Pet Shop Boys (UK), George Clinton Parliament & Funkadelic (US), Hurts (UK) @ Pori Jazz 18.7.2014

Poikkeuksellisen komeat kesäkelit kohtelivat Kirjurinluotoa hyvin myös perjantaina. En taida olla aikaisempina vuosina selvinnyt jazzeista kertaakaan ilman edes hetkellistä sadetakkiin kääriytymistä. Perjantaina aurinko lemmiskeli 16 000 kävijää. Torstain määrää ei tavoitettu, mutta jos ei laadussa, niin ainakin viihtyvyydessä perjantai veti pitemmän korren.

Hurts oli keikkaansa jonkin verran jo soittanut, kun astelin areenalle. Manchesterilaisduo on kasvanut nopeasti elektropop-bändistä miltei stadion-luokan orkesteriksi. Itse näin yhtyeen toistamiseen. Edellinen kerta osui Ruisrockiin pari vuotta sitten. Hurtsin on tosin voinut nähdä Suomessa peräti yhdeksän kertaa viimeisen neljän vuoden aikana. Faneja tuskin asia harmittaa, mutta sanotaanko, että meno alkaa olla tiuhempi kuin eräillä raskaamman rockin sankareilla, jotka tuntuvat ramppaavan Suomessa alvariinsa. Mikäpä on promoottorin diilata Hurts ohjelmistoonsa, jos tiketit menevät aina takuuvarmasti kaupaksi.

Hurts on julkaissut kaksi albumia. Tyylikäs debyytti Happiness ilmestyi vuonna 2010 ja hitusen monipuolisempi Exile vuonna 2013. Molemmat ovat ulkokultaisia albumeja, joiden biisit toimivat livenä siten kuin elektromusiikki yleensä toimii – yllätyksettömästi. Hurts on keskitempoista ja turvallista musiikkia, jota on helppo kuunnella ja hoilata missä vaan. Sen parissa viihtyy, mutta keikan jälkeen bändi jää yhtä helposti unholaan, vaikka kuinka olisi juuri kuullut liudan hittejä kuten Stay ja Better Than Love.

Seuraavaksi nurmilavalla Funkin kummisedäksi kutsuttu George Clinton pisti klassisella Funkadelic & Parliament bändifuusiollaan käyntiin perjantain hytkyttävimmät jamit. En muista vuosiin kokeneeni vastaavaa boogieta tai ehkä niiltä muilta funkin kuninkaallisilta, joita olen nähnyt vain Porissa. James Brown veti vuonna 1995 ikimuistoisen vedon ja Sly & The Family Stone jätti muistijäljen hyväntuulisesta keikasta vuonna 2007, vaikka itse maestro Sly Stone olikin heikossa kunnossa ja piipahti lavalla vain muutaman biisin ajan. George Clinton on 73-vuotiaana Sly Stonea pari vuotta vanhempi, mutta monta vuotta paremmassa kunnossa, vaikka Clinton ei hänkään ole viettänyt aivan hapottomia vuosia.clinton_vaaka_01

George Clinton on tunnettu taajaan vaihtuvista hiusväreistään. Pori Jazzeilla mies nähtiin kuitenkin pipo päässä. Clinton oli kerännyt ympärilleen jälleen melkoisen armeijan muusikkoa, taustalaulajaa ja tanssijaa, jotta ei siinä maestron omaa sataprosenttista panosta tarvita koko ajan. Toki Clinton on seremoniamestari, joka pitää huolen, että paikoin kaoottiselta näyttävä lavaretkue soundaa tiukasti yhteen.

Clinton soitti edellisen kerran Porissa vuonna 1999. Sen missasin, mutta onneksi 15 vuotta myöhemmin virhe on korjattu. Clinton naulitsi 1970-luvulla sekä Funkadelic että Parliament yhtyeillä itsensä rytmimusiikin historiaan, mutta 1980-luvun soolourakaan ei ole epäonnistunut. Clintonin tunnetuin kappale Atomic Dog löytyy sooloalbumilta Computer Games (1982) ja se kuultiin myös Porin illassa. Muuten settilista koostui tasapuolisesti Funkadelicin ja Parliamentin funkstygeistä, joita parhaimmillaan liki kaksikymmenpäinen seurue esitti hyvällä sykkeellä.clinton_vaaka_03

