Pekko Käppi & K:H:H:L (FIN) @ Nosturi, Helsinki, 29.3.2019

Kotimaisen folkrokin terävin keihäänkärki Pekko Käppi & K:H:H:L kutkutti kovasti ja harmittelin, että tekee tiukkaa saada mahtumaan samaan iltaan kahta konserttia eri soittoajoista huolimatta. Olin menossa katsomaan JJyllin, Kuoppiksen ja Von Hertzenin veljesten Kingston Wall -inkarnaatiota Kulttuuritalolle, mistä tarkoitukseni oli karata kesken keikan Nosturiin tsekkaaman kovan albumin julkaisseen Pekko Käpin kokoonpanoa. Kultsan ovella törmäsin tuttuun, joka kyseli, josko olisi ylimääräistä lippua. Ei ollut, mutta päätin luopua omastani ja lähdin suorilta Nosturiin. Kaikki voittivat.

Pekko Käppi & K:H:H:L (Kuolleiden hillittömäin hevoisten luut) on kasvanut uunituoreen Väärä laulu –albumin myötä nelikoksi lyömäsoittajan liityttyä ryhmään. Soundi kasvoi sitä myöten isommaksi ja syvemmäksi. Tamperelaisen kokoonpanon albumin julkaisua juhlistettiin isolla kirkolla asti. Pekko Käppi yhtyeineen tekee kansanmusiikille sen mitä Värttinä teki aikoinaan eli pukee sen populaariin muotoon, jota kelpaa valtavirrankin kuunnella. Kotimaan rajojen ulkopuolellakin.

Käpin jouhikko on instrumentti, jota ei näe usein rokkibändin soitinvalikoimassa. Enkä osannut kuvitella miten monipuolisesti jouhikantele soi, kun sitä vasta ensi kertaa pääsin livenä kuulemaan. Nelikielinen vempain sylkee mystistä energiaa kuin pohjan akka vitsauksia. Tommi Laineen kitara haastaa jouhikkoa taistoon kyyttösilmän tavoin. Nuutti Vapaavuoren basso soi koreasti kuin kaukomielellä. Rumpujen taakse asettunut Jani Auvinen takoo kuin seppo rumpujaan.

Keikka alkupuoli painottui luonnollisesti uuteen albumiin. Nimikkobiisi ja singlenäkin julkaistu Musta Kimppu ovat tämän vuoden ehdotonta parhaimmistoa jo näin alkuvuodesta. Helsingin sanomien hehkuttama Ikoni –sinkku on todellakin maagisen tarttuva laulu, mutta valitettavasti myös helpoiten kuluva ja ehkä eniten siksi, että minimalistiset lyriikat toistuvat liikaa.

Pekko Käppi & K:H:H:L louhii kansanperinteiden kallioista lohkareita joihin jauhaa sekaan rokin ja bluesin tuttuja elementtejä. Tästä keitoksesta moni velho olisi ylpeä. Tärkeää on myös Pekon antaumuksellinen tulkinta, jossa laulu ponnistaa parhaimmillaan kantapohjista kuten. Yhtä lailla oleellisen osan yhtyeen luomaan maisemaan maalaa Toni Tapanisen kalmaiset sanoitukset.

Alkuun esityksessä oli havaittavissa pientä patoutumaa, mutta nopeasti vesi virtasi uomiinsa. Pekko itse totesi myös, että hyvinhän tämä menee. Niin meni. Kuuntelin keikan alun salin keskivaiheilta ja hetkittäin teki mieli soundin osalta päästä kuulemaan bändiä intiimiin luolaan, mutta siirtyessäni miksauspöydän taakse, kuulosti bändi erinomaiselta. Käppi kelpasi Keikkakepille, mutta 1h 40min annos tuntui just maksimimäärältä. Yhtye taputettiin ansaitusti takaisin varsinaisen setin jälkeen. Ensimmäisen coverina kuultiin mielenkiintoinen versio LamaMun pelko-biisistä ja viimeisenä Matilda (2017) -albumin helmi Palavien lasten laulu. Pekko Käppi & K:H:H:L tarjoaa laadukasta mystiikkaa laatikossa, jota suosittelen penkomaan.

