Hot Snakes (US) @ Sticky Mike’s Frog Bar, Brighton, 1.2.2018

Englannin sateenkaaripääkaupungin mainetta kantava Brighton on Etelä-Englannin helmi. Kaupunki teki vaikutuksen myös toisella tapaa, sillä heti rautatieaseman ulkopuolella kaksimetrinen korsto haukotteli suustaan sateenkaaren miltei jalkojeni juureen. Siitä olikin hyvä rientää klubiin nimeltä Sticky Mike’s Frog Bar, jonka lauteilla esiintyisi tänä iltana Hot Snakes.

hotsnakesSan Diegosta kotoisin oleva Hot Snakes on post-hardcoren mielenkiintoisimpia kokoonpanoja. Yhtye teki läpimurtonsa 2000-luvun alussa ja kolmen kovan albumin jälkeen jäi pitkälle tauolle, kunnes kytkivät taas soittimet vahvistimiin. Hot Snakesin pääpiruilla on historiaa monessa bändissä (Drive Like Jehu, Rocket from the Crypt), joten kyseessä ei ole ihan untuvikkojen joukkio. Nyt viidenkympin kieppeillä olevat äijät ovat paluun kunniaksi tuutanneet uuden singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta albumilta Jericho Sirens. Lisäksi Sub Pop on laittanut ulos vanhan tuotannon uusintapainoksina – ja onneksi vinyyleinä, sillä vielä viime vuosikymmenen alussa ilmestyi paljon hyvää tavaraa vain cd-formaatissa.

IMG_3610Sticky Mike’s Frog Bar on kahden kerroksen baari. Yläkerrassa hengailutilaa ja varsinainen klubi alakerrassa. Ostin lipun ennakkoon WeGotTickets -nettimyynnin kautta. Ostotapahtuma sujui ongelmitta, mutta varsinaista tikettiä eivät ennalta toimittaneet. Viestissä korostettiin vihreiden arvojen vuoksi, että lippua ei tarvitse tulostaa. Riittää, kun ottaa mukaan viitenumeron. Tämä vaikutti hieman epävarmalta touhulta, varsinkin kun saapuu kaukaa. Lisäjännitystä toi lumimyrsky, joka viivästytti lentoa usealla tunnilla. Lopulta ehdin keikalle kreivin aikaan. Sisäänpääsyyn riitti lopulta, että nimi oli listalla.

IMG_3608Oven takaa avautui klubi, joka paljastui melkoiseksi hobittiluolaksi. Korkeutta ei ollut paljon yli päälaen, mutta katossa oleviin useisiin palkkeihin olisi lyönyt päänsä keskimittainenkin. Palkit oli sentään pehmustettu. Pari sataa henkeä vetävä klubi oli sokkeloinen ja musiikin kuunteluun epäkäytännöllinen. Hetkittäin loppuunmyydyssä konsertissa valtasivat mielen klaustrofobiset ajatukset, varsinkin tulipalon sattuessa. Näköyhteys lavalle tarjotaan vain niille, jotka tunkeutuvat eturiviin. Aikomukseni oli kuunnella Hot Snakes paraatipaikalta, mutta asetuin kuitenkin lavan laitamille. Hyvä niin, sillä keikan mittaan olisin lentänyt nurin monta kertaa eturivin väen heiluessa ja ryntäillessä kuin mullilauma. Crowd Surfingilta ei myöskään vältytty. Kelpo meininkiä, koska yleisö oli suurelta osin setäosastoa.

IMG_3578Hot Snakes on kiertänyt pitkin Englantia ja keikkakunto oli trimmattu kuosiin. Yhtye tarjosi monipuolisen kattauksen yhtyeen tuotannosta. Ilahduttavasti joukossa oli uutta materiaalia, josta etenkin single Six Wave Hold-Down istui muiden sekaan komeasti. Debyyttialbumi Automatic Midnight (2000), kova kakkonen Suiside Invoice (2002) ja killeri kolmonen Audit in Progress (2004) kahlattiin demokraattisesti läpi. Henkilökohtaisesti juuri Audit in Progress on tehnyt suurimman vaikutuksen, jolta kuultiinkin räjäyttävät Braintrust, This Mystic Decade ja Plenty for All.

