Vampire Weekend (US) @ Coliseu dos Recreios, Lissabon, 26.11.2019

Reilu kymmenen vuotta sitten Brooklynista nousi useita indebändejä laajempaan suosioon. Niistä yksi yhä vahvimmin porskuttava bändi Nationalin ohella on Vampire Weekend. Yhtye teki suuren vaikutuksen esikoisalbumillaan vuonna 2008. Se oli paras debyytti hetkeen, joka samalla uudisti indie-kenttää yhdistämällä intellektuellipoppiin afrovaikutteita. Vampire Weekend on pitänyt tasonsa korkealla myös seuraavalla kolmella levyllään, joista tuorein Father of the Bride julkaistiin viime keväänä. Sen kunniaksi yhtye on kiertänyt ympäriinsä ja päätti Euroopan osuuden Portugaliin. Vaikka viime aikaisissa Lissabonin artikkeleissa on viitattu Super Bock Em Stock -festivaaliin, niin tämä keikka oli täysin itsenäinen tapahtuma.

Ezra Koenigin johtama orkesteri on musiikin riemuvoitto. Alkuperäisestä nelikosta ovat kyydissä mukana basisti Chris Balo ja rumpali Chris Tomson. Multi-instrumentalisti Rostam Batmanglij jättäytyi bändistä muutama vuosi sitten. Yhtyeen livekokoonpano on muhkeampi, sillä lavalla nähdään myös toinen lyömäsoittaja Garret Ray, kosketinsoittaja Will Cansoneri, kitaristi Brian Robert Jones sekä koskettimien ja kitaran kera taustoja laulava Greta Morgan. Koenig on päälaulaja ja soittaa myös kitaraa. Vaikka hän on keulahahmo, osoittautui keikka kuitenkin musiikillisen kollektiivin täysosumaksi. Kiertueväsymyksestä ei ollut tietoakaan toisin kuin useamman keikan nähneenä matkalaisena, vaan soitto oli ilmavaa. Vampire Weekend veivasi reilun kahden tunnin setissä liki 30 kappaletta. Biisirepertuaari on bändillä jo sen verran mittava, että joitakin suosikkeja jäi silti puuttumaan.

Vampire Weekend veti areenan täyteen, vaikka edellisen kerran bändi oli soittanut Lissabonissa hiljattain viime kesänä. Saavat olla onnekkaita, sillä Suomessa bändiä ei ole nähty kymmeneen vuoteen. Permannolta ja hieman takavasemmalta katsottuna keikka kuulosti hyvältä. Lähemmäksi ei tungoksessa ollut mahdollista päästä. Yleisö oli messissä heti ensi-iskusta. Flower Moons starttasi keikan kuin vaanien, mutta jo neljäntenä kuultu upea Unbelievers sai permannon tömisemään. One (Blake’s Got A New Face) kutsui yhteislauluun taka-aitioita myöten. Suvantohetkiä kuultiin myös, mutta ne osuivat parin uuden albumin biisin aikaan, mutta toisaalta tuoreimmat hitit This Life ja Harmony Hall saivat suurimmat aplodit. Vampire Weekend tanssitti ja laulatti mielin määrin. Tosin dynamiikka lopun encoressa vähän laski, kun yleisö sai toivoa biisejä. Seitsemän ylimääräistä kappaletta oli vähän liikaa.

Vampire Weekend heitti kamarikelpoisen keikan, mutta isossa salongissa. Coliseu dos Recreios on siitä hyvä, että permanto on laskeva, joten taaempaa näkee myös hyvin. Viiden tuhannen hengen kekkerit ovat iso tapahtuma ja ainoa miinus on talossa poistuminen. Kapeat käytävät ja harvat uloskäynnit tekevät ulostautumisen tuskaisen hitaaksi, jotta siinä ehtii miettiä mitä tapahtuisi, jos syntyisi pakokauhu. Välttääkseen paniikin tunteen, kannattaa lähteä etujoukoissa. Astuessani ulos viimeisen biisin Walcottin tunnistettava pianosoundi alkoi nakuttaa riffiään. Matkalla musiikki vaimeni nopeasti korvissani, mutta mielessä melodia yltyi soiden vielä parin päivän päästä himassani. 

