JD McPherson w/ Ray Jacildo (US) @ Livestream performance via Stageit.com, Nashville, TN, 2.4.2020

Näinä koronakaranteeniaikoina live-keikkojen seuraaminen on siirtynyt verkkoon. Nyt tartuin ensimmäisen kerran rapakontakaiseen tarjontaan. Stageit.com -sivuston kautta oli mahdollisuus seurata juurevan kanisterirokin mestarin JD McPhersonin esitystä. Viime vuoden parhaita keikkoja oli saman hepun Pori Jazz -veto, joten silmät kiiluen uppouduin intiimiin nettisettiin. 

JD McPherson soitti duettokeikan kosketinsoittaja Ray Jacildon kanssa. Ennakkotiedoissa puhuttiin duettokeikasta basisti/tuottaja Jimmy Suttonin kanssa, mutta epäilemättä koskettimet tukivat McPherson kitarointia ja ainutlaatuista laulantaa parhaiten. Ehdin keikan alkuun juuri ja juuri, joten alkuspiikkiä en ehtinyt kuunnella kokonaan. McPherson ja Jacildo soittivat n. 50 minuutin keikan Nashvillestä käsin. Stagena toimi huone, jossa he soittivat istuviltaan. Valonheitin piirsi värivaloja kotikutoisesti taustalle, mutta muuten mentiin visuaalisesti matalalla profiililla.

JD McPherson soitti 10-vuotisjuhlaa viettävän esikoisalbuminsa Signs & Signifiers kokonaan. Kahdentoista kappaleen albumi on tasavahva kokonaisuus, joka tarjoaa sekoituksen mullanhajuista rock’n rollia ja rhythm and bluesia. Albumi ei ollut vielä läpimurto, mutta määritteli McPherson taidot. Hän tuntee juurimusiikin perinteet ja rakentaa vanhoista mausteista ei pastisseja, vaan maukkaita ja persoonallisia pastilleja, joita tukee syvältä kurkusta kumpuava lauluääni. 

Keikka kulki kronologisessa järjestyksessä ja heti kolmen biisin kärki asetti setin uomilleen. Laulujen välissä riitti juttua, mutta pääosin pandemian vaikutuksesta esiintyvien artistien ammatilliseen asemaan. Stageit.com on siitä pätevä saitti, että se tarjoaa aitoja live-esityksiä, joita ei nauhoiteta eikä arkistoida. Sisään pääsi ostamalla 35 noottia. Kymmenen noottia sai 50 sentillä. Nettialustala pystyi kommentoimaan striimausta, mutta mikä parasta, artistille sai heittää keikan varrella tippiä kuin katumuusikolle konsanaan. JD McPherson heitti myös porkkanan: viisi eniten tipannutta saisivat Signs & Signifiers -albumin nimmareilla ja Annika Orrockin Incredible Women of All-American Girls -kirjan. Itsekin intouduin heittämään lanttia, mutta maksaakseni hyvästä musiikista. Olin lopulta 179. sijalla tippauslistalla.

Sivusto ei näyttänyt keikan katsojien määrää, mutta todennäköisesti samaan aikaan ruutujen äärellä oli useita satoja ellei tuhansia, sillä en näyttänyt olevan ainoa edes Suomesta ja muutenkin jengiä oli ilmaantunut ympäriinsä Grönlantia myöten. Keikassa oli myös se kiva ominaisuus, että saattoi ottaa liftarin kyytiin eli ostaa jollekin toiselle keikan ulkopuolelle jääneelle lipun. Kallista touhu ei ole, sillä maksoin lipusta ja tipeistä yhteensä 10 dollaria, mutta kun summan maksaa useampi, alkaa kitarakotelon pohjalle kertyä ihan palkkaa.

JD McPhersonin ohjelmassa oli samalle päivälle kaksi livestream-keikkaa. Katsoin ensimmäisen, joka alkoi kello 14 Nashvillen aikaan ja oli tarkoitettu nimenomaan eurooppalaisille, joille veto osui mukavasti iltakymppiin. Jälkimmäinen keikka alkoi vasta iltakympiltä paikallista aikaa, joten sitäkin voi seurata aamuvirkut härmässä. Netin välittämä kuva näyttäytyi tänne valtameren taakse aika tuhnuna, mutta äänen laadussa ei ollut valittamista, vaikka soundi ei ole verrattavissa konserttisalien PA-kamoihin.

Livestreamaus voi olla pitkään ainoa tapa nähdä livemusiikkia, mutta se voi olla myös ainoa keino muusikolle tehdä elantoa. Stageit.comin kautta se näyttää onnistuvan. JD McPherson jaksoi muistuttaa myös fanituotteiden ostamisesta. Nettikauppa on aina auki. Nyt pitää auttaa ja kuluttaa niiden jotka voi, jotta maailma ei taannu täysin. Taidan itsekin tehdä sinne piipahduksen ja hankkia vaikka vinyylisinglen ”Bossy”, koska sen b-puolella on mainio cover Nick Lowen Rome Wasn’t Built in A Day -kappaleesta, jonka McPherson soitti keikan päätteeksi encorena.