IMG_3585Yhtyeen rumpalina toimi palmikkopää Jason Kourkounis, joka piti paketin kasassa komeasti. Enemmän kalifornialaiselta automyyjältä näyttävä basisti Gar Wood osoittautui karismaattiseksi peukuttajaksi. San Diegon auringon päivettämä ja armoitettu kitaristi John Reis taas veivasi ja vatkasi kuusikielistään yleisön seassa monta biisiä ennen kuin nousi lavalle. Laulaja-kitaristi paahtoi urku auki samalla tavalla kuin 15 vuotta sitten. Kyllä kelpasi – Hot Snakes sihisi, sähisi ja pisti kuin tuhat kaktuksen piikkiä.

Settilista:

Death Camp Fantasy

Who Died

LAX

I Hate the Kids

Gar Forgets His Insulin

XOX

Six Wave Hold-Down

I Need a Doctor

10th Planet

Past Lives

Jericho Sirens

This Mystic Decade

Think About Carbs

Plenty For All

Having Another

Braintrust

Hi-Lites

Retrofit

Encore

Suicide Invoice

If Credit’s What Matters I’ll Take Credit

Automatic Midnight

No Hands

IMG_3606

Iron & Wine (US) @ Kulttuuritalo, Helsinki 16.1.2018

Iron-Wine-tammikuu-2018Alvar Aallon suunnittelema Kulttuurikeskus pääsee parhaiten oikeuksiinsa puoliakustisen musiikin parissa. Iron & Wine on juuri sitä musiikkia, mitä taloon kannatta eritoten buukata. Sam Beamin johtama Iron & Wine aloitti Euroopan kiertueen Reykjavikissa, mutta kartalla seuraava nuppineula osui Helsingin kohdalle. Kiertueen kakkospaikka on usein kiitollisin. Ensiesityksen karsta on putsattu, mutta alkuintoa riittää. Rutiinin puutteesta ei ollut kuitenkaan merkkejä, sillä bändi oli kiertänyt Pohjois-Amerikkaa tuoreen albuminsa tiimoilta koko viime syksyn.

Iron & Wine soitti ehjän puolitoistatuntisen keikan tiistai-illassa. Sam Beamin taustalla soittaa nelihenkinen orkesteri, joista sellisti Teddy Rankin-Parkerin pistää silmiin soittaessaan instrumenttia perkussion ottein. Samoin rumpali Elizabeth Goodfellow hoitaa lyömäsoittimet ryhdikkään ilmavasti. Basisti Sebastian Steinberg ja kosketinsoittaja Eliza Jones ovat palapelin puuttuvat palaset. Beam itse soittaa kitaraa ja laulaa karismaattisesti pehmeällä äänellään. Kappaleisiin tuovat syvyyttä taustalaulut, joita hoitavat rumpali ja kosketinsoittaja.

IMG_3520Lavan ylle oli ripustettu roikkumaan pilviä. Tietyissä valoissa ne näyttivät paikoin tyylikkäiltä elementeiltä, mutta hetkittäin karseilta jättihattaroilta. Valot maalasivat kulttuurikeskuksen tilaa niin, että välillä ajalehti tuijottelemaan seiniä. Onneksi intiimi ja tiheästi etenevä setti palautti harharetkiltä oleellisen ääreen. Sam Beam esitti yhtyeineen materiaalia kattavasti koko uralta, mutta koskaan ei voi palkita kaikkien laulutoiveita. Omalta listalta jäi myös muutamia uupumaan. Sam Beamin kappaleet ovat useita kertoja kuuntelua kestäviä, mutta hieman liikaa samasta puusta veistettyjä.

Näin Iron & Winen ensimmäistä kertaa, vaikka yhtye oli kerran aikaisemmin vieraillut Suomessa Flow Festivaaleilla 2011. Sam Beam kumppaneineen soittaa folkia, joka toimii melkein paremmin elävänä kuin albumeilla, vaikka plakkarissa on liuta laadukkaita pitkäsoittoja. Ensialbumi The Creek Drank the Cradle (2002) oli yhden miehen keittiöfolkia parhaimmillaan. Shepherd’s Dog (2007) taas tavoitti isoman indie-yleisön. Viime vuonna julkaistu Beast Epic (2017) palautti miehen legendaariselle Sub Pop -levymerkille, mutta samalla laadukkaan biisimateriaalin ansiosta ihmisten mieliin.

