Pauli Hanhiniemen retkue, Puotila All Stars feat. Osmo Ikonen @ Hakamäki Piknik, Savitaipale, 17.7.2021

Hakamäki piknik järjestetään vuosittain Savitaipaleella. Yhden päivän kestävä musiikkitapahtuma kokosi museomäen nurmelle toistatuhatta ihmistä retkivilteille nauttimaan eväistä ja elävästä musiikista. Konserttialue sijaitsee ulkoilmamuseoalueella mäen päällä, jonka reunassa olevasta puisesta näkötornista avautuu vangitseva näköala välkehtivälle Kuolimolle. Järvi on tunnettu muun muassa äärimmäisen uhanalaisesta Saimaannieriästä.

Hakamäen museoalueen alarinteesen on kyhätty lautarakenteinen katettu kestolava, jonne näkyvyys oli riittävän hyvä kaikkialta. Tapahtumaa on järjestetty jo useita vuosia, joten pysyvä lava on fiksu ratkaisu. Ympäristössä on useita perinteikkäitä puurakennuksia: tuulimylly, riihi ja torppa, jotka luovat tunnelmaa kesäiseen talkootapahtumaan.

Puotila All Stars oli soittanut jo jonkin matkaa, kunnes saavuin alueelle. Puotilalaisten keulilla keikkui tällä kertaa Osmo Ikonen. Kokoonpano viritti letkeällä alkuillan jamittelullaan mukavaan moodiin. Ohjelmisto oli cover-voittoisena vähän mitään sanomaton, josta Esa Kaartamon Onnen kulkuri sovittautui savitaipalelaiseen tunnelmaan parhaiten. Keikan loppupuolella yleisö innostui seisten jorailemaan, vaikka keikka ei taitavan musisoinnin lisäksi tarjonnut sen suurempaa huumaa. 

Lauantai-illan pääesiintyjä Pauli Hanhiniemi on pitkän linjan lauluntekijä, joka on viihdyttänyt niin Kolmannen naisen kuin sooloprojektiensa kanssa kansaa lähes neljän vuosikymmenen ajan. Pauli Hanhiniemen retkue on kokoonpano, joka soittaa bändipohjalta Hanhiniemen poimintoja uraltaan, mutta painon ollessa viimeisimmissä soololevyissä. Retkue ei ole levyttänyt yhtye, joten siinä toisin kuin Perunateatterissa tai Hehkumossa taustayhtyeen vaikutelma.

Retkue nousi lavalle parisenkymmentä minuuttia myöhemmin kuin ohjelmassa luvattiin, mutta mikäpäs sitä odotellessa kivassa miljöössä. Keikka startattiin rempseästi Hymyilylaululla, mutta Suru teki lähtöään nappasi puoleensa, joka lienee Paulin myöhäissoolotuotannon kappaleista harvoja täysosumia. Siitä uskoin keikan nousevan heti siivilleen. 

Hanhiniemen ympärillä soittaa kitaraa Riku Kettunen, rummuissa Juppo Paavola ja bassossa Ville Rauhala, joka on tuttu myös akustisesta M.A.D -duosta. Bändi toimii teknisesti kuin Perunateatteri aikanaan, mutta ihan samaa särmää ja intohimoa ei tällä kertaa välittynyt. Soolobiisien seassa kuultiin harvemmin kuullut Perunateattarin Heinäkuu-huhtikuu ja Kolmannen naisen Tuli vain mieleen. Hehkumokauden Muutkin mokaa lienee yleisöä eniten miellyttänyt, mutta omalle kohdalle se ei oikein osunut. Mä en oo koskaan -duetossa albumilla esiintyneen Ilaria Tuccin korvasi Ville Rauhala, mutta useimmiten albumilla toimivat duetot kannattaa jättää soittamatta.

Kolmannen naisen klassikot Valehtelisin jos väittäisin ja Äiti pojastaan pappia toivoi nostattivat meininkiä, mutta näiden seassa Pölyä, hiuksia, risuja erottui tuoreena paremmin. Keikasta jäi kaikesta rentoudestaan ja välittömyydestään huolimatta vähän väsähtänyt olo. Olisiko yhtye saanut siipeensä keikattomuudessaan, mutta kuka tahansa vaatii rutiinia jaksaa rundata raikkaalla otteella poikkeuksellisessa helteessä. Hanhiniemen retkueen esiintymisestä ei välittynyt samaa hurmosta kuten tarjosi esimerkiksi Kolmannen naisen keikka hieman ennen kulkutautia. Voipi olla, että Pauli Hanhiniemi säästeli paukkuja illan toiseen vetoon Hakamäki Piknikin jatkoille.

Kolmas Nainen @ Tavastia, Helsinki, 15.12.2019

Kuvahaun tulos haulle kolmas nainen tavastia

Pauli Hanhiemen Perunateatterin näin pari kertaa 1990-luvun lopulla Tavastialla, mutta Kolmas nainen näyttäytyi meikäläiselle vasta ensimmäistä kertaa. Koko kansan suosion saavuttaneet vuodet osuivat 1990-luvun alkuun, mutta kuluttivat niin paljon, että bändi hajosi vuonna 1994. Takaisin raiteille palattiin vuonna 2009, jonka jälkeen on julkaistu kolme albumia.  Poikavuosia yhtye kerrytti kuitenkin jo vuodesta 1982 häviten niukasti Peer Güntille Rockin SM-finaalin 1984. Seurasin pitkään yhtyettä sivusta, koska muutamat kappaleet ärsyttivät enemmän kuin ne jotka kiehtoivat. Ymmärsin vasta menestyksen vuosina, kuinka laadukkaasta yhtyeestä onkaan kyse. Sittemmin seurasin Pauli Hanhiniemen sooloprojekteja ja Sakari Pesolan yhtyettä Luunelonen tarkemmin myös livenä.

