Stevie Wonder (US) @ Helsinki Classic Festival, Kaisaniemen puisto, Helsinki 9.7.2014

Kaisaniemessä kesäisin vaihtelevalla päivämäärällä järjestettävä yhden päivän festivaali alkaa olla perinne. Kaksi vuotta sitten tapahtuma starttasi Stingin voimin ja viime vuonna päänimeksi oli valjastettu Neil Young & Crazy Horse. Tänä vuonna keikkaa myytiin Stevie Wonderin vetovoimalla ja sen verran imua sillä oli meikäläisenkin suuntaan, että piti järjestää lomamatkan paluupäivä niin, että ehtii konserttiin. Se kannatti. 64-vuotias soulmaestro oli hyvässä vedossa.

Heinäkuisesta keskiviikosta sattui tulemaan korkeatasoinen päivä. Samana iltana esiintyi The Circuksessa americanan ykkösnimi The Jayhawks, jonka olisin ehdottomasti mennyt katsomaan ellei Wonderin soittoaika olisi venynyt heidän keikkansa päälle. Lähetin jopa toiveen The Circukseen, että showtimea laadittaessa olisi huomioitu Classic Festival. Ei huomioitu. Asetin Stevie Wonderin kuitenkin edelle, koska mies oli vielä näkemättä. Helsinki Classicin muu anti oli myös tasokasta. Nicole Willis & Soul Investigators, Ricky-Tick Big Band ja Cody ChesnuTT. Tällä kertaa lämppärit jäivät kuitenkin väliin, ehdin vain kuuntelemaan Codya aidan takaa jahdatessa lippuja. Cody on tämän hetken neo-soulin ykkösnimi ja olen nähnyt hänet kahteen kertaan aiemmin, joten nyt riitti mainiosti, että kuulin hänen esitystään etäältä. Ja tosiaan Kaisaniemen puiston liepeille oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä nauttimaan kesäillasta ja hyvin kuuluvasta konsertista.

stevie-wonder-livenation-700x120

Lähdin Helsinki Classiciin riskillä, sillä lippua en ostanut ennalta. Ajattelin, jotta jos ulkomaan matka jostain syystä venähtää ja enkä ehdikään ajoissa kotimaahan, harmittaa lähes 90 euron lipun käyttämättä jättäminen turkasen paljon. Jätin lipunhankinnan portille, mistä epäilin saavani normaalihintaa halvemmalla tiketit ja pienen odotuksen jälkeen näin kävikin. Seurassani oli kaksi muuta henkilöä ja lopulta saimme kolme lippua satasella. Eli näimme Wonderin ihmehintaan.

Classic Festivaali on järjestelyiltään aika pitkälti samassa jamassa kuin viime kerralla, kun kävin tsekkaamassa Stingin keikan. Joustamattomuutta ja ylihinnoittelua on edelleen. Sisään pääsee vain kerran, turha mennä lisäämään rahaa parkkiautomaattiin tai käymään himassa. Ja jos viettäisit koko päivän ensimmäisestä esiintyjästä aina illan pääaktiin asti, kävisi riennot kovin kalliiksi. Olutlinja on muuttunut siten, että neljän desin muovituopit ovat vaihtuneet 0,33l tölkkeihin. 6€ pikkutölkistä on kohtuuttoman kova. Tämän päälle ei kerätty panttia, mutta sinne maahan ne tölkit jäivät 9000 hengen jalkoihin tallautumaan. Sen sijaan 20 cl viinilasin sai 7 eurolla, mikä oli kyllä taas erinomaisen kohtuullinen hinta, vaikkakin vain pahvitötsäviinistä. Ruokapuoleen oli satsattu ja tarjolla oli useita mielenkiintoisia katukeittiövaihtoehtoja. Vessoja oli aivan liian vähän, varsinkin kun ajatellaan hameväkeä. Ihmettelin ehkä eniten, että missä olivat screenit? Olisi ollut ilo katsella 50 metrin etäisyydsestä välillä lähikuvia taitavista soittajista. Harmi, ettei tullut kiikarit mukaan.

Keikka alkoi vartin myöhässä ilmoitetusta ajankohdasta, samalla aloin luopua mahdollisuudesta nähdä The Jaywaks. Stevie Wonder aloitti keikan tarttuvalla lainabiisillä: Marvin Gayen How Sweet It Is (To Be Loved By You). Varsin aktiivisen oloinen yleisö lähti heti mukaan meininkiin. Heti perään kuultu reggae Master Blaster (Jammin’) ei laskenut letkeää tunnelmaa, vaikka biisi tuokin aina vahvasti mieleen Bob Marleyn Jammin’ biisin, joka on selvästi ollut Wonderille esikuva tai matkimisen kohde. Higher Ground laittoi funkimman vaihteen silmään ja cover-versio Beatles-klassikosta Day Tripper oli viihdyttävä. Välillä Stevie Wonder vaipui siirappisiin tunnelmiin ja sitä sortuikin helposti näpräämään kännykkäänsä, mutta kun varhaisen kauden soul-klassikko Signed, Sealed, Delivered (I’m Yours) pärähti soimaan, imu oli taas vääjäämätön.

Konsertti oli rakennettu hyvin monipuoliseksi, tunnelmat vaihtelivat suloisista soulballadeista tanakoihin funkpoljentoihin. Hittiä pukkasi hengästyttävästi toisen perään ja etenkin kasarihitti Part-Time Lover sai yleisön keikkumaan. Aikanaan Paul McCartneyn kanssa duetoitu Ebony and Ivory oli nostalgista kuulla, vaikkakin McCartneyta tuurasi taustalaulaja.

Keikan lopussa Stevie Wonder laittoi yleisön laulamaan ja kun puhutaan suomalaisesta yleisöstä, niin se harvemmin onnistuu. Nyt Wonder sai yleisöstä sanojensa mukaisesti rakennettua kuoron, jonka simppelit alkulallatukset tuntuivat aluksi kömpelöiltä ja noloilta. Sitten vaan toiston kautta laulatus alkoi toimia ja raikui Kaisaniemessä vaikuttavasti. Wonder on myös taitava kuoronjohtaja.

Stevie Wonder päätti keikan suurimpiin hitteihinsä I Just Called to Say I Love You ja Superstition, johon liittyi seuraksi Cody ChesnuTT. Encore kuului koko parin tunnin ja 19 biisin pakettiin ja kukapa sitä olisi odottanutkaan sokealta mieheltä käyntiä lavan taakse. Tosin Keith Richards kertoo hauskasti elämäkerrassaan, kuinka Stevie Wonderilla oli tapana opetella esimerkiksi reitti hotellin respasta hissille askel askeleelta niin tarkasti, että näytti ulkopuoliselle siltä, että hän ei olisikaan sokea. Wonderilla on pilke silmäkulmassa, vaikka musiikkinsa hän suhtautuu vakavasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s