IMG_3527Keikka alkoi vakuuttavasti kappaleella The Trapezee Swinger, jonka jouduin vielä kuuntelemaan permannon reunalta. Vasta kappaleiden välissä ihmiset saivat liikkua paikoillensa. Asetuin miksauspöydän taakse C-katsomoon, joka osoittautui erinomaiseksi paikaksi sekä näkyvyyden ja kuuluvuuden osalta. Sähköiset soundit ovat aina ongelma Kulttuurikeskuksessa, mutta folk á la Iron & Wine toimi moitteettomasti miksauksen ja akustiikan osalta. Keikan kohokohtia olivat uuden levyn Thomas County Law ja About a Bruise. Valitettavasti Beast Epicin väkevin kappale Claim Your Ghost jäi kuulematta. Sen sijaan miehen valtavirtaisin single-julkaisu Call It Dreaming lämmitti yleisöä eniten. Vanhemmasta materiaalista toimivat alati vaikuttava Boy with a Coin ja illan kohokohtana kuultu tulkinta New Orderin Love Vigilantes -biisistä.

Bändi piti lähes loppuun asti arvokkaan ja lämpimän perusilmeen. Vasta encoressa yhtyeen naispuoleiset artistit nappasivat huomion tallustellessaan lavalle jykevät tekoparrat kasvoillaan. Majesteetillista partaa tavaramerkkinä pitävä Sam Beam sai näin täydennyksensä.

IMG_3523

 

Dinosaur Jr. (US) @ Tavastia, Helsinki, 5.12.2017

Kuvahaun tulos haulle dinosaur jr tavastiaDinosaur Jr. vieraili kuluvana vuonna Suomessa jo toistamiseen. Kesäkuinen Sideways jäi väliin, mutta niin oli kaikki aikaisemmatkin keikat menneet ohi. Nyt aukko sivistyksessä korjaantui vihdoin. Dinosaur Jr. on aina ollut se tyylilleen uskollinen särökitaroiden ja melodioiden hallittu kovaääninen sekamelska. Yhtyeen taival alkoi 1984 ja pitkän välirikon jälkeen kokoonpano on ollut alkuperäisessä kuosissa vuodesta 2005 lähtien. Jos kitaristi-laulaja J Mascis on bändin pää, niin basisti-laulaja Lou Barlow on keho ja rumpali Murph raajat. Näin ainakin Tavastian keikan pohjalta voi päätellä.

Näin Lou Barlowin muutama vuosi takaperin hänen Sebadoh -yhtyeensä kanssa. Jostain syystä Barlowin tuotokset ovat kiinnostaneet minua enemmän kuin Dinosaur Jr. Tästä lähtökohdasta ajattelin, että olisiko nyt Dinojen vuoro nousta meikäläisen mittapuussa korkeammalle. Onhan Dinosaur Jr. selkeästi suositumpi yhtye.  https://keikkakeppi.com/2013/11/12/sebadoh-us-bowery-ballroom-manhattan-ny-1-11-2013/

IMG_3304Keikka alkoi itsenäisyyspäivän aattoiltana tasan 21 miltei täydelle tuvalle. Bändin taakse lavalle kasattu backline oli vaikuttava. Marshall -kaappien määrä todisti bändin maineen lujaa soittavana yhtyeenä. Keikalle piti varautua korvatulpilla. Ensimmäiset 45 minuuttia kuuntelin korvat suojattuina, mitä teen ani harvoin. Todettava taas, että korvat tukittuna kuunteleminen tuntuu yhtä kumiselta kuin uiminen märkäpuvussa kesäisessä järvessä. Keikan loppupuoliskon väijyin lavan oikealla reunalla oviaukossa, joka itsessään dumppasi äänenvoimakkututa sen verran, että pärjäsin ilman kuulosuojaimia. Heti kuulosti paljaaltaan paremmalta.