Settilista:  North Side Gal, Country Boy, Fire Bug, Signs & Signifiers, Wolf Teeth, Scratching Circles, A Gentle Awakening, Dimes For Nickles, B.G.M.O.S.R.N.R, I Can’t Complain, Your Love (All That I’m Missing), Scandalous. Encore Rome Wasn’t Built In a Day

The Lovematches @ Kotisohva (FB-LIVE), 25.3.2020

Muusikot kokivat kovan kolauksen, kun COVID-19 vaimensi live-keikat yleisön edessä totaalisesti. Virus on lamaannuttanut monta muutakin tärkeää asiaa ja kuka tietää miten kauan vaikuttaa. Onneksi artistit keksivät esittää musiikkia livestriimausta hyödyntäen. Nettikeikat eivät ole uusi keksintö, mutta tällä hetkellä yleisöä on vastaanottimien ääressä enemmän kuin koskaan. Ehdin hetken pohtia, että pitäisikö sitä kirjoittaa jotakin näistä, sillä muuten homma hiljenee omalta osaltani yhtä pitkäksi aikaa. Litku Klemetin erinomaisen kotikeikan katson jälkikäteen, mutta The Lovematches – Facebook -livevedon tsekkasin ehtana suorana lähetyksenä, mikä on kuitenkin se juttu.

Pasi Rytkösen ja Sanna Björkmanin herkistelyduo on tullut tutuksi sosiaalisen median kautta, sillä yhtye on soittanut sensitiivisiä sovituksia tutuista ja yllättävistäkin kappaleista. The Lovematches saa jokaisen kappaleen lepattamaan kuin liekki iltahämärässä. Bändissä Pasi vastaa akustisesta kitarasta ja Sanna haitarista, mutta duon suola on laulu yhdessä ja erikseen. Molemmat tulkitsevat hienosti, mutta yhdessä heidän äänensä synnyttää poikkeuksellisen harmonian, joka lepyttää pahemmankin ärripurrin. The Lovematches on yhteislaulunsa puolesta (ja muutenkin) täydellinen pari.

Ennakkoilmoituksessa houkuteltiin rauhoittumaan puoleksi tunniksi ennen puoli yhdeksän uutisia. Ajankohta oli hyvä ja puolen tunnin setti on juuri sopiva nettikeikalle. Striimaus alkoi sovitusti, tekniikka toimi moitteettomasti ja yhden kuvan kompositio oli huolella rakennettu ja valaisukin kotioloihin passeli. Rytkönen on myös kuvauksen ammattilainen joten siitä on iso apu visuaalisessa toteutuksessa. Encorea ei kuultu, joten uutisiin ehti luvatusti.

Intiimi sessio tarjosi viisi kappaletta. Kaikki covereita ja kaikki 1980-luvulta. Homma lähti liikkeelle raikkaasti Dire Straitsin So Far Away -kappaleella. Kakkosena kuultiin harvinaisempi herkku, kun Aikka Hakalan Be Seeing You täytti olohuoneen välityksellä koko eetterin. Kolmas kappale Havana Blackin Sense of Love oli illan namuin pala. Ja hienoa oli todistaa kuinka hard rock klassikko ja nimenomaan sen alkuperäinen versio riisutaan nahkahousuista ja tilalle vaihdetaan kulahtaneet deniminsiniset farkkulappuhaalarit. Siltä kuulosti Whitesnaken Here I Go Again. Viimeisenä kuultiin vasta talvella pois menneen Crazy Cavanin Cross My Heart. Se oli letkeä lopetus.

Nettikeikkaa tulee harvoin katsottua isolta ruudulta, vaan striimausta vahtaa pikkuiselta älypuhelimen näytöltä tai läppärin ruudulta. Äänentoisto laitteiden omilla kaiuttimilla on heikko kuin mökkiradiossa, siksi on parempi varustautua kuulokkeilla. Intiimit konsertit tarjoavat myös jutustelua ja yleisön kommentoinnin seuraamista. Näin tapahtui The Lovematchesin keikalla. Molemmat olivat äänessä, mutta Pasi pudotteli anekdoottia aina Keravan Raketti-Anttilaa myöten. Näiden pittoreskien esitysten parasta antia onkin yhdistelmä musiikkia ja tarinoita matkan varrelta. 

Livekommentteja, peukkuja ja sydämiä sateli tietenkin, mutta niiden tutkiminen on kiinnostavampaa vasta esityksen jälkeen. Kommentointi tuppaa harhauttamaan sivupolulle itse musiikista. Keikan tarkoitus oli tarjota hetkeksi eskapismia korona-ahdistukseen ja siinä Pasi ja Sanna onnistuivat. The Lovematches tarjosi oikea-aikaisen etäännytyksen ja kyntteliköllisen valkeaa.