Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2024

Tuntematon's avatar

Kraftwerk (DE), Myles Smith (UK), Antti Autio (FI), Fabiana Palladino (UK) @ Pori Jazz, 20.7.2024

by

Jos Kirjurinluodolla torstaina satoi, niin lauantaina tarvitsi enemmän aurinkolaseja. Järjestäjä tiedotti päätöspäivän kävijämääräksi 9.500 katsojaa, mihin vaikutti sään sijaan ohjelmatarjonta. Iltapäivän ensimmäistä artistia oli seuraamassa Skoda-lavalla vain joitakin satoja ihmisiä, mikä oli tietysti ennakkoon odotetulle artistille festivaaliolosuhteissa kovin vähän. 

Fabiana Palladino on muusikko, joka on vieraillut Jessie Waren taustalaulajana Kirjurinluodon päälavalla kuusi vuotta sitten. Tänä keväänä hän julkaisi esikoisalbuminsa, jossa soi ajanmukaiset soundit kasarimausteilla. Albumi sai kehuvia arvosteluja ja kuuntelukokemuksena se tarjoaa laatua luureihin. Fabiana on sattumoisin maineikkaan basisti Pino Palladinon tytär. Tyttärestä tuli lauluntekijä ja hänen laulunsa kuulostivat iltapäivän kuumuudessa oikein hyvältä, mutta niukan yleisön edessä vuorovaikutuksesta ei irronnut lisäarvoa.

Sulavasti laulanut Fabiana Palladino esitti kappaleensa moitteettomasti kolmihenkisen yhtyeensä kanssa. Jokaisessa kappaleessa oli oivallisia yksittäisiä ideoita, mutta yksikään ei noussut livenä esitettynä esiin selkeänä iskusävelenä. Tunnelmoivista kappaleista parhaiten purivat I Can’t Dream Anymore, Give Me a Sign ja Forever. Fabiana Palladinon esitys kiinnittyi kuitenkin mieleen ja ansaitsee perusteellisempaa tutustumista esikoisplattaan.

Päälavan avasi lauantaina mukavassa nosteessa oleva Antti Autio, jonka olen nähnyt tänä vuonna jo levynjulkaisun merkeissä. Autio on yhtyeineen tässä kevään ja kesän aikana saanut lisää varmuutta uusien kappaleiden esittämiseen, johon settilista pitkälti rakentuu. Uusi teemalevy Täällä sinua kaivataan on onnistunut kokonaisuus ja Pori Jazzin päälavalla levyn laulut innoittanut kansimaalaus sai ansaitsemensa huomionsa valtavana projisointina. Kappaleiden aikana sanoja tuli kuunneltua tarkemmin ja ne johdattivat etsimään aiheita levyn kannen hienosta kuvituksesta. Bändin jäsenten esiintymisasut olivat yhtä lailla visuaalisesti huoliteltuja. Bändi oli pukeutunut löysiin yöasujen kaltaisiin vaatteisiin, joiden yksilölliset kuosit voisivat houkutella laajemminkin marimekkokansaa vaatekaupoille. 

Myles Smith esiintyi Skoda-lavalla ennen illan viimeistä pääesiintyjää. Keväällä Stargazing -hitin julkaissut laulaja ei ole vielä antanut laajempaa näyttöä, sillä hänen konserttinsa tukeutuvat vähäiseen julkaistuun tuotantoon: takana on vasta EP ja läjä sinkkuja. Stargazing on saanut runsaasti soittoa ympäri Eurooppaa, mutta nähtäväksi jää riittääkö muiden kappaleiden osalta rahkeet pitkäkestoisempaan suosioon. Näkemäni perusteella näin ei tule käymään.

Suurelle yleisölle Mylesin musiikki oli helposti lähestyttävää, mutta en usko, että biiseistä jää omintakeista jälkimakua. Smithin äänessä on yhtäläisyyksiä Chris Martiniin, joka kyllä valitettavasi häiritsi enemmän kuin kiehtoi. Myles Smith esiintyi rumpalin ja kitaristin kanssa ja tarttui itsekin aika ajoin kitaraan. Muut instrumentit tulivat tallenteilta taustalaulua myöten ja sekin vähensi konsertin kiinnostusta. Myles jaksoi liikkua ja jututtaa yleisöä ja näillä keinoin isompikin lava olisi ollut hänen karismallaan täytettävissä. Eniten jäi vaivaamaan, että erottuuko keskitien viihdyttäjä kuitenkaan massasta riittävästi. Setin päättänyt ns. kakkosbiisi Solo kuulosti samasta puusta veistetyltä kuin itse pääkalikka.