Dinosaur Jr aloitti vakuuttavasti kappaleella Thumb, vaikka J Mascisin  leipiintynyt olemus muuta osoittaa. Mies ei juttele mukavia, ei liiku. Hän tönöttää ilmeettömästi lavalla kuin seinää vasten hylätty skeittilauta. Hän laulaa varsin lakonisesti, vaikka ääniala nousee tarvittaessa tuttuun falsettiin. Mutta kitaran varressa Mascisista irtoaa puristamatta mitä tiukimmat soolot. Lou Barlow pitää lavaenergiaa yllä heilumalla ja hakkaamalla bassostaan kaiken irti. Hänen kasvojansa on vaikea erottaa hiuspehkon alta, sillä karvat roikkuvat naaman edessä kuin unkarilaisella pulilla. Rumpali Murph hakkaa kannuja välillä niin, että iskutiheys saa silmät väpättämään.

IMG_3346Dinosaur Jr kiertää viime vuonna julkaistun Give a Glimbpse of What Yer Not -albumin puolesta. Tuotos on laadukas ja tarjoaa tukun Mascisin rustaamia tarttuvia kappaleita kuten Tiny ja Lost All Day. Lou Barlowin kynästä lähtenyt Left/Right sisältää tuttua melodista haikeutta. Bändin elinvoimaisuudesta kertoo, että pari viimeistä albumia ovat varsin laadukkaita. Illan parhaan vedon tittelin nappasi Watch the Corners, joka löytyy edelliseltä pitkäsoitolta I Bet on Sky (2012).  Setti kattoi uudemman materiaalin ohessa kaikki bändin tunnetuimmat biisit kuten Feel the Pain ja Start Choppin’.

Bändin päätettyä varsinaisen osuuden vieressäni ventovieras totesi, että illan kruunaisi jos Dinot soittaisivat vielä coverina The Curen Just Like Heaven. Sieltä se ensimmäisenä encorena heti napsahti ja kaveri ryntäsi lavan eteen ärhäkästi pogoamaan. Bändillä riittää fanipohjaa Suomessa, jotta maahan kannattaa tulla parikin kertaa vuodessa. Dinosaur jr. soitti kaiken kaikkiaan kelpo keikan, mutta miten paljon biiseistä olisi nauttinut enemmän, jos volumenappi olisi ollut kaakon sijaan koilisessa. Biisit nousisivat hiljaisempina paremmin esiin, mutta mitenkäs dinosaurus hetkessä sisiliskoksi muuttuisi.

IMG_3320

The Horrors (UK) @ Tavastia, Helsinki, 23.11.2017

Kuvahaun tulos haulle The Horrors TavastiaThe Horrors oli syksyn odotetuimpia keikkoja. Lippu piti hankkia heti sen tultua myyntiin, sillä ennakoin yhtyeen olevan liian iso Tavastian lauteille. Heidän tuorein albuminsa kipusi parhaimmillaan 8. sijalle Brittien virallisella albumilistalla. Tavastialla oli kuitenkin yllättävän vähän väkeä, parvi oli tyhjillään ja takabaari kiinni. Ehkä 400 kuulijaa oli saapunut paikalle torstai-illaksi. Miksi bändi ei ole löytänyt tämän enempää suomalaista yleisöä?

The Horrors vieraili toista kertaa maassamme. Edellinen visiitti Ruisrockissa on 10 vuoden takaa, jolloin bändi oli julkaissut ensimmäisen garagerock -albuminsa Strange House. Seuraavalla albumilla Primary Colours yhtye löysi post-punk soundinsa, joka on kulminoitunut kypsimpään syntetisaattorivetoiseen muotoonsa nyt julkaistulla viidennellä albumilla, joka on ytimekkäästi nimetty V.

Tämän tyylilajin bändit ovat toimineet vahvojen keulahahmojen varassa. Kaikki muusikot ovat totta kai persoonia, mutta kukaan ei nouse samalla tavalla esille kuin liki kaksimetrinen Faris Badwan. Imagollisesti The Horrors on pitkälti hän. Mustat, huulet, meikatut silmät toivat luonnollisesti mieleen  Robert Smithin The Cure -yhtyeestä, mutta muuten hän on kuin koira-aitauksessa säntäilevä whippet. Äkkinäiset liikkeet ovat uhmaavia, mutta samalla tietystä arkuudesta välittyy tunne, että mies ei tekisi pahaa murtovarkaallekaan.

