Hakamäki piknik järjestetään vuosittain Savitaipaleella. Yhden päivän kestävä musiikkitapahtuma kokosi museomäen nurmelle toistatuhatta ihmistä retkivilteille nauttimaan eväistä ja elävästä musiikista. Konserttialue sijaitsee ulkoilmamuseoalueella mäen päällä, jonka reunassa olevasta puisesta näkötornista avautuu vangitseva näköala välkehtivälle Kuolimolle. Järvi on tunnettu muun muassa äärimmäisen uhanalaisesta Saimaannieriästä.

Hakamäen museoalueen alarinteesen on kyhätty lautarakenteinen katettu kestolava, jonne näkyvyys oli riittävän hyvä kaikkialta. Tapahtumaa on järjestetty jo useita vuosia, joten pysyvä lava on fiksu ratkaisu. Ympäristössä on useita perinteikkäitä puurakennuksia: tuulimylly, riihi ja torppa, jotka luovat tunnelmaa kesäiseen talkootapahtumaan.

Puotila All Stars oli soittanut jo jonkin matkaa, kunnes saavuin alueelle. Puotilalaisten keulilla keikkui tällä kertaa Osmo Ikonen. Kokoonpano viritti letkeällä alkuillan jamittelullaan mukavaan moodiin. Ohjelmisto oli cover-voittoisena vähän mitään sanomaton, josta Esa Kaartamon Onnen kulkuri sovittautui savitaipalelaiseen tunnelmaan parhaiten. Keikan loppupuolella yleisö innostui seisten jorailemaan, vaikka keikka ei taitavan musisoinnin lisäksi tarjonnut sen suurempaa huumaa. 

Lauantai-illan pääesiintyjä Pauli Hanhiniemi on pitkän linjan lauluntekijä, joka on viihdyttänyt niin Kolmannen naisen kuin sooloprojektiensa kanssa kansaa lähes neljän vuosikymmenen ajan. Pauli Hanhiniemen retkue on kokoonpano, joka soittaa bändipohjalta Hanhiniemen poimintoja uraltaan, mutta painon ollessa viimeisimmissä soololevyissä. Retkue ei ole levyttänyt yhtye, joten siinä toisin kuin Perunateatterissa tai Hehkumossa taustayhtyeen vaikutelma.

Retkue nousi lavalle parisenkymmentä minuuttia myöhemmin kuin ohjelmassa luvattiin, mutta mikäpäs sitä odotellessa kivassa miljöössä. Keikka startattiin rempseästi Hymyilylaululla, mutta Suru teki lähtöään nappasi puoleensa, joka lienee Paulin myöhäissoolotuotannon kappaleista harvoja täysosumia. Siitä uskoin keikan nousevan heti siivilleen. 

Hanhiniemen ympärillä soittaa kitaraa Riku Kettunen, rummuissa Juppo Paavola ja bassossa Ville Rauhala, joka on tuttu myös akustisesta M.A.D -duosta. Bändi toimii teknisesti kuin Perunateatteri aikanaan, mutta ihan samaa särmää ja intohimoa ei tällä kertaa välittynyt. Soolobiisien seassa kuultiin harvemmin kuullut Perunateattarin Heinäkuu-huhtikuu ja Kolmannen naisen Tuli vain mieleen. Hehkumokauden Muutkin mokaa lienee yleisöä eniten miellyttänyt, mutta omalle kohdalle se ei oikein osunut. Mä en oo koskaan -duetossa albumilla esiintyneen Ilaria Tuccin korvasi Ville Rauhala, mutta useimmiten albumilla toimivat duetot kannattaa jättää soittamatta.

Kolmannen naisen klassikot Valehtelisin jos väittäisin ja Äiti pojastaan pappia toivoi nostattivat meininkiä, mutta näiden seassa Pölyä, hiuksia, risuja erottui tuoreena paremmin. Keikasta jäi kaikesta rentoudestaan ja välittömyydestään huolimatta vähän väsähtänyt olo. Olisiko yhtye saanut siipeensä keikattomuudessaan, mutta kuka tahansa vaatii rutiinia jaksaa rundata raikkaalla otteella poikkeuksellisessa helteessä. Hanhiniemen retkueen esiintymisestä ei välittynyt samaa hurmosta kuten tarjosi esimerkiksi Kolmannen naisen keikka hieman ennen kulkutautia. Voipi olla, että Pauli Hanhiniemi säästeli paukkuja illan toiseen vetoon Hakamäki Piknikin jatkoille.