Atomirotta on noussut nopeasti yhdeksi valtakunnan sähäkimmistä bändeistä. Kotimaan valloitus alkoi reilu vuosi sitten, kun kesähitti Aurinkoon räjäytti pankin. Kakkossingle Hima taas todisti, ettei bändi ole yhden hitin ihme. Marraskuussa 2014 julkaistu esikoisalbumi I jäi jouluruuhkan jalkoihin, vaikka nousikin 11. sijalle virallisella albumilistalla. Toisessa ajankohdassa albumi olisi koputellut varmasti kärkipaikkoja.

Ahkerat rotat ovat kuitenkin valloittaneet faniensa sydämet armottomilla livekeikoilla. Niitä bändi on veivannut tiuhaan ja viime viikonlopun tripla taputteli nätisti keikkakesän pakettiin. Bändi soitti kolme iltaa peräkkäin Kallion Leppakkomiehessä, joista ehdin tarkistamaan viimeisen. Kyseessä oli minifestivaali Atomifest, jossa Atomirottaa lämmitteli joka ilta eri esiintyjä. Lauantaina esilöylyt heittivät räppärit Petos ja Ässä.

Atomirotan tiukkuudesta kertoo, että bändi myi punk-luolan joka ilta loppuun. Lepakkomies oli lauantaina kuin pätsi, mutta veikkaan yhtä läikkyvä hornan kattila olivat torstai ja perjantaikin. Matala tila on tunkkainen putkilo, missä ilma ei kierrä kuin kalsareissa. Ei siis ihme, että osa jannuista bailasi ilman paitaa. En ole nähnyt hetkeen yhtä infernaalista meininkiä yleisön keskuudessa, korkeintaan taannoisella Teksti-TV 666:n keikalla päästiin samoin sfääreihin. Atomirotta yhdistää räpin, rokin, bluesin, punkin ja funkin persoonalliseksi keitokseksi, joka tavoittaa helposti ystäviä yli lajirajojen. Notkean Rotan jäsenistöstä uudeksi bändiksi muodostunut Atomirotta on katu-uskottava räppipiireissä, mutta myös legendaarisen kitaristi Rane Raitsikan myötä myös rokkikööreissä. Ranella on historia niin Lamassa kuin Smackissa, jonka jälkeen hän pörräsi Los Angelesin rokkikuvioissa 20 vuotta. Kotiinpaluun jälkeen miehestä on kuoriutunut uusi luova ulottuvuus. Mies lämää tarttuvia riffejä tarkasti verkon perille. Tuoreen iskukyvyn löytänyt Rotta hoitaa laulut ja lyriikat pakottomasti. Lavalla hän on pitelemätön seremoniamestari. Trion täydentää koneista vastaava Pajulaakso, jonka oletin olevan statisti taustalla, mutta väärin meni. Häiskä pomppi niin, että pää lähes kolisi kattoon.

Atomirotan lavaenergia on sitä luokkaa, että paidoista voi puristaa vettä. Tosin osalla lauantai-illan meininki meinasi karata turhautumisen puolelle. Eturivin mimmiosasto kävi toistensa ryysyihin kiinni. Tästä tulikin mieleen eräs vuonna 1969 järjestetty Altamontin festivaali, jossa The Rolling Stonesin keikan aikana alkaneet levottomuudet eivät Mick Jaggerin huomautuksista huolimatta rauhoittuneet, vaan jättivät historiaan ikävän jäljen väkivaltaisuksista. Onneksi Lepakkomiehessä jäätiin kauaksi tästä ja tilanne rauhoittui nopeasti Rotan ja Ranen puututtua kahakkaan. Takalinjoille asti en nähnyt yksityiskohtia, mutta jotain se kertoo Atomirotan kuumuudesta. Bändi on kyhännyt kasaan crossover-keitoksen, joka saa jengin liekkeihin. Helppo väittää, että Atomirotta on kattanut vasta alkupalat pitkään ”Beggars banquet” -juhlapöytäänsä. Pidot vielä paranevat.