Threshold (UK) @ Kyttaro, Athens, 12.11.2017

IMG_3185Sunnuntai-iltana elävän musiikin tarjonta Kreikan pääkaupungissa oli raskaamman puoleista. Ohjelmaksi valikoitu progressiivista metallia soittava brittibändi Threshold, joka oli itselleni ennalta lähes tuntematon. Sankarillisten tarustojen soundtrackia takova bändi on lajityypissään kuitenkin varsin komeasoundinen ja taitava orkesteri. Ateenan keikka aloitti Euroopan syyskiertueen uunituoreen albumin kunniaksi.

Tavastian koko luokkaa oleva Kyttaro sijaitsee parin kilometrin päässä Syntagmasta, Ateenan ytimestä. Sen kävelee kevyesti ja samalla näkee länsimaisen sivistyksen pääkaupungin nykytilan. Eeppinen Akropolis päivystää taustalla jylhänä, mutta matkalla ei voi välttyä talouskurimuksessa ryvettyneen valtion nurjaa puolta. Asunnottomia lojuu makuupusseissaan, kerjäläisiä kyyhöttää kadunkulmissa ja ajelehtivia ihmiskohtaloita vaeltaa vastaan.IMG_3186

Kyttaro vetää 800 henkeä ja mainoksista päätellen ohjelmisto on metalli, hard rock ja blues -painotteista. Yleisöä oli lähes tuvan täydeltä, josta vähintään 80 % miespuolisia.  Klubi on tilana korkea, jonka toista reunustaa kiertää matala pieni parvi. Alfa-olutta sai ostaa sivulla olevasta baarista neljän euron hintaan. Kielloista huolimatta aika moni tuprutti savukkeittaan konsertin aikana. Vaatimaton lava oli ympäröity trussikehikolla, mutta siinä oli asiaan kuuluvaa ison stagen henkeä.

Threshold julkaisi The Legends of Shires albumin syyskuussa ja keikkasettiin mahtui runsaasti uusia kappaleita. Kun saavuin klubin edustalle, soitto kuului kadulle. Se ei ollut lämmittelijä The Silent Wedding, vaan keikkansa aloittanut illan pääartisti. Parista missatusta biisistä huolimatta ostin 25€ hintaisen lipun ovelta. Se on ihan maltillinen hinta varsin suositusta orkesterista. Thresholdia on verrattu yhtyeisiin kuten Queensrÿche ja Symphony X. En ole tämän genren tuntija, mutta uteliaisuus sai palkinnon. Helppo kuvitella myyttinen sanansaattaja Feidippides juoksemassa Marathonin taistelusta Ateenaan kertomaan ilouutista voitetusta sodasta – ja taustalla soivan Thresholdin The Man Who Saw Through Time.

IMG_3184Lähes kolmekymmentä vuotta kasassa olleen Thresholdin ainoa alkuperäisjäsen on kitaravelho ja tuottaja Karl Groom. Rummuissa Johanne James taitaa luurit korvillaan monimutkaiset rumpukompit ja samalla pyörittelee kapuloita sormiensa välissä. Koskettimissa lähes alusta asti mukana ollut Richard West vyöryttää syntetisaattorisoundiaan. Basson varressa on pitkään toiminut Steve Anderson. Vokalistiksi on paluun tehnyt Glynn Morgan, jonka edellinen pesti päättyi 1994. Morgan hoiti vakuuttavasti lauluosuudet ja jutustelut. Hänen äänensä on vahva, mutta miedosti maustettu. Yhtyeen perusilme muistuttaa enemmän perusprogebändiä kuin metallimiehiä. Soundi oli miksattu korvia miellyttäväksi ja volyymikin oli maltillinen.

Yhtyeen uusi materiaali on tasavahvaa, melodista ja hittipotentiaalia löytyy setin päättäneessä kappaleessa Small Dark Lines. Vanhemmista kappaleista Mission Profile ja Ashes olivat varmimmat nyökyttäjät. Keikka oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Vasta käynnistetty kiertue tarjosi tuoreen, mutta hyvin treenatun shown. Käsillä oli pieni spektaakkeli, josta itse bändi oli selkeästi innostunut kuten myös vastaanottavainen kreikkalaisyleisö ja yksi suomalainen sanansaattaja.IMG_3180

 

 

