puolen tunnin setti on juuri sopiva nettikeikalle. Striimaus alkoi sovitusti, tekniikka toimi moitteettomasti ja yhden kuvan kompositio oli huolella rakennettu ja valaisukin kotioloihin passeli. Rytkönen on myös kuvauksen ammattilainen joten siitä on iso apu visuaalisessa toteutuksessa. Encorea ei kuultu, joten uutisiin ehti luvatusti.

Intiimi sessio tarjosi viisi kappaletta. Kaikki covereita ja kaikki 1980-luvulta. Homma lähti liikkeelle raikkaasti Dire Straitsin So Far Away -kappaleella. Kakkosena kuultiin harvinaisempi herkku, kun Aikka Hakalan Be Seeing You täytti olohuoneen välityksellä koko eetterin. Kolmas kappale Havana Blackin Sense of Love oli illan namuin pala. Ja hienoa oli todistaa kuinka hard rock klassikko ja nimenomaan sen alkuperäinen versio riisutaan nahkahousuista ja tilalle vaihdetaan kulahtaneet deniminsiniset farkkulappuhaalarit. Siltä kuulosti Whitesnaken Here I Go Again. Viimeisenä kuultiin vasta talvella pois menneen Crazy Cavanin Cross My Heart. Se oli letkeä lopetus.

Nettikeikkaa tulee harvoin katsottua isolta ruudulta, vaan striimausta vahtaa pikkuiselta älypuhelimen näytöltä tai läppärin ruudulta. Äänentoisto laitteiden omilla kaiuttimilla on heikko kuin mökkiradiossa, siksi on parempi varustautua kuulokkeilla. Intiimit konsertit tarjoavat myös jutustelua ja yleisön kommentoinnin seuraamista. Näin tapahtui The Lovematchesin keikalla. Molemmat olivat äänessä, mutta Pasi pudotteli anekdoottia aina Keravan Raketti-Anttilaa myöten. Näiden pittoreskien esitysten parasta antia onkin yhdistelmä musiikkia ja tarinoita matkan varrelta. 

Livekommentteja, peukkuja ja sydämiä sateli tietenkin, mutta niiden tutkiminen on kiinnostavampaa vasta esityksen jälkeen. Kommentointi tuppaa harhauttamaan sivupolulle itse musiikista. Keikan tarkoitus oli tarjota hetkeksi eskapismia korona-ahdistukseen ja siinä Pasi ja Sanna onnistuivat. The Lovematches tarjosi oikea-aikaisen etäännytyksen ja kyntteliköllisen valkeaa.