Jonathan Wilson @ Huvilateltta

Kuvittele itsesi junaan halki karun autiomaan ja tuijota loputonta maisemaa. Korvanapeistasi kuuluu silloin Jonathan Wilsonin musiikki. Elokuinen perjantai-ilta Tokoinrannassa meren äärellä on kaukana autiomaasta, mutta parhaimmillaan musiikki maalaa missä tahansa mieleisen maisemansa. Jonathan Wilson saapui ensimmäistä kertaa Suomeen keikalle ja päätti kuukauden mittaisen Tokiosta alkaneen kiertueen Helsinkiin. Näin reilu kaksi vuotta sitten Wilsonin lämmittelemässä Tom Petty & The Heartbreakersia Tukholman Globenissa. Mies oli tuolloin julkaissut kehutun debyyttisooloalbuminsa Gentle Spirit ja hyvässä nosteessa pääsi Pettyn seurassa isoille areenoille. Kymmentuhatpäiset hallit eivät vaan tee oikeutta Wilsonin kaktustunnelmista ja nyansseista ammentavalle psykedeeliselle kitararockille.

Jonathan Wilson on hyvällä tavalla vanhanaikainen Neil Youngin ja Ry Cooderin hengenheimolainen. Vaikka Wilson edustaa tyypillistä singer-songwriter –koulukuntaa, on hän kuitenkin bändi. Koko soolourakin lähti käyntiin hänen kotistudiollaan järjestetyistä jameista, joissa on vieraillut kovia nimiä aina Bruce Springsteenistä ja Chris Robinsonista lähtien. Jonathan Wilsonin bändin esiintymisestä välittyy harkiten treenattu groovy meininki. Wilsonilla on multi-instrumentalistin maine, mutta Huvilateltassa mies käsitteli vain sähkö- ja akustista kitaraa, tosin pari kertaa tarttui puiseen pullonmuotoiseen lyömäsoittimeen. Wilsonin aisaparina kitarassa soitti Omar Velasco, joka hoiti myös stemmalaulun ja komeasti hoitikin. Rummuissa Richard Gowen ja bassossa Dan Horne pitivät soiton komeasti kasassa. Jason Borgerin urku- ja pianokuviot raikastivat sopivasti aavikon karua soitantaa.

Jonathan Wilson esitti vain kymmenen biisiä puolentoista tunnin keikan aikana, mikä selittyy biisien pitkillä rakenteilla ja soveltavuudella improvisointiin. Biisit oli harjoiteltu tarkkaan, joten aivan aitoa jamitusmeininkiä biiseistä ei välittynyt. Keikka alkoi vaikuttavasti viime vuonna ilmestyneen Fanfare –albumin herkällä nimikappaleella. Heti kakkosena kuultiinkin illan komein veto, kun vanha Fleetwood Mac cover Angel soi alkuperäistä tyylikkäämpänä versiona. Wilsonin tunnetuin biisi Desert Raven sai yleisöltä luonnollisesti illan raikuvimmat aplodit. Dear Friend- biisissä taas Wilsonin ja Velascon yhteislaulu näytti vahvuutensa. Can We Really Party Today nousi myös illan väkevimpiin vetoihin. Gentle Spirit vei esikoisalbumin hallitusti maisemiin ja Future Vision jatkoi John Lennonin hengessä. Illan ainoa rennompi menopala on kakkosalbumin sinkkubiisi Love to Love ja toisenkin samanmoinen olisi tehnyt illan dramaturgialle hyvää vaihtelua, sillä muissa biiseissä vaellettiin välillä liiankin pitkissä kanjoneissa. Psykedeelisen rockin pioneerin Sopwith Camelin Fazonista kuultiin mainio versio ennen illan päättänyttä järkälemäistä Valley of the Silver Moonia. Encorena Wilson bändeineen soitti mielenkiintoisen coverin Gordon Lightfootin The Way I Feel –biisistä.

Jonathan Wilson on kova luu muusikkona, mutta biisintekijänä hän ei ole ihan esikuviensa luokkaa, mutta mielenkiintoiset tulkinnat muiden harvemmin kuulluista biiseistä paikkaavat puutteita. Eikä ihme, että Wilson on työllistetty tuottaja. Hän saa bändinsä kanssa musiikin toimimaan vahvoina autiomaasta kimpoavien mielikuvien soundtrackina.

Kuten Huvilateltan tapoihin kuuluu, illan aloitti lämmittelijäesiintyjä. Antero Lindgren oli nappivalinta. Hän on myöskin kaksi albumia julkaissut kriitikoiden kehuma, mutta ei vielä ison yleisön löytämä. Lindgren soittaa amerikkalaisperinteitä kunnioittavaa keskitien kitaravetoista pop-rockia. Lindgrenillä on vahva lauluääni ja mikä tärkeintä liuta tarttuvia biisejä. Last Summer on kerrassaan mainio kappale, jonka voima on helmeilevässä kitarariffissä. Rullaava Highway Hallelujah vie nimensä mukaisesti tien päälle ja voisi olla hyvinkin Ryan Adamsin repertuaarista. It Felt Like Life ja Bells of Liberty jäivät myös mieleen tasokkaina lauluina. Antero Lindgrenin ja nelihenkisen bändin melkoisen ilmeettömässä esiintymisessä häiritsi vain yksi pikkuseikka. Olisin halunnut nähdä bändin keskitettynä lavalle, mutta heidän asetelmansa olikin epätasapainoinen. Kosketinsoittaja Topi Saha oli lavan oikealla laidalla kun muut hassusti nipussa vasemmalla laidalla. Pieni ehkä turhakin huomio, mutta pakko sanoa kun pisti silmään, sillä muutenkaan jätkien lavapreesenssi ei ollut kovin eläväinen. Tästä huolimatta Antero Lindgrenin mutkaton musiikki sai minusta uuden seuraajan. Perjantai-illan kahden artistin setti oli onnistunut ja tästä pitää kiittää Huvilateltan taiteellista neuvonantaja Lasse Kurkea. Tänäkään iltana juhlaviikkojen anti ei pettänyt. Lipun hintakin oli varsin maltillinen 31 euroa ja ilmankos väkeä oli lähes teltan täydeltä.

Antero Lindgren @ Huvilateltta