Jonna Tervomaa @ Louhisali, Tapiolan kulttuurikeskus, Espoo 24.9.2013

Jos viime viikkoinen Kauko Röyhkän ja Nartun salikonsertti ja erityisesti ympäristö asetti ristiriitaisia tunnelmia, niin tänään tilanne oli huomattavasti parempi Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa, minne tuoreen Eläköön -albuminsa kylkiäiseksi pystytetty Jonna Tervomaan kiertue saapui. Espoo sai olla tourin kärkipäässä ja pienestä alkukankeudesta huolimatta illasta kehkeytyi miellyttävä ilta. Ensinnäkin Louhisalista oli tehty Louhi café. Tunnelmallisen klubiympäristön kaltaista tilaa ei salista saatu, mutta iso askel otettiin Sellosalin kankeudesta. Nimittäin Louhisalin penkkirivejä oli poistettu niin, että lattialle oli kasattu 15 pöytäryhmää, missä jengi saattoi istua kuin ravintolassa. Etuoikealla sijaitsevasta baarista saattoi tilata juomia keikan aikanakin. Tämä on poikkeuksellista konserttisali-iltamissa. Itse tosin saavuin tapojeni mukaan viime tippaan, jotta piti istua katsomon takaosaan. Sieltä onkin hankalampi piipahtaa baarin puolelle, joten tämä keikka mentiin kuivin suin. Muuten mentiinkin konserttisalin protokollan mukaan. Keikka alkoi klo 19 ja jengi istui hissukseen, kylläkin kappaleiden välissä innokkaasti taputtaen. Jonna totesikin parin ekan biisin jälkeen: ”Kiesus, että ootte hiljaa… tähän sopisi yskimistauko”. Siihen joku yskäisikin. Jonna oli muutenkin puheliaalla tuulella ja höpötteli mukavia itseironisia läppiä.

Jonna Tervomaa @ Louhisali, Espoo

Tervomaa lupaili keikan kattavan pääosin uuden albumin biisejä. Ja niinhän siinä kävikin, että uusi platta soitettiin läpikotaisin. Keikka alkoi hienosti hauraasta hitaasti uljaaksi teokseksi kasvavalla Vastaranta -biisillä. Kakkosena kuultu Tulta päin haki muotoaan ja osoittautui uutukaisen vähiten kiinnostavammaksi biisiksi. Sitten olikin vuoro parilla vanhemmalla rallilla. Parempi loppu (2007) -albumilta kuultiin Läpikulkumatkalla ja heti perään road-biisien äiti Tänään lähdetään, joka sai yleisön kaivamaan kännykkäkameroitaan tähtäysasemiin. Hassu yhteensattuma meikäläisen keikkakokemusten lähihistoriassa, sillä  Jonna kertoi biisin tuovan mieleen Kauko Röyhkän ja yleisö hörähtikin kun Jonna jatkoi mielikuvan olevan nuoren naisen fantasiaa. Niin. Jonnahan on vasta 40 -vuotias nuorukainen. Meno jatkui rapsakkaasti, kun Halo (2004) -pitkäsoiton klassikko Se ei kuulu mulle sai yleisön jo laulamaan hoosiannaa, tosin Jonnan kannustamana.

Jonnan ääni oli kunnossa. Ääni tuntuu iän myötä vaan saavan entistä enemmän karismaa, sitä käheyden ja puhtauden harmoniaa, joka on suomalaisten naislaulajien joukossa poikkeuksellista.  Jonna joutui kuitenkin kostuttamaan kurkkuaan tiuhaan välihuikilla. Taitaa useamman vuoden keikkatauko vaatia vielä rutiinia. Keikka jatkui kuitenkin tasokkaalla uudella materiaalilla. Täällä ei ole mitään nähtävää osoittautui levyversiota rikkaamaksi. Mainio Kirkonrotat vei Jonnan lapsuuden maisemiin Forssaan ja se Sydän-Hämeen verkkaus hohkaakin Jonnan esiintymisessä positiivisena harkitsevaisuutena. Helmiä ja Sikoja -leffaan tehty Juice Leskis-tulkinta Rakkauden haudalla on kasvanut kestäväksi Tervomaa-klassikoksi. Sitä kuulee mieluummin kuin alkuperäistä.

Uuden levyn tarttuvampia ralleja oleva Ihme aloitti menevämmän osuuden, jota jatkoi Aika kultainen ja ehkä Jonnan discoin biisi Yhtä en saa, joka on kansalle tuttu hitti kakkosalbumilta Neljä seinää (1999). Tuoreen tulkinnan sai myös  Et tahdo tietää, joka on ehkä Jonnan uran punkeimpia, vaikkei punkista sinänsä ole kyse. Biisin sanoituksessa on vaan jotain poikkeuksellista kaunistelematonta suoruutta. Ja kappas, siihen osui myös täysin vahingossa tapahtunut mikkitemppu. Mikrofoni oli pudota statiivilta, mutta hyvillä reaktiolla varustettu Jonna nappasi mikin käteen ja hämmensi itsensä ehkä enemmän kuin yleisön.