Settilista:

Flower Moon, Holiday, Bambina, Unbelievers, Everlasting Arms, One (Blake’s Got a New Face), Sympathy, Oxford comma, Jonathan Low, Unbearably White, Step, Sunflower, This Life, Married in a Gold Rush, Harmony Hall, Diane Young, Cousins, A-Punk, 2021, Giving Up the Gun, Jerusalem-New York-Berlin, encore Mansard Roof, Boston (Ladies of Cambridge), My Mistake, The Kids Don’t Stand a Chance, Worship You, Ya Hey, Walcott

Michael Kiwanuka (UK) @ Coliseu dos Recreios, Lissabon, 22.11.2019

Lissabonissa järjestettävä Super Bock em Stock on perinteikkään Super Bock Super Rock –kesäfestivaalin kaksipäiväinen sisartapahtuma, joka tuo valoa ja eloa vuoden pimeimpään aikaan. Jopa eteläisessä Portugalissa aurinko laskee marraskuun lopulla viiden jälkeen. Eikä jäänyt epäselväksi, että pääsponsorina toimii Unicer -panimon tunnetuin tuotemerkki Super Bock, mutta ilman sponsoreita ei tämäkään tapahtuma mahdollistaisi näin paljoa kansainvälisesti kiinnostavia nimiä sekä paikallisia artisteja. Keikkoja järjestettiin kaupungin parhaimmissa konserttisaleissa, mutta myös erikoisemmissa paikoissa kuten nivelbussissa tai rautatieaseman katoksen alla. Kahden päivän lippu maksoi huokeat 45€ ja sisäänpääsy eri konserttipaikkoihin sujui ranneketta vilauttamalla. Suosituimpia artisteja kannatti mennä väijymään ajoissa, sillä joka saliin eivät kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään.

HBO:n Big Little Lies draamasarjan tunnuskappaleella Cold Little Heart maailmanmaineeseen ponnahtanut Michael Kiwanuka oli selkeästi festivaalin isoin nimi. Kiwanuka on Britannian amerikkalaisin artisti, jos puhutaan klassisesta soulista tyyliin Bill Whithers ja Otis Redding. Kiwanuka esiintyi yhtyeineen kaupungin hienoimmassa konserttisalissa. Coliseus dos Recreios on yksi juhlavimmista paikoista, missä olen elävää musiikkia saanut kuulla. Vuonna 1890 valmistunut sali ei ole akustisesti paras mahdollinen tämän päivän sähköiselle musiikille varsinkaan aitioista tsekattuna, mutta etupermannolta Kiwanuka kuulosti kivalta. 

Michael Kiwanuka julkaisi vastikään nimeänsä kantavan albumin ja vielä versaalikirjaimilla kirjoitettuna KIWANUKA. Ei jää epäselväksi kenestä on kyse. Joko hän korostaa omaa egoansa tai vääntää rautalangasta jengiä muistamaan hänen erikoisen nimensä. Albumi on jatkoa hänen menestykseen saattaneelta kakkosalevylle Love & Hate (2016), joten odotukset olivat kovat. Uudelta albumilta löytyy sama vanhan liiton soul-tunnelma, mutta ilman yhtä ilmeisiä hittejä. KIWANUKA on itse asiassa tasaisempi ja useampaa kuuntelua kestävä teos. Harmi vaan, että reilun tunnin settiin ei mahtunut kuin kaksi uutta kappaletta. Michael Kiwanukalla on murea ääni, mutta hänen kappaleidensa viehätys perustuu kuitenkin dialogiin joka syntyy taustalaulajiensa Emily Holliganin ja Simone Daley Richardsin välillä. 

Keikka alkoi minuutilleen klo 22 ja alkutahdit antoi mukavasti rullaava One More Time. Bändi soitti moitteettomasti yhteen läpi keikan. Toisena kappaleena kuultu You Ain’t the Problem todisti, että todellinen voimavara Kiwanukan musiikissa löytyy taustalaulajista. Erityisesti Rule the World kappaleessa Emily Holligan lauloi itselleen illan huikeimmat suosionosoitukset. Lopussa kansa sai mitä tahtoi, kun jättisuosikit Cold Little Heart ja Love & Hate esitettiin varmalla rutiinilla. Portugalilaisyleisö eli mukana voimakkaasti alusta loppuun, mutta kahden viimeisen kappaleen aikana meno tavoitteli hurmoksellisena kohti Coliseus dos Recreios ylvästä kattoa. Ei jäänyt paljon puuttumaan, että jumalallinen valo olisi läpäissyt katon kuin Rooman Pantheonissa.

Michael Kiwanuka on vahva artisti, mutta ei esittänyt kappaleitaan livenä niin karismaattisesti kuin olisin tallenteelta kuuntelun perusteella odottanut. Laulamisen ohessa hän soitti erittäin vakuuttavasti sekä sähköistä että akustista kitaraa. Kiwanuka osoitti olevansa kokonaisvaltainen muusikko eikä vain soul-laulaja. Tämä petaa tukevampaa pohjaa tulevaisuudelle, sillä retrosoulin tähtiä nousee aika ajoin, mutta harva heistä kiinnittyy pysyvästi taivaankanteen. Kiwanukassa on siihen kuitenkin ainesta.

Settilista:

One More Night, You Ain’t the Problem, Place I Belong, Black Man in White World, Rule the World, Hero, Tell Me a Tale, Home Again, The Final Frame, Cold Little Heart, Love & Hate