IMG_3234Keikka alkoi uuden albumin Hologram -kappaleella. Setti kesti vain reilun tunnin muiden Euroopan keikkojen tapaan. Settilistassa ei tullut yllätyksiä, vaan yhtye toistaa pitkälti opeteltua soittolistaa. Bändin arsenaalista löytyisi biisejä pitempäänkin keikkaan, mutta tämä satsi oli oikein sopiva. Keikka oli ehjä kokonaisuus ja dramaturgisesti hyvin rakennettu. Soundi oli hyvä, mutta Badhamin laulu oli miksattu hieman tunkkaiseksi.

Yhtyeen dynamo näyttäisi olevan mies syntetisaattori saattoreiden takana. Tom Cowan taikoo laitteistaan eteeriset saundit, jotka starttaavat kappaleet kuin vaivihkaa, milloin sähisten, milloin nakuttaen. Biiseistä kuoriutuu kiinnostavia, ei helposti purtavia, vaan kuuntelua kestäviä teoksia. Niiden pakoton rytmi vie usein hypnoottiseen junnailuun saakka, jota tukee Joe Spurgeonin varma rumputyö. Tietty jäntevyys ei biiseissä ylipäätään olisi pahitteeksi. Basisti Rhys Webb voisi olla pukeutumisen ja kampauksensa puolesta Classix Nouveaux -yhtyeestä. Kitaristi Joshua Hayward jää lavalla hieman varjoon, vaikka ajoittain nousee esiin kuten illan parhaimmistoon nousevassa biisissä Endless Blue.

IMG_3221The Horrors on lähtökohtaisesti unelmien bändi. Se tuo klubiympäristöön ne 1980-luvun post-punk bändit, joita ei enää ole, tai jotka eivät Tavastialle mahtuisi. Biisit ovat hyvää keskivertoa, seiskan arvoisia. Tähän asti suurta yleisöä miellyttävää kympin hittiä ei vielä ole. Still Life on tähän asti kantanut bändin tunnetuimman kappaleen viittaa, vaikka uuden albumin Press Enter to Exit ja Machine ovat hengenheimolaisia. Mutta uudessa materiaalissa on kappale, joka on lähellä täyttä kymppiä: Something to Remember to Me By. Biisi on helposti kuluvan vuoden tarttuvimpia biisejä, ja tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen tasokas. Jos kehitys jatkuu saman suuntaisena ja rinnalle tulee muutama kova styge, niin yhtyeellä on mahdollisuus saada Suomessa isompia yleisöjä ainakin festivaaleilla.

Settilista:

Hologram

Machine

Who Can Say

In and Out of Sight

Mirror’s Image

Sea Within a Sea

Weighed Down

Press Enter to Exit

Endless Blue

Still Life

Encore

Ghost

Something to Remember Me By

IMG_3226

 

 

Fröbelin palikat @ Tavastia, Helsinki, 19.11.2017

Palikkamusiikkia lapsille jo 30 vuoden ajan. Se on kunnioitettava matka, mille tahansa orkesterille ja varsinkin sellaiselle, joka soittaa edelleen alkuperäisellä kokoonpanolla. Lastentarhaopettajiksi opiskelleet neljä kaverusta soittelivat ensiksi harrastuksekseen, mutta pian yhtyeestä kasvoi jäsenille pitkäksi aikaa leipätyö. Fröbelin palikat on viihdyttänyt useampaa sukupolvea ja kestosuosikin asema ainakin Tavastian juhlakeikasta päätellen on vakaa.

IMG_3197En tunne Fröbelin palikoiden tuotannosta hyvin kuin kaksi ensimmäistä albumia. Debyyttinä julkaistu nimikkolevy vuodelta 1991 on klassikko ja kakkosalbumi Sutsisatsi (1993) räjäytti pankin. Se oli niin sanotusti siinä, sillä levyä on myyty lähes käsittämättömät 150.000 kappaletta. Yhtyeen suosio on perustunut lauluihin, joihin liittyy aina leikki. Toisaalta yhtyeen läpimurtoa ja tunnettavuutta auttoi esiintymiset television lastenohjelmissa. Yhtye on julkaissut uransa aikana albumeja muutaman vuoden välein.