Elektronisen musiikin pioneeri Kraftwerk oli lauantain pääesiintyjä. Heti julkistuksen jälkeen aloin spekuloida Kraftwerkin toimivuutta perinteisessä Kirjuriluodon kontekstissa niin yleisön kuin perinteisen ohjelmiston suhteen. Kraftwerk on ikoninessa asemassa, mutta kuitenkin oman elektropolkunsa kulttiklassikko, ja monelle marginaalimusiikkia. Yhtyeen edellinen keikka vedettiin Montreauxin jazzeilla, joten ehkäpä Pori oli luonteva jatke yhtyeelle.

Olen nähnyt Kraftwerkin sisätiloissa kuusi ja puoli vuotta sitten https://keikkakeppi.com/2018/02/17/kraftwerk-ger-finlandia-talo-15-2-2018/ ja aika samankaltaisella agendalla konemusiikkia esitettiin tälläkin kertaa.  Kraftwerkin minimalistinen konemusiikki on viihdyttänyt yli 50 vuotta, mutta live-vetojen voima on neljän miehen robottitönötyksessä ja taustalle projisoiduissa verkkaisissa visuaaleissa. Varsinaista tunne-elämystä keikoilta en kuvitellut Porissa saavani.

Eittämättä konserttikokemus saattoi tuntua oudolta, jos istui kaukana rinteessä pitkän päivän uuvuttamana. Itsekin seurasin ensimmäisen vartin etäasemista ja etäiseksi meinasi esitys jäädä, kunnes viisastuin ja siirryin lähietäisyydelle lavan eteen. Sielläpä saikin juonesta kiinni. Musiikin nyanssit avautuivat aivan eri tavalla ja projisoidut visuaalit kertoivat tarinaa yhtyeen luomasta keinotekoisesta maailmasta. Uppouduin täysin tietokoneavusteisen musiikin maailmaan. 

Tärkein havainto Kraftverkin konsertista on se, että ulkoilmassa nurmikolla laskevan auringon valossa seistessä voi Kraftwerkin rytmimusiikin tahdissa tanssia. En ole koskaan ajatellut heidän soittavan varsinaisesti tanssimusaa, vaikka sitähän se on. Vieressä pari innokkaasti joraavaa keski-ikäistä naista sanoittikin sen osuvasti: v***n hyvää teknoa! He eivät oletettavasti kuuluneet siihen intohimoiseen faniryhmään, joita oli myös saapuvilla bändipaidoista päätellen.

Kraftwerk todisti miten neljä seisovaa miestä laatikoidensa takana voi tehdä esityksestä elävänä kiehtovan. Konsertti kesti puolitoista tuntia ja siinä kuultiin ne samat biisit mitä kuullaan muuallakin huolella suunnitellun visuaalisuuden ehdoilla. Jatsikansa innostui eniten, kun eetteriin nakuttivat klassikot Computer Love ja Radioactivity. Loppupuolen The Robots ja Music Non Stop sinetöivät konsertin ja ottivat viimeistään niskaotteen ennakkoon vaikeasta yhtälöstä. Jos malttoi heittäytyä Kraftwerkin matkaan, niin varmasti sai mukaansa ainutkertaisen ja emotionaalisen muiston. Kraftwerk toimi niin hyvin juuri epätodennäköisen ympäristön vuoksi, mutta täydelliseksi keikan teki yksi virhe. Tietokoneet kaatuivat pimentäen taustaprojisoinnit. Hetken harmaus ja hiljaisuus aiheuttivat kivikasvoisissa soittajissa hämmennystä. Bändin ainoa alkuperäisjäsen Ralf Hütter joutui sanomaan keikan ainoan välispiikin: Computer restart. Robotitkin ovat inhimillisiä.

