Pelle Miljoona Oy @ Hotelli Waltikka, Valkeakoski, 15.12.2018

Kuvahaun tulos haulle pelle miljoona oy waltikka

Mallasveden rannalla sijaitseva Hotelli Waltikka on kuin ajan patinoima risteilyaluksen yökerho, missä peilikatto tekee tilasta avaramman tuntuisen. Valotaulussa hohtava ”Naistenhaku” muistuttaa maailmasta, missä miehet ovat olleet vallankahvassa. Illan keikan aikana naistenhaku kyltti loisti alusta loppuun. Nyt on matriarkaattien aika, kuten totesi Pelle Miljoona avauspuheenvuorossaan.

Pelle Miljoona Oy on ensisijaisesti yhtye, vaikka keulilla heiluu Pelle Miljoona, hippipunkin suuri filosofi. Pelle Miljoona teki 1970-80 –lukujen taitteessa useilla kokoonpanoilla liudan klassisia albumeita, mutta valtakunnallinen suursuosio lankesi 1980 julkaistulla Moottoritie on kuuma -albumilla. Vanhojen legendojen paluukeikkoja on aika ajoin, kun juhlitaan vuosikymmenien takaista historiaa. Pelle Miljoona Oy:n keikka oli siitä ainutlaatuinen, että joka ainoa alkuperäisjäsen on hengissä ja Valkeakosken keikan perusteella vielä varsin mojovassa iskussa.

Keikka lähti liikkeelle sata lasissa, kun klassikko Juokse villi lapsi vangitsi pirkanmaalaiset laulamaan mukana. Vokaaliosuudet aloitti vapauden valistaja Pelle, kun taas valtakunnan solidaarisin punkrokkari Tumppi Varonen soitti rumpuja. Illan mittaan kaverit vaihtoivat tonttejaan muutamaan otteeseen. Tumppi on laulajana taipuisampi, mutta rajallisemman äänialan omaava Pelle säkenöi karismaa ja asennetta yhtä kovaa kuin vuonna 1980. Yhtyeen tärkein biisintekijä Ari Taskinen istui matalalla profiililla koko keikan koskettimien takana. Bändin energisin oli Sam Yaffa, joka liidasi taustalaulut, mutta tuntui, että oli koko touhun kivijalka. Kitaran varressa Andy McCoy osoitti olevansa edelleen sankari. Pienen hiljaiselon jälkeen mies vaikuttaa olevan taas kelpo vireessä niin Pelle Miljoona Oy:n riveissä kuin tuoreen soolomateriaalinsa parissa. Keikalla Andy lauloi yhden biisin, käännösversion Blue Öyster Cultin klassikosta Don’t Fear the Reaper, joka oli kääntynyt Kuin Romeo ja Juliaksi ja menetti sitä myöten arvoaan.

Illan settilista koostui omista levytyksistä, mutta myös Pelle Miljoonan muiden yhtyeiden kappaleista ja parista coverista. Pelle Miljoona Oy julkaisi kaikkien yllätykseksi syksyllä viiden biisin EP:n, josta kaikki kuultiin illan aikana. Uusista biiseistä Tumpin biisi Olen unessa näyttäytyi varsin tarttuvana lauluna ja Hei hei hei sopi illan settiin kuin olisi ollut aina mukana. Klassikkobiiseistä  parhaiten futasivat ne, joissa taustalaululla on keskeinen osa kuten Koska sydän sanoi niinMulla menee lujaa ja Vapaus on suuri vankila. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että niihin oli yleisön helpoin yhtyä mukaan. Notkea nostalgia nosti tunnelman Waltikan peilikattoon.

Vanhojen jermujen keikoissa on se ilo, että taidot ovat juurtuneet maaperään sen verran tukevasti, että ikihongat humisevat kuin nuoret pajukot. Taito ei ole karissut eikä Pelle Miljoona Oy:n osalta myöskään meininki. Lisäksi näissä vuosikymmenten uraa juhlistavissa kiertueissa on läsnä suuren kunnioituksen ilmapiiri, mutta aina myös haikeuden, sillä tämä saattaa olla se viimeinen. 

Settilista

Juokse Villi Lapsi

Koska sydän sanoi niin

Anna soihtusi palaa

Diggaan Rock’n’Rollista

Gabriel

Kovat Kundit

Älä äiti itke

Valkokangasrakkautta

Lanka palaa

Meille kävi näin

Olen unessa

Kuin Romeo & Julia

Mulla mene lujaa

Hei hei hei

Tänä yönä vien sut pois

Vapaus on suuri vankila

Olen kaunis

Moottoritie on kuuma

Encore

Ei tämä lama päähän käy

Tahdon rakastella sinua

Hyvää yötä maailma

Hardcore Superstar (Swe), Michael Monroe (Fin) @ Whisky a Go Go, West Hollywood, Los Angeles, CA, 12.2.2016

FullSizeRender-3Alkuilta alkoi dinnerillä legendaarisessa Rainbow Bar & Grill –ravintolassa Sunset Stripillä. Ravintola tunnetaan Lemmyn kantakapakkana, mutta myös ravintolana, missä John Belushi söi viimeisen ehtoollisensa. Raflassa ei voi välttyä näkemästä julkkiksia. Tällä kertaa naapuripöydässä istui Ron Jeremy.