Fröbelin palikoiden keulilla laulun ja kitaran ohessa leikkejä vetää Mats Lillrank. Kitarassa ja leikkiassistenttina toimii Timo Nuutinen. Koskettimissa on Ari Bergström ja rummuissa Hannu Mäkelä, joka soittaa livenä sähkörumpuja voidakseen säädellä paremmin äänen voimakkuutta. Yhtye pitää huolen, että kuulo on tallella keikan jälkeenkin. Yhtyeen taustalla lavalla oli levitetty logo, kaksi piirroshahmoa, jotka ovat tuttuja Sutsisatsi -albumin kannesta. Hahmojen päivitys voisi olla paikallaan juhlavuoden kunniaksi.

IMG_3205Keikka alkoi tarkalleen klo 15:00. Mats Lillrank esitteli yhtyeen ja aloitti keikan istumalla laatikon päällä. Headset vapautti miehen kaksin käsin ajamaan autoa lasten kanssa kappaleen Autot vanhanaikaiset aikana. Matsin lauluäänessä on katu-uskottavaa rokkenrollia. Miehen jutustelu muistuttaa jostain syystä Antero Mertarantaa. Puheen intonaatio on jollain hassulla tavalla saman kuuloinen ja viehän Mats lauluissa lapset tavallaan kebabkioskille. Keikan kappalelista koostui pääosin kahdelta ensimmäiseltä levyltä. Toisena kappaleena kuultu Hippulat vinkumaan aloitti putken joka ei hiljentänyt muuta kuin Matsin välipuheet. Lämpömittari -laulussa pitkän huiskea Timo Nuutinen laski kitaran sivuun ja otti vuorostaan leikittäjän roolin. Lopussa kuultiin odotetusti Sutsisatsi, Taputan ja varsinaisen settilista huipentui Jumppalauluun.

FBKuuntelin keikkaa välillä parvelta ja hetken takalinjoilta. Lastenkonsertissa aikuiset istuvat lattialla ja lapset joraavat siinä edessä, mutta kulkuväylää ei oikein ole mihinkään. Väkeä ei ole saman verran kuin aikuisten konsertissa missä yleisö kuuntelee seisten, mutta silti lippuja olisi voitu myydä vähemmän. Tavastialla ei näe joka paikasta hyvin, ja lapsia kun pitäisi kohdella tasavertaisesti. Siinä mielessä Tavastia ei ole paras paikka lastenkonserteille, vaikka ajatus on mitä mainioin. Lastenkonsertit tässä mittakaavassa toimivat paremmin salissa, missä penkkiriveiltä kaikki näkevät tasapuolisesti.

Encoressa kuultiin lasten laulujen ehdoton klassikko: Leijonaa mä metsästän. Jos lapsilta kysytään, reilun tunnin setti oli täyttä tavaraa. Näin yhtyeen elävänä ensi kertaa elävänä ja hyvästä meiningistä huolimatta aikuiseen makuun yhtye toimii paremmin albumeilla, joita kuuntelee jatkuvallakin toistolla mielikseen. Ehkä olisin keikasta toista mieltä, jos settilistassa olisi soinut suosikkini Heikki ja Kaija. Sitten olisin kailottanut kovaan ääneen ihanaa Fröbelin palikat, ihanaa.IMG_3206

Threshold (UK) @ Kyttaro, Athens, 12.11.2017

IMG_3185Sunnuntai-iltana elävän musiikin tarjonta Kreikan pääkaupungissa oli raskaamman puoleista. Ohjelmaksi valikoitu progressiivista metallia soittava brittibändi Threshold, joka oli itselleni ennalta lähes tuntematon. Sankarillisten tarustojen soundtrackia takova bändi on lajityypissään kuitenkin varsin komeasoundinen ja taitava orkesteri. Ateenan keikka aloitti Euroopan syyskiertueen uunituoreen albumin kunniaksi.