Tuntematon's avatar

Pet Shop Boys (UK), Scary Pockets (US), Sophie Ellis-Bextor (UK) @ Pori Jazz, 18.7.2024

by

Kirjurinluoto on tullut tutuksi useina kesinä ja enemmän on muistikuvia sadetakeista kuin hellehatuista. Ainakin tämä oli päällimmäisenä mielessä, kun pakkasin sadetakkia mukaan. Säällä on suuri merkitys, kun tehdään ostopäätöstä lähteä ulkoilmakonsertteihin varsinkin aikana, jolloin ihmiset tekevät ylipäätään päätöksensä lähtemisestä viime tinkaan. Järjestäjän virallisen ilmoituksen mukaan jatsikansaa oli kerääntynyt vain 10.500 katsojaa, joka on melko vähän kapasiteettiin nähden ja paljon vähemmän verrattuna aikaisempien vuosien nimikkäiden esiintyjien vetovoimaan, mutta paikallaolijaa väljyys ei tietenkään haittaa, sillä lavan eteen pääsee vaivatta.

Kirjurinluodon avauspäivänä kattauksen olisi pitänyt suuren yleisön silmissä kansainvälisesti kiinnostavin, sillä pääesiintyjäksi oli kiinnitetty Pet Shop Boys, jonka näin samoilla juhlilla myös 10 vuotta sitten. https://keikkakeppi.com/2014/07/24/pet-shop-boys-uk-george-clinton-parliament-funkadelic-us-hurts-uk-pori-jazz-18-7-2014/ Kansainvälisiä nimekkäitä artisteja on ollut entistä vaikeampi saada Suomeen kustannus- tai kiertueaikataulusyistä, joihin vaikuttaa paljolti Suomen sijainti Euroopan koiliskulmassa ja itäinen esirippu, jonka taakse artistit eivät toistaiseksi matkusta. 

Kirjurinpuiston areena oli muutettu täksi vuodeksi kokonaan anniskelualueeksi (K-18), joka osaltaan söi vanhaa piknik-perinnettä, johon oli helppo liittää myös lapsiperheiden festivaalinviettoa. Tämä tuskin vaikutti suuresti lipunmyyntiin, koska musiikki on pääosin aikuisyleisöä palkitsevaa. Alueella tapahtuneet muutokset tekivät päälavan konserttien seuraamisesta mukavampaa, kun miksausteltat oli jaettu kahteen osaan avatakseen paremmat näkymät lavalle rinteestä eikä virvoitusmyyntipistettä ollut enää paraatipaikalla lavan etulinjassa. 

Torstain anti jäi osaltani kolmeen esiintyjään. Sade ei estänyt tänäkään vuonna nauttimasta hyvistä esityksistä. Ripsottelevan sateen kestää mainiosti, jos musiikki tarjoaa aurinkoa. Sophie Ellis-Bextor oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Murder on the Dance Floor -hitistään tuttu, mutta muuten paitsioon jäänyt artisti on ollut kuitenkin ahkera läpi uransa. Hän aloitti uransa indie-bändissä Theaudience 1990-luvun lopulla, mutta yhden albumin jälkeen aloitti soolouransa, joka jatkuu yhä. Muita isoja globaaleja hittejä ei ole vielä osunut, mitä voi pitää pienenä ihmeenä, sillä niin ihastuttavasti Sophie veti mukaansa tanssimaan.

Sophie Ellis-Bextorin vahvuus on karismaattisessa esiintymisessä. Hän diskoili menemään koko tunnin ajan ja hengästyneenä jutteli mukavia yleisölle ja aina välillä siemaili pussiteetään. Ellis-Bextorin vahvuus esiintyjänä on välittömyys. Hän ei ole teatraalinen kuten moni muu suuri artisti genressään, vaan on oiva esimerkki rohkeudesta tehdä arjesta tanssia kuten hänen kokoelma-albuminsa Songs from the Kitchen Disco hyvin kuvastaa. Ellis-Bextorin taipuisa ääni tarjosi omien kappaleiden seassa myös liudan covereita ABBAlta, Madonnalta ja Cheriltä. Keikasta jäi hyvä mieli.