Sunset Boulevard on täynnä rokkipyhättöjä. Rainbowsta kun tallailee vajaa parisataa FullSizeRender-2metriä itään päin, niin ohittaa ensiksi The Roxyn ja sitten onkin Whisky a Go Go:n kohdalla. Tänään sinne veti sisään suomalaisen rokin suurlähettiläs Michael Monroe, jonka näkeminen klassisella klubilla on tietenkin erityistä, mutta itse paikan vuoksi olisin mennyt katsomaan melkein mitä vaan. Whiskey a Go Go on nostettu Rock and Roll Hall of Fameen eikä suotta. Jos klubissa on soittanut housebändinä The Doors ja usein on nähty myös The Byrds ja Buffalo Springfield, niin silloin puhutaan jo rokkitemppelistä. Lisäksi lauteilla uransa alkuvaiheilla ovat soittaneet mm. Van Halen, Metallica, Mötley Crüe. Klubi käy tosin kovin nopeasti pieneksi megasuosioon nouseville bändeille, sillä yleisökapasiteetti on vain 250, mutta sekös paikasta tekeekin ainutlaatuisen.

Michael Monroe aloitti illan kakkosbändinä. Edellisenä iltana Hardcore Superstar oli vuorostaan lämmittelijän roolissa. Alkuillan muut lämppärit jäi näkemättä. Monroen bändi nousi lavalle klo 21.45 ja siitä räjähti käyntiin reilu tunnin veto. Hardcore Superstarin kannalta huono juttu, sillä täysi tupa meni sekaisin Michael Monroen vedon aikana. Kenen tahansa keikka Monroen bändin jälkeen tuntuisi  väljähtäneeltä.FullSizeRender

Michael Monroe ei ole Los Angelesissa iso nimi, mutta Hanoi Rocks –myytti tiedetään. Siksi Monroen setti sisälsi kolme Hanoi Rocks klassikkoa sekä pari Demolition 23 –kappaletta, loput olivatkin parhaimmistoa kolmelta viimeisimmältä albumeilta. Ensimmäisenä ilmaan pärähti This Ain’t No Love Song ja bändin kunto näytti olevan kohdillaan. Tuttuun tapaan Michael Monroe heilu lauteilla kuin herhiläinen. Yleisö oli heti kuumana. Sitten putki jatkui tiukasti: Old King’s Road ja Trick of the Wrist, ’78 heittivät löylyä lisää kiukaalle. Hetken päästä kuultu Oriental Beat toi Hanoi Rocks ajat tähän päivään, varsinkin kun bassoa soittaa Sami Yaffa, jota Michael ylisti maailman parhaaksi basistiksi.FullSizeRender-5

Horns and Halos kappaleen jälkeen jouduin jättämään keikan hetkeksi kesken, kun riensin pelastamaan maksuvaikeuksissa olevia kavereita Rainbowhin. Juoksin ja arvaten kovaa, jotta pääsin takaisin mestoille. Menetin hyvän paikan edestä ja katsoin keikan loppuun parvelta. Ei haitannut, sillä siihen aikaan Michael kiipeili yläkerran miksauspöydän ääreen. Keikan loppuputki starttasi Demolition 23 klassikolla Hammersmiht Palais sekä tuoreimmalla sinkulla Going Down With the Ship. Loppukiri otettiin Hanoi Rocksin hengessä kun Tragedy ja Creedence Clearwater Revival cover Up Around the Bend heitti jamit tappiin. Viimeisenä kuultiin tyypillinen keikanpäättäjä Dead, Jail or Rock and Roll. Michael Monroe veti järjettömän kovan keikan.FullSizeRender-6

Pääesiintyjän rooli ei ollut helppo. Ruotsalainen Hardcore Superstar ei ole meikäläiselle ennestään tuttu. Bändillä on Spotify-latauksia huomattavasti enemmän kuin Michael Monroella, mutta silti bändi oli poikanen lämppäriin verrattuna, mutta Hanoi Rocks onkin yksi heidän esikuvistaan. Hardcore Superstar yhdistelee hard rockia ja glam metallia komeasti, ja sikäli ihan hyvä parivaljakko Monroen bändille, mutta lavakarisma jäi kesyksi. Laulaja Jocke Berg pitää yhtyettä pystyssä, ja biisit kuulostivat ihan kelvollisilta ekan kerran kuultuna. Sadistic Girls aloitti setin näppärästi ja Guestlist jatkoi kiinnostavasti. Sitten alkoi into laantua ja siirryin baarin puolelle, minne keikan kuulee ja näkee myös hyvin, koska paikka on kompakti. Loppupuolen hittiputki Moonshine, Last Call for Alchol sai taas kiinnostumaan. We Don’t Celebrate Sundays oli illan tarttuvin styge keikan päättäneen Above the Law’n ohella. Sujuva keikka, mutta eipä Hardcore Superstar noussut uudeksi suosikiksi. Takuuvarma lajityypin edustaja.FullSizeRender-4

Keikan jälkeen pääsin takahuoneeseen ja siellä Michael Monroe show jatkui arvatenkin miltei samalla tohinalla. Hieno ilta Hollywoodin sydämessä. Tulipa legendaariseen mestaan tutustuttua niin maan perusteellisesti.