Tavastian koko luokkaa oleva Kyttaro sijaitsee parin kilometrin päässä Syntagmasta, Ateenan ytimestä. Sen kävelee kevyesti ja samalla näkee länsimaisen sivistyksen pääkaupungin nykytilan. Eeppinen Akropolis päivystää taustalla jylhänä, mutta matkalla ei voi välttyä talouskurimuksessa ryvettyneen valtion nurjaa puolta. Asunnottomia lojuu makuupusseissaan, kerjäläisiä kyyhöttää kadunkulmissa ja ajelehtivia ihmiskohtaloita vaeltaa vastaan.IMG_3186

Kyttaro vetää 800 henkeä ja mainoksista päätellen ohjelmisto on metalli, hard rock ja blues -painotteista. Yleisöä oli lähes tuvan täydeltä, josta vähintään 80 % miespuolisia.  Klubi on tilana korkea, jonka toista reunustaa kiertää matala pieni parvi. Alfa-olutta sai ostaa sivulla olevasta baarista neljän euron hintaan. Kielloista huolimatta aika moni tuprutti savukkeittaan konsertin aikana. Vaatimaton lava oli ympäröity trussikehikolla, mutta siinä oli asiaan kuuluvaa ison stagen henkeä.

Threshold julkaisi The Legends of Shires albumin syyskuussa ja keikkasettiin mahtui runsaasti uusia kappaleita. Kun saavuin klubin edustalle, soitto kuului kadulle. Se ei ollut lämmittelijä The Silent Wedding, vaan keikkansa aloittanut illan pääartisti. Parista missatusta biisistä huolimatta ostin 25€ hintaisen lipun ovelta. Se on ihan maltillinen hinta varsin suositusta orkesterista. Thresholdia on verrattu yhtyeisiin kuten Queensrÿche ja Symphony X. En ole tämän genren tuntija, mutta uteliaisuus sai palkinnon. Helppo kuvitella myyttinen sanansaattaja Feidippides juoksemassa Marathonin taistelusta Ateenaan kertomaan ilouutista voitetusta sodasta – ja taustalla soivan Thresholdin The Man Who Saw Through Time.

IMG_3184Lähes kolmekymmentä vuotta kasassa olleen Thresholdin ainoa alkuperäisjäsen on kitaravelho ja tuottaja Karl Groom. Rummuissa Johanne James taitaa luurit korvillaan monimutkaiset rumpukompit ja samalla pyörittelee kapuloita sormiensa välissä. Koskettimissa lähes alusta asti mukana ollut Richard West vyöryttää syntetisaattorisoundiaan. Basson varressa on pitkään toiminut Steve Anderson. Vokalistiksi on paluun tehnyt Glynn Morgan, jonka edellinen pesti päättyi 1994. Morgan hoiti vakuuttavasti lauluosuudet ja jutustelut. Hänen äänensä on vahva, mutta miedosti maustettu. Yhtyeen perusilme muistuttaa enemmän perusprogebändiä kuin metallimiehiä. Soundi oli miksattu korvia miellyttäväksi ja volyymikin oli maltillinen.

Yhtyeen uusi materiaali on tasavahvaa, melodista ja hittipotentiaalia löytyy setin päättäneessä kappaleessa Small Dark Lines. Vanhemmista kappaleista Mission Profile ja Ashes olivat varmimmat nyökyttäjät. Keikka oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Vasta käynnistetty kiertue tarjosi tuoreen, mutta hyvin treenatun shown. Käsillä oli pieni spektaakkeli, josta itse bändi oli selkeästi innostunut kuten myös vastaanottavainen kreikkalaisyleisö ja yksi suomalainen sanansaattaja.IMG_3180

 

 

The Paladins (US) @ Savoy, Helsinki 3.11.2017

Kalifornian auringossa hartaasti kypsytelty The Paladins on keikkaillut viime vuosina tiuhaan. Pitkään vintage-yhtye oli harvinainen herkku Suomessa, mutta nyt he ovat vierailleet kolmena vuotena peräkkäin. Itse näin konkaritrion vasta ensi kertaa, mutta heti todettava, että yhtye oli pettämättömässä kunnossa. Arvokas Savoy sopi mainiosti keikkapaikaksi, vaikka ennalta näytti, ettei sali tule täyteen. Tavallisesti Savoyn ongelma on ollut sen huomaamaton tiedotus Helsingin kaupungin markkinointikoneiston alla. Tällä kertaa osui yllättäen silmään pikkuilmoitus Helsingin sanomissa ja se piti huolen, että tyhjiä penkkejä ei ollut liikaa.