Skoda-lavalla oli seuraavaksi vuorossa viraalihitiksi noussut yhtye nimeltä Scary Pockets, joka on hyvä esimerkki tavasta lyödä läpi ilman perinteisesti levy-yhtiötä. Los Angelista kotosin oleva yhtye kokoontuu kerran kuussa ja äänittää samalla kertaa neljä funkahtavaa coveria tunnetuista kappaleista, joita sitten julkaisevat viikottain. Yhtyeen puhemiehenä toiminut kitaristi Ryan Lerman sanoikin suoraan, että he eivät sävellä kappaleita, mutta tekee tutuista lauluista parempia versioita. Kirjurinluodon ankeimmalla lavalla asfaltin edessä on vaikeaa päästä samaan tunnelmaan kuin huikealla päälavalla. Yhtye piti kovaa menoa päällä, ja ehkä vähän turhan alleviivaavasti siihen nähden miten hengettömiksi versioiksi funkit biisit lopulta jäivät. Yritystä ja taidokkuutta löytyi, mutta jokin jäi esityksestä puuttumaan. Lieneekö johtunut siitä, että kolme laulajan vuorottelu vei terää yhtenäisyydeltä, kun kukin asteli lavalle vetämään osuutensa kuin karaokessa. Scary Pockets on varmasti raikasta huolella tehtyä sisältöä Youtubeen, mutta lavalla se ei toiminut odotusten mukaisesti.

Pet Shop Boys on tullut nähtyä ennen tätä parikin kertaa ja elektronisen musiikin konserteissa odotukset ovat yleensä enemmän visuaalisuudessa ja kollektiivisessa innostumisessa kuin itse lavalla tapahtuvasta erityisyydestä. Elektronisen popin menestyneimmän pop-duo on pysynyt ajattomana. Kaksikko on pysynyt elegantisti poikamaisina, vaikka uraa takana on nelisenkymmentä vuotta. Juuri 70-vuotta täyttänyt Neil Tennant on karismaattinen ja ikäisekseen hänen äänensä on vetreässä kunnossa. Joitakin vuosia nuorempi Chris Lowe esiintyi brändinsä mukaisesti hiljaisena heppuna taustalla. Pet Shop Boysin parhaat biisit syntyivät yhtyeen alkutaipaleella, mutta sorvin äärellä ollaan jatkuvasti: keväällä julkaistu Nonetheless osoittaa yhtyeen luovuuden pysyvän korkealla tasolla.

Pet Shop Boys aloitti konsertin pysyen mystisesti maskien takana parin kappaleen ajan. Pian kasvot paljastuivat ja Neil Tennantin lämmin hymy hurmasi yleisön. Tutut hitit kannattelivat ohjelmistoa, mutta piristysruiskeita ja kiinnostavimpia esityksiksi nousivat uuden albumin kappaleet. Loneliness jää erityisesti kaikumaan päähän ja A New Bohemia on vuoden komeimpia balladeja. Yleisön huumaannutti luonnollisesti eniten kuluinemmat klassikot kuten You Were Always on My Mind ja It’s A Sin. Settilistaan osui mukavia yllättiviä valintoja ja kovimmat hytkytykset sai aikaan Electric (2013) -albumilta tuttu Vocal. 

Esiintymislava laajeni alun lämmitellyn jälkeen ja ison screenin edestä paljastui duon lisäksi pari lyömäsoittajaa ja kosketinsoittaja. Visuaalit olivat laadukasta videotaidetta, jonka rytmisyys ja vaihtelevuus pitää katseen kiinnitettynä pitkälti screenillä, vaikka keikkaa pääsikin seuraamaan hyvältä lähietäisyydeltä. Neil Tennant on charmantti ja liikkui laajalla skaalalla lavalla. Chris Low nousi esiin puhelaulaessaan osuutensa harvemmin kuullusssa Paninarossa. Pet Shop Boys vei mukanaan luomaansa dreamlandiinsa odotetusti. Se ei pettänyt, ei yllättänyt, muuta kuin osin biisivalinnoillaan. Puolentoista tunnin settilistaan mahtui peräti 23 kappaletta, joka on mahdollista, jos vähän napsii biisien kestoista pois.

