Kalifornian Stocktonissa kannuksensa saanut Bryan G. Phillips on tullut tutuksi yhtyeestään Grant Lee Buffalo, jonka hajottua hän on jatkanut aktiivista soolouraansa nimellä Grant-Lee Phillips. Nykyään Nashvilleen asettunut Phillips julkaisi tänä vuonna mainion folk-albumin The Narrows ja kiertää nyt Eurooppaa soolona kitaransa kanssa.

Grant-Lee Phillipsissä virtaa äidin puolelta intiaaniverta ja sen voi aistia miehen lauluissa. Phillips hallitsee akustisen kitaran suvereenisti ja hänen äänialansa on laaja. Miehestä kumpuaa sekä herkkää huokailua että väkevää mylvintää. Grant Lee Buffalo oli 1990-luvulla niitä bändejä, joihin olisi pitänyt tutustua kunnolla The Jayhawksin ja muiden americanasta ponnistaneiden aikalaisorkesterien jalanjäljissä, mutta se vaan jäi. Joitakin yksittäisiä kappaleita tuli kuunneltua, mutta kokonaiskuva yhtyeestä jäi lehtijuttujen ja erityisesti Michael Stipien kehujen varaan. Grant Lee Phillipsin pitkään jatkunut soolotuotantokaan ei ole tullut tutuksi lukuun ottamatta Nineteeneighties (2006) cover-albumia, jolla mies versioi herkästi itselleni tärkeimpiä kasariklassikoita.

Kun silmiini osui ilmoitus Grant Lee Phillpsin Suomen vierailusta, oli aika katsastaa miehen tuotantoa vihdoin tarkemmin. Phillips soitti alkuillan keikan ja nousi lavalle jo kello 19.00. Mies soitti puolentoista tunnin mittaisen varsin intiimin keikan. Phillips osasi ottaa yleisön ja jutusteli kappaleiden välissä vitsejä vääntäen pohjustaessaan esimerkiksi Mona Lisa –kappaleen tarinaa. Biiseissä tavoitettiin vakavampiakin tunnelmia kuten Cry Cry, joka itkee alkuperäiskansan kohtalon vuoksi. Uuden albumin upein biisi on Holy Irons, josta voi löytää The Bandin parhaimpien helmien kaltaisuutta. Keikalla Phillips keskittyi ainoastaan omaan tuotantoon, jota kuultiin läpileikkauksena koko uralta unohtamatta klassisia Grant Lee Buffalo -kappaleita. Beatleaanisen kaunis Mockingbirds on edelleen miehen onnistuneimpia sävellyksiä. Encorena aloittanut grungeballadi Fuzzy keskeytyi, kun Wallu Valpio nousi ystävällisen röyhkeästi kesken biisin lavalle kehumaan Phillipsille kuinka tärkeä hän on Eddie Vedderin ohella Valpiolle. Yleisön reaktioista päätellen varmaan monelle muullekin.

Grant-Lee Phillips oli parempi kuin odotin. Todella hienoa nähdä artisti, joka vielä yli viisikymppisenä luo tasavahvaa uutta materiaalia. Maisemanvaihdos Nashvilleen näkyy Phillipsin uusissa lauluissa uutena virtana. Konserttitiedotteen mukaan Grant-Lee saapui ensimmäistä kertaa Suomeen, mutta itse Phillips muisteli soittaneensa Suomessa Grant Lee Buffalon kanssa jossain kaukana järvien rannalla. Eikä haittaisi, jos bändi pistäisi hynttyyt yhteen ja tulisi joskus uudestaan.

 

Settilista:

Tennessee Rain

Holy Irons

Smoke and Sparks

Mona Lisa

Lily-a-Passion

Mighty Joe Moon

Honey Don’t Think

Jupiter and Teardrop

Happiness

Cry cry

San Andreas Fault

Mockingbirds

Mobillize

Buried Treasure

Rock of Ages

 

Encore

 

Fuzzy

Strangest Thing

Find My Way

Homespun

Walking in the Green Corn