Atomirotta @ Lepakkomies, Helsinki, 5.9.2015

Atomirotta on noussut nopeasti yhdeksi valtakunnan sähäkimmistä bändeistä. Kotimaan valloitus alkoi reilu vuosi sitten, kun kesähitti Aurinkoon räjäytti pankin. Kakkossingle Hima taas todisti, ettei bändi ole yhden hitin ihme. Marraskuussa 2014 julkaistu esikoisalbumi I jäi jouluruuhkan jalkoihin, vaikka nousikin 11. sijalle virallisella albumilistalla. Toisessa ajankohdassa albumi olisi koputellut varmasti kärkipaikkoja.

Atomifest

Ahkerat rotat ovat kuitenkin valloittaneet faniensa sydämet armottomilla livekeikoilla. Niitä bändi on veivannut tiuhaan ja viime viikonlopun tripla taputteli nätisti keikkakesän pakettiin. Bändi soitti kolme iltaa peräkkäin Kallion Leppakkomiehessä, joista ehdin tarkistamaan viimeisen. Kyseessä oli minifestivaali Atomifest, jossa Atomirottaa lämmitteli joka ilta eri esiintyjä. Lauantaina esilöylyt heittivät räppärit Petos ja Ässä.

Atomirotan tiukkuudesta kertoo, että bändi myi punk-luolan joka ilta loppuun. Lepakkomies oli lauantaina kuin pätsi, mutta veikkaan yhtä läikkyvä hornan kattila olivat torstai ja perjantaikin. Matala tila on tunkkainen putkilo, missä ilma ei kierrä kuin kalsareissa. Ei siis ihme, että osa jannuista bailasi ilman paitaa. En ole nähnyt hetkeen yhtä infernaalista meininkiä yleisön keskuudessa, korkeintaan taannoisella Teksti-TV 666:n keikalla päästiin samoin sfääreihin. Atomirotta yhdistää räpin, rokin, bluesin, punkin ja funkin persoonalliseksi keitokseksi, joka tavoittaa helposti ystäviä yli lajirajojen. Notkean Rotan jäsenistöstä uudeksi bändiksi muodostunut Atomirotta on katu-uskottava räppipiireissä, mutta myös legendaarisen kitaristi Rane Raitsikan myötä myös rokkikööreissä. Ranella on historia niin Lamassa kuin Smackissa, jonka jälkeen hän pörräsi Los Angelesin rokkikuvioissa 20 vuotta. Kotiinpaluun jälkeen miehestä on kuoriutunut uusi luova ulottuvuus. Mies lämää tarttuvia riffejä tarkasti verkon perille. Tuoreen iskukyvyn löytänyt Rotta hoitaa laulut ja lyriikat pakottomasti. Lavalla hän on pitelemätön seremoniamestari. Trion täydentää koneista vastaava Pajulaakso, jonka oletin olevan statisti taustalla, mutta väärin meni. Häiskä pomppi niin, että pää lähes kolisi kattoon.

AtomirottaAtomirotan lavaenergia on sitä luokkaa, että paidoista voi puristaa vettä. Tosin osalla lauantai-illan meininki meinasi karata turhautumisen puolelle. Eturivin mimmiosasto kävi toistensa ryysyihin kiinni. Tästä tulikin mieleen eräs vuonna 1969 järjestetty Altamontin festivaali, jossa The Rolling Stonesin keikan aikana alkaneet levottomuudet eivät Mick Jaggerin huomautuksista huolimatta rauhoittuneet, vaan jättivät historiaan ikävän jäljen väkivaltaisuksista. Onneksi Lepakkomiehessä jäätiin kauaksi tästä ja tilanne rauhoittui nopeasti Rotan ja Ranen puututtua kahakkaan. Takalinjoille asti en nähnyt yksityiskohtia, mutta jotain se kertoo Atomirotan kuumuudesta. Bändi on kyhännyt kasaan crossover-keitoksen, joka saa jengin liekkeihin. Helppo väittää, että Atomirotta on kattanut vasta alkupalat pitkään ”Beggars banquet” -juhlapöytäänsä. Pidot vielä paranevat.