Settilista:

Suburbia, Can You Forgive Her, Opportunities (Let’s Make Lots of Money), Where the Streets Have No Name (I Can’t Take My Eyes off You), So Hard, Left to My Own Devices, Domino Dancing, Dancing Star, Loneliness, A New Bohemia, Loves Comes Quickly, Paninaro, You Were Always on My Mind, Dreamland, Heart, It’s Alright, Vocal, Go West, It’s a Sin – encore – West End Girls, Being Boring,

Tuntematon's avatar

Bruce Springsteen & E Street Band @ Olympiastadion, Helsinki, 12.7.2024

by

Pelkistetysti Springsteen & E Street Band tour -nimellä kulkenut maailmankiertue starttasi jo viime vuonna. Näin viime vuoden kesäkuussa Zürichin vedon ja pitkälti saman kaavan mukainen konsertti nähtiin myös Helsingissä. Springsteen yhtyeineen pyrkii tekemään jokaisesta show’staan yksilöllisen vaihtelemalla settilistan järjestystä ja esittämällä harvemmin kuultuja kappaleita. Helsingissä keikka kesti viitisen minuuttia kauemmin kuin Sveitsissä ja soittolistaan mahdutettiin pari biisiä enemmän, yhteensä 32 laulua. 

Bruce Springsteen on tunnettu terveistä elämäntavoistaan sen mukaisesta energisyydestään, mutta viime vuonna Springsteen joutui keskeyttämään kiertueen vatsahaavan vuoksi ja lykkäämään konsertteja. Helsingin konsertti pysyi suunnitellussa aikataulussa, kun Bruce ehti toipua esiintymiskuntoon. 74-vuotiaaksi hän on poikkeuksellisen elinvoimainen eikä ikääntymisen merkkejä huomaa lavapreesensissä edes vuoden takaiseen. Yhtä kovassa iskussa oli bändikin, jonka jäsenet ovat kutakuinkin ikätovereita saksofonisti Jake Clemonsia ja torvisektiota sekä taustalaulajia lukuun ottamatta. Brucen ääni kesti hyvin ja skaalautui kappaleiden vaatimusten mukaan reilun kolmen tunnin ajan. Ainoastaan löysempi kiertueaikataulu viitaa ikääntymisen vaatimaan palautumiseen: konserttien väleissä on usein parin kolmen päivän taukoja. Matkustaminen ja lavarakenteiden pystytys vaatii oman aikansa, mutta on bändi takonut rautaa tiukemmallakin tahdilla. 

Bruce Springsteen & E Street Band ei antanut odotella itseään vaan bändin jäsenet kapusivat lavalle viitisen minuuttia etuajassa kuten senioreilla on tapana. Ensimmäisenä kuultu Lonesome Day alleviivasi heti miten yhteisöllisiä Brucen konsertit ovat niin laulun, joraamisen kuin käsien heiluttamisen merkeissä. Brucen karisma puree, mutta viehätysvoimaa löytyy myös yhtyeen muilta jäseniltä. Brucen taustalla häärii peräti 18 muusikkoa, ja tästä instrumenttimäärästä lähtevä musiikin pauhu on parhaimmillaan katarttisen huumaavaa. 

Seurasin konserttia E-katsomosta, kun vuosi takaperin näin yhtyeen hyviltä asemilta golden arealta. Olympiastadionin keskikatsomoon katon alle kuului yllättävän hyvin, vaikkei kaikkia musiikillisia nyansseja luonnollisestakaan voinut havaita kuin sisätiloissa hallitussa akustiikassa. Istumapaikoilla on puolensa, kun on kyse maratonkeikasta. Seisomaan noustiin vasta encoressa. Lavan edustalla näkee paremmin ja on mahdollisuus seurata yksittäisiä muusikoita jos kestää väentungoksen. Katsomosta näkee yhtyeen soitantaa vain screenien kautta, mutta samalla vaikuttuu eri tavalla stadionympäristöstä ja ihmismassasta.

