Weeping Willows (SWE) @ Sellosali, Espoo, 13.11.2016

 

Tyhjä esiintymislava on tunnelmallisesti valaistu, instrumentit lepäävät paikoillaan, soittajat valmistautuvat takahuoneessa. Tasan klo 18 alkaa kaiuttimista kuulua Frank Sinatran pettämätön tulkinta klassisesta Willow Weep for Me -kappaleesta. Ei siis epäilystä, mistä ruotsalainen Weeping Willows on napannut nimensä. 1950-luvun iso soundi nappaa Sellosalin tyylikkäästi pauloihinsa. Sinatran lämmittäessä pääesiintyjäkään ei voi olla ihan vaatimaton.

Ruotsalainen Weeping Willows on ollut aina tiedossa sen alkutaipaleesta lähtien ja satunnaisessa kuuntelussa, mutta nyt korkkaan vasta ensimmäisen keikkakokemuksen. Sain isänpäivälahjaksi lipun Weeping Willowsin keikalle ja parempaa lahjaa en olisi osannut toivoa, varsinkin kun keikka osui vielä samaiselle illalle.

ww2Weeping Willows on Pohjoismaiden melodramaattisin bändi. Bändin biisit ovat sanoitukseltaan sopivan simppeleitä ja suomalaisen sielunmaisemaan istuvaa paatoksellista tunteisiin vetoavaa tilitystä. Koskettavat melodiat raastavat sydäntä ja bändi kuulostaa kuin Agents, Scott Walker ja Morrissey olisivat pistäneet hynttyyt yhteen. Fanikuntaa on sen verran Suomessakin, että bändi on viikon sisään kiertänyt maata aina Oulua myöten. Suomen kiertue päättyi Espoon Sellosaliin.

Weeping Willows aloitti kaksiosaisen konsertin edelliseltä The Time Has Come (2014) -albumilta löytyvällä kappaleella The World Is Far Away. Keväällä julkaistun Tomorrow Became Today –albumilta valittu Go Find Your Happiness piti tunnelman yllä. Yhtyeen keulahahmo Magnus Carlson kirjoitti uuden albumin nimikappaleen vuosi sitten kuolleen isänsä muistolle ja siitä tuli luontevasti tämän päivän hymni. Värisyttävä sävellys on eittämättä kuluvan vuoden komeimpia kappaleita. Carlson on laulajana Pohjois-Euroopan tasokkaimpia, joka pystyy tulkinnallaan kamppailemaan helposti niin Elvis Presleytä, Topi Sorsakoskea kuin Morriseyta vastaan. Ryhdikkäässä ruskeassa puvussaan hän hallitsi lavaa elegantisti kuin Roy Orbison. Carlson oli omien sanojensa mukaan poikkeuksellisen puheliaalla tuulella ja mies suolsi ruotsia, suomea ja englantia sekaisin. Magnus vaikuttaa spiikatessaan varovaiselta kaverilta, mutta kun laulun vuoro tulee, niin mies on itse varmuus.ww3

Muu bändi hoiti yhtä vakuuttavasti oman tonttinsa. Bassoa soitti bändin ainoa ulkojäsen Anders Kappelin. Varsinaiset jäsenet Rumpali Anders Hernestam, kitaristi Ola Nyström ja multi-instrumentalisti Niko Röhlcke soittivat yhteen saumattomasti. Riisuttu bändi saa kuitenkin aikaan ison soundin, vaikka albumeilla kuultavat isot jousisovitukset ja torvet puuttuvat. Hetken bändi yritti kuulostaa suomalaiselta rautalangalta kappaleessa Let the River Flow. Carlson kertoi Topi Sorsakoski & Agentsin klassikkoalbumin In Beat olleen yhtyeen suuri esikuva. Yllättävän lyhyeksi jäänyt ensimmäinen setti päättyi kappaleseen I’d Do Anything For You.

Sellosalin konserttimeininkiin kuuluu reilu väliaika, jolloin kahvitellaan kuten teatterissa. Siinä ehtii myös juoksemaan automaatille nostamaan käteistä, jos haluaa ostaa bändin levyjä. Silti tauko katkaisi hienoksi viritetyn tunnelman. Toinen puoliaika vaatii aikansa, jotta pääsee takaisin oikeaan moodiin. Weeping Willows teki sen helpoksi aloittaessaan kakkossetin komeasti Fear & Love (2007) -albumin uljaalla kappaleella The Moon Is My Witness. Perään kuultu It Takes A Strong Heart to Love jatkoi samaa rataa. Varhaiselta Endless Night (1999) -albumilta kuultiin While I’m Still Strong ja tuore My Love Is Not Blind. Molemmissa kappaleissa epätoivosta kipinöi kuitenkin optimisimia. Sitten koitti se hetki, jota ei osannut odottaa. Esa Pulliainen oli vieraillut Tavastian keikalla ja esittänyt Surujen kitaran Weeping Willowsien kanssa. Nyt Bändi hoiti sen ilman Pulliaisen legendaarisesti pillittävää kitaraa, mutta silti se nousi illan yhdeksi kohokohdaksi. Magnus Carlson artikuloi suomen kieltä kerrassaan komeasti. Suomi-linja jatkui kun tämän jälkeen kuultu True To You sai myös viittauksensa sekä Jani & Jetsettersin Viileää että Eläkeläisten Humppa sujuu cover-versioihin. Varsinainen setti päättyi irtonaiseen Wait For Love To Grow -kappaleeseen.

wwSellosali on mainio konserttipaikka. Akustiikassakaan ei ole yleensä ongelmia. Tällä kertaa soundi kuulosti kuitenkin vähän kolkolta samaan tapaan kuin Kulttuuritalossa. Se ei kuitenkaan haitannut menoa. Weeping Willows soitti reilun puolentoista tunnin keikan ilman väliaikaa. Mielellään olisin kuunnellut muutaman biisin lisää, mutta tämä jätti nälkää. Yleisö oli tyytyväinen konserttiin ja tanakka taputus takasi encoren. Presence (2004) -albumilta löytyvä rokkaavampi Stairs aloitti kolmen kappaleen ylimääräisen osuuden. Sen perään kuultiin yhtyeen ainoa iso hitti Touch Me, joka löytyy Into the Light (2001) -platalta. Konsertin päätti odotetusti läpimurtokappale Broken Promised Land.

Kokonaisuudessaan hieno, harkitusti kasattu, tunnelmallinen keikka, joka sai suonet virtaamaan ja valtimot sykkimään. Weeping Willows on emotionaalisten ihmisten musiikkia ja erityisesti tällaisena päivänä se toimii kaihomielisille isille. Kun Magnus Carlsonin poistui viimeisen kerran lavalta, huikkasi hän takahuoneeseen, että varatkaa yksi lonkero. Se on konkreettinen esimerkki siitä miten paljon Weeping Willowsin kundit pitävät suomalaisesta kulttuurista.

ww4

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s