Joshua James (US), Ninni Poijärvi & Mika Kuokkanen (Fin), Louhisali, Espoon Kulttuurikeskus, 16.9.2015

Vajaa yhdeksän kuukautta kulunut edellisestä vierailusta ja taas Utahin ihme Joshua James saapuu Suomeen. Nyt mies astui jo kolmannen kerran maaperällemme, mutta tällä kertaa hänellä oli bändi messissä. Joshua Jamesin edellinen sympaattinen Sellosalin veto oli sen verran tuoreessa muistissa https://keikkakeppi.com/2015/01/31/joshua-james-us-ninni-poijarvi-mika-kuokkanen-feat-olli-haavisto-sellosali-espoo-28-1-2015/, että ilman bändihoukutinta olisin jättänyt keikan helposti väliin. Eikä mies ollut julkaissut tässä välissä uutta materiaalikaan. Toisaalta konsertin sijainti Espoon sydämessä veti myös puoleensa.

Vaihtoehtoisen folkrokin sanansaattaja Joshua James soitti minikiertueella Espoon lisäksi Turussa, Kouvolassa ja Helsingissä. Aloituspaikaksi oli valikoitunut Tapiolan kulttuurikeskuksen Louhisali, joka on muutamasta vedosta tullut jo itsellekin tutuksi. Louhisali on muuttanut jäykän konserttisalin onnistuneesti klubimaiseksi, josta voisi ottaa mallia moni muukin kulttuurisali. Osa katsomosta on purettu ja lavan eteen asetetut pöytäryhmät tekevät ilmeestä baaritiskeineen lungimman.

FullSizeRenderJoshua Jamesin kiertue alkoi himmeiden tähtien alla, sillä jätkien soittokamat olivat jääneet Pariisin lentokentälle. Onneksi homma taittui lainakamoillakin komeasti. Viime keikan tapaan illan aloitti kuitenkin lämmitetlijäduo Ninni Poijärvi & Mika Kuokkanen. Tällä kertaa he soittivat ilman Olli Haavistoa, jonka steel-kitarointia vähän jäi kaipaamaan. Ninni ja Mika ovat Joshua Jamesin ystäviä ja heidän ansiokseen voi lukea, että Jamesin jengi käy täällä näinkin usein. Poijärvi ja Kuokkanen soittivat pääosin omaa tuotantoa sekä edelliseltä Vagabond Moon (2013) että tulevalta All Them Pretty Things –albumeilta. Heidän osuutensa alkoi kuitenkin tulkinnalla Dolly Partonin 9 to 5 –kantriklassikosta. Settilistaan mahtui myös mainio sovitus delta blues –standardista Rollin’ and Thumblin’. Poijärven ja Kuokkasen esityksestä oli helppo päätellä, että kaksikko vaalii amerikkalaisen jyvämusiikin perinnettä kunniakkaasti ja uuden materiaalin perusteella voi todeta, että edelleen osuu laariin.

Joshua James soitti edellisen kerran duettona kitaristi Evan Coulomben kanssa hienon keikan. Nyt heidän FullSizeRender-1lisäkseen lavalle nousivat basisti David Isaac Russell ja rumpali Timothy George ja eittämättä rytmiryhmä toi Joshua Jamesin lauluihin laastia. Aloitusbiisi Mystic näytti suunnan; pääosin kappaleita kuultiin miehen toistaiseksi parhaalta pitkäsoitolta From The Top Of Willamette Mountain (2102), mutta sekaan mahtui myös Sing Songs (2009) EP:ltä kuultu letkeä Crooked Arrow ja Broke, joka on mainio laulu Well, Then, I’ll Go to Hell (2013) –albumilta. Eipä ollut yllätys, kun tunnelmallisen Cheyenne, Wyoming –kappaleen tueksi nousivat lavalle parivaljakko Poijärvi & Kuokkanen. Niin heidät viimeksikin kutsuttiin Sellosalissa stagelle. Duo jeesasi vielä So Did I -kappaleen aikana, joka on yksi Joshua Jamesin merkkiteoksista. Esperanza sai takanani istuneet hispaanialaiset innostumaan, kun Jamesilta taittua komeasti myös espanjan kieli. Päätöskappale Feel the Same rinnasti Joshua Jamesin komeasti Ryan Adamsin parhaimpiin. Varsinaisen keikan päälle kuultiin pari encorea, joista viimeinen Coal War on Joshuan läpimurtokappale ja edelleen se tunnetuin iskusävelmä.