Jonna Tervomaan historia on pitkä. Matkaa on taitettu tenavatähteydestä saakka, mutta varsinainen aikuisiän ura on sekin kestänyt jo 15 vuotta.  Jonna teki yhteistyötä pitkään Jussi Jaakonahon kanssa ja parivaljakosta tuntuikin kehkeytyvän jotain ikiaikaista. Työparin viimeinen yhteinen tuotos Parempi loppu -albumi oli kuitenkin päätepiste tai alku pitkälle tauolle, joka toivottavasti ei ole pitävä. Menneisyys sikseen. Nyt Jonna on palannut kuuden vuoden tauon jälkeen kehiin ja ilman Jaakonahoa. Uusi albumi on synnytetty uusin voimin ja tuottajaksi on valittu Eppu Kosonen, jolla on historiaa mm. Samuli Putron kanssa. Ensireaktio uuteen albumiin ei ollut estoton. Ensi singejulkaisut olivat lupaavia, mutta kokonaisuuden sulattaminen on vaatinut enemmän aikaa kuin aikaisemmat. Nyt puhuu kuitenkin Jonna Tervomaa -fani.

Louhisalin keikka mursi ennakkoluuloja ja todisti, että uudet biisit toimivat elävänä väkemämmin kuin ehkä hitusen keskitempoiseksi jääneessä albumituotannossa. Uusi bändi on toimiva ja ei eroa paljoa edellisestä kokoonpanosta. Kitaristi Jaakko Murros on Jonnan sanoin kitaransoiton tohtori ja ei häviä Jaakonaholle. Basisti Mikko Määttä ja rumpali Santeri Saksala luovat turvallisen pohjan, johon kosketinsoittaja Jere Ijäksen on helppo sormeilla biisien lihalliset osuudet. Uusi kokoonpano ei yllättänyt, mutta toi kuitenkin uskoa, että muutos on hyväksi – kenelle tahansa.

Jonna Tervomaa @ Louhisali, Espoo

Keikka kesti  puolitoista tuntia ja onneksi ilman väliaikaa. Saatiin kuulla eheä lauluilta, jota Jonna Tervomaan bändi lopetteli uuden levyn sinkkujulkaisuilla. Minä toivon sai jengin jo taputtamaan alkutahdeista lähtien. Uuden albumin kirkkain helmi Tikapuut, johon muuten Mika Ronkainen on tehnyt vuoden parhaan lähihoitaja-aiheisen musiikkivideon, toimi yllättäen rankempana kuin levytettynä ja parempana. Varsinaisen setin päätti kestosuosikki Myöhemmin.

Jonna Tervomaa huilasi kuusi vuotta. Se on pitkä aika. Toki mimmi teki erilaisia projekteja ja teki satunnaisesti pienimuotoisia keikkoja. Silti tauko on tehnyt hyvää. Jos käy tietyn tien päähän, on hyvä ottaa henkeä ja tarkastella elämää muilta kanteilta. Ja niitä riittää. Uusi albumi ei voittanut kestoihailijaa heti puoleensa, mutta antoi merkin, että uusiutuminen on paikallaan. Harvoin sitä ottaa askelia taaksepäin, korkeintaan sivuaskelia, jotka kuitenkin lopulta vievät eteenpäin.

Varsinaisen setin päätteeksi bändi kävi takahuoneessa piipahtamassa pienellä tauolla, kunnes yleisö taputti soittajat takaisin lauteille. Jonna manaili amatöörimäisyyttä, kun ei ollut varannut vettä takahuoneesen. Encore alkoi siis vedenjuonnilla, johon Jonna toivoi lisää aplodeja. Tiistai-ilta päätyi hienoissa tunnelmissa. Jälkisoitot aloitti uuden albumin tyylikäs Saa kukoistaa ja sitten laitettiinkin hetkeksi puntit lepattamaan Päästä yli -biisin voimin. No, ei siellä penkkirivissä sen kummempaa yltymistä lahkeissa tapahtunut. Viimeisenä kuultiin myös uutuusalbumin päätävä kaunis Lopulta aina. Se oli tyylikäs päätös keikalle – ja paljon parempi kuin loppuun kaluttu Suljettu sydän, jota jengi varmasti odotti, mutta ei kuultu mitään muutakaan raitaa läpilyonnin tehneeltä esikoisalbumilta. Jonna elää tässä hetkessä. Paluu oli odotettu ja lunastettu.