Tänä syksynä Kolmas nainen julkaisi uuden albumin Linjassa, joka on osoittautunut yhtyeen yhdeksi tasokkaimmista kokonaisuuksista. En hetkeen ole kuunnellut kotimaista albumia, jonka kuutta ensimmäistä biisiä voi kutsua singleiksi. Selvää tyytyväisyyttä oli havaittavissa myös Hanhiniemessä, joka viittasi keikan aikana kappaleen Voiko siihen kuolla olevan teos biisien joukossa. Mahtuu albumille pari tyhjänpäiväisempää kappaletta, mutta silti kokonaisuus on poikkeuksellisen elinvoimainen näyte veteraaneilta. Onneksi yhtye soitti juuri nuo kyseiset kuusi kappaletta keikan aikana.

Kolmas nainen päätti syksyn kiertueen Tavastian tuplakeikkaan. Lauantain konsertti myytiin hetkessä loppuun, joten itsekin sain liput sunnuntaille. Kiertue ei selkeästi ole mennyt hukkaan, sillä, sillä viimeinenkin keikka kulki alusta loppuun iloluontoisesti. Illan aikana kuultiin parisenkymmentä laulua, joista liuta uudelta albumilta, mutta mukana tietenkin suuret hitit sekä muutama yllättävämpi valinta kuten homman käynnistänyt Syksy rannalla. Onneksi niistä muutamasta rasittavasta rallista vältyttiin. 

Kolmas nainen on nykyään kuusi henkinen retkue. Alkuperäinen kitaristi Timo Löyvä lyöttäytyi remmiin paluun yhteydessä, vaikka oli lähtenyt yhtyeestä jo ennen suurta kansansuosiota. Kolmen kitaristin vyörytys soi niin hyvin kuin vain etelä-pohjanmaalainen southern rock parhaimmallaan voi. Sakari Pesola liidaa, mutta Timo Kivikangas ja Löyvä riffittelevät rinnalla mallikkaasti. Basisti Raimo Valkama ja rumpali Pasi Kallioniemi ovat yhä pettämätön kaksikko. Vaikea kuvitella, että näillä jätkillä on ollut joskus vaikeuksia oppia soittamaan instrumenttejaan, vaikka kaikkihan aina on hetken aloittelijoita. Pauli Hanhiniemi pääsee helpommalla, koska omin sanoin vain laulaa ja tanssahtelee keskellä, mutta ei pidä unohtaa, että Lautalla biisi lähtee käyntiin Hanhiniemen ”Lasse Pihlajamaa” harmonikalla ja huuliharppukin saa kyytiä biisissä Maailma on tyly. Paulin laulu kulkee puhtaasti ilman väkinäisyyttä. Hänen ruutupaitainen jokamies olemuksensa uhkuu varmuutta ja juttu luistaa luontevasti. Pauli äityi välispiikeissään poliittiseksi Posti-skandaalin jälkimainingeissa kummastellen Teuvo Hakkaraisen äänestäjiä ja muutenkin hallituksen käänteitä. Hieno heitto oli kommentti, että Tästä asti aikaa biisi yhdistää maailmaa, sillä siitä tykkäävät niin kommunistit, kansallissosialistit kuin kansallinen kokoomus. Niin totta.

Hanhiniemi on aina pukannut priimoja sanoituksia, mutta ei ole vikaa myöskään pääosin Pesolan ja Kivikankaan tarttuvissa sävellyksissä. Etenkin uusissa lauluissa on kestävien klassikkojen aineksia onnistuneiden sovitusten vuoksi. Hanhiniemi havainnoi tarkasti inhimillisiä arjen hetkiä, joista punoo tarinallisia kuvaelmia, joihin on helppo samaistua. Sinkkubiisi Suolaisemmat veet heruttaa lohtua niille, jolle ei ole jaettu tasan onnen lahjoja, mutta empatian taitoa niille, joille taas virtaavat makeammat vedet. Kolmas nainen soitti pöyhkeilemättömän keikan, joka huipensi kovatasoisen keikkavuoden kuin peijaiset hirvestyskauden. 

Settilista:

Syksy rannalla, Pelastautukoon ken voi, Iso tyttö & pikkutyttö, Voiko siihen kuolla, Linjassa, Ote talonkirjasta, Äiti pojastaan pappia toivoi, Onks meillä minkäänlaista mitään?, Tästä asti aikaa, Me ollaan ne, Maailma on tyly, Jerusalemin suutari, Pyörteeseen, Suolaisemmat veet, Oi Suomen nuoria!, Lautalla, Ooh Sammy, Hyvää ja kaunista Encore Kuinka siihen satuitkaan, Elämän tarkoitus, Talot ja tienhaarat