The Triffids (AU) @ Paradiso Noord, Tolhuistuin, Amsterdam, 18.10.2016

Australian Perthistä kotoisin oleva The Triffids oli 1980-luvun merkittävimpiä vaihtoehtoyhtyeitä. Bändi julkaisi viisi albumia, joista kaksi on mestariteoksia. Läpimurtoalbumi Born Sandy Devotional julkaistiin 1986 ja keräsi yhtyeen ympärille faneja Euroopastakin ja etenkin Benelux-maista, Briteistä ja Skandinaviasta. Bändi hajosi vuonna 1989 ja keulahahmo David McComb siirtyi muihin projekteihin. Hänen kuoltuaan kymmenen vuotta myöhemmin aika harva jaksoi uskoa, että yhtye palaisi vielä lavoille. Vuoden 2006 jälkeen näin on kuitenkin harvakseltaan käynyt. Tänä syksynä yhtye soittaa Euroopassa kolme täsmäkeikkaa juhlistaakseen 30-vuotista Born Sandy Devotional –albumia. Onnekkaana pääsin tsekkaamaan vedon Amsterdamissa ennen kuin yhtye matkasi kanaalin yli Lontooseen takaisin Brysseliin.

bsdThe Triffids ilman karismaattista johtohahmoansa ei lähtökohtaisesti nosta ennakko-odotuksia korkealle. En antanut asian häiritä. Kun hankin lipun Ticketmasterin kautta reilu kuukausi ennen tilaisuutta 22,70 euron hintaan, aloitin tinkimättömän sisäänajon yhtyeen tuotantoon pitkän tauon jälkeen. Juhla-albumin lisäksi lautasella pyörivät tiuhaan Calenture (1987) ja The Black Swan (1989) –vinyylit. Paluu kannatti. Ei ole suotta Born Sandy Devotional –lättyä nostettu sijalle viisi kaikkien aikojen parhaimpien australialaisalbumien joukossa. Nimittäin sen maagista tunnelmaa jaksaa kuunnella läpi lukemattomia kertoja.

fullsizerender-12David McCombin poissaolo bändin keulilta pisti miettimään miten The Triffids ratkaisee vokaaliosuudet. Aikaisemmilla keikoilla heidän kanssaan on esiintyneet aussimuusikot Robert Snarski ja J.P. Shilo. Samat kaverit olivat tälläkin kertaa mukana. Heidän lisäksi lauluosuuksissa vuorottelivat myös Simon Breed ja Toby Martin. Itse The Triffids koostui tutusta ydinryhmästä, joka oli tekemässä 1980-luvun maineikkaita albumeita. Kosketinsoittaja Jill Birt lauloi biisit kuten levylläkin tutulla herkällä äänellään. Rumpali Alsy McDonald nousi Tender Is the Night –kappaleen ajaksi tuuraamaan McCombia. Bändin nykyinen musiikillinen johtaja steelkitaristi Graham Lee hoiti lakoniset välipuheet ja käynnisti varsinaisen setin päättäneen Fairytale Love –kappaleen lauluosuudet. Kitaristi ja viulisti Robert McComb lauloi harvakseltaan myös stemmoja. Basisti Martin Casey hoiti tonttinsa eleettömän varmasti aivan kuten hän soittaa Nick Cave & The Bad Seedsin riveissä. Yhtye oli treenannut huolella ja se näkyi soittamisessa. Vieraat saivat paljon tilaa ja tästä johtuen konsertti muistutti monella tapaa The Bandin The Last Waltzia. Illassa oli ainutkertaisuuden, jopa lopullisten jäähyväisten tuntua, mutta toisaalta muistutus elämän jatkuvuudesta. Ennen kaikkea ilta oli kunnioittava, ja tiedämme ketä kohtaan, vaikka David McCombin nimeä ei kertaakaan mainittu.

fullsizerender-8Lipun ostettuani kuvittelin meneväni Amsterdamin legendaariselle Paradiso klubille. Paradiso Noord on saman organisaation pyörittämä klubi, mutta sijaitsee Tolhuistuinin kulttuurikeskuksessa pienen lauttamatkan päässä päärautatieaseman vastarannalla. 550 hengen sali oli myyty vähän yli puolilleen, mutta väljyys jos mikä sopi intensiivisen keikan seuraamiseen. Keikka alkoi 20:30 ja kesti reilu kaksi tuntia.

Bändi lämmitteli The Black Swanin avausraidalla Too Hot to Move, Too Hot to Think, mutta sitten olikin juhla-albumin vuoro. Born Sandy Devotional soitettiin alusta loppuun. Rob Snarski aloitti The Seabirds –kappaleella varovaisesti, mutta pääsi parempaan liitoon bändin tunnetuimmassa kappaleessa Wide Open Road. Laulajat vaihtuivat melkein joka biisiin. Chicken Killerin aikana yleisöstä pari naista nousi laulamaan taustoja, mutta heidän vierailu jäi yhteen biisiin. Päävokalisteista Simon Breed tavoitti parhaiten David McCombin tavan tulkita etenkin biisissä Stolen Property, mutta väkeviä olivat myös J.P. Shilon osuudet. Toby Martin oli parhaimmillaan herkemmissä lauluissa.

fullsizerender-11Born Sandy Devotionalin jälkeen keikka oli edennyt vasta hieman yli puolen välin. Ekstrakappaleina yhtye soitti vielä liudan tuttuja ja vähemmän soitettuja kappaleita. Encoressa soitetun Save What You Can –biisien jälkeen yleisö alkoi jo valua ulos narikkatiloihin. Mutta tulihan se bändin toinen suuri kappale vielä 2. encoressa, jossa Rob Snarski esitti Graham Leen säestämänä vaikuttavan tulkinnan Bury Me Deep In Love –mestariteoksesta. Tämä riisuttu versio oli täydellinen päätös hienolle illalle. Monta keikkaa on tullut nähtyä, mutta The Triffids nousee kevyesti ikimuistoisempien joukkoon. Toivottavasti tulevat ensi vuonna Eurooppaan soittamaan Calenture -albumin kokonaan.

thetriffids_up

Settilista:

Too Hot to Move, To Hot to Think

The Seabirds

Estuary Bed

Chicken Killer

Tarrilup Bridge

Lonely Stretch

Wide Open Road

Life of Crime

Personal Things

Stolen Property

Tender Is The Night (The Long Fidelity)

A Trick of The Light

Beautiful Waste

Hell of A Summer

Red Pony

Good Fortune Rose

Unmade Love

Fairytale Love

encore

Bright Light, Big City

Save What You Can

  1. encore

Bury Me Deep In Love

triffids_toby-martin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s