E Street Bandin keikkoja leimaa hyväntuulisuus. Positiivisuus sykkii soittajien suonissa ja säteilee yleisöön. Kun on aika vakavoitua, niin niihinkin hetkiin riittää tunnelatausta ilman paatosta. Yleisön kosiskeluksi Bruce oli opetellut muutamia suomenkielisiä sanoja kuten tervehdyksen ”moi” ja yleisöä moukaroineen Wrecking Ballin aikaan kannustushuudon ”kovempaa”.

En muista viime vuonna havainneeni kiertueella tekstityksiä, mutta nyt neljän vuoden takaisen Letter to You -albumin nimikappale nähtiin suomennettuna. Sanoissa ei ole mitään vaikeasti ymmärrettävää ja siksi käännösteksitys tuntui virheeltä varsinkin kuin muissa kappaleissa samaa ei nähty. Seuraavan kerran tekstitys projisoitiin välispiikissä, kun Bruce käsitteli kaiken rajallisuuden teemaa kertoessaan olevansa viimeinen heppu hengissä hänen varhaisesta The Castiles -bändistänsä. Bruce esitti akustisesti herkän Last Man Standing -kappaleen, mutta samaan aikaan kentän takaosan baariosastolla papatettiin tuoppien ääressä niin kovaa, että möly häiritsi ainakin katsomoa, mutta toivottavasti ei itse artistia. 

Settilista oli muodoltaan sama kuin koko kiertueella, mutta treenattuja biisejä on niin paljon, että variaatiota ja yllätyksiä riittää kullekin keikalle. Reason to Believe -kappaleesta kuultiin mainio voimabluesversio. Youngstown soi harvinaisempana herkkuna kuten myös rytmikäs E-Street Shuffle. Long Walk Homea ei ollut soitettu livenä kymmeneen vuoteen. Kolmessa tunnissa biisejä tuutattiin perä perään hengästyttävään tahtiin ja välispiikkejä kuultiin vähän, koska laulut saivat puhua puolestaan. Bruce huipensi keikan tuttuun hittipotpuriin, joista erityisesti Tenth Avenue Freeze-Out saa aina nostamaan hatun päästä, jo itse biisinä, mutta erityisesti siksi, kun se kumartaa edesmenneille Clarence Clemonsille ja Danny Federecille. Illan viimeisenä encoren encorena Bruce esitti yksin kappaleen I’ll See You In My Dreams, joka muistuttaa kuolevaisuudestamme ja siitä että kuolema ei ole kuitenkaan päätepiste. Laulun sanat ilmestyivät taas screenille ja tarkoituksena auttaa viesti katsojille perille.

Bruce oli sonnustautunut valkoiseen paitaan, mustaan liiviin ja solmioon. Ehkä se kuvastaa tiettyä seestymistä. Vuosi sitten Bruce intoutui repimään mustan lyhythihaisen kauluspaidan uhmakkaasti rinnasta auki. Nyt ei lähtenyt kuin encoressa liivi. Eikä taivu yli seitsemänkymppiseltä enää crowd surfing, jota tavattiin nähdä kymmenisen vuotta sitten. Siitä huolimatta keikkakunto on käsittämättömän kova ja Bruce jaksaa kiertää yleisön edessä heittämässä ylävitosia. Sympatiapisteet hän nappasi taas lahjoittamalla eräälle pikkupojalle huuliharpun. Helsingin keikka oli onnistunut ja kymmenet tuhannet ihmiset näyttivät valuvan ulos stadionilta tyytyväisyyttä huokuen. Tiimalasin hiekat hupenevat vääjäämättömästi, mutta Bruce Springsteenin ja E Street bandin kohdalla hiekan muruset valuvat jarru pohjassa.

Settilista:

Lonesome Day, My Love Will Not Let You Down, Prove It All Night, Two Hearts, Ghosts, Letter to You, Promised Land, Hungry Heart, Reason to Believe, Youngstown, Long Walk Home, Working on the Highway, Darlington County, The E Street Shuffle, Nightshift, My Hometown, The River, Last Man Standing, Backstreets, Because the Night, She’s the One, Wrecking Ball, The Rising, Badlands, Thunder Road – encore – Born in the U.S.A, Born to Run, Bobby Jean, Dancing in the Dark, Tenth Avenue Freeze-Out, Twist and Shout – 2. encore –  I’ll See You In My Dreams