Väittävät Pekingin olevan myös rockin pääkaupunki Kiinassa. Jos kulkee Shichahain hutong-alueella, niin vieri vieressä olevat rantabaarit tarjoavat jokainen jotain elävää musiikkia. Kymmenittäin bändejä ja trubaduureja. Jokainen heistä on lahjakas, sillä miljoonakaupungissa kilpailu on kova ja vain hyvät pääsevät näinkin pitkälle. He soittavat illasta toiseen samoja biisejä lähinnä kiinalaista poppista ja länsimaisia covereita. Harva pääsee levyttämään, harva nousee koskaan hutongin tähteä suuremmaksi. Silti heistä paljastuu usko ja into työhönsä. Varmasti parempi laulaa kapakassa iltaisin kuin ajaa riksataksia aamusta yöhön.

Mutta on Pekingissä klubitarjontaakin ja eksyy sinne länsimaalaisia bändejä myös ajoittain. Tutkaillessani Pekingin lauantai-illan ohjelmistoa en kuitenkaan löytänyt oikein mitään kiinnostavaa. Varmasti siellä oli tarjontaa, mutta kun klubien nettisaitit ovat pääosin kiinaksi, niin ei ole helppo innostua bändistä pelkästään kuvan perusteella. Sekin tekee nettietsinnän vaikeammaksi, kun google on blogattu Kiinassa sensuurin vuoksi. Muut hakulaitteet eivät ole yhtä päteviä. Heinäkuun alun lauantai-illassa kuvittelisi oleva paljon keikkoja, mutta lienevätkö pekingiläiset karanneet omiin ruisrockeihinsa maakuntakaupunkeihin. Niukasta tarjonnasta kiinnostavammaksi ja etäisyydeltään parhaimmaksi karsiutui The Horde –niminen bändi Sanghaista. Netti väitti orkesterin olevan eeppinen folk-bändi.

Pekingissä kaduilla suunnistaminen ei ole yhtä loogista kuin Manhattanilla, mutta lopulta löysin parin kyselyn jälkeen Temple Barin, joka sijaitsi sisäpihan takana olevan rakennuksen yläkerrassa osoitteessa 206 Gulou Dong Dajie, Dongcheng. Ei siis promenadilla vaan hieman syrjässä, kuten rehellisen rock-klubin pitääkin. Temple Bar teki miljöönä heti vaikutuksen. Kapakka ei ollut iso, vetää reilu sata päätä sisuksiinsa. Sisustus on simppeli: sohvia, pöytäryhmiä ja baarijakkaroita. Lava nurkassa ei kovin suuri, mutta näkyvyys on joka puolelta hyvä. Baaritiskiltä saa useampaakin olutta ja erilaista drinksua. Tupakointiakaan ei ole vielä kielletty, joten tunnelma vei monen vuoden taakse, jos vertaa samaan kokemukseen koti-Suomessa.

The Horde aloitti myöhässä, mikä ei haitannut lainkaan, koska saavuin paikalle myös vartin yli ilmoitetun esiintymisajan, joka oli 22.00. The Horde astui lavalle ja yksikään heistä ei näyttänyt perus-sanghailaiselta, vaan länsimaalaisilta. Bändin tauolla juttelin huuliharpisti George the Goliathin kanssa ja selvisikin, että he ovat maahan muuttaneita Briteistä, Jenkeistä ja Australiasta. Musiikki ei ole jätkille leipäduuni, vaan vakavasti otettava harrastus, johon kukin heistä voisi heittäytyä täysipäiväisesti, mikäli elanto musiikista irtoisi. Bändi on tehnyt yhden EP:n tittelillä Consider Yourself Conquered
 (2013) ja pitkäsoitto omista biiseistä on suunnitteilla. Kundit esiintyvät taiteilijanimillä kuten päävokalisti Ho-Tom the Conqueror tai mandolinisti Fierce Franco.

Keikka alkoi Mungo Jerryn In the Summertime –klassikolla ja hyvin homma käynnistyikin. Sitten kaksiosainen setti olikin pääosin omaa folk-henkistä tuotantoa tai materiaalia, josta en entuudestaan tuntenut. Omista kappaleista Shakespeare’s Coat ja The North olivat kiinnostavimmat styget. Kundit viljelivät myös huumoria kappaleissa kuten Ikea Love Song tai Spring Roll. Neljän kundin bändi oli vahvistunut kosketinsoittajalla, joka toi meininkiin selkärankaa, sillä muuten touhu oli akustista. Kitara, mandoliini, huuliharppu ja pahvilaatikkoa paukuttanut lyömäsoittaja olisi ilman vierailijaa jäänyt vähän raakileeksi. Paikoin näytti siltä, että vierailija sai vakijäseniltä tiukkaakin ohjeistusta ja kuittia tai sitten sekin oli vain kundien keskinäistä huumoria.

Ilmaiskeikka oli vetänyt kohtalaisen hyvin väkeä baariin. Puolet kiinalaisia ja toinen puoli valkoihoista jamppaa, joista muutama naispuoleinen heilui fanipohjalta bändin edustalla. Muuten jengi istui paikoillaan ja siemaili olutta. Bändin lauluosuudet jaettiin aika kristillisesti. Ho-Tom lauloi ansaitusti eniten, mutta hyvin tulkinnut Fierce Franco ja pitkän huiskea George the Goliath, joka oli parempi huuliharpistina, lauloivat myös muutaman kappaleen mieheen. Keikka täytti muutaman viikon mittaiseksi kasvaneen live-musiikin tauon hyvin, mutta tuskin The Horden jätkät koskaan päivätöistään pääsevät irti. Ihan maailmanvalloittaja-ainesta heissä ei kuitenkaan ollut.