IMG_3120The Paladins perustettiin San Diegossa 1980-luvun alussa, jolloin rockabilly koki reinkarnaation Stray Catsin johdolla. The Paladins tosin ei lokeroidu ihan samaan laariin. Yhtye rakentaa oman 1950-luvun perinteitä kunnioittavan soundinsa bluesista, countrysta ja rockabillysta. Ensimmäinen albumi näki päivänvalonsa vasta 1987. Bändin arvostuksesta kertoo se, että levytysten taustalla on tuottajina toiminut legendaaristen bändien kuten The Fabulous Thunderbirdsin ja Los Lobosin voimahahmoja. Yhtyeellä on ahkeran livebändin status ja pitkään uraan mahtuu kaikkiaan yhdeksän studioalbumia. Tänä kesänä julkaistu New World katkaisi pitkän 14 vuoden levytystauon.

The Paladins on trio, jonka muodostavat laulaja-kitaristi Dave Gonzalez, kontrabasisti-laulaja Thomas Yearsley ja rumpali Brian Fahey. Pitkä yhteinen taival näkyy saumattomana yhteissoittona. Etenkin Faheyn ihailtava soitto käy irtonaisesti kuin jatsimuusikolta. Thomas Yearsley muistuttaa ulkoisesti havaijipaidassaan The Sopranos -sarjan mafiapomoa. Hän hoitaa läskibasson ohella muutamien biisien lauluosuudet tyylillä. Bändin tunnetuin elementti on ehdottomasti cowboy-farkuissaan esiintynyt Dave Gonzales. Hänen Guild-kitaransa nousee lähes joka biisissä pääosaan, kun venytetyt kitarasoolot palkitsevat kuulijansa.

IMG_3123The Paladins soitti miltei kahden tunnin konsertin ja onneksi ilman taukoa. Salikonsertit keskeytetään usein ikävillä väliajoilla. Livemusiikissa draaman kaarta ei ole kirjoitettu samaan tapaan kuin teatterinäytelmissä, jossa esitykset ovat luontevasti kaksinäytöksisiä. Savoyn penkit ovat mukavat, jalkatilaa riittää. Näkymä parvelta ja permannolta on kaikkialta suhteellisen hyvä, kuten myös soundi on kauttaaltaan moitteeton. Visuaalisesti lava pelasi talon valojen varassa ja pelkistettyinä ne ovat varsin tyylikkäät. Pisti silmään hassu yksityiskohta: Gonzalesin lyhyt kitarapiuha oli kytketty vahvistimeen kiinni niin tiukaksi, että se ei antanut hänelle liikkumavaraa lavalla.

The Paladins aloitti keikan instrumentaalipalalla Powershake. Keikka koostui paria coveria lukuun ottamatta omasta tuotannosta. Alussa kuultiin klassisempaa materiaalia, mutta loppupuolella yhtye soitti uudelta albumilta neljä kappaletta, jotka istuivat tunnetuimpien Keep Lovin’ Me Baby, Let’s Buzz  ja Follow Your Heart -sävelien sekaan mainiosti. Etenkin iskevä Waterman ja letkeä If You Were Only Mine nappaavat oletettavasti vakipaikat keikkasetissä. Keikan jälkeen hankittu uutuusvinyyli osoittautui jälkikuuntelussa tasavahvaksi kokonaisuudeksi. The Paladinsin maine tinkimättöminä musaduunareina todentui myös heti vedon jälkeen. Sen sijaan, että jätkät olisivat kadonneet takahuoneeseen nauttimaan ansaittuja palautusjuomia, trio tuli itse myymään tuotteitaan, kättelemään ja jakamaan nimmareita faneille. The Paladins tietää, että heillä on piskuinen, mutta sitäkin uskollisempi yleisö Suomessa – ja sen mukaista oli myös yhtyeen kohtelu.

IMG_3114

Settilista:

Powershake

It’s Too Late Baby (I’m Gonna Have to Let You Go)

Looking for a Girl Like You

Kiddio

Look What You’re Doing to me

Right Track

Lil’ Irene

Keep Lovin’ Me Baby

Tore Up

Going Down to Big Mary’s

If You Were Only Mine

Waterman

New World

Things Keep Changin’

Good Lovin’

Follow Your Heart

Let’s Buzz

15 Days Under the Hood

Encore

Mercy