Kahden kombon keikka maksoi 17.50€ ja kohtuuhinta vetikin salin puolilleen väkeä. Tästä voi kiittää kaupungin kulttuuritoimea, koska ilman tukea tuskin tälllaiseen hintaan Joshua Jamesia bändeineen sekä laatulämmittelijää olisi saatu. Jos vielä kaupungin hallinnoimien konserttipaikkojen tiedotukseen satsattaisiin, saataisin salit helposti täyteen. Tämä ei ole Espoon ongelma, vaan monta kertaa menee ohi hyviä artisteja myös Helsingin konserttisaleissa. Tosin nyt olen ollut valppaana, kun Savoy tarjoaa herkkua ensi torstaina.Joshua James

Joshua James (US), Ninni Poijärvi & Mika Kuokkanen feat. Olli Haavisto @ Sellosali, Espoo 28.1.2015

Amerikkalainen folk-perinne tuottaa katkeamattomassa nauhassa singer-songwriter -helmiä. Yksi tuoreista, mutta jo kypsyneistä hedelmistä, oli poimittavissa Espoon Sellosalissa, joka oli piristävä poikkeus Sellosalin ohjelmistossa. Joshua James on alunperin Nebraskasta, mutta Utahiin asettunut artisti, joka on julkaissut muutaman pitkäsoiton ja saanut tukevaa jalansijaa vakavasti otettavien artistien joukossa. Joshua James kiersi Suomessa jo pari vuotta sitten soittaen kolme konserttia. Tällä kertaa mies aloitti Espoosta, mistä jatkoi matkaansa Ylläs Jazz-tapahtumaan soittamaan pari keikkaa.

Joshua Jamesin vierailusta saamme kiittää lämmittelijän roolissa soittaneita Ninni Poijärveä ja Mika Kuokkasta, joiden ystävä Utahin aavikkokurkku on. Poijärvi ja Kuokkanen soittivat trio-pohjalta Steel-kitaristivelho Olli Haaviston kanssa kolmen vartin keikan. Laadukas setti koostui omista duo-levyn kappaleista, covereista ja parista Hoedownin riveissä soitetuista kappaleista. Mikä parasta, tulevalta albumilta kuultiin pari neitsytvetoa ja ne nousivatkin koko illan komeimmiksi esityksiksi. Ninni Poijärvi kertoi jännittäneensä kovasti, mutta erityisen hienosti soi Valentine’s Hobo, jonka oli säveltänyt Kuokkanen ja sanoittanut australialainen Terry McArthur. Covereista Bob Dylanin I’ll be Your Baby Tonight yritti hakea tuoretta tulkintaa täysin onnistumatta, mutta J.J. Calen Ridin’ Home vilisti preerian halki kuin juna. Poijärven ja Kuokkasen äänet solmiutuvat hyvin toisiinsa ja taustalla Olli Haaviston steel-kitarointi naukui niin kuin pitääkin. Ninni oli puheliaalla päällä ja mutkien kautta tarinat pohjustivat lauluja mukavasti.

NPMKOH

Ennen pääesiintyjää nautittiin konserttisalin tapojen mukaisesti väliaikadrinksut lämpiössä. Joshua James, reilu kolmekymppinen mies syvästä lännestä, astui lavalle vähän yli kahdeksan seuranaan sähkökitaristi Evan Coulombe. Joshua James on hoikka kaveri, joka pillifarkuissaan ja lyhythihaisessa kauluspaidassaan ei jäykistellyt kitaransa kanssa, vaan tanssahteli koikkelehtien kuin monsieur Hulot konsanaan. Keikka starttasi intensiivisesti kappaleella Mystic. Jamesin laulu on kuivan karheaa, mutta solisee kuin kevät puro Kalliovuorten rinteillä.

Jamesin pitkäaikainen soittokumppani Evan Coulombe rouhi kitarastaan harvakseltaan JJECmutta hallitusti biisejä tukevat riffit. Joshua James itse keskittyi komppaamaan akustisella kitarallaan, mutta istui mies hetkeksi flyygelin ääreen. Coulomben stemmalaulu sai kahden miehen orkesterin kuulostamaan isommalta kokoonpanolta. James soitti pelkästään omaa tuotantoa ja mikäpä sitä soittaessa, kun osaa säveltää varsin laadukasta tavaraa. Valtayleisöä nuoleskelevat hitit puuttuvat, mutta biiseissä on imua. Ennalta en ollut kuunnellut Jamesin koko tuotantoa läpi, mutta tämän esityksen jälkeen en pane vastaan. Joshua James julkaisi vuonna 2012 komean albumin From The Top Of Willamette Mountain, jolta kuultiin useampikin Erityisesti Ghost in the Town, So Did I nousivat esiin. Eikä ollut suuri yllätys, että Joshua James kutsui ystävänsä lavalle ja esitti heidän kanssaan muutaman kappaleen. Poijärven viulu, Kuokkasen ukulele ja Haaviston steel-kitarointi jos mitkä sopivat Jamesin ja Coulomben kaveriksi, mutta miksaaja ei osannut tässä kohtaa hoitaa hommaansa, vaan jätti suomalaisten soiton miltei kuulumattomiin.

Sellosali on noussut konserttisalien suosikkipaikaksi. Akustiikka toimii, sijainti on hyvä ja auton saa kätevästi parkkiin lähelle, mutta junallakin pääsee Helsingistä näppärästi. Narikka purkautui keikan jälkeen turhan hitaasti, mutta mihinkäs sitä kiire kun artisti tulee vielä eteisaulaan jakamaan nimikirjoituksia. Sellosalin ohjelmisto on kotimaisvoittoista, mutta tällaiset Amerikan vieraat ovat tervetullut lisä jatkossakin. Kehut vielä varsin maltillisesta hinnoittelusta: lipuista joutui pulittamaan vaivaiset 11 euroa. Ei siis ihme, että melko tuntematonkin esiintyjä veti penkkirivit täyteen innostunutta yleisöä.

JJECNPMKOH