Clintonin perhe on vaihtunut vuosien varressa ja bändissä on soittanut useita kymmeniä tyyppejä, joista maineikkain on tietenkin yksi kosmoksen ykkösbasisteista Bootsy Collins. Häntä ei tosin bändin riveissä enää nähdä. Ilmeikkyyttä ja persoonallisuutta riittää kuitenkin Clinton värikkäässä mustien miehittämässä komppaniassa, vain kosketinsoittaja on valkoihoinen. Keikan loppupuolella lavalle säntäsi ties ketä vierasta artistia joraamaan ja laulamaan kuten esimerkiksi aikaisemmin esiintynyt lupaava neosoulin tulokas The Internet, joka valitettavasti jäi näkemättä. Clintonin keikkaa pääsin seuraamaan aivan lavan lähietäisyydeltä. Ehkä senkin vuoksi George Clinton sai aikaan perjantain parhaimmat bileet.

clinton_vaaka_06

Voitte arvata, että kunnon tanssiaisten jälkeen on vaikea asettua elektropopin pauloihin, vaikka lavalle nousi yksi genren kaupallisesti menestyneimmistä kaksikoista. Pet Shop Boys löi läpi isosti 1985 West End Girl –biisillään ja edelleen käänteentekevä kipale osoittautui Kirjurinluodon illassa yhtyeen kestävimmäksi ja kulumattomimmaksi hitiksi. Neil Tennantin ja Chris Lowen muodostama parivaljakko jatkoi käsittämätöntä hittiputkea, joka on kestänyt lähes tähän päivään saakka. Tietenkään hittikaava ei ole aivan samassa terässä, mutta mikä tärkeintä – edelleen bändi elää ja kehittyy. Pet Shop Boysissa on se persoonallinen ote, joka esimerkiksi heidän mantteliperijän roolia tavoittelevalta Hurtsilta puuttuu. Pet Shop Boys on hittikone, jota olen seurannut heidän koko uran ajan sivusilmällä. Settilistaan mahtuu uljaita ja kestäviä melodioita kuten Suburbia ja Rent, eikä uudemmassakaan tuotannossa kuten Leaving puutu tartuntapintaa, mutta on lemmikkikaupan pojilla myös joitakin loppuun kuluneita ällökkejä kuten It’s a Sin, jonka soittamisen bändi voisi jättää surutta väliin.

psb_11Pet Shop Boys soitti edellisen kerran Suomessa viime vuonna Ruisrockissa. En ollut paikalla todistamassa messua, mutta näin kundit viisi vuotta sitten Helsingin jäähallissa, mistä jäi hyvät fibat niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin. Elektropop-keikkojen haaste on miten tehdä koneesta elävä. Pet Shop Boys on varmistaa asian panostamalla visuaalisuuteen. Onneksi Kirjuriluodon keikan aloitusaika oli vasta 22.00, jotta huikea visuaalinen show sai valoisassa kesäyössä edes asianmukaiset eli hämärtyvät puitteet. Edellisvuoden soittoajat Kirjurinluodolla olivat aikaisempia ja auringonpaisteessa Pet Shop Boys olisi jäänyt visuaalisesti valjuksi.

psb_06

Pet Shop Boysin taustaprojisoinnit olivat komeat ja veivät välillä huomion itse yhtyeestä, vaikka Tennant ja Lowe pukeutuvat myös näyttävästi. Etenkin Neil Tennantin messiaaninen olemus on tärkeä osa yhtyettä. Lowe on aina ollut se taustalla nöyrästi syntetisaattoreita hoitava patsas. Pet Shop Boys sai väen Kirjurinluodolla hyvälle tuulelle tarjoamalla viihdyttävän kahdenkymmenen kappaleen konsertin. Keikka päättyi encoreen, jossa kuultiin ensiksi kauhistuttava Village People -cover Go West, mutta onneksi jälkimmäisenä soitettu viime vuonna ilmestyneen Electric –albumin kappale Vocal jätti suuhun paremman maun.psb_05

Keikkaraportti Pori Jazzeista vuonna 2014 päättyy tähän, mutta nälkä ensi vuoden 50-vuotisjuhlafestivaalia kohtaan alkaa olla suuri kuin sudella. Senpä takia siellä saattaa hyvinkin soittaa Duran Duran. Kuvat Tia Kalenius.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s