Kari Peitsamo @ Semifinal, Helsinki 26.12.2015

Kari Peitsamon legendaarinen joulushow on Semifinalissa vuodesta toiseen toistuva perinne, jonne en ole joulumenoiltani koskaan ehtinyt. Joulupukin tuoma lahjakirja Kari Peitsamo: Rokkari ja saarnamies kannusti liikkeelle. Nyt jos koskaan oli paras hetki tarkistaa onko perinteinen joulushow maineensa veroinen. Saavuin kymmenen minuuttia ennen ilmoitettua alkamisaikaa ja ulko-oven takana riitti jonoa. Hetken pelkäsin, että mahdunko sisään, mutta yhden miehen varassa toiminut lipunmyynti ja narikka vei oman aikansa. Pääsin sisälle pulitettuani pääsylipusta huokeat kahdeksan euroa ja narikasta kolme euroa.

Kari Peitsamo astui lavalle vartin ilmoitettua myöhässä klo 21.45. Tavaramerkiksi noussut liina kiersi miehen päätä, jonka alta harmaantunet hiukset kertoivat, että omintakeista matkaa on takana lähes 40 vuotta. Kari Peitsamo on suomalaisen rokkiskenen pisin vitsi, joka on otettava vakavasti. Hän parodisoi koko rokin historiaa oman persoonansa kautta. Siksi ujosta Nokian takametsien pojasta on kasvanut yksi viihdyttävimmistä suomirokin koomikoista. Hän on lonely rider, joka ei ole koskaan istunut mihinkään muottiin, ei suomirokkiin, ei punkkiin, uuteen aaltoon, ei mihinkään. Kari Peitsamo on musiikillisesti yhden hitin mies ja siten ehkä yhdentekevä, mutta sanoituksellisesti satojen pelkistettyjen oivallusten taituri. Absurdius tai ehkä kosmisuus on sana, joka parhaiten kuvaa miehen aforistisia lyriikoita. FullSizeRender-1

Perinteinen joulushow alkoi maailman myydyimmällä laululla White Christmas, mutta siihen joulumusiikki sitten jäikin. Hitusen yli tunnin kestäneessä setissä kuultiin kattavasti Peitsamon tuotantoa, josta ihailtavan suuri osa osui miehen siniselle kaudelle eli vuosille 1977-1979. Peitsamon mukaan se toinen musta kausi alkoi vuonna 1980 ja jatkuu edelleen. Keikka oli vuorovaikutuksen juhlaa. Vastaavaa toivekonserttia en ole aiemmin päässyt näkemään. Peitsamo oli yleisön vastaanotosta mielissään ja jutusteli asiaan perehtyneen fanijoukon kanssa välittömästi. Intiimi tunnelma pisti Peitsamon toteamaan pariin kertaan, että kotiin ei ole syytä lähteä keikan jälkeen lepäämään, vaan nyt vedetään perseet.

Kakkosbiisinä kuultu muutaman vuoden takainen Kuulehan –biisi osui napakasti ensimmäiseen talvikeliin, jonka Tapaninpäivä vihdoin meille toi tänne Etelä-Suomeen. Kari muistutti talvirenkaiden tärkeydestä. Takametsä piti pintansa vielä tuoreimmassa aineistossa, mutta sen jälkeen laskeuduttiinkin varhaisen materiaalin pariin. Vedestä nousee kasvi hoilattiin yhteislauluna. Fanaattinen yleisö osasi sanat ja se helpotti Peitsamoa kaivamaan aarteita arkiston perukoilta. Itse en ole Peitsamon fani, mutta aina olen helsinkiläistynyttä Nokian miestä arvostanut. Tätä ennen olen nähnyt miehen vain pari kertaa livenä ja yhtään albumia en ole koskaan kuunnellut kokonaan läpi. Peitsamo heitti tunnin setissä reilut kaksikymmentä biisiä, joita kuunteli huulet korvissa. Enpä muista nauraneeni näin paljon kenenkään keikalla. Hirtehisimmät hetket tarjosivat Ice Hockey For You ja Porno With Whiskey. Kari Peitsamo on eittämättä intellektuelli, joka katsoo maailmaa omintakeisten aurinkolasiensa takaa. Jatkuvasti yllättävä Peitsamo on toiminut haudankaivajana, tunnustautunut kommunistiksi ja pari vuotta sitten aloittanut teologian opinnot. Musiikki on välillä jäänyt, mutta ei koskaan loppunut.FullSizeRender-2

Kari Peitsamo synnyttää taiteensa populaarikulttuurin uudelleen vääntäjänä, jonka esikuvat ovat selkeitä. Creedence Clearwater Revival on läsnä aina kuten myös The Beatles, joista John Lennon on eittämättä miehen suurin esikuva. Idolit saavat Peitsamon käsittelyssä aina hienon kohtelun. Peitsamo on tribuuttien mestari. J.J. Calen Cocaine-väännös Ilpo on hatunnosto taksikuskeille. Mustanaamio kumartaa sarjakuvasankarille yhtä lailla kuin Peer Günt ei saa lopettaa kouvolalaiselle legendalle tai Sibeliuksen musiikkipallo 150 vuotta sitten syntyneelle Suomen Beethovenille.

Kari Peitsamon settilistat eivät ole tuttuja eikä niitä pahemmin löydä netistä. Ymmärtäähän sen, jos järjettömästä biisimassasta poimii esitettäväksi biisejä, on vaihtelu hurjaa. Perinteinen joulushow antoi mahdollisuuden kirjata biisit talteen, koska Kari alusti joka ainoan kappaleen. Keikka päättyi Frank Sinatran My Way-klassikkoon, sillä Peitsamo on vihdoin kasvanut kappaleen mittaiseksi. Biisiin sisältyi myös lainaus Peitsamon ainoasta hitistä Kauppaopiston naiset. Ennen kuin Karin oli aika vetää ne luvatut perseet, hän heitti vielä encoreksi hersyvän Koira –kappaleen. Keikka päättyi hurmiollisesti ja yhteenvetona voisi todeta, että Kari Peitsamo, jos kuka, tekee parhaat lastenlaulut aikuisille. Hän on suomirokin naivisti numero yksi.FullSizeRender.jpg

Settilista:

White Christmas

Kuulehan

Takametsä

Vedestä nousee kasvi

Tuhatkaunon tapaus

Blub Blump molskis

Mustanaamio

Kari vanhana

Oliivinvihreä Dodge Dart vm. -75

Ice Hockey For You

Sibeliuksen musiikkipallo

Perseitä, Perseitä, Perseitä

Puoliksi palanut pikkusikari

Setä Ben ja hänen syntetisaattorinsa: Minut lukittiin vahingossa galleriaan

Mekaaninen susi

Peer Günt ei saa lopettaa

Porno With Whiskey

Checkin’ and bowlin’

Funky shit

Ilpo

Lennon elää

Hello kottarainen

My way (sis. Kauppaopiston naiset)

Encore

Koira